lauantai 29. marraskuuta 2014

Laiska lauantai


Tänään on ollut laiska lauantai. Sain itseni ylös vasta 10 aamulla, joka nykyisellä mummorytmilläni on pirun myöhään. Johtuneeko siitä että eilen olimme messuilla katsomassa Molotovin livekeikkaa ja ilta venyi (herranjestas!) sentään puolen yön yli.

Aamupalan syötyämme painelimme Molinoon ostamaan kuivavarastot täyteen ja ainekset proteiinipatukoihin. Jorma oli ostaa 60 pesoa kappaleelta maksavia p*skapatukoita lisäravinnekaupasta, mutta estin tämän hulluuden lupaamalla väsätä hänelle monta kertaa ravinteikkaampia (ja halvempia) patukoita kotikonstein.

Patukkaprojektin jälkeen ehdotin että testattaisiin lähettyvillä oleva burgeriravintola, johon olemme halunneet mennä jo kuukausia, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Monosabio eli fiksu apina on paikan nimi. Olin jo etukäteen vakoillut menuuta paikan Facebook -sivuilta ja vesi herui jo kielellä autoon noustessa.



Alkupalaksi vesimeloni-fetajuustokuutio. Oli muuten parasta fetaa, mitä täällä olen saanut!


Ja sitten itse päätähti eli burgerrr. Valitsin omani naudanlihapihvillä, sipulilla, aurinkokuivatuilla kirsikkatomaateilla, paistetuilla herkkusienillä ja parmesan crispillä.


Jorma vetäisi marraskuun erikoisen eli pretzel -sämpylän missä pihvi, salaattia, tomaattia, sipulia ja savukinkkua. Näytti uppoavan myös erinomaisesti.


Erityiskehu kotitekoisista salsoista: makea chipotle ja sriracha olivat herkullisia ja sopivat niin burgerin väliin kuin ranujenkin dipiksi.


Paikka oli täynnä hipstereitä, asiakkaista tarjoilijoihin. Apinahenkiset seinämaalaukset ja tuopinaluset olivat hauskoja.




Takaisin kotipihassa käväisimme vielä tervehtimässä uusia ystäviämme nimittäin papukaijoja! Viikko sitten aamulenkillä Jorma oli kiinnittänyt huomiota poikkeuksellisen äänekkäisiin lintuihin kotimme varrella olevassa eukalyptuksessa. Tarkemmin katsottuaan hän huomasi näiden olevan vihreitä papukaijoja, jos Wikipediaan on luottamista niin suomeksi nämä ovat viheraratteja.



Vuosi takaperin matkustimme Sierraan ihan varta vasten katsomaan näitä tipuja emmekä onnistuneet bongaamaan yhtäkään. Ja nyt niitä on kokonainen parvi kotikadullamme ja tipujen pesänrakennusinnosta päätellen ensi keväänä ainakin tusina lisää.




torstai 27. marraskuuta 2014

Sancochito meksikolaisittain



Kokkaan melkein viikoittain kanakeittoa. Se on vaan niin huippuruokaa etenkin kylmillä keleillä. Kutsun tätä keittoa sancochitoksi, joka on perinteinen keitto/pata monissa lattarimaissa. Oman versioni teen meksikolaiseen tyyliin useista kasviksista ja kananrinnasta.

Kaikki alkaa kotitekoisesta kanaliemestä. Ostan aina kokonaisen rintapalan luineen ja keitän sitä 20 minuuttia painekattilassa 2-3 litrassa vettä. Sekaan heitän myös pari porkkanaa, varsiselleriä, sipulia, valkosipulia, kokonaisia mustapippureita ja laakerinlehtiä. Siivilöin valmiin liemen ja nostan rintapalan jäähtymään eritelläkseni lihan myöhemmin. Tuossa liemessä sitten keitän kasvikset.


Tähän keittoon tuli perunaa, porkkanoita, chayotea (sellainen vihreä, kurpitsamainen pötikkä), tuoretta maissia, vihreitä papuja, kesäkurpitsaa sipulia ja valkosipulia. Lopuksi heitin revityn kananlihan joukkoon, suolasin ja listo!

