Muuttosuunnitelma, suomituliaisia ja uusi kissa!

Tällaisen kalenterin teimme Suomeen muuttoa varten. Se roikkuu jääkaapin ovessamme, jotta varmasti näkisimme joka päivä missä mennään. Ja koska kissakalenterit ovat parhaita otin nämä kaksi mallityttöä messiin. Oi, pieni Chiqui, tuu jo kotiin ♥


Keskiviikkoisin pidetään Jorman kanssa palaveri, jossa käydään läpi projektin edistymistä (tai edistymättömyyttä). Vaikka moni asia on jo hoidossa ja yliviivattu tuntuu ettei lista lyhene millään vaan päinvastoin kasvaa kun kaikenlaista pikkusäpellystä tulee kehiin. Kissojen osalta kaikki paperit on jo hankittu, mutta meidän täytyy viedä ne viikkoa ennen täytettäviksi. Töistä on irtisanouduttu, uusia mahdollisuuksia etsitty, asuntohakemuksia lähetetty, tavaraa myyty jne. Jorman autollekin löytyi jo ostaja. Sunnuntaina sanotaan heipat rakkaalle pikku-Jettalle, joka on kuljettanut meitä ympäri Meksikoa neljän vuoden ajan. Niisk.


Tuosta kalenterista huomaa hyvin tämän meidän hienon spanfinglish -hybridikielen, jossa enkun sekaan eksyy suomea ja espanjaa. Ulkopuolisten silmään näyttää varmasti siansaksalta :D



Sain myös suomituliaisia kahdelta oppilaaltani, jotka lomailivat Lapissa viime viikolla. Oppitunti menikin sitten salmiakkia ja Poron Pipanoita puputtaessa ja kuunnellessa tarinoita mm. siitä miten keskellä Lapin erämäätä erään matkaseurueessa olleen henkilön nenä oli alkanut vuotamaan verta tolkuttomasti. Yksi heistä oli sitten lähtenyt hakemaan apua ja löytänyt jonkun paikallisen jänkhäläisen ja suomeksi sopeltanut "Apua, minun poikani punainen nenä". Pienestä repeilystä huolimatta oli tullut kuitenkin ymmärretyksi!

Ollaan Jorman kanssa ripustetu Chiquin julisteita joka puolelle, mutta edelleenkään mitään ei ole kuulunut.




Tiistaina suomen tunnille pyöräillessäni havahduin kimeään MIAU -huutoon. Pysähdyin sillä sekunnilla ja jäin kuuntelemaan. Mau'unta tuli hinausautojen parkkipaikalta, metalliaidan takaa. Olin jo ihan innoissani että nyt Chiqui löytyi, mutta se olikin pieni, punainen kissanpentu. Se kirkui kuin syötävä ja katoi minuun rähmäisillä hunajanvärisillä silmillään. Aidan toisella puolella oli señor, jolta kysyin olisiko se mahdollisesti hänen kissansa. Ei kuulema ollut huomannut koko eläintä ja sanoi ettei tiedä kenen on.

Tuolta lavojen alta se löytyi maukumasta.



Tunnin pidettyäni menin takaisin katsomaan olisiko kissa vielä sielä. No olihan se ja ulisi edelleen lohduttomasti lavojen alla kun kutsuin sitä. Kävin kotoa hakemassa kuljetuslaatikon ja pussin tonnikalaa, jonka avulla saatiin Jorman kanssa houkuteltua se mukaamme. Nyt meillä on sitten uusi maukuja! Jorma naureskeli että kun yksi kissa katoaa niin löydän heti toisen.



Keskiviikkona veimme sen luottoeläinlääkärillemme, Rolandolle, tarkastukseen, sillä päivän aikana sen hengitys alkoi tiuhentua ja muutenkin ilmeensä oli nuutunut. Todennäköisimmin sillä on nuha, koska nenästä vuotaa räkää, keuhkot pihisevät ja se yskii aina välillä. Nyt toisella on antibioottikuuri ja vihdoinkin tänään sen olo alkoi selvästi kohentua. Raukkaparka menetti myös totaalisesti ruokahalunsa ja pari ekaa päivää syötinkin sille ruiskulla kissanruokasmoothieta, nam!



Rolando varmisti myös että kyseessä on poika. Annoimme hänelle nimeksi Tikru. Valitettavasti emme voi tuoda häntä mukanamme Suomeen, koska on vielä liian pieni rabies-rokotteelle ja uuden mikrosirun tilaamisessakin menee aikansa. Kun herra on parantunut luovutamme hänet jollekin kissarakkaalle ihmiselle tai sitten Jurican eläinkotiin, josta Chiquinkin adoptoimme.