Seikkailuja Hidalgossa osa 2

Hidalgon reissu jatkuu!

Edellisen päivän tihkusateen jälkeen aamu Real del Montessa valkeni koleana, mutta aurinkoisena. Suunnistimme aamupalalle ja ihailimme kaduille ripustettuja palmusunnuntain koristeita.




Aamupalan jälkeen suuntasimme yhteen kylän lukuisista kaivoksista, Mina de Acostaan. Kaivostoiminta on jo loppunut ja nykyään se toimii vain museona. Onnistuttiin saapumaan paikalle valtavan turistilauman kanssa, joten mentiin mukaan opastetulle kierrokselle maanalaisiin tunneleihin.






Tunneleissa oli siistiä, mutta ihan pirun kylmä. Jormaa pisti joku ötökkä kinttuun ja se turposi kuin munkkitaikina.

Kaivokselta suunnistettiin Huascaan, jossa sijaitsevat Primas Basálticos eli sellaiset laavasta muodostuneet kivimuodostelmat.




Rotkon yli menevällä riippusillalla oli hääjuhlat menossa.



Laavamuodostelmat olivat hienoja, mutta muuten paikka oli hirveä turistipyydys. Juuri sellainen, jota yritämme vältellä viimeiseen asti. Leirintäalue täynnä parkeerattuja lava-autoja, joista raikaa täysillä Los Angeles Azules ja Tigres del Norte, savuavia pallogrillejä ja kojuja kojun perään, jotka myyvät Kiinassa valmistettua turistikrääsää. Puoliksi syötyjä maissintähkiä ja michelada -mukeja pitkin maata.  No mutta, sunnuntai ja semana santa, joten ei tämä tungos tullut yllätyksenä. Kierreltiin Prismoilla jonkin aikaa ja sitten lähdettiin ajelemaan takaisin kotia kohti.



Tällaiset pikku-reissut ovat huippuja. Aina löytyy uusia, jänniä paikkoja näinkin läheltä. Täytyy vaan päättää että nyt lähdetään eikä jäädä kotiin nyhjäämään.

Loppuviikolle meillä on suunnitelmia lähteä Sierraan telttailemaan parin kaverin kanssa. Kohteena on tällä kertaa Cuatro Palos eli Querétaron korkein näköalapaikka.

Seikkailuja Hidalgossa osa 1

Lauantaina lähdimme extempore -reissulle Hidalgoon. Se on yksi osavaltioista, jossa en ollut aiemmin käynyt vaikka se sijaitsee vain tunnin tunnin ajon päässä Querétarosta. Entinen työkaverini Sonia on kotoisin pienestä kylästä nimeltä Huichapan ja aina selitti miten kiva paikka se on.  Myös nykyinen duunikavereni, Sandy, on kotoisin Hidalgon Tulasta, jossa sijaitsee Pemexin yksi suurimmista öljyjalostamoista.

Me emme kuitenkaan suunnanneet Huachapaniin tai Tulaan, vaan muinaiseen kaivoskylään Real del Monteen.








Real del Monte otti meidät vastaan tihkusateen ropinalla ja hyytävällä vuoristoilmalla. Olin varustautunut asianmukaisesti shortseilla ja t-paidalla, mutta Jorma oli fiksuna poikana tajunnut ottaa kaksi hupparia messiin. Sain toisen päälleni. Repussani odottivat onneksi kumpparit ja sadetakki, joten en ihan täydellisesti munannut vaatevalinnoissani.

Etsimme heti ensimmäisenä hotellin. Tiedusteltiin paristakin paikasta ja lopulta päädyttiin kaikista halvimpaan (kuinkas muutenkaan) koppiin. Parkkipaikka ja aamupala sisältyivät hintaan mikä oli iso plussa. Normaalisti noista kahdesta saa maksaa maltaita erikseen.

Ja sitten lähdettiin kuljeksimaan!






Haahuiltiin päämäärättömästi kaduilla ja kujilla, maistellen perinteisiä pastes -leivoksia, jotka englantilaiset ajat sitten toivat kyseiseen kylään. Seurattiin myös pääplazan kioskilta (ei siis Ärrä vaan sellainen huvimaja) kirkossa ollutta hääjuhlaa. Lopulta pariskunta astui ulos ottamaan hääkuviaan juuri tuohon kioskiin. Siirryimme suosiolla syrjään ja jatkoimme matkaa.



