Menneiden viikkojen kuulumisia ja uusia löytöjä

Pitkästä aikaa! Blogi on jäänyt hieman heitteille, mutta nyt on aika elvyttää sitä hieman henkiin. Pääsyy kirjoittamattomuuteen on ollut yksinkertaisesti se ettei ole tapahtunut paljon mitään kirjoittamisen arvoista. Päivät ovat koostuneet pääasiassa seuraavanlaisesta toiminnasta: salille-töihin-kotiin-salille-kotiin ja sama toistuu päivästä toiseen. Viikonloput ovatkin sitten kuluneet löhöillessä ja univelan lyhentämisessä. Tänä aamuna toimimme täysin tapojemme vastaisesti ja heräsimme sunnuntai-aamuna jo kukonlaulun aikaan lähteäksemme pyöräilemään Juriquillan aavikoille ja vuorille. Kivisiä vuoristoteitä seikkaillen löysin pyöräilyyn aivan uudenlaisen fiiliksen ja innostuin niin, että mietin jo oman pyörän ostamista. Kauniit vuoristomaisemat todellakin vetivät vertoja hikisen spinningsalin seinille. Harmi etten jaksanut raahata kameraa mukanani eli ei kuvia tällä kertaa.

Olen löytänyt uuden aarteen. Se on Molino de la Cruz eli mercadon vieressä sijaitseva "mylly", josta löytää vastajauhettua jauhoa vehnästä, ohrasta, kaurasta ja rukiista. Lisäksi sieltä löytyy mantelijauhetta, kikhernejauhoa ja kaikkia mahdollisia siemeniä, papuja ja pähkinöitä mitä kuvitella saattaa. Ja kaikki tämä niin paljon halvemmalla kuin supermarketista. Perjantaina maahanmuuttotoimistossa vierailun yhteydessä kävin ostamassa leivän leivonta-aineksia ja tuhlasin koko iltapäivän vaivaten ja kohotellen taikinaa. Mamulaitoksesta puheenollen, sainpa osakseni kunnon huudot toimiston virkailijalta kun EN OLLUT TEHNYT VIISUMINI ETEEN MITÄÄN AIEMMIN. Näinpä juuri. Viimeksi kerrottiin, että ei hätää kaikki kunnossa, odottele vaan ihan rauhassa ja tule tammikuussa katsastamaan tilanne uudestaan. No, virkailijatäti antoi puhelinnumeron, johon minun pitää soittaa tiistaina klo. 14.30 jälkeen ja sieltä minulle kuulema kerrotaan mitä tuleman pitää. En yllättyisi jos linjan toisesta päästä vastaa oranki...ehkä se ainakin osaisi hoitaa asiat ripeämmin kuin tämän lajin edustajat.

Olemme myös löytäneet myös toisen aarteen; Ed Fishin eli mereneläviin erikoistuneen ravintolan kotimme lähellä olevalta plazalta. Viime viikonloppuna kävimme maistelemassa cocteleja, tacoja ja micheladoja ja tänään otimme uusinnan. Paikka itsessään on kauhea räkälä, mutta halvat hinnat ja ruoan hyvä laatu ovat tärkeimpiä antribuutteja kuin ulkoiset puitteet. Moni taco päältä ruma, sisältä maukas.

Ed Fish onkin katkarapu!

salaattia, pico de galloa, limeä, ananas-habanero salsaa

Corona-chelada

Victoria -michelada

 Suomalaisen kebabbilan tai huoltsikkakiskan sinappi-ketsuppi-HP-kastike -viritelmä kalpenee meksikolaisen yhdentoista eri salsan armeijalle.

katkaraputaco (ravut ovat piiloutuneet salaatin ja soossien alle)

Aguachile eli kylmä katkarapu-kurkku-lime-chile-avocado-tomaattikeitto. Hellepäivän helpotus.

Katkarapucoctail. Hyvää, mutta tyhmyyttäni unohdin pyytää ilman ketsuppia. 

