lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kissasirkus


Joskus kun tylsistyn kunnolla tai minulla on mieli maassa katson Youtubesta kissavideoita. Ne ovat parasta viihdettä ikinä! Kissojen hupsuus ja kömmellykset ovat niin viattomia ja hauskoja ettei voi muuta kuin nauraa. Nyt Lunan ja Chiquin (lausutaan Tsiki) myötä on meillä kotona oma kissasirkus, jota saan seurata päivittäin.



Bongasin eräässä ravintolassa sellaisen vanhanaikaisen lelumasiinan, johon työnnetään kolikkoja ja sitten se sylkäisee ulos muovipallon, jonka sisällä on "hieno" yllärilelu. Meille sattui tuollainen sähköinen ötökkä, joka osoittautui ihan parhaaksi kissanleluksi! Ainakin siksi aikaa kun siinä virtaa riitti. Parin päivän jälkeen se oli jo kuollut kaveri.








Kotiini tullessa ne ovat jo oven takana maukumassa ja kun ovi vihdoin aukeaa molemmat syöksyvät kehräten tervehtimään ja kiehnäämään jalkoihin. Niiden temput ja kommellukset saavat minut aina repeämään nauruun etenkin niinä päivinä kun mikään ei tunnu sujuvan.



Illalla nukkumaan mennessäni ne kömpivät viereeni lämmittämään ja aamulla herätessä ovat vieläkin samassa paikassa ♥

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Deja de chingar


Nyt kun Jorma ei ole täällä hänen vanhempansa ovat ottaneet huoltajan roolin eli varmistelevat vähän väliä että onhan meikäläisellä kaikki ok. Vaikka aina vakuuttelenkin pärjääväni yksin niin onhan tuo tavalollaan tosi suloista.

Viime viikolla kun vietimme Jorman viimeistä iltaa vanhempiensa kanssa keskustelu kääntyi siihen kuinka pankkivirkailijat tekevät hommia rikollisten kanssa: asiakas nostaa suuren määrään käteistä ja virkailija lähettää nopeasti viestin kaverilleen. Kun tyyppi lähtee pankista joku yllättäen ryöstääkin tämän. Tästä aiheesta sitten päädytiin taas siihen että on aina ennakoitava, odotettava sitä mitä ei koskaan odottaisi. On tarkkailtava ympäristöä, kanssaihmisiä eikä pidä luottaa keneenkään paitsi omaan perheeseen. Tosin ei ole ennenkuulumatonta että perhe tai kaveritkin saattavat puukottaa selkään.



Jorma sanoo välillä että olen liian luottavainen. En ole valpas eikä mieleeni tule kaikkia hulluja mahdollisuuksia miten kanssaihmiset voisivat huijata minua tai hyötyä hyväuskoisuudestani. Totesin vain, että kulttuuri jossa olen kasvanut ei milloinkaan ole opetettu, että perusoletus on ettei kehenkään voi luottaa. Varmasti meille kaikille opetettiin ettei tuntemattomilta saa ottaa mitään tai nousta vieraan auton kyytiin. Oma perusoletukseni on aina ollut, että ihmisiin voi luottaa. Harva meistä oikeasti on pohjimmiltaan paha ja haluaisi satuttaa toista, näin uskon.

Sukulaismiehen mukaan huijarit suorastaan haistavat sinisilmäisyyden. Olen siis kuulema varsin helppo kohde. Kieltämättä tuo pankkiesimerkki ei olisi tullut heti mieleeni ja ei moni muukaan asia. Juoksua harrastava naapurin täti vinkkasi että kadulla juostessa pitkät hiukset kannattaa pitää nutturalla tai lippiksen alla koska mahdollinen kidnappaaja voi tarttua pitkänä liehuvaan poninhäntään. Tuossa hetkessä kyseinen skenaario nauratti, mutta myöhemmin olen pohtinut paljon ovatkohan nämä perusteltuja, pitkälle vietyjä varotoimenpiteitä vaiko silkkaa vainoharhaisuutta?