Löysimme hotellikadulta pienen cantinan. Päätimme pysähtyä lämmittelemään tequilan merkeissä, sen verran kohmeinen olo oli.



Parin caballiton jälkeen suuntasimme yöpuulle, sillä seuraavana päivänä matkamme oli jatkuvan kaivosvisiitille sekä Huascaan.

Real del Monte muistutti minua hurjasti Chiapasin San Cristobal de Las Casasta. Tumma taivas, tihkusadetta, katujen ylle rakennetut katokset kävelijöiden sateensuojaksi. Ja se luihin ja ytimiin hiipivä kylmyys! Päivän päätteeksi seisoin ainakin vartin kuumassa suihkussa sulattaakseni kohmeisen vartaloni.

Suomen opettaminen ulkomaalaiselle

Aloitin tässä kuussa vetämään suomen kielen peruskurssia neljälle meksikolaiselle. Nyt neljän tunnin jälkeen on sanottava että vitsit miten antoisaa ja haastavaa onkaan opettaa äidinkieltään täysin nollasta.

Hommasta erityisen haastavaa tekee se ettei minulla ole minkäänlaista pedagokista koulutusta tai kokemuksesta opettaa yhtikäs mitään. Siksi tähän haasteeseen tartuinkin. Oppilaani olivat tästä faktasta hyvinkin tietoisia, koska tapasin heidät ennen tuntien aloitusta selittääkseni mitä tekisimme ja oppisimme.


Silloin kauan, lähes 3 vuotta sitten, kun palasin tänne toin mukanani kirjan From Start to Finnish, joka on siis suomen alkeiden kirja ulkomaalaisille. Se on englanniksi ja suomeksi ja tarkoitukseni oli opettaa sen avulla Jormalle kultaisen äidenkieleni salat. Muutaman satunnaisen tunnin jälkeen kirja keräsi pölyä jossai laatikon pohjalla parin vuoden ajan. Kunnes nyt vihdoin löysin sille käyttöä.


Kirja sisältää 40 kappaletta eri arkipäivän tilanteista Suomeksi. Esittäytymistä, kysymistä, keskustelua, kulttuuria...Se toimii kieliopillisena tukena ja tienä, mutta tunneilla keskustelemme yleensä eri teemoista, piirrellään sukupuita, kuunnellaan suomalaisia kappaleita ja tutkitaan sanojen merkityksiä sekä katsellaan YleAreenasta ohjelmia tekstityksillä. Toki harjoitellaan myös kirjoittamista, ääntämistä ja erityisesti puhekieltä ja slangia. Kirjakielen ymmärtäminen on toki tärkeää, mutta kyllä arkipäivän puheen tajuaminen on mielestäni vielä merkittävämpää.


Olen ihan tosi otettu, että nämä tyypit haluavat oppia kieltä, jota puhuu vain reilut 5 miljoonaa ja jolla ei oikeastaan tee mitään ellei sitten asu Suomessa. Kaksi oppilaista on nuoria insinöörejä, työkavereita, jotka rakastavat skandinaavista kulttuuria ja designia ja suomalaista heavy metallia. Kaksi muuta ovat  vanhempi pariskunta, jotka ovat menossa syksyllä Lappiin reissuun ja haluavat oppia kieltä saadakseen enemmän irti matkastaan. Kaikilla on motivaatio todella korkealla, mikä tekee omasta hommastani todella helppoa.


Läksyt, kokeet ja tehtävät hoituvat ilman kurittamista tai turhia muistutteluita. Ei mitään 10 -sivuisia läksyjä lauserakenteista vaan arkipäivän fraaseja ja verbien taivuttelua persoonapronomineissa, sanaston kartoittamiseksi ja puhekielen ymmärtämiseksi video, elokuva tai dokumentti. Tällä kertaa annoin heille kotitehtäväksi katsoa Tavarataivas - leffan, koska mielenkiintoinen aihe ja puhekieli. Siitä sitten jutellaan ensi tunnilla.


