Muuttosuunnitelma, suomituliaisia ja uusi kissa!

Tällaisen kalenterin teimme Suomeen muuttoa varten. Se roikkuu jääkaapin ovessamme, jotta varmasti näkisimme joka päivä missä mennään. Ja koska kissakalenterit ovat parhaita otin nämä kaksi mallityttöä messiin. Oi, pieni Chiqui, tuu jo kotiin ♥


Keskiviikkoisin pidetään Jorman kanssa palaveri, jossa käydään läpi projektin edistymistä (tai edistymättömyyttä). Vaikka moni asia on jo hoidossa ja yliviivattu tuntuu ettei lista lyhene millään vaan päinvastoin kasvaa kun kaikenlaista pikkusäpellystä tulee kehiin. Kissojen osalta kaikki paperit on jo hankittu, mutta meidän täytyy viedä ne viikkoa ennen täytettäviksi. Töistä on irtisanouduttu, uusia mahdollisuuksia etsitty, asuntohakemuksia lähetetty, tavaraa myyty jne. Jorman autollekin löytyi jo ostaja. Sunnuntaina sanotaan heipat rakkaalle pikku-Jettalle, joka on kuljettanut meitä ympäri Meksikoa neljän vuoden ajan. Niisk.


Tuosta kalenterista huomaa hyvin tämän meidän hienon spanfinglish -hybridikielen, jossa enkun sekaan eksyy suomea ja espanjaa. Ulkopuolisten silmään näyttää varmasti siansaksalta :D



Sain myös suomituliaisia kahdelta oppilaaltani, jotka lomailivat Lapissa viime viikolla. Oppitunti menikin sitten salmiakkia ja Poron Pipanoita puputtaessa ja kuunnellessa tarinoita mm. siitä miten keskellä Lapin erämäätä erään matkaseurueessa olleen henkilön nenä oli alkanut vuotamaan verta tolkuttomasti. Yksi heistä oli sitten lähtenyt hakemaan apua ja löytänyt jonkun paikallisen jänkhäläisen ja suomeksi sopeltanut "Apua, minun poikani punainen nenä". Pienestä repeilystä huolimatta oli tullut kuitenkin ymmärretyksi!

Ollaan Jorman kanssa ripustetu Chiquin julisteita joka puolelle, mutta edelleenkään mitään ei ole kuulunut.




Tiistaina suomen tunnille pyöräillessäni havahduin kimeään MIAU -huutoon. Pysähdyin sillä sekunnilla ja jäin kuuntelemaan. Mau'unta tuli hinausautojen parkkipaikalta, metalliaidan takaa. Olin jo ihan innoissani että nyt Chiqui löytyi, mutta se olikin pieni, punainen kissanpentu. Se kirkui kuin syötävä ja katoi minuun rähmäisillä hunajanvärisillä silmillään. Aidan toisella puolella oli señor, jolta kysyin olisiko se mahdollisesti hänen kissansa. Ei kuulema ollut huomannut koko eläintä ja sanoi ettei tiedä kenen on.

Tuolta lavojen alta se löytyi maukumasta.



Tunnin pidettyäni menin takaisin katsomaan olisiko kissa vielä sielä. No olihan se ja ulisi edelleen lohduttomasti lavojen alla kun kutsuin sitä. Kävin kotoa hakemassa kuljetuslaatikon ja pussin tonnikalaa, jonka avulla saatiin Jorman kanssa houkuteltua se mukaamme. Nyt meillä on sitten uusi maukuja! Jorma naureskeli että kun yksi kissa katoaa niin löydän heti toisen.



Keskiviikkona veimme sen luottoeläinlääkärillemme, Rolandolle, tarkastukseen, sillä päivän aikana sen hengitys alkoi tiuhentua ja muutenkin ilmeensä oli nuutunut. Todennäköisimmin sillä on nuha, koska nenästä vuotaa räkää, keuhkot pihisevät ja se yskii aina välillä. Nyt toisella on antibioottikuuri ja vihdoinkin tänään sen olo alkoi selvästi kohentua. Raukkaparka menetti myös totaalisesti ruokahalunsa ja pari ekaa päivää syötinkin sille ruiskulla kissanruokasmoothieta, nam!