Pari viikonloppua sitten olimme Tequisquiapanissa viini -ja juustofestareilla. Jorma ja muutama kaverinsa päättivät lähteä etsimään vessaa festarialueelta. Bajamajoihin oli lähes kilometrin jono, joten he olivat pimeyden turvin hiipineet johonkin pusikkoon. Yhtäkkiä kesken toimituksen jostain puun takaa oli hyökännyt lauma poliiseja ja napanneet heitä olkapäästä kiinni. Poliisisedät alkoivat tivaamaan mordidaa eli lahjusta. Jorma sanoi ettei aikoisi maksaa senttiäkään ja että voisivat viedä hänet mieluummin poliisilaitokselle ja kirjoittaa oikean sakon. Poliisit sanoivat että sakko tulisi olemaan ainakin 10-kertainen siihen verrattuna mitä he pyysivät kultakin (50 pesoa eli noin 3 euroa). Lisäksi laitoksella he joutuisivat odottamaan sellissä ties kuinka kauan.

Kahdesta huonosta vaihtoehdosta pojat valitsivat helpomman eli lahjomisen. Tämän jälkeen ilta jatkui normaalisti, mutta puskakuselle ei enää menty. Vuokratalolle lähdettäessä kävelimme tuon puistoalueen ohi, joka oli jo muodostunut julkiseksi vessaksi. Huomasimme että poliisit piiloutuivat puskiin ja puiden taa vaanimaan mahdollisia puskapissaajia, jotta voisivat yllättää heidät ja vaatia lahjusta. Virkavallan tarkoitushan ei suinkaan ollut suojella puiston ulkomuotoa vaan pesonkuvat silmissä kiiluen ryöstää viinipäissään pissaavia ihmisiä.



Hay que chingar antes de que te chinguen on mentaliteetti, joka menee vielä askeleen pidemmälle. Ihmiset, jotka ajattelevat näin uskovat, että ainoa toimiva keino välttää huijatuksi tai petetyksi joutumista on oltava aina askel edellä ja huijattava tai petettävä muita ensin. He elävät jatkuvassa luulossa, että muut ihmiset haluaisivat kusettaa heitä. Tämä ei enää mene pitkälle vietyjen varotoiminpiteiden piikkiin vaan vainoharhaisuuden puolelle.



Olen opetellut hieman valppaammaksi. Tarkkailen enemmän ympäristöäni ja yksin kävellessä kurkkaan olkapääni yli vähän väliä. Suhtaudun varauksella jos joku tuntematon tulee juttelemaan vaikka kyseessä olisikin ihan hyvätahtoinen ele. Keskustelun laadusta huomaa kuitenkin aika nopeasti onko kyseessä vilpitön mielenkiinto vai onko tyypillä ketunhäntä kainalossa.

Ehkä olen onnekas, mutta tällä huolettomalla asenteellani en ole joutunut vielä tähän päivään asti minkään suuren huijauksen kohteeksi. Jatkuva varpaillaan oleminen on todella energiaa vievää, joten jatkan mieluummin lunkkia linjaani.



Sain muuten viime viikolla Haciendasta pyytämäni viisumirahat takaisin! Luottoni tähän instituutioon vahvistui kertaheitolla. Eihän siinä mennytkään kuin 2,5 kuukautta.

Kuvat reissulta Tequisiin noin kuukausi sitten.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Un día pensativo


Eräät lempilauluni ovat kielillä, joita en ymmärrä. Silti niitä kuunnellessani tuntuu kuin tajuaisin kaiken. Tunnelma ja rytmi vain uppoavat jonnekin syvälle ja tunnen miten juuri tuo biisi sopii täydellisesti sen hetkiseen mielentilaani. Jokainen säe ja sana vain loksahtavat paikoilleen palapelin tavoin.

Tänään olen istunut ulkona auringossa ja pohtinut. Olen tuntenut kaipuuta ja yksinäisyyttä. Mieleni on haikea, mutta rauhallinen luottavainen. Yleensä pidän katseeni pitkälle horisontissa, mutta tänään halusin kurkata olkani yli menneisyyteen. En kuitenkaan jaksa olla kauaa takaraivo menosuuntaan päin vaan mieluummin käännän katseeni kohti tulevaa.

Tänään tämä biisi kokosi palapelini palat yhteen.


