Kaipuu

En ole koskaan ollut niitä ihmisiä jotka ikävöivät asioita. Nyt viime aikoina minulle on kuitenkin toisinaan iskenyt tajuton Suomi-ikävä.

Kaipaan puhtautta. Sitä ettei siivouspäivän jälkeen kämppä täyty pölystä kahdessa päivässä, että voin jättää kengät tuulikaappiin ja tallustella paljasjaloin tai sukat jalassa keräämättä villakoirien laumaa mukaani. Haluan astua kämppäni ulko-ovesta ulos ja juosta täysiä leveää kävelytietä tai pururataa pitkin ja hengittää raikasta, hyväntuoksuista ilmaa. Tahdon tuntea sadepisaroita tai lumihiutaleita naamallani ja haistaa koivujen tai männyn tuoksua.

Jopa ajatus talvitakkin pukemisesta tai kumppareiden jalkaan vetämisestä houkuttaa. Tai kävely talven aamun pimeydessä bussipysäkille töihin mennäkseni. Kaipaan sitä kun kevätaurinko vihdoin alkaa sulattaa likaisen lumen peittämät tienlaidat ja luonto ja ihmiset heräävät talviunilta.

Lukiessani blogeja tai kavereideni Facebook- feediä tajuan kuinka iso juttu kevään tai kesän alku voikaan olla. Miten jostain niin pienestä ja normaalista asiasta kuin valosta ja lämmöstä voi innostua niin paljon? Täällä ikuisen kesän maassa kohoava lämpömittari nostaa vain tuskanhien otsalle etenkin ilmastoimattomassa toimistossa istuessa.

Haluan kävellä valoisassa kesäyössä, soutaa peilityyntä järveä aamun sumussa tai illan hämärtyessä. Haluan kalastaa ahvenia ja kuunnella ympäröivää hiljaisuutta.

Täällä ei ole koskaan hiljaista, paitsi Sierralla.

Kaipaan uusia perunoita, voita, tilliä ja silliä. Savulohta, ruisleipää ja itsetehtyä marjapiirakkaa. Marjoista puheenollen haluan päästä marja -ja sienimetsään kykkimään tuntitolkulla ja pakastaa litroittain näitä ilmaisia luonnon herkkuja ja syödä niitä pitkin pimeää talvea ja muistella mennyttä kesää.

Tahdon istua kallioilla ja rannoilla auringonlaskussa ja vain olla.

12 toivetta

Sain jo yli kuukausi sitten (hups) Emmiltä haasteen jakaa 12 tämänhetkistä toivettani. Tartuin selkeästi haasteeseen meksikolaisella täsmällisyydella, mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

1. Juuri tällä hetkellä, töissä istuessa, toivon että päivä olisi kiireinen ja työntäyteinen. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin actionin odottaminen ja se että päivä kuluu peukaloita pyöritellen.

2. Tähän hetkeen liittyen, toivon että meillä olisi espressokeitin tai edes oikea kahvinkeitin toimistossa.Termarissani oleva sukkamehukahvi alkaa jo valua korvista ulos. Täytynee alkaa tuoda omat kahvit kotoa.

3. No sitten jotain vähän syvällisempää. Toivon näkeväni perhettä ja ystäviäni pian. Ihan hävettää, että kohta on kulunut jo kolme vuotta näkemättä ketään paitsi Katjaa. Myönnän, että tällä hetkellä Suomi-ikävä on kova.

4. Kaikki varmasti toivovat tienaavansa enemmän, niin minäkin. Tehokkaalla säästösuunnitelmallani rahat riittävät kaikkeen tarpeelliseen ja saan melkein kolmasosan säästöihin. Meksikossa elän hyvin, mutta ulkomaille on turha haaveillakaan, sillä pesot eivät riitä mihinkään ainakaan Gringolandiassa tai Euroopassa. Tämä onkin yksi syy etten ole vieraillut Suomessa. Pelkkään lentolippuun joutuu säästämään vuosia.

5. Suomesta puheenollen, Suomiruokahimoni on ihan huipussaan. Nyt toivoisin saavani riisipiirakoita, mustikkapiirakkaa, savulohta, uusia perunoita jne.

