Where the winds hit heavy on the borderline

Hei vaan! Tämä on jo kolmas viikkomme Suomessa mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Muistan kun vielä Querétarossa mietin, että eihän tässä olla mihinkään menossa ja nyt tuntuu kuin en olisi poissa ollutkaan.

Kaikki on sujunut oikein hyvin. Vähäinen valon määräkään ei häiritse vaan motivoi lähtemään juoksulenkille tai saareen käppäilemään ennen pimeän laskeutumista. Nämä kuvat ovat läheisestä Malonsaaresta, jossa käytiin kera ystävien tarpomassa ja paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja.




Lunakin uskaltaa jo astua ulos puihin kiipeilemään. Kylmyys tosin ajaa sen nopeasti takaisin sisälle. Sauna ja pukuhuone ovat sen uusia lempparipaikkoja, joihin se rötkähtää nukkumaan useiden tuntien päikkäreitä.





Nyt lähdetään juoksemaan läheisen hyppyrimäen rappusia. Tänään ei aurinkoa ole näkynyt, mutta kaikki ulkona on kauniin huurteista ja hiljaista että en voi lopettaa ihmettelyä. Kun vielä tulisi lunta ja jäät niin pääsisin opettamaan Jormalle hiihdon ja luistelun jalon taidon.

Eilen olimme -8C:ssa ja Jorma sanoi ettei se tuntunut edes kylmältä. Hyvä, koska ensi viikolla taidetaan olla sitten -16 C:ssa :D

Niin helppo, niin vaikea on lähteä

Täällä anoppilassa on niin kotoisaa. Meidän huone on varjopuolella, joten öisin siitä tulee oikea pakastin ja nukummekin viiden viltin alla. Aamut ovat sumuisia ja hyytäviä, mutta tämä tuskin on mitään verrattuna Suomen kylmyyteen. Kun herään aikaisin painelen ulos tyhjille kaduille ja juoksen läheiselle Chichin kukkulalle katselemaan citymaastureilla tuhatta ja sataa kaahailevia kotiäitejä.

Lunkki -Lunakin on sopeutunut yllättävän hyvin uuteen kotiinsa. Se on valloittanut yläkerran rahin itselleen ja köllöttelee siinä tyytyväisenä. Ehkäpä tuo rauhoittava calm -ruoka ei ollutkaan pelkkää hölynpölyä.




Pari päivää sitten koristelimme myös kuusen. Viimeiset neljä joulua olen viettänyt täällä Meksikossa, joten nyt on ihana kokea taas suomalainen joulu. Tulispa siitä oikein kylmä ja luminen!

Jouluinen mercado

Eilen lähdettiin appivanhempien kanssa etsimään jouluvaloja ja ostamaan päivällistarvikkeita Cruzin Mercadolta. Vaihteeksi otin kameran mukaan. Fiilistelen sitten tätä värikästä markkinatunnelmaa pimeässä Suomen talvessa.




















Vaatteita, vessanpöntön kansi, siansorkkia, Jeesus-nukke, joulukoristeita, piñatoja, tacoja, kukkoja... Mercadolta löytyy ihan kaikkea ja sitä mitä ei löydy ei tarvitse.

¡Adiós!

Tällä viikolla sanoin heipat koululle, päivätyölleni sekä suomen kielen tunneilleni ja rakkaille oppilailleni. En vieläkään käsitä että nämä olivat hyvästit, tuntuu ennemminkin että olisin lomalla ja kohta palaan jo tuttuihin rutiineihin.



Pomoni pääsi yllättämään läksijäisjuhlilla keskellä työpäivää.



Järkkäsimme jäähyväisillallisen Tikuassa oppilaiden ja parin kaverin kanssa.





Oppilaitteni kanssa juhlistettiin kurssin päättymistä  kera karjalanpiirakoiden, glögin ja kanelipullien. Sain kuin sainkin Napapiirin Sankarit -leffankin pyörimään! Oli kuulemma hyvä pätkä.




Lopuksi jaettiin vielä diplomit kuten aina kurssin päätteeksi kuuluu. Sain myös chapulineja, kirjan ja kaksi käsintehtyä paitaa lahjaksi. Pari kyyneltäkin taisin tirauttaa...  Vihaan hyvästejä, mutta vielä me nähdään!

Skeittivideo

Vice on yksi Youtuben lempparikanavistani ja eilen se suosittelikin minulle tätä katsottavaksi. Ihailen skeittaajia ja parkouraajia, jotka osaavat liikkua nopeasti ja sulavasti urbaanissa ympäristössä.