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Matkakertomus: Cuatro Palos


Telttailu on huippuhommaa. Sitä tulee tosin harrastettua aivan liian harvoin, mutta kun vihdoin pääsemme eräjormailun makuun muistamme aina miten mahtavaa se onkaan. Olin halunnut päästä Cuatro Palosiin jo muutaman vuoden ajan ja nyt vihdoin saimme reissun tehtyä yhdistäen siihen vielä telttailun. Netistä löytyi tietoa Cuatro Palosista, mutta siitä voisiko siellä telttailla ei löytynyt mitään infoa paitsi joltain random keskustelupalstalta ja nekin tekstit olivat vuosia vanhoja. Ainoa keino oli rohkeasti lähteä katsomaan miltä paikan päällä näytti.

Matkalla oli tietty pakko pysähdellä vähän väliä kuvaamaan maisemia ja teiden varsilla olevia rukouspaikkoja.


Cuatro Palosin yhteisöön päästäksemme ajoimme noin tunnin verran mutkaista Sierraa. Jossain kohtaa käännyimme asfaltilta ylöspäin vievälle hiekkatielle ja ajoimme Bosque de Nieblan eli sumumetsän läpi. Tunnelma tuolla sumumetsässä oli aika aavemainen ja kylmä. Vedettiin takit päälle ja köröteltiin kahtakymppiä, koska sumun vuoksi näkyvyys oli tosi huono. Pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia ja yhtäkkiä  menosuunnasta sumun keskeltä syöksyi  ratsastaja täyttä ravia. Säikähdin ja loikkasin kuin pieni pupujussi auton taakse piiloon.








Aavemainen tunnelma senkuin voimistui yhteisöön saavuttuamme. Missään ei ollut ristinsielua muutamaa paikallista pikkupoikaa ja koiraa lukuunottamatta. Löysimme polun ja kyltin, jotka kertoivat näköalapaikan olevan parin kilometrin kävelyn päässä. Otimme vähän kamoja mukaan ja lähdimme tarkastamaan mestoja ja etsimään telttapaikkaa.







Huipulle saavuttuamme tuuli yltyi kovaksi ja pilvet peittivät näkyvyyden kokonaan. Pian ne kuitenkin väistyivät ja allamme avautuivat vuoret, joet ja hiekkatiet. Kylän ainoan kaupan vanha miesmyyjä kertoi alla avautuvan tien johtavan Bucareliin, jossa olemme aiemmin pyöräilleet. Mietinkin, että tuo suurin vuori näytti tutulta, mutta lintuperspektiivistä oli vaikea hahmottaa sijaintiamme.






Vaalien vuoksi Meksikossa oli voimassa ley seca eli alkoholin myynti oli totaalisesti kielletty tuona päivänä. Kaupan setä kuitenkin myisi meille 1,2 litraisen Coronan jos vain jemmaisimme sen reppuumme emmekä kertoisi kenellekään. Ikään kuin tuolla olisi ollut jengiä kelle kertoa haha. Kaikki taisivat olla sisällä katsomassa jalkapalloa.



Olimme siis palanneet alas hakemaan telttailukamoja ja pian suuntasimme rinkat selässä takaisin ylös. Patikoimme reippaasti, sillä tuossa vaiheessa ilta alkoi jo hämärtyä ja leiri piti saada pystyyn ja notski syttymään ennen pimeän tuloa. Meitä lähti kylästä seuraamaan koira ja se nousi ylös asti kanssamme. Ilmeisesti se oli haistanut repussamme olevat salamileivät.






Kun olimme saaneet leirin pystyyn alkoi kova polttopuiden metsästys ja notskin rakennus. Onneksi onnistuimme löytämään paljon laattamaisia kiviä, joita käytimme tuulensuojana tulta sytyttëssä. Tuuli puhalsi niin kovaa, että ilman noita kiviä olisi ollut mahdotonta sytyttää yhtään mitään. Meillä oli toki mukanamme myös salainen ase eli Cheetos -juustonaksut. Muutama naksu pohjalle niin syttyy nuotio kuin nuotio paremmin kuin yhdelläkään sytysnesteellä!



Ilta hämärtyi pian ja kylmyys alkoi edetä luihin ja ytimiin. Tuli ja eväät lämmittivät kuitenkin kivasti ja istuimmekin pitkään yöhön asti kunnes viimeinenkin kipinä hiipui notskistamme.