6. Tulevaisuudessa toivon asuvani jossain meren, järven tai joen rannalla. Vesi on asia, josta olen aina pitänyt. Uiminen, kalastaminen, sukeltaminen, soutelu - ikuisia lempparijuttujani. Hyviä paikkaehdokkaita täällä Meksikossa olisi Tronconesin ranta tai Sierralla sijaitsevan Jalpanin pato. Suomessa asuisin varmaan jossain korvessa rantamökissä Saimaan äärellä.

7. Ja toki haluaisin että rantatalossani olisi valtava puutarha. Itseasiassa se voisi olla kunnon maatila hedelmäpuineen, kasvimaineen, lampaineen ja kanoineen. Ehkä kutsumusammattini onkin peltoa tonkiva, multakyntinen maajustiina.

8.  Koen olevani monessa asiassa ihan hyvä, mutta en aivan loistava missään. En osaa kohdistaa energiaani vain yhteen asiaan tullakseni mestariksi, vaan yleensä kun hallitsen jonkin asian hyvin, kyllästyn ja haluan oppia jotain muuta. Olen sitä mieltä että kaikkia palloja ei kannata pelata samaan pussiin, mutta toisaalta toivoisin omaavani enemmän pitkäjänteisyyttä, jotta erottuisin edes jossain.

9. Haluan myös lisää rohkeutta toteuttaa asioita. Pääni tulvii erilaisia ideoita siitä miten voisin työllistää itse itseni, mutta niin pitkään palkkatyöläisenä puurtaneena ja kuukausittaiseen palkkashekkiin tottuneena loikkaus yrittäjyyteen pelottaa.

10. Toivoisin voivani matkustaa enemmän. Olen reissannut Meksikossa suht paljon, mutta Riviera Maya ja Yucatan - nuo Meksikon kauneimmaksi kehutut paikat ovat vielä näkemättä. Tähän (teko)syyksi loman -ja rahanpuute, sillä nuo ovat kalleimpia turistimestoja sekä kaukana Querétarosta. Haluan myös joskus lähteä kuukausiksi reppureissuun Väli -ja Etelä-Amerikkaan.

11. Suomen oppitunteihin liittyen toivoisin osaavani selittää asioita paremmin ja selkeämmin. En oikein tiedä kuinka selittää kieliopillisia asioita etenkään kun itselleni ne ovat itsestäänselvyyksiä. Jonkinlainen opettajantutkinto varmasti auttaisi tähän, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Tosin huomaan edistyneeni tässä jo ihan hyvin viime kuukausien aikana!

12. Lopuksi toivon, että saisimme tehtyä mahdollisimman pian suunnittelemamme hyttysverkot. Ollaan molemmat nukuttu tosi huonosti viimeiset viikot, koska nuo pikku perkeleet iskevät kimppuun heti valojen sammuttua. Sateiden ja kuumien ilmojen seurauksena hyttysiä on ihan mahdoton välttää: heti kun vähääkään raottaa ovea tai ikkunaa niin ne puskevat sisälle. Hyttysverkkojen teko on helppo homma, mutta ikuinen mañana mañana ajattelu vie aina voiton. Ja sitten öisin hyttysiä metsästäessä vannotaan yhteen ääneen että huomenna ihan varmasti.

Ja haaste lähtee eteenpäin Katjalle!

Guanabana agua fresca

Joka keskiviikko-aamuna koulun lähelle nousee pieni tianguis eli mercado, jossa myydään kaikkea mahdollista tilpehööriä. Ennen töihin menoa aamukahdeksalta teen viikottaiset hedelmä -ja vihannesostokseni tuolla, sillä kaikki on tuoretta ja halpaa. Tällä viikolla bongasin guanabanan köllöttelemästä mandariinien ja avokadojen vierestä. Nappasin yhden pullukan messiin, sillä muistin että Chiapasissa join ihan tosihyvää guanabana agua frescaa.

Agua fresca on siis jollain hedelmällä maustettua vettä. Yleensä täällä käytetään limeä, ananasta, papaijaa ja mangoa. Kaduilla ja toreilla myytävät vedet ovat lähes aina täynnä sokeria ja siksi ällönmakeita.

Guanabana maistuu mielestäni mansikan ja limen yhdistelmältä: kirpeää ja makeaa. Ainoa miinus hedelmässä on sen mustat, peukalonpäänkokoisia siemenet, joiden poistaminen valkoisesta lihasta vie pienen ikuisuuden. Se on kuitenkin kaiken vaivan arvoista! Tämän operaation jälkeen hedelmäliha muistuttikin enemmän pyreetä. Heitin sen blenderiin veden ja parin sokerilusikallisen kanssa.

