Viime lukukauden vaihtarit kertovat kokemuksiaan Meksikosta, Queretarosta ja Tecistä. Check it out!
Estudiar en México, Estudiar en el Tec de Monterrey? from campusqueretaro.net on Vimeo.
torstai 17. marraskuuta 2011
tiistai 15. marraskuuta 2011
Museo Souomaya ja espanjalaisia herkkuja D.F:ssä
Carlos Slim, Meksikon ja koko maailman rikkain mies. Äijä omistaa kaikki Meksikon telekommunikaatioyritykset, Telmexin ja Telcelin, vakuutusyhtiöitä, kauppaketjuja sekä satoja, ehkä jopa tuhansia muita suurempia ja pienempiä yrityksiä. Käytännössä voidaan sanoa että tämä mies hallitsee Meksikoa, jengejä, presidenttiä, aivan kaikkea ja kaikkia. Osoittaakseen jalomielisyyttään, heppu avasi tänä vuonna oman museonsa Mexico Cityyn, jossa on esillä hänen yksityinen taidekokoelmansa, joka sisältää mm. muinaisia Maya -aarteita, Dalía, Michelangeloa, Thomas Edisonin muinaiselektroniikkaa jne. Toissaviikonloppuna D.F:ssä vieraillessamme päätimme katsastaa herra Slimin näyttelyn.
Museo Souomaya. Jo itse rakennus oli varsin vaikuttava.
Aloitimme viidennestä eli ylimmästä kerroksesta, jossa ensimmäisenä näytteillä oli Dalín teoksia.
Edisonin gramofoni
Pieta -patsas by Michelangelo
Lähes kolmen tunnin museokierroksen jälkeen oli tietenkin tankattava. Keskustassa on paljon vanhoja kauniita linnoja, jotka toimivat nykyään ravintoloina. Astelimme yhteen sisälle, nimeltään Casino Español, eli jälleen päädyimme syömään espanjalaiseen Mexicon reissulla. Mikäs siinä, paikka oli vallan upea, ruoka hyvää ja hintakin oli yllättävän kohtuullinen sijaintiin ja puitteisiin nähden.
Alkupalaksi tuotiin oliiveja viinietikassa, tillillä, paprikalla ja chile serranolla maustettuna
ja sangriaa, joka täällä päin on siis punkkua limonadalla ja ilman hedelmiä.
Lisää alkupaloja: espanjalaista tortillaa, jamon serranoa, juustoja, chorizoa...
...ja lihalautasen vastapainoksi jotain tuoretta ja vihreää
Päivän menuussa vaihtoehtona oli joko kalaa tai pupua. Nyt oli elämäni tilaisuus maistaa kanipaistia ensimmäistä kertaa, joten pyyhin lemmikkipupuni kuvan mielestäni ja pyysin tarjoilijaa tuomaan annoksen tätä suloista jyrsijää. Kun kanipata tuotiin nenäni eteen tunsin pienen vihlaisun sydämessäni... Olen pahoillani, Roger, mutta kaikkea on kokeiltava - ainakin kerran. Pettymyksekseni kani oli yllätävän kuivahkoa ja itse liha hieman mautonta vaikka muut lisukkeet olivatkin hyviä. No, tulipahan testattua.
Jälkkäriksi yatea eli hedelmähyytelöä taikinan sisällä, namnam.
D.F:ssä on tullut vierailtua viime aikoina tiuhaan tahtiin. Seuraava visiitti on jälleen perjantaina kun Vincent astuu lavalle Tokyo Popissa. Pikaisiin palamisiin!
torstai 3. marraskuuta 2011
El día de muertos!
Böö! Marraskuun 1. ja 2. päivänä on jälleen yksi Meksikon monista juhlapäivistä, tällä kertaa kyseessä on hyvinkin erikoislaatuinen fiesta, kuolleiden päivä eli día de muertos. Enpä muista olenko aiemmin maininnut, mutta meksikolainen ajatusmaailma kuolemasta poikkeaa hyvinkin paljon perinteisestä länsimaalaisesta. Kuolema ei ole loppu vaan sen katsotaan kuuluvan luonnollisena osana elämään kuten syntymäkin. Siitä puhutaan avoimesti, pelkäämättä ja häpeilemättä. Kuolemasta myös vitsaillaan ja se näkyy erityisesti tätä juhlaa vietettäessä kun kaupat ja mercadot täyttyvät värikkäästä, kuolema -aiheisesta rihkamasta.
Día de muertosin tarkoituksena on siis muistella jo poismenneitä perheenjäseniä ja ystäviä. Viime torstaina saimme hieman esimakua tulevasta kun espanjan puhekurssin opettajamme oli valmistanut meille kuolleiden päivän alttarin, jossa tarjolla oli myös perinteisintä herkkua, pan de muerto, eli kuolleiden leipää.