Marliinitaco

Tässäpä olivat jännittävimmät uutiset. Ensi viikonloppuna on puente eli pitkä viikonloppu, jonka käytämme tehokkaasti hyödyksi matkustamalla pikkukylään Jaliscon osavaltioon, josta eräs maailmakuulu juomakin on peräisin. Siitä lisää myöhemmin. Kolmen viikon kulutta Cakes saapuu myös visiitille ja silloin saan toimia kahden viikon aikana turistioppaana kierrellen Querétaroa, lähikaupunkeja ja biitsiä. Sitä ennen on hoidettava kuitekin kasoittan rästitöitä, jotta voin rauhassa löhötä hiekalla ja nauttia kylmää kookosvettä.

Kirsikkatomaatin versot pääsivät tänään uuteen boksiin ja samalla kylvin habaneron siemeniä. Maailman tulisimman salsan ainekset ovat siis tuloillaan, mutta sadonkorjuuseen on vielä aikaa. Beware.

Paluu arkeen

Huomenna, reilun kahden viikon lomailun jälkeen luomuputiikki La gallina verde avaa ovensa jälleen. Tämähän tarkoittaa löhöilyn loppumista, mutta toisaalta kiva päästä taas duuniin ja aloittaa samalla varsinainen kuntokuuri. Tavotteena siis joka-aamuinen klo. 8.00 spinning ja siitä suoraan töihin (on muuten kätevää että sali ja duunipaikka ovat ihan vierekkäin), sitten duunipäivän jälkeen vielä salitreeni. Tavoitteena bikinikunto ennen kuin vieraani, Katja, saapuu huudeille ja lähdetään valloittamaan Tyynenmeren biitsejä! Ehkä turhan kova tavoite, mutta aina täytyy yrittää.

Uusivuosi sujui leppoisasti perheen kesken tapaksia ja tequilaa nauttien.

mitäs sitä söis?

 Paloma, niin herkullinen, mutta petollinen juoma...

Myöhemmin lähdettiin vielä ulos Jorgen kaverin juhliin ja loppuilta sujuikin tequilanhuuruisissa tunnelmissa. Seuraava päivänä lankesimme todelliseen ansaan kun burgerihimoissamme suunnistimme Chili'siin (jenkki ravintolaketju) ja vetäisimme kaikki kolme kunnon burgerit. Muutamien tuntien kuluttua Elinaan iski Moctezuman kosto. Vanha kunnon ruokamyrkytys oli iskenyt jälleen! Jorgen kanssa säästyttiin pahimmalta mutta Elina-parka joutui supermarketti lääkärin määrämälle antibioottikuurille. Hyvin alkanut vuosi siis.

Eilen aamulla saimme idean lähteä San Migueliin viettämään leppoisaa sunnuntaita. Viime kerralla emme löytäneet parkkipaikkaa ja koko kylä oli turistien ja paikallisten saartama. Tällä kertaa onni suosi ja kadut olivat lähes tyhjillään.

koirankuljetusta meksikolaisittain

 San Miguel on täynnä kivoja pikku kauppoja, joissa myydään käsitöitä, vaatteita, taidetta, koruja, huonekaluja jne. Valtavan jenkkipopulaation vuoksi hinnat ovat kuitenkin päätähuimaavia. Löysimme eräästä antiikkiliikkeestä täydellisen pöydän olohuoneeseemme. Kysyimme hintaa ja myyjä vastasi ystävällisesti hymyillen "24,000 pesoa" eli n. 1400 euroa. Haha. Sinne jäi pöytä.

Keskusta on aika samaa tyyliä kuin Querétaron, mutta paljon pienempi ja kadut ovat lyhyempiä.

El Grito on paikallinen yökerho, johon mirreyt aka. limaiset latinot kerääntyvät viikonloppuisin juhlimaan ja näyttämään statustaan muille mirreylle. Jokainen varmaan tietää stailin: limainen tukka takana, paita puoleen väliin asti napitettu, kallis kello, kännykkä jne. statussymboleja. Jos tyyli ei ole tuttu, niin tässä vielä yksityiskohtaisempi määritelmä.