Aamulla kömmin ulos katsomaan vastaherännyttä vuoristoa. Ilma oli raikasta ja kosteaa ja kaikkialla oli hiljaista satunnaista lintujen viserrystä lukuunottamatta. Koiravieraamme veteli sikeitä teltamme vieressä. Se oli nukkunut siinä koko yön ja herättikin meidät yöllä haukkuen ja jahdaten jotain. Ehkä pusikosta oli putkahtanut pupujussi tai haisunäätä ruoan perässä? Kipitin paljain varpain kylmää kalliota pitkin ihailemaan maisemia. Pian Jorma kömpi ulos teltasta ja liittyi seuraani.



Katoimme aamiaisen tuohon kielekkeelle ja nautimme pitkään aamuauringosta ja hyvästä ruoasta. No ei se ruoka niin kovin ihmeellistä ollut, mutta tuossa paikassa oli varmasti jotain taiainomaista, joka sai jopa purkkijalapeñot ja kylmät pussipavut maistumaan gourmeelta.



Aamiaisen jälkeen hengailimme vielä hetken. Sitten pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kävelemään takaisin autolle. Matkalla vastaan tuli pikkupoikalauma, josta tunnistimme Cristinon, pojan joka oli edellisenä päivänä tullut juttelemaan meille ja tarjoutunut pitämään huolta Jorman autosta sillä aikaa kun oltiin telttailemassa. Hänellä oli päällään sama keltainen ja tahrainen paita kuin edellisenä päivänä.



Cristino kertoi, että kaikki kylän aikuiset olivat lähteneet aamuvarhain äänestämään toiseen kylään. Kahden suurimman puolueen, PRI:n ja PAN:in, autot olivat tulleet ja vieneet heidät äänestyspaikalle, tarjonneet ruokaa ja kuka ties mitä kalastellakseen ääniä. Kun Jorma kertoi ettei aikoisi äänestää pojat ihmettelevät kovasti että miksei. Ystävälliset puolueen edustajat kun aina tuovat kivoja lahjoja, ruokaa, televisioita ja mitä nyt pienessä kylässä Sierralla tarvitseekaan. Äänestyspäivänäkin tullaan kotonta asti hakemaan, lyödään äänestyslipuke käteen ja ruokaakin tarjotaan yllin kyllin.


Palkaksi auton vahtimisesta Jorma antoi parikymmentä pesoa Cristinolle ja sanoi tälle ettei tuhlaisi niitä turhuuksiin. Ja että kun hänestä tulisi aikuinen ei äänestäisi PRI:tä. Poika hymähti ja jäi vähän hämmentyneenä tuijottamaan peräämme kun kaasutimme takaisin sumumetsään.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

☑ Oleskelulupa


Nyt kävi niin että Jorma sai oleskelulupansa Suomeen jo kolmen viikon jälkeen hakemisesta. Oli aikamoinen yllätys, kun torstaina saapui sähköpostia, että lupa oli jo saapunut Suomen Suurlähetystöön Mexico Cityyn. Oltiin molemmat ihan puulla päähän lyötyjä, koska Migrin sivuilla sanottiin että meidän keissin mukaisen hakemuksen käsittely viime vuonna kesti keskimäärin 104 päivää. Nyt kesti tasan 25 päivää.




Joulukuussa siis nokka kohti pohjoista. Sitä ennen teemme nyt loputtomalta tuntuvan check -listan kaikesta muuttoon liittyvästä. Onneksi meillä ei ole mitään suuria omaisuuksia täällä Jorman soittovehkeitä ja pyöriämme lukuunottamatta. Ne ovat vain tavaraa eli niiden eteenpäin myyminen ei tule olemaan big deal.




Kissat tulevat messiin vaikka mitä kävisi. Edessä on hullu paperisota, jotta voidaan ottaa ne mukaan, mutta noiden karvapallojen hylkääminen ei tule kysymykseenkään! Hieman pelottaa miten ne tulevat selviämään lentomatkasta. Luna etenkin on aikamoinen itkupilli kuljetuslaatikossaan jo viiden minuutin automatkan jälkeen.




