keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kaikesta hässäkästä joutuen en sitten ehtinyt kirjoittaa enää lopputekstejä Meksikosta. Täällä siis ollaan Suomen kamaralla oltu vajaat 24h. Tällä hetkellä olo on väsynyt, haikea, surullinen, toisaalta olen iloinen perheen ja ystävien näkemisestä. Tällä hetkellä on järkyttävintä on se tunne kuin aika olisi pysähtynyt siksi aikaa kun olin poissa - mikään ei ole muuttunut, kaikki on täysin samaa ja itse taas tunnen olevani täysin eri ihminen.

Viimeiset päivät Meksikossa menivät hirmu nopsaan ja yhtäkkiä oltiinkin jo Elinan kanssa lentokentällä sanomassa heipat. Mieltämme helpotti onneksi se, että molemmat tiedämme varmasti palaavamme Meksikoon ennemmin tai myöhemmin. 

Kirjoitan vielä viimeisistä päivistä ja kirjoittamattomista reissuista kun saan kuvat koneelle. Tämän jälkeen blogi jatkuu heti kun pääsen takaisin Meksikon maille. 

Kiitos kaikille lukijoille!

lauantai 17. joulukuuta 2011

The Gypsy Vagabonds pilote episode

Viime postauksen lopussa lupailin kirjoittaa Texasista, mutta viime päiviin on mahtunut niin paljon toimintaa, että katson tärkeämmäksi jakaa tämän viikon kokemukset, sillä se on ollut  ikimuistoinen, vallan unohtumaton, jopa elämäni jännittävin, pelottavin, onnellisin ja surullisin. Lähdön fiilikset kalvavat mieltäni päivittäin, mutta samalla yritän nauttia joka hetkestä.

Kuten aiemmin kerroin, meillä oli ongelmia vuokraemäntiemme kanssa, koska päätimme olla maksamatta joulukuun vuokraa. Tästä päätöksestä alkoi sota, joka kesti kaksi viikkoa, kärjistyi tiistai-iltana konfliktiin ja päättyi keskiviikkona toiminnantäytteiseen pako-operaatioon. Seuraavat tapahtumat sijoittuvat tiistain, 13. joulukuuta ja perjantain, 16. joulukuuta väliselle ajalle. Jotta juttuun tulisi hieman eloa, leikin BB:tä ja kerron tarinan valvontakamerain silmin.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Chillailua Tepoztlánissa

Enää 20 päivää jäljellä Meksikossa. En millään haluaisi pitää lukua viimeisistä päivistä täällä mutta ensimmäinen asia mikä mieleen tulee heti aamusta herättyä 'taas yksi päivä vähemmän...'. Viime päivinä on tullut tehtyä inventaariota vaatteista sun muista rojuista ja sunnuntai-aamuna ajoimme Santa Rosan tuppukylään myymään kaikki turha kama pois. Tienasimmepahan ainakin muutaman ylimääräisen peson.

Viime tiistaina alkoi sota vuokralaiset vs. vuokranantajat. Meksikossa ei koskaan saa takuuvuokraa takaisin, koska vuokranantajat tuhlaavat sen heti kun saavat sen käteensä. Jottemme menettäisi kallisarvoisia rahojamme päätimme alkaa pelata likaista peliä. Soitimme arvon vuokraemännälle kertoen ettemme enää Elinan kanssa saa opintotukea joulukuulta ja että maksoimme takuuvuokramme jo Suomeen, joten olemme täysin peeaa. Tarjosimme takuuvuokraa joulukuun vuokraksi (joka on tismalleen yhtä suuri summa), mutta tämähän ei missään nimessä käynyt päinsä. Vuokranantajat tulivat neuvottelemaan kanssamme ja totesivat että olemme heille velkaa myös asunnossa olevista luksusluokan huonekaluista (toimimattomasta TV:stä, rikkinäisistä tuoleista, ruostuneista paistinpannuista, koinsyömistä peitoista jne.). Vakuuttelimme Elinan kanssa, ettei meillä todellakaan ole rahaa PISTE. No, tässä vaiheessa syyttävä sormi osoitti Jorgea, joka joutuisi kuulema maksamaan oman osansa vuokrasta sekä vielä takuuvuokran joka oli edellisen vuokralaisen, Riikan, maksamana edelleen vuokranantajien taskussa. Useiden vihaisten puhelinsoittojen jälkeen tilanne on hieman rauhoittunut, sillä emme ole kuulleet nyt muutamaan päivään vuokrantajista mitään. Syynä tähän voi olla luovutus tai jokin katala ja ovela juoni päämme menoksi. Suunnittelimme vaihtavamme lukot, jottei kämpästämme ainakaan katoa mitään arvokasta näiden roistojen toimesta. 

Nomutta, mennäänpä asiassa eteenpäin. Pari viikonloppua sitten Vincentillä oli keikka Tokyo Popissa, pikku klubilla Mexico Cityssä.


Saapumassa Mexicoon.

 Pancho Villa tai Emiliano Zapata

Tokyo Popin virallinen sponsori. Tämä logon näkeminen kyllä lämmitti mieltä.


4/5 osa Vincentistä + random jengiä






Yövyimme Jorgen kaverin, Claudian, luona Mexicossa.



Santa Fe, Mexico Cityn posh-alue



Seuraavana päivänä ajeltiin kaupungin ulkopuolelle, pikku hippikaupunkiin nimeltä Tepoztlán, jossa tiedossa oli Meksikon vallankumouksen vuosijuhla.


Kylän ainoalle käteisautomaatille jonottamassa.