Rolando varmisti myös että kyseessä on poika. Annoimme hänelle nimeksi Tikru. Valitettavasti emme voi tuoda häntä mukanamme Suomeen, koska on vielä liian pieni rabies-rokotteelle ja uuden mikrosirun tilaamisessakin menee aikansa. Kun herra on parantunut luovutamme hänet jollekin kissarakkaalle ihmiselle tai sitten Jurican eläinkotiin, josta Chiquinkin adoptoimme.

Tankoiluun hurahtanut

Kesällä kun Jorma häippäisi Jenkkeihin päätin vihdoin aloittaa kauan himoitsemani pole fitness - tunnit lähellä olevalla studiolla.

Tutustuin tankoiluun reilut kaksi vuotta sitten. Kävin kuukauden verran eräässä paikassa pari kertaa viikossa, mutta tuolloin 900 peson kuukausimaksu lohkaisi liian ison palan meitsin peräti 5000 peson kuukausipalkasta. Nyt kuitenkin löysin toisen mestan läheltä kotia ja hintakin on vaan 550 pesoa kuukaudessa ja kolmesta tunnista viikossa.



Uutena vuotena asetin tavoitteekseni vetää 10 puhdasta leukaa putkeen. Toukokuussa jaksoin vetää 3. Nyt neljän kuukauden tankoilun jälkeen menee jo 7. Tätä vauhtia pääsen tavoitteeseen jo ennen joulukuuta! Voimat kasvavat ihan huomaamatta. Tankoilu on kivaa, koska siinä yhdistyy voimaharjoittelu, staattinen pidot ja koreografia. Olematon rytmitajunikin on alkanut kehittymään ja yksinkertaiset koreot pysyvät jo muistissa. Pidän kuitenkin enemmän kiipeilyä ja voimaa vaativista liikkeistä kuin pelkästä tangon ympärillä pyörimisestä.



Tässä taannoin olin tankoilun intensiivikurssilla, jossa harjoiteltiin etenkin tekniikkaa, erilaisia otteita ja koukkuja. Kurssin piti Maru, joka oli yksi Meksikon edustajista pole fitneksen MM-kisoissa tänä vuonna. Marun lisänimi on "Spider", koska hän keksi vahingossa liikkeen, jossa muistuttaa Hämähäkkimiehestä ampumassa seittiään.



Ainoa miinuspuoli tässä hommassa ovat jatkuvat mustelmat. Joku, joka ei tiedä varmaan kuvittelee, että Jorma pahoinpitelee minua tai että muuten vaan kolhin itseäni hullun lailla. Onneksi mustelmien ja kivun määrä pienenee mitä enemmän harjoittelee!





Toivottavasti voin jatkaa tätä harrastusta Suomessakin. Täytynee alkaa selvittelemään missä päin tätä voi harrastaa ja mitä maksaa. Ensin pitäisi tosin ratkaista se missä päin Suomea tullaan asumaan...

Hurrikaani lähestyy

Sain juuri puhelimeeni varoituksen, että kohta mennään ja lujaa. Hurrikaani Patricia on hyvää vauhtia matkalla ja iskeytyy seuraavien tuntien sisällä Coliman, Jaliscon ja Nayaritin osavaltioihin. Täällä Querétarossa paistaa vielä aurinko, mutta katotaan mikä meininki on parin tunnin päästä...

Työkaverini kaveri on parhaillaan Puerto Vallartassa lukkiutuneena miehensä kanssa hotellihuoneensa kylppäriin. Menivät sinne viettämään rentoa vuosipäivää. Hän raportoi, että ihmisiä on evakuoitu turvaan, mutta nyt kaikki turvapaikat ovat ääriään myöten täynnä, joten loput ohjattiin takaisin koteihinsa ja hotelleihin odottamaan. Hotellihenkilökunta neuvoi heitä peittämään ikkunat sängyn patjalla, tunkemaan kaikki pyyhkeet ovenrakoihin, ladata puhelimet ja käyttää niitä vasta hätätilanteessa. Ikkunat tulevat kuulema lopulta pettämään, mutta rakennus ei kuulema romahda. Heidän huoneensa on seitsemännessä kerroksessa. Mitä helvettiä käy niille, ketkä asuvat maan tasalla lautahökkeleissä?