Itsetehdystä kanaliemestä tulee niin paljon makua ettei mitään liemikuutioita todellakaan tarvita. Makua tuo myös tarjoiluvaiheessa keittoon puristettu limemehu ja paistetut chilisuikaleet (tuo musta epämääräinen aines). Suikaloin siis muutaman kuivatun chili pasillan ja paistoin niitä öljyssä kunnes muuttuivat rapeaksi. Olen ihan koukussa näihin ja napostelen niitä ihan sinällään.


Kylmien päivien lohturuokaa parhaillaan!

Ensimmäinen toppatakki bongattu


Talvi on laskeutunut Querétaroon. Eilen aamulla heräsin viiden viltin alta hampaat kilisten ja kalisten. Skippasin suihkun (en vaan voinut kun jälkeenpäin jäätyy pystyyn) ja puin päälle jokaisen lämpimän paidan mitä kaapista löytyi. Kaivoin muuttukuormaan kadonneen Jorman iskän lahjoittaman, Michiganista tuodun fleece -sisuksisen takin. Se on lämpimin vaatekappale, jonka omistan. Vielä huivi kaulaan, hanskat käteen ja sitten ovesta ulos.

Kaikki oppilaat tietenkin saapuivat kouluun toppatakeissa, villamyssyissä, talvisaappaissa ja karvarukkasissa. Ihan siis samassa varustuksessa kun suomalaiset ipanat -5 tai -10 asteen pakkasilla, vaikka täällä taidettiin olla jopa ruhtinaallisessa kahdessa asteessa.

Muistan kirkkaasti kun kolme vuotta sitten kalkkilaivan kalpeat suomitytöt saapuivat vaihto-opiskelemaan joulukuiseen Querétaroon. Viiletimme menemään shorteissa ja topeissa naureskellen toppatakein varustautuneille paikallisille. Haloo 15 astetta lämmintä ja aurinko paistaa! Kyllä kotona tämä olisi ihan shortsikeli..

Joo. Eipä tulisi enää mieleen viuhahdella koivet paljaana näillä keleillä.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Karua ja kaunista


Viime maanantaina juhlittiin Meksikon vallankumouksen vuosipäivää. Meillä kummallakin oli vapaapäivä, joten päätimme heti aamusta pakata reppu täyteen eväitä ja lähteä vaeltelemaan jonnekin Querétaron maaseudulle.


Jätimme auton Lagunas de Servínin parkkipaikalle ja lähdimme sieltä tarpomaan kohti päämäärätöntä.



Ohitimme pieniä kyliä, lammas -ja kalkkunafarmeja. Nousimme vuorille mäntymetsään ja sieltä jokea pitkin punahiekkaiselle aavikolle.









Metsässä testasimme myös Jorman Gringolandiasta tuoman riippumaton. Kevyt ja taskukokoinen yösija kulkee hyvin mukana, toisin kuin kiloja painava teltta ja tilaa rohmuavat makuupussit. Riippumatto lähtee ehdottomasti mukaan seuraavalle eräjormareissulle. Täytyy vaan toivoa vain ettei vesisade yllätä.


Riippumattosiestan jälkeen matka jatkui edelleen hienoissa maisemissa kohti autoa.


Tämä poloinen oli mitä ilmeisimmin jäänyt nestehukan tai autonrenkaan nujertamaksi.


Myös señor Martínezille oli käynyt köpelösti. Tarina ei kerro kuinka, mutta levätköön sielunsa rauhassa.




Pilvet olivat tuollaisia hassuja hattaroita. Ihan kuin joku olisi veistänyt ne samasta muotista ja asetellut nätisti kirkkaan siniselle taivaalle.

Linjoilla jälleen!


Eilen tapahtui ihme: yli kolmen kuukauden jälkeen Internetin ihmeellinen voima laskeutui huusholliimme. Tästä seurasi väittömästi tuntikausia kestänyt sessio, johon kuului lemppariblogien lukua sekä Youtubin ja Southparkstudion töllötystä. Nettiriippuvuus alkaa olla hyvää vauhtia paluillaan siis.