El Griton ovet olivat kiinni

Ja lisää antiikki -ja taidekauppoja...

Päätimme lounastaa kalaan ja mereneläviin erikoistuneessa Pescaússa, johon viimeksi oli ihan turha yrittää sisään. Kahden tunnin jonotusaika oli aivan liikaa. Tällä kertaa paikka oli kuitenkin lähes tyhjä ja koska kaikki syömämme oli raakaa, oli palvelu nopeaa ja ruoka aivan hel-ve-tin herkullista.

 taco Pescaú eli taco marliinilla, mustapavuilla, avocadolla ja tomaatilla

tonnikalaceviche kesäkurpitsalla, pico de gallo -salsalla ja avocadolla

tonnikala-vuohenjuustoterriini

totopoksia savustetulla marliinilla, tilapialla, tonnikalalla ja gallolla (jonkinsortin simpukka?)

robálo ja gallo sashimi

Tankkauksen jälkeen jatkoimme vielä tallustelua keskustassa. Parroquia de San Miguel Arcángel on suurin ja mielestäni hienoin katedraali mitä näillä tienoilla on. Vaikken olekaan mikään kirkkoihminen niin on kyllä vaikuttavaa millainen valta uskonnolla ja kirkoilla tässä maassa onkaan.

kaksi mariquitaa eli leppäkerttua

viinikaupassa

Eräässä kahvilassa oli tämä suloinen papukaija, joka muistutti aivan Keravalla olevan eläinkaupan kaijaa, joka osasi sanoa "moikka!" ja "moimoi!". Tämä veijari ei puhunut mitään, mutta kiusasi häkeissä olleita pikkutipuja.

tipujen päällikkö

sikarikauppa

Ajelimme takaisin kotiin auringon laskiessa vuorten taakse. Täällä maisemat ovat uskomattoman kauniita etenkin auringon laskun aikaan kun taivas hohtaa punaisten ja violettien sävyissä ja vuoret heijastavat viimeisiä auringonsäteitä. Huoh. Nyt nukkumaan. Buenas noches!

Pakomatka Suomimaisemiin

Viime viikolla pääsin vihdoin lopullisesti eroon kainalosauvoista ja lääkärikin antoi siunauksensa aloittaa "normaalin kävelyn". Niinpä juhlan kunniaksi pakkasimme telttailukamat ja suunnistimme Michoacánin osavaltioon, mäntymetsien ja kirkkaan veden äärelle.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olimme ajatelleet viipyä 3 yötä ja kiivetä myös tulivuorelle, mutta Jorgen työesteiden vuoksi reissu lyheni vain muutamaan päivään. Lauantai-aamuna suuntasimme Los Azufresin vuoristoalueelle, joka on kuuluisa kuumista lähteistään. 

Vuorilla ajaessamme ohitimme monta höyryävää lätäkköä kunnes saavuimme määränpäähämme Laguna Largan järvelle, joka on valehtelematta kaikista puhtain järvi mitä täällä Meksikossa olen nähnyt. Oli ilo nähdä kirkkaan sinistä vettä, jota eivät autonrenkaat ja cokis-pullot koristelleet.

Ainoa huono puoli Laguna Largassa on se, että alue on aika suosittu paikallisten viikonlopunviettomestana ja rannoilla on paikoittain roskia vaikka jäteastioita onkin joka kulmassa. Tämän siisteysongelman vuoksi järvessä uinti oli myös kielletty. Jos näin ei olisi, järvi tuskin olisi yhtä kauniin sininen kuin se on. Ihmiset myös parkkeerasivat autonsa aivan järven rannalle ja jokaisesta autosta kantautui rancherohumppa kaikuen koko järven poikki.


Mökit olivat tällaista tunturimallia.