Sitten vaan jäitä lasiin ja kurkusta alas! Helteinen päivä raikastuu hetkessä ja ajatus kulkee jälleen.

Mangokikka

Täällä on taas mangokausi aluillaan. Torit notkuvat mehukkaita ataulfoja, manilaa, keittiä ja kilohinta on halpa.

Näiden ohjeiden mukaan olin pilkkonut mangoni koko elämäni ajan. Hyvä tekniikka, mutta silti aina silloin tällöin onnistuin viiltämään käteeni hedelmän kuoren läpi. Joskus myös leikkasin liian syvälle eli  siinä vaiheessa kun kuori pullautetaan nurin päin irrottaakseen hedelmälihan liha ei irronnutkaan nätisti kuorestaan. Entinen duunikaverini, kokki-Gaby, opetti minulle pienen kikan, joka todellakin hioi mangonpilkkomistekniikkani huippuunsa.

Eli tavalliseen tyyliin molemmat puoliskot leikataan ensin irti mahdollisimman läheltä keskellä sijaitsevaa siementä. Yleensä tuon keskusosan siemenineen syön suoraan imeskelen siitä viimeisetkin mehut ja pilkon vain nuo kaksi puolikasta.

Sitten otetaan esiin lusikka ja liu'utetaan se yhdestä reunasta hedelmän ja kuoren väliin ja irroitetaan liha yhtenä kappaleena.

Kun pala on irti se on helpompi pilkkoa veitsellä kuutioiksi, suikaleiksi tai miksi haluakaan. Kuori suojaa hyvin kättä ja tuntee paremmin missä veitsi menee.

Suosittelen testaamaan kun pilkot seuraavaksi mangoa!

Kevään sato

Puutarhani on tuottanut tasaiseen tahtiin pinaattia ja miniporkkanoita viime syksystä asti. Nyt ilmojen lämmettyä entisestään ovat auringonkukat jo yli kaksimetrisiä.

Porkkanatkin ovat villiintyneet pahemman kerran. Tänään nostin ainakin parin kilon verran makeita puikuloita, pienimmät jätin vielä pulskistumaan maahan. 

Miten mukava onkaan olla oma kasvimaa. Rentoa puuhailua ja plussana vielä tuoretta ja hyvää ruokaa. Taidanpa raivata vielä lisää kylvötilaa ja pistää lisää porkkanoita tai perunoita kasvamaan.

Vanha kunnon D.F.

Sunnuntaina suunnattiin kohti Mexico Cityä (D.F.) tarkoituksenamme vierailla Jorman mummolla ja moikata serkkuja, tätejä ja setiä. Olemme superlaiskoja yhteydenpitäjiä ja ei oltu käyty D.F:ssä melkein 2 vuoteen! Toki he ovat käyneet täällä Querétarossa, mutta nyt oli jo aika tehdä vastavierailu. Sinne on kuitenkin vain kahden tunnin ajo, mikäli ei lähde matkaan ruuhka-aikaan.

Meksikolaiseen tyyliin valtaisan sunnuntailounaan jälkeen lenkitettiin Jorgen mummon saksanpaimenkoiraa, Rocky Balboaa. Raukkaparka ei koskaan pääse kunnon juoksulenkille, joten päätettiin antaa sille kunnon väsytys. Se on vielä pentu ja energiaa riittää vaikka muille jakaa. Ei se tottele tai tule luo kutsuttaessa, mutta ei myöskään hauku toisille koirille. Rauhallinen ja voimakas kuin härkä. Vastaantulijat kaikkosivat aika äkkiä ojan puolelle kun lähestyin selkeästi Rocky hallinnassani. Väsähdin jo parin minuutin jälkeen ja päätin jättää talutushommat suosiolla Jormalle ja tarttua mieluummin kameraani.

Kävelimme mummolan vieressä virtaavaa "jokea" pitkin. Ilma oli ihanan viileä ja auringon laskiessa ja ukkoskuuron lähestyessä kaikki näytti hetken tosi rauhalliselta vaikka miljoonakaupungissa oltiinkin.