Huomaan, että sormi menee suuhun tilanteissa joissa minulta kysytään esimerkiksi mikä ero on sanoilla millaisen ja millainen. Googlettamalla selviää moni asia, mutta selittäminen on silti hankalaa. Eikä selitys se nyt vaan on niin ole kovin oivaltava.

Ennen ensimmäisen tunnin alkamista jännitin ihan sairaasti, että osaanko opettaa mitään, selittää asioita loogisesti ja että poistuvatko oppilaani vihaisena kesken tunnin, koska olen niin paska ope. No, eivät poistuneet ja näyttävät jo neljän tunnin jälkeen edistyneen melkoisen hyvin. Tällä hetkellä he osaavat tervehtiä vuorokauden mukaan, kysellä kuulumisia, kertoa mitä heille kuuluu, esitellä itsensä ja muita ihmisiä, kertoa milloin ovat syntyneet ja mistä he ovat kotoisin, taivuttaa olla-verbiä persoonapronomineissa, käyttää posessiivisuffikseja eri substantiiveissä ja numerot 1-100.


Tänään muuten alkaa kahden viikon pääsiäisloma! Hurray! Pitkät lomat ovat kyllä paras koulussa työskentelemisen eduista. Ei olla menossa rannalle tai mihinkään kauas, mutta on meillä muutama parin yön reissu suunnitteilla. Suomen kielen tunnit jatkuvat normaalisti maanantai-iltaisin lomienkin aikana. Koulu tulee tosin olemaan kiinni, joten ehkä raahaan valkoisen taulun kotiin ja kutsun oppilaani matalaan majaamme. Luna on varmaan lukittava johonkin siksi aikaa, jottei karkoita vieraitamme kiipeilemällä heidän lahkeitaan ylös.


Perjantaiface. Tästä se alkaa, loma!

Centrossa

Jorma saapui tänään kotiin. Kaksi viikkoa hujahti nopsaan ja on ihanaa kun pikku perheemme on jälleen koossa!

Käytiin heti alkajaiseksi centrossa lounaalla ja kahvilla, kierreltiin katuja ja juteltiin paljon mitä kahden viikon aikana oli tapahtunut kummankin elämässä. Me kun ollaan tällaisia luolaihmisiä ettei whatsappailla tai muutenkaan soitella tai viestitellä päivittäin. On paljon kivempi jutella kunnolla kasvokkain.






Oli ollut kuulema rankka reissu. 12 -tuntisia päiviä ja älytön kiire koko ajan. Reissussa Jormalle oli kerrottu, että meidän mahdollinen Jenkkilään siirto tapahtuisi kesä-heinäkuun tienoilla. Tosin tällä hetkellä meitä kumpaakin houkuttelee enemmän Suomi. Kahden viikon päästä julkaistaan maisterinohjelmaan valitut. Jaiks. Palamme jo halusta tietää!

Kadonneita kesäkuvia

Löysin kolmen vuoden takaisia kesäkuvia. Ai, että tuli tulin iloiseksi katsellessa näitä!

Olin palannut Meksikosta ja muistan oikein hyvin tuon heinäkuisen päivän kun mentiin K:n kanssa lentokentälle noutamaan Thaikuista palannutta A:ta. Kolmen koplamme oli jälleen koossa!


A:n paluun kunniaksi pidimme tuona päivänä K:n luona lettukestit kera mansikoiden ja Lidlin vaniljajätskin.


Pitkin kesää hengailtiin milloin kenenkin luona, puistopiknikeillä tai Viikissä vattuvarkaissa. Jep, tunnustan...






Voi että miten huippua meillä oli. En voi tajuta että tuosta tulee pian kolme vuotta. Toivottavasti tämä kesä toisi meidät taas yhteen ♥

Buenas noches

Kiitos rankkasateiden lämpötila laski todella alas. Ei hajua asteista, mutta iltaisin ja aamuisin hengitys höyrysi sisätiloissa. Näin ollaan nukuttu viime yöt:


Pipo päähän ja kissa kainaloon. Lämmikettä kerrakseen ♥

Olipa kerran sadepäivä

Tänään olen saanut työntää jalkani uudenkarheisiin kumppareihin ja sadetakkiin ja hyppiä lätäkössä sydämeni kyllyydestä.