Tässä videossa etsitään Meksikon parhaimpia skettispotteja D.F.:stä, Cuernavacasta, Querétarosta (jee!) ja Pueblasta. Nostan hattua näille tyypeille, itse en varmasti uskaltaisi huidella moista vauhtia autojen välissä ainakaan ilman kunnon suojavarusteita. Tuossa Querétaron kohdalla näkyy läheistä fraccionamientoa, jossa Jorman siskokin ennen asui. Ja öinen centrokin vilahtaa pariin otteeseen.

¡Disfruten!

Suursiivous

Tavarat alkavat hävitä pikkuhiljaa ja kotimme näyttää nyt aika alastomalta. Kävellessä askelet kaikuvat nurkissa kun ne vähimmätkin huonekalut loistavat poissaoloaan. Jäljellä ovat jääkaappi, sänky, 2 kappaletta kuppeja, lautasia, laseja, kattila ja paistinpannu. Näillä selvitään tiistaihin asti, jolloin olisi tarkoitus tehdä loppusiivous ja luovuttaa avaimet.

Pidin tästä kämpästä todella, erityisesti takapihan nurmikosta, jossa tuli löhöiltyä useat laiskat viikonloppuiltapäivät. Oman ruoan kasvattaminen oli myös iso plussa. Suomessa tullaan asumaan todennäköisesti jossain 40m2 kopissa, johon varmasti on totuttelemista alkuun.

Kämpän siivouksen myötä päätin myös siivota tietokoneeni, jonka suorituskyky oli uhkaavasti hidastunut kuvien, videoiden ja raskaiden ohjelmistojen myötä. Palautin tehdasasetukset, mutta en kyllä yhtään arvannut millainen show olisi asentaa kaikki tarvitsemani jutut takaisin. Tein InDesignilla oppilailleni diplomit suomen kurssille osallistumisesta, mutta nyt en saa asennettua ohjelman täysversiota enää enkä viimeisteltyä niitä. En tietenkään huomioinut sitäkään, että kaikki lataamani fontit katoaisivat bittiavaruuteen.

Maanantaina meillä on viimeinen suomen tunti, jonka haastavana ohjelmana on syödä karjalanpiirakoita, kanelipullia ja juoda glögiä. Olin jo ladannut Napapiirin Sankarit -elokuvan ja siirtänyt sen koneen puhdistuksen ajaksi ulkoiselle kovalevylle ja nyt takaisin sitä siirtäessäni tiedosto on vioittunut. Täytynee ladata uudelleen vaikka siinä kaksi päivää menikin. Argh! :D

Maanantai on myös viimeinen työpäiväni. Olen siivoillut toimistoani, käynyt läpi tavaroita ja tiedostoja ja sieltäkin heittänyt kylmästi roskikseen ainakin 500kpl käyntikortteja, kuivuneita kuulakärkikyniä, viestejä ja muita lippulappusia. Lapsille lahjoitin mm. pelikortit, värikyniä, chaquira -helmiä ja muuta askartelukamaa.

Viikonloppuna aiomme siivota myös Chiqui -ilmoitukset pois kaduilta. En halunnut luovuttaa, mutta pakko se on hyväksyä että tuskin häntä enää nähdään. Saatiin muutamia yhteydenottoja ja valokuvia, mutta yksikään niistä ei ollut pikku-Chiqui. Viime päivinä tuntemattomat lapset ovat soitelleet meille kertoen, että ovat löytäneet toisen auton alle jääneenä. Puheluiden laadusta ja ristiriitaisesta informaatiosta päätellen kyseessä on pilapuhelu. Toivon, että hän on hyvissä käsissä jonkun kotona.

En edelleenkään tajua, että ollaan lähdössä. Ehkä se iskee sitten koneessa istuessa tai viimeistään kun astun lentokentän ovista ulos kylmään joulukuiseen yöhön. Työkaverini kyselee päivittäin että miltä nyt tuntuu kun lähtö lähenee. Vastaan hänelle että yhtenä hetkenä ei miltään ja toisena iskee pelko, ilo ja jännitys. Kuin istuisi vuoristoradassa silmät sidottuina näkemättä onko edessä ylä -vai alamäki.