Kuvat ovat toissapäivältä kun käytiin Juriquillassa moikkaamassa Jorman perhettä. Heidän talonsa vieressä on puisto, jossa on hyvä juosta ja tankotreenailla ja usein kyläillessä käydään ottamassa hieman hikeä. Pehmeällä hiekka-kivitiellä on niin paljon mukavampi juosta kuin asfaltilla täällä omilla huudeilla.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Dokkarisuositus


Katsellaan usein Vicen dokkareita Youtubesta. Meksikoon liittyvät dokkarit ovat aina lähinnä huumeista, korruptiosta tai rikollisuudesta, mutta tämä Jorman eilen löytämä poikkeaa hieman joukosta.  



Tämä dokkari kertoo Guerreron osavaltiossa juhlittavasta Tigrada -tappelujuhlasta. Pointti on tapella kylien välillä ja vuodattaa verta, jotta sataisi reilusti ja sadosta tulisi runsas. Uskomuksen mukaan jokainen pisara verta vastaa pisaraa vettä

En pidä  väkivallasta ja kännissä tappelu nyt on ylipäätään pöljää, mutta kuten lopussa todetaan; toisiaan vastaan taistelevat fyysisesti samankokoiset henkilöt ja molemmat omasta tahdostaan. Tappelu loppuu heti kun toinen osapuoli haluaa ja lopuksi paiskataan kättä. Jos kaikki väkivalta Meksikossa olisi tällaista "ystävällistä mallia" niin olisi tämä aika erilainen maa. 

Toisaalta väkivalta lisää väkivaltaa oli se millaista tahansa. Lapsetkin osallistuvat tähän ja kasvavat ympäristössä, jossa toisen satuttaminen on normaalia tai jopa hauskaa. Seurauksetkin ovat sen mukaisia: ei ole montaa viikkoa aikaa kun Chihuahuan osavaltiossa kidnappausta leikkineet lapset tappoivat 6-vuotiaan leikkikaverinsa ja hautasivat tämän kuolleen koiran kanssa peittääkseen paremmin jälkeensa. Väkivaltaan valitettavasti tottuu ja turtuu ja joka kerta tarinat, joita kuulee ovat yhä pahempia.

Vaikket olisikaan tappelujen ystävä niin tämä dokkari on mielenkiintoinen kulttuurin ja traditioiden näkökulmasta. Enjoy!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Action viikonloppu


Perjantaina juhlittiin Jorman ystävän häitä. Vaikka työviikon jälkeen laiskottikin lähteä ulos niin oli kyllä mukava ja rento ilta. Matkalla hääpaikalle eksyimme ja saavuimme kesken siviilivihkimisen, ups. Ei kuitenkaan oltu onneksi ainoat myöhästelijät ja virallisten toimitusten jälkeen siirryttiinkin sitten tärkeimpään eli itse bileisiin.


Ohjelmassa oli mitä häissä nyt aina on; ruokaa, juomaa ja tanssia. Puheita ei pidetty, mutta morsian veti vaikuttavan flamencoesityksen miehelleen. Puolilta öin lähdimme jo kotia kohti, sillä meillä oli suunnitelmia seuraavalle aamulle.


Lauantaina suuntasimme Sierraan viimeisen yhteisen viikonloppumme kunniaksi. Tai no viimeisen kolmeen seuraavaan kuukauteen. Ensi lauantaina Jorge häipyykin jo Gringolandiaan, yyh.



Kohteena meillä oli tällä kertaa Cuatro Palos, Sierran ja Querétaron korkein kohta. Paikallisesta kylästä matkaamme tarttui tuo kuvassa oleva karvaturri. Se lähti seuraamaan meitä kai ruoan toivossa ja hengasi telttamme vieressä koko yön. 









Maisemat olivat lievästi sanottuna henkeäsalpaavat. Reilussa 2700 metrin korkeudessa, vuorien ja pilvien yläpuolella silmä ja mieli todellakin lepäsivät.


Oli taas ihan huippureissu vaikka jäikin lyhyeksi. Olisin viettänyt oikein mielelläni ainakin pari päivää lisää noissa maisemissa. Niin kaunista, puhdasta ja rentouttavaa.