Ei täälläkään aina aurinko paista. Yleensä kun sataa se on maksimissaan parin tunnin mittainen kaatosade ja sitten taas onkin aurinkoista, mutta tänään aamuyöstä asti taivas on ollut harmaa eikä muutosta näyttäisi olevan tulossa ainakaan tänään. Ja hyvä niin. Sadepäivät peiton alla teekuppi kädessä ovat ihania.

Paradoksaalisesti koko päivän päässäni on soinut Kinksin Sunny Afternoon.


All I've got is this sunny afternoon


Lazing on a sunny afternoon
In the summertime

Residente permanente

Tänään jumitin neljä tuntia mamutoimistossa, mutta ei haittaa yhtään, sillä tästä päivästä lähtien mamustatukseni on residente permanente eli pysyvä asukas. Huraa!

Hyvästit vuosittaisille viisumimaksuille ja ah niin rakkaalle mamutoimistolle. Ehkä tulen ikävöimään sitä ainoaa mukavaa virkailijaa, joka aina hymyili minulle, jutteli mukavia ja muisti jopa nimeni vuodenkin jälkeen. Mahtava tyyppi.


Tämä pahainen muoviläpyskä takaa oleskeluni Meksikossa por siempre, ikuisesti. Seuraava askel onkin kansalaisuus haha. Ehkä kuitenkin pysyn mieluummin suomalaisena.

Viimeksi pinna oli hieman kireällä maksun kanssa tapahtuneen virheen vuoksi. Tein tutkimustyötä ja varasin ajan Haciendasta toimittaakseni palautusta varten tarvittavat dokumentit. Mamutoimiston pomo antoi kirjeen, jonka avulla minun pitäisi saada takaisinmaksu. Eivät kuulema lupaa mitään. Hohhoijaa tätä byrokratiaa...

Kiitos, Los Estados Unidos Mexicanos, lupaan olla lainkuuliainen ja rehti asukkaasi.

Viikonloppuna

Jormalle pamahti jälleen parin viikon duunikeikka Michiganissa. Matkansa alkoi oikein vahvasti, sillä sunnuntai-aamulle tilattu lentokenttätaksi ei koskaan saapunut. Sain siis ripeän mission herätä ja lähteä heittämään herraa kentälle. Olen ajanut motarilla pariin kertaan päiväsaikaan ja kokemus oli ihan karmea. Nyt sitten ajoin puoliunessa pimeässä aamu-yössä isojen trailereiden keskellä. Taisin hieman täristä pelosta, mutta hengissä selvittiin molemmat.

Lauantaina oltiin anoppilassa juhlimassa Jorgen isän synttäreitä. Sunnuntaina pysyttelin kotona ja kokkailin shakshoukaa. Toki on mukavampaa jakaa sunnuntaipäivällinen jonkun kanssa, mutta maistui se näinkin.


Chillailin myös Lunan kanssa. Otettiin aurinkoa takapihalla, (tai siis itse otin aurinkoa, Luna vaani porkkanapuskien seassa ja hyökkäili sieltä kimppuuni). Leikittiin myös neidin lempparilelulla eli Walmartin paperisella leipäpussilla. Eli Luna menee pussin sisään ja hyökkää sieltä varpaideni kimppuun, yeah.

Oikeat lelut kuten kilisevät pallot, kissanminttu tai leikkihiiret eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoisia kuin paperipussi, viinipullon korkit tai korvatulpat. Ollaan jo opittu kantapään kautta, että turha ostaa kalliita kissaleluja kun parhaimmat viihdykkeet näyttävät löytyvän ihan kotoa.



Jep, hulluilla on halvat huvit - idiooteilla ilmaiset.

Mamuasioiden hoitoangistia

Murrrr!

Olen vihainen kuin nälkäinen Luna ennen lounasta. Otsasuoneni on tykyttänyt tänään siihen malliin, että nyt olisi varmaan parempi rauhoittua ennenkuin saan jonkun halvauksen. Vihastukseni syy on mitä rakkain virastoni, Instituto Nacional de Migracion, eli mamutoimisto.

Olen tässä hoidellut viisumihakemustani jo reilun kuukauden ajan. Toimittanut dokumentteja, kirjeitä, valokuvia, sormenjälkiä ja maksanut itseni kipeäksi. Jos nyt tarkkoja ollaan niin olen pistänyt reilut 5000 pesoa uuteen viisumiini. Viime visiitillä kaksi viikkoa sitten minulle sanottiin että kaikki on kunnossa ja että 15 päivän päästä voisin hakea uuden viisumini.