Sunnuntain ajatuksia

Vaikka kuinka pidänkin muutoksista ja tuntemattomaan syöksymisestä niin seisoessani siinä kynnyksellä valmiina hyppäämään haluan jänistää. Ajatukset kuten tää on ihan hullua, en uskalla, mitäs jos kaikki kusee... puskevat mieleeni kun tajuan että muutos on oikeasti tapahtumassa. Ja pian. Kolmen viikon päästä hengailaan jo toivottavasti valkeiden hankien keskellä. Nämä viime hetken kapinan tunteet ovat tuttuja kuitenkin jo ennestään, joten en ole mitenkään huolissani. Ne vaan kertovat siitä, että täällä viettämäni aika on ollut arvokasta, mutta nyt on aika päästää irti ja hypätä kohti uutta seikkailua.



Lajitellessani kamojani mukaan, lahjoitukseen, roskiin, -kasoihin pohdiskelin mielessäni muutamia asioita, joita tällä neljän vuoden matkalla on tullut opittua.

Luottamusta siihen että asiat järjestyvät. Etenkin toisella kerralla Meksikoon saapuessani en tiennyt yhtään mitä on edessä. Opinko kielen? Löydänkö töitä? Joudunko tulemaan maitojunalla takaisin? Kaikesta huolista huolimatta asiat kuitenkin järjestyivät paremmin kuin olisin uskaltanut toivoakaan. Nyt on vähän samankaltainen tilanne edessä ja luotamme siihen että asiat loksahtavat paikoilleen. Worst case scenario on se, että palataan takaisin lähtöruutuun ja sitten yritetään jotain muuta.

Vähemmän huolehtimista, enemmän toimintaa. Osaan olla aikamoinen murehtija, mutta olen päässyt siitä hieman yli viimeisten vuosien aikana. Asioiden vatvomisen sijaan olen opetellut keskittämään energiaani toimintaan, sillä se on mikä loppupeleissä ratkaisee. Vaikka olis maailman hienoimmaksi hiottu suunnitelma ei sillä tee mitään ilman konkreettisia tekoja.

Ihmisten samankaltaisuuksien huomaaminen Niinkin itsestäänselvältä kuin tämä nyt kuulostaa niin oon tajunnut, että ihmiset kaikkialla on loppujen lopuksi tosi samanlaisia. Suurin osa meistä haluaa tehdä asioita joista nauttii, voida hyvin ja elää kaikin puolin rauhallista elämää muita kunnioittaen. Kaikissa kansoissa ja kulttuureissa on hyviä tyyppejä ja kusipäitä. Ihmisiä, jotka sopeutuvat ja hyväksyvät muutoksen ja ihmisiä, jotka kapinoivat kynsin hampain vastaan. On avoimuutta ja ahdasmielisyyttä eikä kotimaamme tai kulttuuritaustamme pitäisi määritellä meitä ihmisinä.



Totaali-inventaarion jälkeen sain kaiken mahtumaan (melkein) yhteen laukkuun. Iso osa kodin tavaroista kuten keittiövälineistä, jääkaappi ja ruokapöytä menivät lahjoitukseen Jorman siskolle ja muille tutuille. Työkaverini oli myös tyytyväinen saadessaan uudet verhot, mikroaaltouunin, astioita ja vaatteita. Mitään ei olla heitetty roskiin paitsi rikkinäisiä kamoja kuten meikäläisen pohjasta rikkinäiset ja totaalisen puhkikulutetut Fivefingerit.

While I´m still here

Jokunen viikko sitten vietettiin Jorgen kanssa pitkä viikonloppu D.F:ssä. Relattiin mukavalla Roman alueella työkaverini kaverin teetuvassa. Uppouduin pehmeään nojatuoliin kuppi matchalattea kädessäni ja melkein nukahdin. Siinä teetä lipittäessä, tulevaisuutta ja elämää pohtiessamme päivä vaihtui yöksi. Täälläkin talven tulon huomaa päivien lyhetessä, jo kuudelta illalla on sysipimeää.







Ricotta-kasviscrepe oli herkullisin ikinä syömäni ja teekin aivan loistavaa vaikka viimeisellä hörpyllä huomasin teepannussani lilluneen muumioituneen kärpäsen. Ehkä se olikin se salainen ainesosa. Ikkunalaudalla hengaileva mariskooli toi mieleeni vanhempieni talon.

Oli meillä ihan syykin Mexicon visiitille, nimittäin Jorman lapsuudenkaveri Angien häät.






Nämä olivat aika epämeksikolaiset häät. Sunnuntai-ilta, ravintola ja vain about 60 vierasta ja nopea siviilivihkiminen. Yleensä hääpäivä täällä on lauantai ja bileet jatkuvat seuraavaan aamuun asti, mutta nyt meidät heitettiin ulos jo yhdeltä yöllä! Hyvä juttu, koska seuraavana aamuna palasimme aikaisin Querétaroon.