Tänään koulussa oli kermesse -tapahtuma, perinteinen meksikolainen juhla, jossa on ruokaa, pelejä, arpajaisia, disko jne. Kello kahdelta tapahtuma aukesi, musiikki alkoi pauhata ja lapsukaiset laulavaiset alkoivat kirjaimellisesti hyppiä seinille. Jokaiselle meistä oli osoitettu koju, jossa myydä lippuja tiettyyn ajankohtaan. Itse sain olla pankkivirkailija ja vaihtaa rahaa lippuihin joilla sitten tuotteita ja pelejä maksettiin. Ahkeroinnin jälkeen henksullekin jaettiin nippu lippuja, omani tuhlasin ruokaan tietty. Pomppulinna houkutteli myös, mutta ikäraja tuli vastaan. Voisi tälläinen jättiläinen musertaa pikkuiset viisivuotiaat alleen.


Suunnistin erään perheen tacokojulle ja vetäisin kaksi gorditaa kaktuksella. 15 pesoa gorditasta on ryöstöhinta (kadulla saisi maksaa korkeintaan kympin), mutta koska tapahtuman rahat menevät sentäán hyvään tarkoitukseen eli koululaisten luokkaretkiin niin päätin satsata. Jälkkäriksi vetäisin suklaavanukkaan.


Illalla mennnään Jorman kanssa cantinaan, jossa ensimmäistä kertaa treffasimme reilut kolme vuotta sitten. Ei olla kuukausiin käyty yhdessä ulkona, mutta tänään micheladahammasta kolottaa pahemman kerran. Ja juuri tuossa cantinassa ne maistuvat erityisen hyviltä. Johtuneeko kultaisista muistoista, joita kyseiseen miljööseen liittyy vai kenties baaritiskiltä bongaamastani Salmari -pullosta, jonka bartenderin mukaan joku muinainen, omituista kieltä sönköttävä asiakas oli tuonut tullessaan? Oli miten oli, tuo cantina on yhtä kodikas ja lämpöinen kuin mummon kutomat villasukat talvipakkasilla.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Onnellinen perjantai


Ilouutiset: Jorman yli kuukauden kestänyt jenkkikeikka saapuu tänään tiensä päätökseen! Señor lentää illalla takaisin Querétaroon. Me happy happy!

Nyt ei jaksaisi enää millään keskittyä duuneihin. Vielä tunti jäljellä ja sitten lähdetään anopin kanssa noutamaan herraa kotiin. Yeah!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pimeä tie, mukavaa matkaa


Saavuin juuri kotiin ehkä jännimmältä ajomatkalta ikinä. Anoppilassa aika vierähtää aina niin nopeaa ja yö saapuu ihan huomaamatta. Ei siinä mitään, mutta anoppila sijaitsee puolen tunnin ajon päässä kaupungista ja ainoa tie kotiin on mutkainen ja pimeä maantie. Kaupungissa autolla huristeluun olen jo tottunut mutta pilkkopimeällä meno onkin ihan toista.

Puolen tunnin ajo muuttui 1,5 tunniksi seikkailuksi. Ensin valojen ja suuntamerkkien puuttuessa missasin oikean uloskäynnin. En tiennyt mihin asti joutuisin ajamaan jotta voisin tehdä uukkarin, mutta jatkoin rauhassa pimeydessä ikkunat auki ja ranchero -humpan kailottaessa täysillä. Sitten syttyi bensavalo. Oltiin myös Jorgen isän kanssa tarkastettu, että auto tarvitsee pikaisesti öljyä. Tähän väliin iski muutama sydämentykys, mutta olin toiveikas bensa-aseman löytymisestä. Niitä täällä riittää kuin sieniä sateella.

Saavun parin kilsan päästä Pemexille. Noin arviolta 14-vuotias poika alkaa innokkaana tankkauspuuhiin kun kysyn käykö kortti. Ei käy, joten jatkan matkaa. Löydän paikan jossa tehdä u-käännös ja ajan vihdoin oikeaan suuntaan.

Pimeyden ja mutkaisen tien vuoksi köröttelen seitsemääkymppiä kahdeksankympin alueella ja kaikki takanani olevat tulevat perseeseeni kiinni vilkuttelevaan valoja. Anteeksi nyt etten viitsi hurjastella sokkona, mutta voitte toki ajaa ohi kun tässä on kuitenkin kaksi kaistaa.

Matka tuntuu ikuisuudelta ja välillä olen varma että olen väärällä tiellä. Mutkan takaa paljastuu toinen bensa-asema, mutta ennenkuin huomaankaan se vilahtaa ohi. Miksei täällä osata laittaa tienviittoja ajoissa?