Eilen sain sitten sähköpostia mamutoimistosta, että esittäisin pärstäni siellä asap. Tässä vaiheessa aavistelin jo jonkin olevan pielessä, koska mamutoimisto ei koskaan lähettele viestejä perään hakemusten edistymisestä. Tänään aamulla polkaisin sinne reippaana kyselemään viisumini edistymisestä, ja kyllä vain, pahat aavisteluni kävivätkin toteen.

Luukun täti selitti, että pankista saamani kuitti lähes 5000 peson maksusta oli kirjoitettu väärin: 20 lukua sisältävän koodin kaksi viimeistä numeroa olivat vaihtaneet paikkaa. 84 sijaan pankkipojalle oli ilmesesti sattunut näppäinvirhe ja siinä luki 48. Proseduuri olisi seuraavanlainen: minun pitäisi maksaa UUDESTAAN 5000 peson maksu, tuoda uusi (virheetön) kuitti, pyytää mamutoimistolta kirje, jossa haen 5000 peson takaisinmaksua ja toimittaa tämä kirje Haciendaan eli valtionkonttoriin tms.,jotta he voivat tehdä "kadoneen" rahan palautuksen tililleni.

Tässä vaiheessa yritin hengittää syvään ja kaikin voimin hillitä korvistani nousevaa savua. Tuijotin tuimasti, suu tiukalla viivalla, lasi-ikkunan takana tapittavaa tätiä, yrittäen kaikilla aisteillani saada selville onko tässä kyseessä taas yksi näistä huijataan tyhmää güeritaa -asetelmista. Selitin, että minulla ei a) ole varaa maksella 5000 pesoa vähän väliä (joka, btw, kattaa yli puolet kuukausipalkastani) b) olla tuntikausia poissa töistä ravatakseni täällä, c) minkäänlaista takuuta siitä, että maksettuani uudelleen saan todella palautuksen rahoistani. HALUAN MUSTAA VALKOISELLA!

Virkailija sanoi ymmärtävänsä täysin tilanteeni ja vakuutteli että kyllä myöhemmin saisin takaisinmaksun. Onhan minulla kuittikopio, jonka avulla todistaisin maksaneeni kahteen kertaan. Joo, mutta ei todistusta siitä, että minulle on luvattu takaisinmaksu. Hänen selityksensä alkoi saada enemmän pohjaa kun hän näytti minulle alkuperäisen paperin, jossa tuo 20 -numeroinen koodi on kirjoitettuna ja jonka vein pankkiin sinä päivänä kun maksoin. Ja kyllä, tuossa paperissa tosiaan koodi loppui 84:ään ei 48:aan. Eli mitä todennäköisimmin pankkipoika naputteli numeron väärin. Aloin jo miettiä kaikenlaisia teorioita: ehkä tämä on pankin ja mamutoimiston yhteistyöhuijaus, johon höynäytetään ne hyväuskoisimmat hörhelöt, jotka eivät koskaan edes tajua tulleensa huijatuiksi?

Tämä homma käryää todella pahasti. Ja jos koko hemmetin sotku on todella vain näppäilyvirhe niin onko se ihan oikeasti niin *tun vakavaa?

ARGH!

Kadunlakaisija

Joka aamu matkalla töihin törmään Kadunlakaisijaan. Hän on mitä ilmeisimmin (tiedän, ei pitäisi tuomita ulkonäön perusteella, mutta...) repaleisista vaatteistaan, rastoittuneista hiuksistaan ja ihoaan peittävästä likakerroksesta päätellen koditon. Aina sama huivi otsallaan ja samat vaatteet, jotka näyttävät siltä, että ovat kasvaneet kiinni ihoonsa.

Hänellä on kädessään valtavan suuri harja, jolla viilettää pitkin Pino Suárezin katua lakaisten roskat ja pölyt yhteen kasaan. Uhmaten henkeään hän loikkii taitavasti bussien ja autojen seassa lakaisten ja lakaisten. Kun jalankulkija tai pyöräilijä lähestyy hän lopettaa hetkeksi, jottei nouseva pölypilvi likaa ohi menevän tyypin vaatteita.