Tuntuu niin pöljältä istua tässä kun parin sadan kilsan päässä toiset valmistauvat siihen, että kohta kaikki ympärillä oleva pyyhkiytyy pois.

Valmisteluja

Tuntuu kuin haihtuisin pikkuhiljaa. Tallaan kuoppaista ja tomuista Pino Suárezin kotikatua, mutta mieleni on jo kaukana jossain lumisessa metsässä ja hyöryävässä pakkasilmassa, siinä mielikuvassa johon kuvittelen saapuvamme joulukuussa. Paahtava aurinko, eukalyptuksessa raakkuvat papukaijat ja autojen avonaisista ikkunoista raikava rancherohumppa tuntuvat olevan vain unta. Pian tämä kaikki loppuu meidän osaltamme, mutta elämä täällä rullaa samalla lailla kuin ennenkin. Lapset menevät kouluun, aikuiset töihin, tortillería avaa luukkunsa aamukahdeksalta, tori nousee keskiviikkoisin ja kadunlakaisija harjaa kuin viimeistä päivää.



Mielessäni pyörii loputtomasti kysymyksiä.

Ovatko nämä viimeiset Los Primosin taconi? Pakko mennä vielä kerran!
Tulenko kaipaamaan centron kolonialistista kaaosta?
Muistanko millaista oli pyöräillä aamuisin kesät-talvet töihin lyhythihaisessa paidassa?
Näenkö enää koskaan huhtikuussa violetteina kukkivia jacarandoja?
Muuttuuko Querétaro pikku-Mexico Cityksi muutamassa vuodessa?
Lähdemmekö me ihan oikeasti? Pitäisikö sittenkin vain jäädä?

Tuntuu, että minun pitäisi ottaa näistä viimeisistä viikoista kaikki irti. Elettävä ja hengitettävä tätä kulttuuria ja ympäristöä joka solulla nyt kun vielä voin. Chiquin katoamisen jälkeen en ole kuitenkaan pystynyt keskittymään mihinkään mukavaan, sillä huoli valtaa altaa pienestä päästäni: keneltä kysyn seuraavaksi, minkä kokoisen julisteen ripustan minnekin, mistä en ole vielä etsinyt... Kaipaan tuota pientä kehräävää karvapalloa ihan jumalattoman paljon. Lunan läsnäolo lohduttaa, mutta ei se poista huolta ja ikävää.



Teimme suunnitelman kaikista muuttoon liittyvistä asioista, jotka on hoidettava ennen H-hetkeä. Joka viikonlopulle ja useille viikonpäiville on joku homma, mikä pitäisi hoitaa. Chiquin katoaminen lisättynä tähän tuntuu etten jaksa työpäivän jälkeen tehdä muuta kuin köllähtää sängylle ja asioiden hoitaminen jää aina siihen kuuluisaan huomiseen.

Ensi viikonloppuna on Jorman lapsuudenystävän, Angien, häät Mexico Cityssä. Yritän unohtaa muuttoasiat ja Chiquin edes yhdeksi päiväksi ja nauttia juhlista ja ihmisitä.

Toivo hiipuu

Chiquin katoamisesta on nyt kuusi päivää. Pakko myöntää, että tässä vaiheessa alan olla aika epätoivoinen hänen löytymisen suhteen. Teimme virheen kun emme etsineet häntä heti ensimmäisten tuntien aikana katoamisesta. Toisaalta emme osanneet odottaa tätä, sillä hän oli ennenkin lähtenyt omille teilleen moneksi tunniksi, yleensä yhdessä Lunan kanssa.

