perjantai 29. tammikuuta 2016

Viimeinen sivu


12 Mile Beach, Michigan, heinäkuussa 2015. Pitkän tarpomisen jälkeen saavuimme tuolle tyhjälle, loputtomalle rannalle. Se oli reittimme viimeinen etappi, seuraavana päivänä patikoisimme takaisin autolle ja päättäisimme tämän matkamme. Viileän pulahduksen jälkeen istuin hiljaa ja katsoin järvelle. Tuntui kuin olisin ollut  hyvän kirjan viimeisellä sivulla - tiedän sen loppuvan, mutta haluaisin sen jatkuvan vielä vähän lisää.

P9050062
P9070378
P9070444
P9070493

Nyt on taas yksi matka päätynyt ja uusi on juuri aluillaan Suomessa. Meksikon matka on ollut heittämällä tärkein ja opettavaisin matka elämässäni, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin. Siksipä katson parhaaksi lopettaa tämän blogin.

Sen sijaan kuvailu -ja kirjoitteluhimoni eivät ole kadonneet mihinkään, joten alan kirjoittamaan uutta blogia! Bloggerin sijaan alustaksi vaihtui Wordpress, ihan vaan koska sieltä löytyivät kivoimmat ulkoasut. Myös kuvien lisääminen hyvälaatuisina käy helpommin ja nopeammin.

Iso kiitos ja kumarrus kaikille, jotka olitte mukana tällä matkalla! Tulkaahan toki uudellekin tontille:


perjantai 22. tammikuuta 2016

La kissa loca


Luna jaksaa naurattaa meitä hassuilla muuveillaan. Ensin se hiipii Roger -pupun häkkiin syömään sen kasvisraksuja ja heittäytyy sitten selälleen makaamaan häkin edustalle. En yleensä saa kuvia näistä tilanteista kun ne ovat jo ohi kun saan kameran käteen. Tällä kertaa neiti kuitenkin odotteli kiltisti että sain haettua kameran ja alkoi oikein poseeraamaan.

IMG_0461
IMG_0503
IMG_0757
IMG_0764
tiltshift
IMG_0768
IMG_0771
IMG_0775

Kissa ja pupu ovat eläneet ihan sovussa, mitä Luna nyt välillä tarjoaa käpälää Roger -paralle. Se on kuitenkin ihan leikkimielistä läiskimistä - toinen kun haluaisi pupusta leikkitoverin, mutta Roger mussuttaa mieluummin porkkanaa kuin lähtee painimaan moisen pitkäkynnen kanssa.

Klo. 22-23 välillä Luna sekoaa totaalisesti ja alkaa ravaamaan ympäri kämppää häntä kippuralla. Pahinta on jos sen kanssa ei ole leikitty alkuillasta, koska se nukkuu kevyet viiden tunnin päikkärit ollakseen virkeä kun muut painelevat pehkuihin. Parempi siis väsyttää kissa ennekuin saapuu la hora loca. 



lauantai 16. tammikuuta 2016

Puutaloihastus


P2070033
ukicollage
P2070056
P2080063
P2080061
P2080108

14. tammikuuta 2016.

Ollaan Uudessakaupungissa. Vuokrattiin talo, jonka puulattia narisee ja seinillä roikkuvat posliinikupit kilisevät toisiaan vasten kun kävelee huoneesta toiseen. Sen ikkunat huurtuvat ja viima vinkuu nurkissa tehden villasukista pakolliset. Aina silloin tällöin seinien takaa kuuluu rapinaa ja outoja rasahduksia. Ehkä siellä joku viluinen hiiri-parka puputtaa lasivillaa nälkäänsä.

En oo koskaan ajatellut, että puutalot olisivat jotenkin erityisen viehättäviä. Onhan ne ihan nättejä, mutta varmaan vetoisia, pimeitä tai muuten vaan vinksahtaneita. Tässä on kuitenkin jotain kaunista ja persoonallista, jotain lämmintä ja kotoisaa.

P2080066
P2080082
P2080081
P2080112
P2080113
P2080211

Tässä muutamia kuvia ja ajatuksia viime päiviltä. Jormalla oli työhaastattelut Helsingissä ja Uudessakaupungissa, josta vuokrasimme puutalokämpän pariksi päiväksi Airbnb:n kautta. Muutama päivä ilman nettiä kuluivat siivillä kirjoitellen perinteisesti muistiinpanoja vihkoon, maistellen paikallisen panimon oluita ja shakkia pelaten. Pitäisi muuten kirjoittaa useammin oikealla kynällä, käsialani on muuttunut hirveäksi sotkuksi kun pelkällä koneella näpyttelee menemään.

Emme edelleenkään tiedä mihin asetumme, mutta pieni puutaloja täynnä oleva kylä ei tunnu yhtään pöllömmältä kuhisevan miljoonakaupungin jälkeen. Oikeastaan se tuntuu erityisen houkuttelevalta...



perjantai 8. tammikuuta 2016

Talvea


P2020287
P2020298
P2020293
P2020291
P2020319
P2020317
P2020311
jäällä

Tänään höyry nousi hitaasti joesta ja aurinko paistoi matalalta. 

Syötimme sillan alla majailevia sorsia. Yritin heittää leivän paloja albiinolle, mutta se oli liian laiska taistelemaan ahnaiden lajitoveriensa kanssa. Tai ehkä se oli juuri vetänyt napansa täyteen jonkun toisen syöttäjän toimesta.

Käveltiin luonnon jäällä - Jorma ekaa kertaa elämässään ja minä ekaa kertaa viiteen vuoteen. Jäljistä päätellen muutama muukin oli jo käynyt nauttimasta lumen peittämästä maisemasta.

Ensi viikolla matkaamme etelään ja länteen potentiaalisen työpaikan ja kämpän perään. Seuraavien viikkojen aikana selviää toivottavasti mihin päin maata asettaudumme. Jännää!


lauantai 2. tammikuuta 2016

Hullut rullailijat


Tänä aamuna lämpömittari näytti -16°C, mikä aiheutti meikäläisessä muutaman kylmän puistatuksen. Eilisen avantouinnin jälkeen ei kuitenkaan mikään tunnu ylivoimaiselta, joten päätimme pakkasta uhmaten lähteä polkemaan joen rantaa kohti ystäväni synttäribrunssia. Perille päästyämme nälkä oli kova ja varpaat ja sormet kuin jäätyneet nakit.

Huurteinen joki ja matalalta paistava aurinko olivat kuitenkin kaiken jäätymisen arvoisia. Niin kaunista kaikkialla! Lumettomuudessakin on se hyvä juttu, että pyörällä pääsee rullailemaan mielin määrin.

vuoksi12
vuoksi10
vuoksi9
vuoksi4
vuoksi2
vuoksi3
vuoksi8
vuoksi1

Hullut rullalijat.