Miten voi pieneen kissaan kiintyä näin paljon puolessatoista viikossa? Veimme Tikrun tänään Jurican löytöeläinkotiin ja nuo ihanat vapaaehtoistyypit ottivat hänet vastaan. Vaikka tiesin hänen olevan hyvissä käsissä en mahtanut mitään sille että kyynelet nousivat silmiini kun toinen jäi katsomaan kaihoisasti peräämme meidän poistuessa huoneesta. Vieressään oli pahvilaatikollinen pieniä kissanpentuja, jotka oli samana aamuna tuotu sinne ja pitkä rivi koiria kuljetuskopeissaan odottamassa.
Viime aikoina olen tuntenut valtavaa myötätuntoa eläimiä kohtaan. Olen aina ollut eläinrakas, mutta nyt entistä enemmän. Täällä kohdellaan lemmikkejä ja muita eläimiä valitettavasti todella paljon huonommin kuin vaikka Suomessa. Niiden ajatellaan olevan ihmistä varten, tunteettomia robotteja, jota voi kohdella vähempiarvoisena, sillä ihminenhän on kaiken yläpuolella.
Ennen täältä lähtöä haluan käyttää viimeiset työttömät päiväni vapaaehtoistyöntekijänä tuolla löytöeläinkodissa. Haluan auttaa noita ihania palleroita saamaan toisen tilaisuuden, luottamaan taas ihmisiin ja saamaan ansaitsemansa rakkaudentäytteisen elämän.
Tiedän paremmin kuin hyvin nuo fiilikset, täällä kun monet ajattelee eläimistä samalla tavalla. Kyyneleet tulee silmiin harva se päivä lukiessa löytöeläinkotien FB-sivuille kirjoitettuja tarinoita kaltoinkohdelluista eläimistä. Ihanaa että haluat auttaa! Löytyisipä kaikilta samanlaista empatiaa eläimiä(kin) kohtaan.
VastaaPoistaJoo en kestä kans lukee mitään kaltoinkohtelutarinoita itkemättä :( Vaikka täällä moni aattelee ettei ihminen kuulu luontoon tai että oltais joku erillinen, ylivertainen laji niin onneks on kuitenkin ihmisiä jotka päivittäin auttaa näitä palleroita <3
Poista