Hän hymyilee jatkuvasti. Sellaista hullua, mutta onnellista ja ystävällistä hymyä. Eräänä aamuna kun pyyhkäisin pyörälläni ohitseen hän huikkasi ey güerita, préstame tu bike para darme una vuelta / hei blondi, lainaa mulle pyörääsi että voin heittää rundin. Nauroin vaan ja jatkoin matkaani.

Nyt sitten moikataan aina aamuisin kuin vanhat tutut. En tiedä onko kaverilla ihan kaikki muumit talossa, mutta hänen asenteensa ja iloinen mielensä huokuu hyvää energiaa tuoden valon -ja toivonpilkahduksen pilvisimpääkin aamuun.

Maailma tarvitsee lisää tällaisia lakaisijoita.


Herra Kadunlakaisijan lisäksi tällä kadulla voi törmätä kasuaalisti kanoihin. Tai vaikka Buzz Lightyeariin.

Johan nyt on markkinat

Ei oltu käyty ikuisuuksiin Mercado de La Cruzin sunnuntaimarkkinoilla. Vaihtarivuoden aikana käytiin vähintään kerran viikossa tuolla ostamassa tuoreet hedelmät ja vihannekset. Sunnuntaisin mercadon tarjonta on laajimmillaan ja silloin yleensä ostettiin piraattileffoja, vaatteita, koruja, mitä vaan.

Jorma inhoaa mercadolle menemistä etenkin sunnuntaisin. Liikaa ihmisiä, liian ahdasta, haisevaa jne. Sain hänet kuitenkin ylipuhuttua kun ehdotin pyöräretkeä centroon. Jotenkin sattumalta johdatinkin meidät Cruzin mercadolle.






Sanoin Jormalle että meidän on mentävä mercadolle, koska tarvitsin tuoretta huachinangoa kalapihvejä varten. Brisa del Mar -koju myy mercadon parhaimmat merenelävät, joten sinne suuntasimme samantien. Kierreltiin siinä sivussa muitakin kojuja, mutta kalan lisäksi tällä kertaa mukaan ei lähtenyt muuta kuin nippu herkullisia kevätsipuleita.




Mercado on muuttunut aika paljon neljän vuoden aikana. Aiemmin ei ollut laattalattiaa (taisi olla maalattia tai asfalttia) ja yleisilme on muutenkin paljon siistimpi ja puhtaampi. Kärpäsiäkään ei pyörinyt kala -ja lihatiskeillä entiseen malliin tai sitten olen jo tottunut enkä enää huomaa niitä. Ensimmäisillä mercadovisiiteilläni halusin aina oksentaa kävellessäni noiden kojujen ohi. Se haju, lämmin ja seisova ilma, ja tiskillä makavaat tunnistamattomat veriset ruhot kärpäspilven ympäröimänä, hrr…


Tulinkin mieleeni, että viime rantalomalla Sayulitalla kävimme siisteimmässä ja hygieenisimmässä kalakaupassa, jonka Meksikossa olen nähnyt. Kaikki kalat tuotiin aamulla tuoreina suoraan merestä ja ne säilytettiin hyvin kylmässä. Myyjällä oli puhtaat veitset, joita hän jatkuvasti pesi vesihanan alla. Vaikka Sayulita oli tuohon aikaan täynnä pohjoisamerikkalaisia turisteja en koskaan nähnyt yhtäkään ulkomaalaista itseni lisäki tuossa puodissa. Myöhemmin juttelimme muutaman muun turren kanssa ja kehuimme kalakaupan tuoreita huachinangoja ja he sanoivat käyneensä myös kyseisessä kaupassa mutta eivät ostaneet mitään koska kaikki näytti niin epähygieeniselta.

Itselläni oli alkuun samat ajatukset Cruzin mercadon lihatiskeistä. Vedin aina keuhkot täyteen happea lihakojujen läpi kulkiessa etten vain nielaisisi jotain pahuksen virusbakteeria elimistööni. Puhtaus on toki hyvä asia, mutta nyt olen sitä mieltä ettei kaiken tarvitse olla steriiliä kuin leikkaussalissa.