Maanantaina puoliltapäivin meillä oli aika sovittuna Suomen Suurlähetystössä. Päätimme nyt vihdoin jättää viisumihakemuksen Suomeen. Jos ja kun lupa tulee niin muutamme sinne ehkä jopa tämän vuoden puolella. Ollaan ihan fiiliksissä, innoissaan ja peloissaan vuorotellen!

Erossaolon haasteita (ja mahdollisuuksia)

Jorman lähtö Gringolandiaan kolmeksi kuukaudeksi alkaa lähestyä. Alan olla henkisesti valmistaunut erossaoloon, mutta tiedän tulevani kaipaamaan hänen läsnäoloaan ja seuraansa. Kun katan aamupalapöydän, treenaan, leikin kissojen kanssa tai menen torille ostamaan viikon ruoat - jotain tulee puuttumaan. Pienimmätkin asiat tuntuvat erilaisilta kun ei ole toista puoliskoa niitä jakamassa.

Onneksi tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ollaan erossa kuukausia, joten tiedän jo vähän mitä edessä on. Omalla kohdallani olen huomannut erossaolon kolme vaihetta:

1. Alku. Ensimmäiset päivät ovat ihan siedettäviä. Kotona yksin oleminen tuntuu oudolta, mutta ikävä ei ole vielä iskenyt. Haalin itselleni pirusti hommaa ja yritän pitää itseni mahdollisimman kiireisenä.

2. Ylitsepääsemätön ikävä. Yleensä tämä iskee muutaman viikon jälkeen. Tulee sellainen fiilis että hittoako täällä yksinäni teen? Tuntuu että elämä on yhtä odotusta milloin toinen palaa. Että en muka voisi yksin nauttia kaikesta, mistä normaalisti yhdessä nautimme. Viikonloput ovat pahimpia, koska on liikaa aikaa ajatella toista. Montako päivää vielä? Tämäkin hetki olisi vielä parempi jos olisin voinut jakaa sen Jorman kanssa.

3. Hyväksyminen. Tämä vaihe on helpottava, mutta tavallaan surullinen. Kaipuu on yhä olemassa, mutta se ei tunnu enää mahdottomalta. Jollain tasolla olen jo ehkä unohtanut, koska poissa silmissä, poissa mielestä pätee itseeni todella hyvin. Tietenkään en halua enkä voikaan unohtaa toista, mutta ajatukseni eivät pyöri jatkuvasti siinä milloin hän palaa takaisin. Tämä vaihe on se, joka kuluu nopeiten ja pian huomaankin paluun olevan käsillä.

Ja mitä sitten teen "yksinäni"?

No oikeastaan ihan niitä samoja asioita kuin aina. Töitä, treenaan, kokkailen, luen, askartelen, leikin kissojen kanssa, katson sarjoja ja leffoja. Vaikka tehdäänkin paljon asioita yhdessä on meillä molemmilla omat elämät ja mielenkiinnon kohteet. Itseasiassa molemmat meistä nauttivat itsekseen oleilusta ainakin lyhyellä aikavälillä.

Ainoa asia, joka oikeasti muuttuu on se etten reissaa itsekseni autolla minnekään kauas. En lähes neljänkään vuoden jälkeen uskalla lähteä huristelemaan yksin tuntemattomile teille, joten mieluummin pysyttelen tutuilla huudeilla. Viikot sitten kuluvatkin töissä ja viikonloppuisin vietän paljon aikaa Jorman perheen kanssa, mikä onneksi auttaa ikävän lannistamiseen. Satunnaisesti tapaan myös ystävääni ja entistä duunikaveriani Soniaa, mutta erilaisten aikataulujen ja elämäntilanteiden vuoksi tapaamisemme jäävät hyvin harvoiksi, valitettavasti.

Toisaalta se aika jonka normaalisti käyttäisin Jorman kanssa hengailuunn voi käyttää sen johonkin hyödylliseen. Kuten suomen -tuntieni valmisteluun tai Forex -sijoittamisen opetteluun. Tankotanssin aloittaminen uudelleen kiinnostaisi myös. Katsotaan mitä keksin…

Löytöeläinkoti

Olimme kuulleet paljon hyvää Jurican löytöeläinkodista. Emme koskaan olleet käyneet siellä kunnes päätimme adoptoida Mian.