Aamutunnin jälkeen siirryimme Tecin lukion tiloihin, jossa vaihto-opiskelijoille järjestettiin La Catrina -juhla. Catrina on kuolleiden päivän tunnetuin hahmo, luurankopukeinen rikas naishenkilö.
Jättikokoinen luurankohahmo oli aluksi hieman pelottava, mutta pian paljastui että Catrina olikin ihan mukava kaveri.
Pelasimme Loteria - peliä, joka lähinnä muistutti bingoa. Jokaiselle jaetaan yksi pelilauta, jossa on yhdeksän kuolleen kuvaa eri nimillä (meksikolaisilla on yli 100 eri nimitystä kuolemalle). Tämän jälkeen korttipakasta otetaan yksi kortti ja huudetaan kortissa olevan kuolleen nimi. Mikäli pelilaudassasi on kyseinen kuollut, asetat kultakolikon tämän kuvan päälle. Peli jatkuu näin kunnes ensimmäinen kaikki kuvat täyteen saanut voittaa.
Välissä Catrina kertoi vitsejä ja tarinoita. Sitten taas jatkettiin leikkejä.
Muumiointikilpailu...
...ja mekonsuunnittelukilpailu.
Lopuksi vielä tanssittiin...
...ja kaikki yhtyivät suuren suureen humppamatoon.
Vielä suomalaisten yhteiskuva doña Catrinan kanssa.
Yksi tärkeimmistä elementeistä Kuolleiden päivänä on ofrenda eli alttari, joka rakennetaan kuolleiden muistolle. Alttarilla täytyy olla neljä luonnon elementtiä edustettuna: tuuli, vesi, maa ja tuli. Näitä elementtejä varten pöydälle asetetaan erilaisia koristeita kuten värikästä koristepaperia, kynttilöitä, keltaisia cempasuchil -kukkia, ruokaa ja juomaa. Alttarille asetetaan tietenkin myös muisteltavan henkilön valokuva sekä hänen lempiruokiaan. Vaihtoehtoisesti pöydälle laitetaan sokerista tehty calavera eli pääkallo, jonka otsaan on kirjoitettu kuolleen nimi.
Mikäpä olisi parempi paikka hankkia kuolleiden päivän rekvisiittaa kuin vanha kunnon mercado de la Cruz. Rojua riitti silminkantamattomiin: pääkalloja, koristeita, karkkeja, kynttilöitä, suitsukkeita, tilpehööriä, ihan kaikkea!
Elinan kanssa ostettiin sokerista tehdyt pääkallot, jotka päätimme omistaa edesmenneille isovanhemmillemme. Kotona väsäsimme yhteisen alttarin muistellaksemme kyseisiä henkilöitä.
Kuten on tiedämme, meksikolaiset rakastavat ruokaa - etenkin makeita kahvileipiä. Día de muertosia varten on kehiteltykin ihan oma perinneherkku, pan de muerto eli kuolleiden leipä. Kyseessä on siis valtaisan iso pulla, jossa maistuu reseptistä riippuen appelsiini tai lime. Pullan päälle asetellaan kaksi pötköä ristikkäin, muistuttamaan luita ja sitä henkilöä kenen kunniaksi leipä syödään.
Illalla lähdimme centroon ihmettelemään meininkejä. Kadut tulvivat ihmisistä ja parkkipaikan löytäminen oli yhtä tuskaa. Lopulta päädyimme Jardín Guerreroon, jossa meneillä oli sama Catrina -show jonka jo näimme koulussa.
Ruokakojuja oli pilvin pimein: tacoja, tortaksia, tamaleita, makeisia jne.
Catrina -perhe poseeraamassa suihkulähteellä.
Lisää kalloja.
Oxxon, paikallisen kioskin työntekijät olivat koonneet kauppaan oman alttarinsa.
Espanjan opettajamme kertoi luurankonäyttelystä, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen nimenomaan kuolleiden päivänä. Pitkän haahuilun jälkeen eksyimme museoon ja olivathan ne rangot vallan upeita!
Sisällä oli jäätävän kokoinen alttari
Frida Kahlon Catrina -hahmo
Eri materiaaleista valmistetut värikkäät luurangot olivat kovasti mieleeni. On lähestulkoon ihailtavaa kuinka meksikolaiset osaavat pilkata kuolemaa ja ajatella siitä positiivisesti. La muerte, kuolema, kuvataan aina naishahmona koska meksikolaiset ajattelevat, että naiset antavat elämän ja ottavat sen myös pois.
Jorge löysi elämänsä luurangon.
