lauantai 24. lokakuuta 2015

Tankoiluun hurahtanut


Kesällä kun Jorma häippäisi Jenkkeihin päätin vihdoin aloittaa kauan himoitsemani pole fitness - tunnit lähellä olevalla studiolla.

Tutustuin tankoiluun reilut kaksi vuotta sitten. Kävin kuukauden verran eräässä paikassa pari kertaa viikossa, mutta tuolloin 900 peson kuukausimaksu lohkaisi liian ison palan meitsin peräti 5000 peson kuukausipalkasta. Nyt kuitenkin löysin toisen mestan läheltä kotia ja hintakin on vaan 550 pesoa kuukaudessa ja kolmesta tunnista viikossa.

collagepole

Uutena vuotena asetin tavoitteekseni vetää 10 puhdasta leukaa putkeen. Toukokuussa jaksoin vetää 3. Nyt neljän kuukauden tankoilun jälkeen menee jo 7. Tätä vauhtia pääsen tavoitteeseen jo ennen joulukuuta! Voimat kasvavat ihan huomaamatta. Tankoilu on kivaa, koska siinä yhdistyy voimaharjoittelu, staattinen pidot ja koreografia. Olematon rytmitajunikin on alkanut kehittymään ja yksinkertaiset koreot pysyvät jo muistissa. Pidän kuitenkin enemmän kiipeilyä ja voimaa vaativista liikkeistä kuin pelkästä tangon ympärillä pyörimisestä.

DSC02836

Tässä taannoin olin tankoilun intensiivikurssilla, jossa harjoiteltiin etenkin tekniikkaa, erilaisia otteita ja koukkuja. Kurssin piti Maru, joka oli yksi Meksikon edustajista pole fitneksen MM-kisoissa tänä vuonna. Marun lisänimi on "Spider", koska hän keksi vahingossa liikkeen, jossa muistuttaa Hämähäkkimiehestä ampumassa seittiään.

DSC02839

Ainoa miinuspuoli tässä hommassa ovat jatkuvat mustelmat. Joku, joka ei tiedä varmaan kuvittelee, että Jorma pahoinpitelee minua tai että muuten vaan kolhin itseäni hullun lailla. Onneksi mustelmien ja kivun määrä pienenee mitä enemmän harjoittelee!

collagemaru

PB170007

Toivottavasti voin jatkaa tätä harrastusta Suomessakin. Täytynee alkaa selvittelemään missä päin tätä voi harrastaa ja mitä maksaa. Ensin pitäisi tosin ratkaista se missä päin Suomea tullaan asumaan...



9 kommenttia :

  1. Hauskan näköistä! Mä en usko, että mulla olis voimia tuohon, kun en jaksa vetää sitä ensimmäistäkään leukaa... :P
    On noita tankotunteja aika monessa paikassa Suomessakin. Ainakin Lahdessa, Tampereella ja Jyväskylässä asuvat kaverit ovat käyneet testailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hauska laji! Alku on rankka, mutta nopeasti sitä voimaa tulee lisää ja kun harjoittelun jälkeen saa jonkun liikkeen onnistumaan on voittajaolo!

      Poista
  2. Upeeta! Imatralla voit ainakin harrastaa tankotanssia The Voima liikunta- ja hyvinvointikeskuksessa. Kertakäynti maksaa 12 € ja 1 kk 94 €.

    Roger

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, pitääkin googlailla tuo mesta! Vähän on suolaisen kuuloiset hinnat mutta varmaan noissa lukemissa ne pyörii kaikkialla.. ehkä ostan oman tangon :D

      Poista
  3. Mahtavaa! Mä yritin ennen tänne muuttoa ilmoittautua tuollaiselle kurssille myös, mutta ei ollut tilaa juuri silloin ja asia on jäänyt. Ehkä jossain vaiheessa tulee uusi mahdollisuus vielä eteen:) Viime viikonloppuna kävin ekaa kertaa meidän salin järjestämällä TRX-tunnilla ja meinaan sitä alkaa nyt ainakin treenaamaan niin kauan kuin intoa riittää!
    Ps. Noi kurssit on muistaakseni aika tyyriitä Suomessa. Toivottavasti löydätte nopeeta töitä tai opiskelupaikan tai mitä meinasittekaan Suomessa puuhastella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos vaan mahdollista! Tuo TRX kiinnostaa myös ja täällä on tunteja mutta nyt kun aloitin tankoilun ei oo varaa kahteen lajiin :( Jep, täytyy keksiä miten rahoitan tän harrastuksen (tai elämän ylipäätään :D) Suomessa.

      Poista
  4. Hienon näköisiä kuvia ja liikkeitä ootte tehneet! Oot jo ihan pro ainakin miun mielestä kun en ole ikinä lajia kokeillut. Varmasti kunto ja kestävyys kasvaa ja se rytmitajukin :)

    VastaaPoista
  5. Korsogymillä järjestetään kahden tunnin tankotanssikursseja ja hinta on ainakin nyt 40 euroa kurssista. Helsingissä on ihan tankotanssikoulukin ja varmasti paikkoja on useita, joissa voi harrastaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä Cakes! Enpä tiennytkään että vanhalta kunnon Korsogymiltä löytyy tankoilutunteja! Tää on potentiaalinen ehdokas :D

      Poista