Vihdoin löydän kotitielle ja otan jopa oikean uloskäynnin. Kortin hyväksyvä bensa-asemakin löytyy ja bensapoika tankkaa tankin täyteen ja kaataa öljyt koneeseen. Annan 10 pesoa tippiä ihan vaan koska olen niin iloinen että selvisin hengissä. Eka ja vika kerta kun lähden maantielle huristelemaan pimeällä.

Jännittävää viikonalkua!

Hän joka maataan viljelee





Muutama kuukausi takaperin (eli heti muuton jälkeen) päätin kääntää osan takapihan kellertävästä nurmikkoparasta kasvimaaksi. Iskin multaan tomaatin, pinaatin, kesäkurpitsan ja korianterin siemenet. Porkkanatkin pääsivät kylvöön, mutta kasvimaan sijasta isoon muoviruukkuun. En tiedä miksi päädyin tähän ratkaisuun. Joku hetken mielenhäiriö? Jälkeenpäin ajateltuna ne olisivat varmasti viihtyneet oikein hyvin noiden muiden kanssa.

Ensimmäisenä lehtensä mullan alta ojensivat porkkanat ja pinaatit. Perässä seurasivat tomaatit ja korianteri, viimeisenä kesäkurpitsat. Tältä näytti noin kuukausi sitten:



Ja tältä eilen:



Alkuun hitaat ja kituvat kurpitsat ovat nyt vallanneet elintilan niin korianterilta kuin pinaatiltakin. Joka päivä ne puskevat uutta ja isompaa lehteä, mutta itse kurpitsoista ei ole vielä tietoakaan. Epäilen että ne ovat aikeissa laajentaa reviiriään aina tomaattien tontille asti. Pinaattiparat yrittävät kovasti sinnitellä noiden kahden  välimaastossa. Ne ovatkin kasvaneet jo erittäin kiitettävästi, voi olla että ensimmäinen sadonkorjuu koittaa jo ensi viikonloppuna! Jos näin käy uskon, että vieressä kärttäävät kurpitsat tulevat käyttämään tilaisuuden hyväkseen tunkeutuakseen pinaattien reviirille. Noh, viidakon (kasvimaan) lakien mukaan vahvin voittakoon.

Tomaateilla on vielä reilusti elintilaa. Jätin aikamoiset välit taimien kesken, koska kokemuksesta tiedän että pian ollaan tomaattiviidakossa. Niiden kasvu on ollut hidasta, mutta varmaa. Uskoisin, että parin kuukauden päästä alkaa jo punaisia palleroita kehittymään.

En anna tomaattien hitaan kasvun kuitenkaan hämätä, sillä tämä lajike on salakavala: edellisessä kämpässä erehdyin istuttamaan suloiset pikku tomaatintaimet samaan jättiruukkuun basilikan kera. Alussa ne tulivat hyvin juttuun keskenään, mutta hetken kuluttua basilika alkoi hidastaa kasvuaan ja päivä päivältä se näytti apeammalta. Pelastin raukkaparan  toiseen ruukkuun mutta ei se enää toipunut. Paholaisen tomaatit olivat kai iskeneet juuria pitkin ja vieneet basilikalta kaiken elintilan. Pidän siis silmällä noita toistaiseksi viattoman näköisiä taimia.

Korianteri pinnistää kesäkurpitsan alta:



Porkkanat näyttävän viihtyvän ruukussaan. Naattien koosta päätellen mullan alla kehittyy jo makeita, oransseja pötkylöitä. Ehkei niiden sijoitus ruukkuun ollutkaan pöllömpi idea.

Näiden lisäksi löytyy tietty perusyrtit: basilikaa, oreganoa, timjamia, jotka hengailevat tyytyväisinä omissa ruukuissaan.

Kasvimaa on aika huippujuttu. Oman ruoan kasvattamisessa on jotain kovin viehättävää. Taidan alkaa laajennuspuuhiin kunhan saan päätettyä mitä istuttaisin seuraavaksi. Varmaan erilaisia chilejä, paprikaa, kurkkua, salaattia, melonia. Kaikkia noita!



Maalasin myös viime viikonloppuna ostamani ruskeat saviruukut ja laitoin kaktukset niihin.