"Kunnes kuolema meidät erottaa"
Vaikka patsaat olivatkin värikkäitä ja hymyileviä, osa niistä oli suht pelottavia ja karmivia, kuten tämä:
Kotimatkalla poikkesimme hieman pelottavilla huudeilla. Noin kilometrin päässä kotoamme on talo, joka on läpikotaisin koristeltu pääkalloilla ja kuolema -aiheisella kamalla. Paikkaa kutsutaan nimellä iglesia del muerto eli kuolleiden kirkko. Jopa talon edessä ollut vanha Kupla oli maalattu täyteen pääkalloja. Pelottavinta on se, että kyseisessä talossa asuu perhe, nähtävästi meksikolainen Addams Family.
Día de muertosin tarkoituksena on siis muistella jo poismenneitä perheenjäseniä ja ystäviä. Viime torstaina saimme hieman esimakua tulevasta kun espanjan puhekurssin opettajamme oli valmistanut meille kuolleiden päivän alttarin, jossa tarjolla oli myös perinteisintä herkkua, pan de muerto, eli kuolleiden leipää.
Aamutunnin jälkeen siirryimme Tecin lukion tiloihin, jossa vaihto-opiskelijoille järjestettiin La Catrina -juhla. Catrina on kuolleiden päivän tunnetuin hahmo, luurankopukeinen rikas naishenkilö.
Jättikokoinen luurankohahmo oli aluksi hieman pelottava, mutta pian paljastui että Catrina olikin ihan mukava kaveri.
Pelasimme Loteria - peliä, joka lähinnä muistutti bingoa. Jokaiselle jaetaan yksi pelilauta, jossa on yhdeksän kuolleen kuvaa eri nimillä (meksikolaisilla on yli 100 eri nimitystä kuolemalle). Tämän jälkeen korttipakasta otetaan yksi kortti ja huudetaan kortissa olevan kuolleen nimi. Mikäli pelilaudassasi on kyseinen kuollut, asetat kultakolikon tämän kuvan päälle. Peli jatkuu näin kunnes ensimmäinen kaikki kuvat täyteen saanut voittaa.
Välissä Catrina kertoi vitsejä ja tarinoita. Sitten taas jatkettiin leikkejä.
...ja mekonsuunnittelukilpailu.
Lopuksi vielä tanssittiin...
Vielä suomalaisten yhteiskuva doña Catrinan kanssa.
Yksi tärkeimmistä elementeistä Kuolleiden päivänä on ofrenda eli alttari, joka rakennetaan kuolleiden muistolle. Alttarilla täytyy olla neljä luonnon elementtiä edustettuna: tuuli, vesi, maa ja tuli. Näitä elementtejä varten pöydälle asetetaan erilaisia koristeita kuten värikästä koristepaperia, kynttilöitä, keltaisia cempasuchil -kukkia, ruokaa ja juomaa. Alttarille asetetaan tietenkin myös muisteltavan henkilön valokuva sekä hänen lempiruokiaan. Vaihtoehtoisesti pöydälle laitetaan sokerista tehty calavera eli pääkallo, jonka otsaan on kirjoitettu kuolleen nimi.
Mikäpä olisi parempi paikka hankkia kuolleiden päivän rekvisiittaa kuin vanha kunnon mercado de la Cruz. Rojua riitti silminkantamattomiin: pääkalloja, koristeita, karkkeja, kynttilöitä, suitsukkeita, tilpehööriä, ihan kaikkea!
Elinan kanssa ostettiin sokerista tehdyt pääkallot, jotka päätimme omistaa edesmenneille isovanhemmillemme. Kotona väsäsimme yhteisen alttarin muistellaksemme kyseisiä henkilöitä.
Illalla lähdimme centroon ihmettelemään meininkejä. Kadut tulvivat ihmisistä ja parkkipaikan löytäminen oli yhtä tuskaa. Lopulta päädyimme Jardín Guerreroon, jossa meneillä oli sama Catrina -show jonka jo näimme koulussa.
Ruokakojuja oli pilvin pimein: tacoja, tortaksia, tamaleita, makeisia jne.
Catrina -perhe poseeraamassa suihkulähteellä.
Oxxon, paikallisen kioskin työntekijät olivat koonneet kauppaan oman alttarinsa.
Espanjan opettajamme kertoi luurankonäyttelystä, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen nimenomaan kuolleiden päivänä. Pitkän haahuilun jälkeen eksyimme museoon ja olivathan ne rangot vallan upeita!
Sisällä oli jäätävän kokoinen alttari
Eri materiaaleista valmistetut värikkäät luurangot olivat kovasti mieleeni. On lähestulkoon ihailtavaa kuinka meksikolaiset osaavat pilkata kuolemaa ja ajatella siitä positiivisesti. La muerte, kuolema, kuvataan aina naishahmona koska meksikolaiset ajattelevat, että naiset antavat elämän ja ottavat sen myös pois.
Vaikka patsaat olivatkin värikkäitä ja hymyileviä, osa niistä oli suht pelottavia ja karmivia, kuten tämä:
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)