Olimme vieneet kissat tuona aamuna eläinlääkärille viimeistä rokotusta varten. Kun palasimme kotiin, Adri, meidän siivooja oli täydessä touhussa imurin kanssa. Chiqui pelkää kuollakseen imurin ääntä. Kun päästimme Chiquin ulos kantokopasta se sujahti välittömästi takapihan ovesta ulos ja etsi pakopaikkaa. Näimme kun se sujahti Jorman auton alle ja jäi sinne kyhjöttämään. Ajattelimme että no odottakoon siellä rauhassa kunnes imurointi loppuu. Tässä vaiheessa kello oli noin 1 päivällä

Kun siivous oli ohi parin tunnin päästä menimme katsomaan uudestaan ja Chiqui oli poissa. Luna hyppäsi aidan toiselta puolelta takaisin pihallemme mutta Chiquiä ei näkynyt tai kuulunut. Lähdimme heittämään Adrin kotiin ja kun tulimme takaisin huutelimme sitä ja yritimme etsiskellä omalta ja naapureiden taka-ja etupihoilta.

Kun pimeä alkoi laskeutua eikä sitä vieläkään kuulunut alkoi huoli iskeä. Etsimme sitä keskiyöhön asti, sitten luovutimme ja menimme nukkumaan. Jätimme takaoven auki siltä varalta, että se palaisi yön aikana kotiin.

Ei palannut. Seuraavina päivinä laajensimme etsintäämme muihin lähinaapurustoihin. Haravoimme tienvarsia, takapihoja, pensaita, viemäreitä, katsoimme autojen alta, kyselimme ihmisiltä...Maanantaina ripustin Chiquin kuvilla varustettuja ilmoituksia ympäriinsä. Luin jostain että peloissaan oleva kissa ei yleensä vastaa kutsuhuutoihin, mutta yöllä kun on pimeää ja hiljaista on mahdollista että se liikkuu pois piilopaikastaan. Öisin olen lähtenyt etsimään sitä taskulampulla. Olemme kiivenneet meidän ja naapurin katolle varmistaaksemme ettei hän ole siellä. Laitoin takapihalle viltin, jolla Chiqui aina nukkui sekä sardiineja houkuttimeksi ja otin GoProlla kuvia koko yön nähdäkseni josko se tulisi yöllä esiin. Aamulla sardiinit olivat poissa, mutta ei suinkaan Chiquin toimesta vaan naapurin kollin.

En enää tiedä mistä etsiä. Kellään ei tunnu olevan yhtäkään havaintoa Chiquista. Olen pyöritellyt kaikenmaailman skenaarioita päässäni, mitä toiselle on voinut sattua. Yksi vaihtoehto on että joku on napannut ja ottanut sen lemmikikseen. Tämä on kuulema aika yleistä täällä etenkin lemmikkien kanssa, joilla on kaulapanta ja jotka näyttävät puhdasrotuisilta. Näin on käynyt Jorman koiralle kun vielä asuivat perheineen D.F:ssä. Kaksi naapuria, joilta kysyin sanoivat että he uskovat jonkun pöllineen Chiquin. Eräältä naapurilta katosi kuukausi sitten koira, hän laittoi myös ilmoituksia ympäriinsä ja joku kävi repimässä ne irti. Näin on tapahtunut myös Chiquin ilmoituksille, jonka vuoksi epäilyni kidnappauksesta tai ryöstöstä vahvistuu. Joku ei halua meidän tai kenenkään löytävän sitä.

Toinen vaihtoehto on yliajo tai joku muu tapaturmainen tai tahallinen kuolema. Ehkä joku naapuri vahingossa hurautti sen päältä eikä ole kehdannut tunnustaa. Tämä on aika todennäköistä, sillä täällä tällaiset valheet ovat erittäin tavallisia. Esim. naapurimme ei koskaan kertonut lapsilleen että Kitty oli jäänyt auton alle vaan että on vaan kadoksissa ja varmasti tulee joku päivä takaisin. Kun lapset kuulevat Lunan maukuvan ne hihkuvat ilosta että jeeee Kitty tuli takaisin! kunnes huomaavat että se olikin vain Luna... Jos lemminkin kuoleman kertominen on julmaa niin minusta julmempaa on pitää toista turhassa toivossa ja epätietoisuudessa.