Jo heti ovella yllätyin kun mamutoimistosta tuttu kiva virkailijatyttö, Claudia, avasi meille oven. Hän kertoi, että on ollut jo 10 vuotta vapaaehtoisena löytöeläinkodissa ja omistaa itsekin neljä kissaa. Claudia vei meidät kissojen huoneeseen ja esitteli meille näitä suloisia palleroita. Harmaa emo oli vasta saapunut pikimustien ja naamiovärityspoikastensa kanssa.

Olin jostain syystä kuvitellut, että kaikki eläimet olisi tungettu ahtaisiin häkkeihin ja ne olisivat stressaantuneina pyörineet ympyrää häkissään, mutta miten väärässä olinkaan onneksi! Kissoilla oli oma tilava huoneensa, jossa niillä oli paljon virikkeitä, ruokaa ja vettä. Koirillakin oli iso piha, jossa juosta, vaikka osaa niistä pidettiinkin pienissä aitauksissa.

Olisin voinut ottaa nuo kaikki mukaani, niin söpöjä ne olivat! Jorma vähän rauhoitteli, että eiköhän yksi riitä mutku kato nyt näitä awwww…

Lopulta kuitenkin päätimme ottaa yhden noista naamiopennuista, koska yksi niistä, Miapa juuri, tuli koko ajan luoksemme ja vaikutti leikkisältä.

Viikko sitten kävimme tuolla uudestaan laittamassa ensimmäisen rokotteen ja oli kiva huomata, että moni noista kissoista oli jo adoptoitu. Mian neljästä veljestä tai siskosta tosin kaikki olivat vielä siellä. Nuo muut suloiset tiikerit oli jo viety toivon mukaan rakastaviin koteihin.

Ihanaa, että tällaisia paikkoja löytyy ja nämä suloiset otukset saavat toisen mahdollisuuden hyvään elämään!

Plan B failed

No nyt vihdoin saatiin tietää miten Jenkkisuunnitelmien käy. Alkuperäiset kahden vuoden suunnitelmat kusivat kun eräs Jenkien toimistolla hatkat ottanut työntekijä palasinkin yhtäkkiä takaisin vanhaan duuniinsa. Jorma olisi ottanut hänen paikkansa, mutta nyt kun kaveri on takaisin ei häntä lähetetäkään vakituisesti vaan ainoastaan käymään - taas.

Jormalle tarjottiin puolen vuoden projektia Michiganissa, joka voitaisiin toteuttaa yhtäjaksoisena tai kahdessa kolmen kuukauden jaksossa. Mitä tahansa päättäisimmekään niin lähtö olisi kesäkuun alussa eli jo aika pian.

Olemme vatvoneet vaihtoehtoja, tarkastelleet joka kulmasta, tehneet pros & cons listoja ja pohtineet jopa lähtevämme Suomeen tuosta noin vaan. Voisimme lähteä yhdessä Jenkkeihin puoleksi vuodeksi, jättää talon sijoilleen tai tyhjentää sen ja myydä vähaisen omaisuutemme, ottaa karvapallot messiin ja muuttaa hotellihuoneeseen puoleksi vuodeksi. En saisi kuitenkaan tehdä töitä laillisesti ennen kuin olisin saanut Jenkkien työviisumin, joten päivät olisivat hyvin pitkälti hotellissa tai ulkona hengailua.

Toinen vaihtoehto on, että Jorma lähtee yksin kolmeksi kuukaudeksi, tulee sitten takaisin syyskuun alussa ja lähtee ensi tammikuussa taas. Pelkkä ajatuskin puolen vuoden erossa olosta kirpaisee, mutta tiedetään ettei se oli ylitsepääsemätöntä. Siitä on jo kolme vuotta kun viimeksi olemme olleet erossa tuon ajan.

Pähkäilyn jälkeen päätimme, että Jorma lähtee yksin matkaan. Toki haluaisin lähteä messiin, mutta ottaen huomioon tämänhetkisen rahatilanteeni en voi enkä halua lusmuilla puolta vuotta pelkillä säästöilläni. Jo viime reissun kokemuksen perusteella tiedän, että tulen lopen kyllästymään hotellielämään ja vaikka asettuisimmekin ns. mukavampaan extended stay -hotelliin niin kyllä yhdessä huoneessa asuminen kahdelle ihmiselle ja kissalle kävisi ahtaaksi. Lisäksi Mia-murmeli on niin pieni ettei sillä ole vielä maahanmuuttoon tarvittavia rokotuksia ja sterilointikin on varattu heinäkuuksi.

