Tuntuu kuin haihtuisin pikkuhiljaa. Tallaan kuoppaista ja tomuista Pino Suárezin kotikatua, mutta mieleni on jo kaukana jossain lumisessa metsässä ja hyöryävässä pakkasilmassa, siinä mielikuvassa johon kuvittelen saapuvamme joulukuussa. Paahtava aurinko, eukalyptuksessa raakkuvat papukaijat ja autojen avonaisista ikkunoista raikava rancherohumppa tuntuvat olevan vain unta. Pian tämä kaikki loppuu meidän osaltamme, mutta elämä täällä rullaa samalla lailla kuin ennenkin. Lapset menevät kouluun, aikuiset töihin, tortillería avaa luukkunsa aamukahdeksalta, tori nousee keskiviikkoisin ja kadunlakaisija harjaa kuin viimeistä päivää.
Mielessäni pyörii loputtomasti kysymyksiä.
Ovatko nämä viimeiset Los Primosin taconi? Pakko mennä vielä kerran!
Tulenko kaipaamaan centron kolonialistista kaaosta?
Muistanko millaista oli pyöräillä aamuisin kesät-talvet töihin lyhythihaisessa paidassa?
Näenkö enää koskaan huhtikuussa violetteina kukkivia jacarandoja?
Muuttuuko Querétaro pikku-Mexico Cityksi muutamassa vuodessa?
Lähdemmekö me ihan oikeasti? Pitäisikö sittenkin vain jäädä?
Tuntuu, että minun pitäisi ottaa näistä viimeisistä viikoista kaikki irti. Elettävä ja hengitettävä tätä kulttuuria ja ympäristöä joka solulla nyt kun vielä voin. Chiquin katoamisen jälkeen en ole kuitenkaan pystynyt keskittymään mihinkään mukavaan, sillä huoli valtaa altaa pienestä päästäni: keneltä kysyn seuraavaksi, minkä kokoisen julisteen ripustan minnekin, mistä en ole vielä etsinyt... Kaipaan tuota pientä kehräävää karvapalloa ihan jumalattoman paljon. Lunan läsnäolo lohduttaa, mutta ei se poista huolta ja ikävää.
Teimme suunnitelman kaikista muuttoon liittyvistä asioista, jotka on hoidettava ennen H-hetkeä. Joka viikonlopulle ja useille viikonpäiville on joku homma, mikä pitäisi hoitaa. Chiquin katoaminen lisättynä tähän tuntuu etten jaksa työpäivän jälkeen tehdä muuta kuin köllähtää sängylle ja asioiden hoitaminen jää aina siihen kuuluisaan huomiseen.
Ensi viikonloppuna on Jorman lapsuudenystävän, Angien, häät Mexico Cityssä. Yritän unohtaa muuttoasiat ja Chiquin edes yhdeksi päiväksi ja nauttia juhlista ja ihmisitä.
Laita mahdollisimman näyttäviä ilmoituksia ja Chiquista uusin kuva. Tuosta pentukuvasta ei sitä tunnista. Vie marketteihin, siellä käy paljon ihmisiä. Vie myös eläinkauppaan, jos siinä lähistöllä sellainen on. Kerro myyjälle tapauksesta. Jos jostain ilmoitukset revitään, laita uudet. Kysy kotikatunne lapsilta. Lapset ovat paljon ulkona ja liikkua sellaisissa paikoissa missä aikuiset eivät liiku. Lapset ovat saattaneet nähdä naapurustossa "uuden kissan". Lapset ovat myös rehellisiä. Etsi samoista paikoista mistä tähänkin asti. Chiqui voi olla uudessa kodissaan sisäkissa, mutta jos sattuisit paikalle kun se ulkoilee takapihalla. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, mutta mitä et Chiquin vuoksi tekisi. Kun lähdette viikonlopuksi pois jättäkää sen tavaroita takapihallenne, jos se sattuisi palaamaan sillä aikaa. Tiedän, miltä sinusta tuntuu. Voisimmeko keskustella skypessä vaikka sunnuntaina?
VastaaPoistaRoger
Oon laittanut lähes 100 A4 -kokoista ilmoitusta parin kilometrin säteelle. Oon myös laittanut uusia niihin paikkoihin joista ne on revitty irti. Ihan joka paikkaan niitá ei kuitenkaan saa laittaa...Tein myös ison värikkään 1m x 80cm muovijulisteen jonka laitoin meidän naapurustoon, jossa kaikki ohimenevät näkevät sen. Laitan tänään kaksi samanlaista lisáä. Oon kysellyt lapsiltakin mutta eivät myöskään tiedä mitään.
PoistaEilen saatiin viesti joltain tyypilta joka sanoo että hän löysi Chiquin näköisen kissan 2 viikkoa sitten. Se tyyppi asuu aika kaukana ja kuvien perusteella ei kyllä ole Chiqui mutta mennään tänään kuitenkin katsomaan.
Sunnuntaina ollaan vielä Mexico Cityssä, tullaan vasta maanantaina takaisin.Mites sitä seuraava sunnuntai?
Kaikki vinkit kannattaa tarkistaa. Ei kai se kissa ole voinut hävitä kuin tuhka tuuleen? Onko siellä asumattomia rakennuksia? Saattaa piileskellä niiden alla. En usko, että se olisi itse mennyt kovin kauas. Se voi olla siinä hyvinkin lähellä teitä, mutta sitä pidetään sisällä, niin kukaan ei näe sitä. Tarvitsisi saada vain se yksi vinkki, joka johtaa jäljille. Kerettiinkö sille laittaa se siru? Eikö sitä voi mitenkää paikallistaa sen avulla? Sopii se seuraava sunnuntaikin, mutta en jaksaisi odottaa niin pitkään.
PoistaRoger
Se eilinen kissa ei ollut Chiqui :( hyvin samannäköinen mutta ei... Hänellä on siru joo, mutta ei se GPS oo kuitenkaan eikä häntä voi jäljittää kartalla. Hänen kaulapannassa on kyllä se sirun numero ja siinä lukee enkuks että löytäjä ottais yhteyttä Petlinkiin, jossa on kaikki miu yhteystiedot. Ongelma on se että täällä lemmikkien siruttaminen ei oo yleistä ja jos joku englantia osaamaton on sen löytänyt niin ei tajua tai halua sitä palauttaa.
PoistaNo voi harmi. Kertoiko se kaveri mistä oli sen kissan löytänyt? Eli, jos löydät Chiquin ja joku toinen väittää sitä omaksi kissakseen, niin sirusta voi varmistaa, että se on Chiqui? Jätä sille raksuja terassille, jos se sattuis palaamaan retkeltään. Hyvää viikonloppua!
PoistaJoo mikrosirulla voin todistaa Chiquin omakseni ellei sille mahdolliselle rosvolle oo tullut mieleen poistaa sitä. Oon yrittänyt tuota raksujuttua mutta naapurin läski kolli käy tyhjentämässä kipon :D
Poista