Hyvä puoli oli se, että iltaa kohden suurin osa jengistä häipyi ja löysimme teltallemme rauhallisen paikan.

Mäntymetsän ja järven yhdistelmä muistutti erehdyttävästi suomalaista kesämökkimaisemaa.

Retkieväät eli suolakeksejä, mustekalaa, maissia, vihanneksia, nakkeja, jalapeñoja ja paistettuja papuja.

Ei kissanruokaa vaan pussipapua!

Yöllä näimme jotain aivan uskomatonta nimittäin kirkkaan tähtitaivaan, joka on varsinainen harvinaisuus täälläpäin kaupungin valojen ja saastepilvien peittäen taivaan täydellisesti. Tähtien lisäksi näimme myös jotain vielä kummallisempaa: yhtäkkiä puiden takaa ilmestyi pyöreä esine täynnä punaisia vilkkuvia valoja. Aluksi luulimme sitä lentokoneeksi, mutta se oli täysin hiljainen ja lensi aivan järven yläpuolella tehden erilaisia kuvioita. Järven ylitettyään se katosi jälleen puiden taakse. Olemme täysin vakuuttuneita että sen täytyi olla UFO!

Aamu valkeni koleana, mutta raikkaana. Huonosti nukutun yön jälkeen vetäisimme aamupalaa naamaariin ja jatkoimme matkaa kohti monarkkiperhosten suojelualuetta, Santuario El Rosiriota, joka sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Laguna Largasta.

Perhosmetsä sijaitsee Ocampon kylän läheisillä vuorille. Ajaessamme kylän läpi silmiini osui tämä kadun nimi...Tiesiköhän John Lennon tästä?

Jätimme auton paikallisten lapsukaisten "vartioitavaksi" ja aloitimme kiipeämisen. Reippaalla tahdilla huipulle ehti jo puolessa tunnissa.

Sunnuntai päivänä paikka oli tupaten täynnä..Vieroksun paikkoja, jotka ovat niin täynnä ettei henkeä saa saatika nauttia ja katsella paikkoja kaikessa rauhassa. Onneksi oli kuitenkin vielä suht aikaista ja pahin ruuhka alkoi kun olimme jo lähdössä pois. Osa ihmisistä nousi vuorelle hevosen selässä, toiset valittelivat liukuportaiden ja hissin puutetta.

Ensin noustiin rappusia..

..sitten metsäpolkua.

Ylempänä alkoi jo näkyä perhosia puiden latvoissa ja pienissä vesilätäköissä.

Huipulla perhosia oli jo niin paljon, että ne lentelivät päin näköä. Mäntyjen oksat olivat oransseja ja noukkuivat perhosten painosta. Ihmettelimme monta tovia sitä perhosten määrää..en tiedä tarkalleen oliko niitä tuhansia vai miljoonia, mutta joka askeleella sai katsoa eteensä ettei vaan liiskaa näitä kauniita olentoja.

Matkalla alas pysähdyimme nauttimaan lounasta tähän tacomestaan. Todellista open kitchen mallia!

Sää oli edelleen kylmä, joten tacojen seurana nautin atole de zarzamora eli kuumaa karhunvatukka juomaa. Atolea juodaan usein tamaleiden kanssa ja se on usein suklaan tai jonkin hedelmän makuista. Tämä karhunvatukoista tehty oli ilmeisesti paikallinen erikoisuus, sillä sitä myytiin joka kojussa.

Tortillataikina oli valmistettu sinisestä maissista, siksi tämä harmahtava väri.

Jälkkäriksi vielä tuoreita karhunvatukoita...

Syödessämme katselimme kun eräs mies kantoi kalkkunaa pussissa ja marssi tiellä edestakaisin ja kyseli ihmisiltä jotain. Ilmeisesti yritti myydä lintuparkaa. Tai ehkä kalkkunakassi on uusi paikallinen trendi? Who knows...

Tällainen pikareissu tällä kertaa. Palaamisiin!