 Koko kylä oli tupaten täynnä jengiä Mexico Citystä, joten huolimatta useista hotellivaihtoehdoista emme löytäneet vapaata huonetta mistään. Tuntien etsinnän jälkeen kuitenkin tärppäsi ja yövyimme majatalossa, joka oli oikeastaan erään perheen koti ja heillä sattui olemaan ylimääräinen huone tyhjänä. Parin sadan peson hintaan nähden oli kuitenkin ihan laadukas mesta. Tosin emme tienneet että huonevarusteluun kuuluu myös halkaisijaltaan 4cm olevia hämähäkkejä.



'Hotellin' löytämisen jälkeen lähdimme seikkailemaan ruuhkaisia katuja. Matkalla bongasimme mexicocityläisen bändin, Orquesta de la basura - roskaorkesterin. Bändin soittimet oli tehty kierrätyskamasta kuten muovi tai metalliputkista, pannuista ja kattiloista. Kuvassa näkyvä valkoinen putkibasso kuulosti erityisen hyvältä.


 Pääkatu täynnä jengiä.


Kadut täyttyivät tanssivista ja juhlivista Chinelos -hahmoista, jotka ilmeisesti pukeutuvat tietylle alueelle tyypilliseen pukuun ja juhlivat milloin mitäkin merkkipäivää - tässä tapauksessa Meksikon vallankumouksen vuosipäivää.





Chineloilla oli värikkäät ja koristeelliset puvut sekä hiton pelottavat naamat









Oli pakko tunkea samaan kuvaan pikkuisen Chinelon kanssa. Valkoinen jättiläisturisti oli selkeästi pelottava ilmestys tälle kaverille.



Nopea pyörähdys kirkossa. Lattialla oli vielä ruusun terälehtiä häiden jäljiltä.


 Sitten mezcal -saluunassa pikaiset hömpsyt



Ja nälän yllättäessä päädyimme pozole -ravintolaan,


 jossa meitä odotti pelottava kurpitsanaamainen heppu.


Kuuma ja tulinen pozole -keitto on yksi lempiruoistani täällä. Usein keitto tarjoillaan joko kanalla, naudan vatsalla tai sian jaloilla (en ole uskaltanut maistaa kahta viimeisintä), mutta kanalla tarjoiltu maissikeitto on aivan pirun hyvää. Alueesta riippuen sekaan heitetään chileä, sipulia, retiisiä, persiljaa, avocadoa ja tietenkin limonia.



 Keiton kylkiäisiksi tilasin gorditan eli tuhdin, juustolla täytetyn tortillan. Tässä kylässä iskettiin vielä päälle kermaa ja juustoa mikä takasi reilun kalorien yliannostuksen.



 Myöhemmin ilta jatkui pikkuruisessa mojito-baarissa.

 Frappemojito oli namia.


Aamulla poikettiin kahvilan kautta mercadolle syömään aamiaista. Päivän agendassa oli kiivetä Piramide Tepoztecalle eli vuorilla sijaitsevalle pyramidille.





Pikku koululaiset  aloittivat marssimisen heti aamu kymmeneltä.



Maapähkinöitä suoraan maasta.


Mercado on tuoreimpien vihannesten ja hedelmien kultakaivos.





Ensin poikettiin mehuostoksille. Mikään ei ole parempi startti aamulle kuin tuorepuristettu mehu. Tässä suuressa kipossa oleva punainen juoma on jamaica -kukan terälehdistä uutettua vettä, joka maistuu lähinnä mummon viinimarjamehulta. Tätä saatte odottaa tuliaisiksi.

 Cooleri appelsiinimehuille.



Vasemman puoleisessa kannussa oli limonvettä chia siemenillä. Oikealla horchataa eli riisi-kanelivettä.



Tällä kerralla valitsin vampiron eli appelsiini-punajuuri-ananas-greippimehun. Hedelmät ja vihannekset mehustimeen, sur rur ja avot!


 Istuimme nauttimaan aamiaista mehukojun naapuriin, jossa vanha señora paisteli tuoreita tortilloita suoraan masasta eli tortillataikinasta.



 Tortillataikina

 Quesadilla huitlacochella eli maissitryffelillä.

 Itacate kanalla.

 Quesadilla herkkusienillä.

Tuhdin mutta herkullisen aamiaisen jälkeen olimme valmiita extreme urheilusuoritukseen eli kiipeämään vuorilla sijaitsevalle pyramidille. Tie oli kivinen, jyrkkä ja täynnä läähättäviä ja läskejä turisteja kiipeämässä korkkareilla tai jopa paljain jaloin.

Alkutaipaleella vielä hymyilytti.



 Ylöspäin vaan.


Noin 45min kiipeämisen jälkeen pääsimme huipulle. Alhaalla aukesi aivan upea maisema Tepoztlániin.




Pyramidi oli siis aivan minikokoinen verrattuna Teotihuacaniin. Suloinen silti.

 Musta ja valkoinen kenkäpari.






 Laskeutuminen takaisin oli vaikempaa kuin kiipeäminen, sillä kapea polku oli tukossa ylöspäin kapuavien ihmisten vuoksi.


Rankan urheilun jälkeen palkitsin itseni lempparijäätelölläni. Nieve de tuna eli kaktuksenkukkasorbettia.


Takaisin kylässä Chinelot jatkoivat bilettämistä. Yllätimme nämä kaksi pahaa-aavistamatonta kaveria tallustelemasta kaduilla. Selustakoristus oli perin mielenkiintoinen. Pay attention.


Jälleen safkausta. Alkupalaksi totopoksia ja guacamolea.


 Pääruoaksi kanaenchiladoja molella.


Pihviä, salaattia, papuja, ja nopale -kaktusta.


Meksikolainen karvaton koira.





Tässä oli Tepoztlan. Seuraavaksi luvassa Pohjois-Meksiko ja Texas!