Onneksi on kissat, jotka ainakin pitävät seuraa kotona. Töissäkin on paljon uusia juttua meneillään ja ensi viikolla lähdenkin duunireissulle Guadalajaraan. Kesä on muutenkin kiireistä aikaa kun uusia oppilaita puskee sisään ja perheitä pitää avustaa milloin minkäkin asian kanssa.

Viime vuonna kun Jorma oli poissa lähes 2 kuukautta se tuntui ikuisuudelta. Nyt sitten 3 kk, sitten takaisin ja toiset 3 kk. Ahdistaa jo valmiiksi, mutta kyllä se siitä.

Kuvat ovat tänään kotonta ja äitienpäivälounaalta. Käytiin porukalla syömässä La Vaka -ravintolassa, jossa on kaikenkattava buffet niin argentiinalaisesta lihasta mereneläviin ja queretarolaisiin enchiladoihin. Isoista lihakönteistä leikattiin niin monta siivua kuin vatsa vetää ja señorat paistelivat comalilla tuoreita tortilloita ja heittivät niitä suoraan halukkaiden lautasille. Kaikille siis kaikkea, mutta aivan liikaa.

Jälkkäripöytä näytti paremmalta kuin maistui. Kaipaan niin suomalaisia pullia ja kakkuja, joissa maistuvat tuoreet marjat ja oikea kerma, joissa kakkupohjat eivät ole kovaa korppua ja kuorrutus feikkikermavaahtoa.

Viikolla tapahtunutta

Tuntuu, että tämä viikko pyyhälsi ohitse kuin valtava hyökyaalto. Se tuli yllättäin jostain, vei mukanaan ja ennen kuin tajusinkaan se olikin mennyt jo.

Maanantaina töihin saapuessani minua odotti koristeltu työpöytä ja synttärikortti. Meillä on jokaisella töissä salainen kaveri, joka järkkää yllärin päivänsankarille. Sain myöhemmin kuulla, että "salainen" ystäväni oli kirjanpitäjämme. Sain myös korttilähetyksen Suomesta, kiitos vain Cakes!

Normaalisti saan ihailla töihin lähtiessäni upeaa auringonnousua, mutta keskiviikko valkeni kylmänä, sateisena ja usvaiseva. Tienenkin nappasin taas flunssan itselleni ja kurkku on edelleenkin kipeä. Ei ne syödyt appelsiinikilot ja inkiväärimehut näköjään paljon meikäläisen vastustuskykyä nosta. Hengasimme sisätiloissa ja rakensimme karvapötköille tällaiset kissateltat vanhoista t-paidoista. Piiloutumisen sijasta pötköjen mielestä on paljon kivempi hyppiä niiden päälle, joten ne kestivät tasan yhden päivän.

Torstai -aamuna Luna puklasi syödyt kanat, jotka olin hänelle antanut edellisenä iltana. Ei halunnut syödä raksuja, juoda vettä eikä mennä vessaan. Makasi vain apeana tuolin päällä. Googlailun seurauksena diagnosoitiin joko suolitukos, jumittunut karvapallo tai ruokamyrkytys. Juotettiin hänelle vettä ruiskulla ettei raukkaparka kuivuisi.

Perjantaina veimme hänet lääkäriin ja saimme kuulla että todennäköinen syypää oli kana. Kuumetta oli raukalla 39,5 astetta ja vatsa täynnä ilmaa, mutta ei tukoksia tai karvapalloja. Lääkäri antoi antibiootit ja nyt alkaa ruoka jo maistua ja leikkiminen Mian kanssa kiinnostaa ♥

Vappu merkitsee meille vain yhtä ylimääräistä vapaapäivää eli ei juhlittu mitenkään kummemmin. Kuten usein viikonloppuisin panostin kuitenkin hieman enemmän aamiaiseen. Tuoreita hedelmiä sekä kahvia herkullisella Calahuan kookosmaidolla sekä kirjan lukua sängyssä.

Stalinin Lehmät on ainoa suomenkielinen kaunokirja, joka minulla täällä on. Ostin sen lähes kolme vuotta sitten lentokentältä palatessani Meksikoon. Taitaa olla kolmas tai neljäs kerta kun luen tämän. Olen ladannut netistä muitakin kirjoja mutten osaa lukea niitä ruudulta. Siinä ei ole samanlaista fiilistä kuin oikeassa kirjassa kansineen ja sivuineen.