Kolmas vaihtoehto on, että Chiqui on joutunut kuljetetuksi pois naapurustostamme. En tiedä kuinka todennäköistä tämä on, sillä Chiqui ei koskaan ollut kovin utelias autojen suhteen, peloissaan enemmänkin. Tarkisimme myös auton konepellin alta ennekuin lähdimme matkaan, toki voi olla että se on mennyt naapurin auton konepellin alle.

Ja neljäs vaihtoehto on että se on edelleen jossain jemmassa eikä uskalla tulla ulos. Jos tämä olisi tapaus, uskon että tässä vaiheessa nälkä ja jano olisi jo ajanut porsaan kotiin pelosta huolimatta. Toivon niin kovasti ettei raukka ole kuollut janoon johonkin koloon. Kissat kuulema selviävät vain 2-3 päivää ilman vettä...

En vielä heitä kirvestä kaivoon, mutta rehellisesti alan valmistautua siihen ettemme näe pientä Chiquiä enää. Erään hyvän ystäväni kissa oli kolme kuukautta karkuteillä ja se löytyi lopulta jostain ojasta nälkäisenä ja likaisena, mutta löytyi kuitenkin. Meillä on lähtö kuitenkin melkein 2 kuukauden päästä, joten rukoilen, että jos Chiqui palaa se palaisi ennen lähtöämme eikä silloin kun olemme jo lähteneet.

Chiqui kadoksissa

Lemmikin omistajan pahin painajainen on varmasti se kun oma rakas pallero katoaa. Chiqui lähti lauantaina omille teilleen eikä ole kahteen päivään kuulut mitään. Kävimme eläinlääkärillä laittamassa rabies -rokotteen ja kotiin saavuttuamme se sujahti takapihan ovesta ulos, kiipesi aidan yli naapuriin. Emme aluksi epäilleet mitään, sillä Chiqui seikkaili useinkin naapureiden pihoilla, mutta tuli aina takaisin.

Kun toista ei vielä sunnuntai-aamunakaan kuulunut kotiin aloimme todella huolestua. Olemme etsineet sitä autojen alta, takapihoilta, viemäreistä siis ihan joka kolosta, mutta ei. Toissayönä ja tänään heräsin 4 aamulla ja etsin tunnin ajan taskulampun kanssa. Lunakin on huolissaan eikä tahdo syödä, maukuu vaan takapihalla.

Ahdistaa ajatella mitä toiselle raukalle on käynyt. Toivon niin että se on vain piiloutunut jonnekin ja palaa itsekseen kotiin.

Llorona

Todos me dicen el negro Llorona

El negro pero cariñoso

Ay de mí, Llorona

Llorona de azul celeste

Salías del templo un día, Llorona
Cuando al pasar yo te vi


Hermoso huipil llevabas, Llorona
Que la Virgen te creí

Tápame con tu reboso, Llorona

Porque me muero de frío

Y aunque la vida me cueste, Llorona

No dejaré de quererte

Parin viikon päästä juhlitaan jälleen El Día de Muertosia eli Kuolleiden päivää. Fiilistelin jo etukäteen pukeutumalla Catrinan ja Frida Kahlon sekoitukseksi ja kuuntelemalla tätä biisiä. Kuolleiden päivänä aiomme mennä myös San Miguelissa järjestettävään La Calaca -festareille. Tietty naamat maalattuina!

¡Nos fuimos!

Kahden kuukauden päästä on aikamoinen muutos edessä, sillä päätimme nyt vihdoinkin muuttaa Suomeen asumaan. Liput on jo hankittu (kissoille myös!) 10. joulukuuta eli reilun kahden kuukauden päähän.

Pelottaa ja jännittää, välillä pohditaan että ollaanko ihan pimeitä. Suomessa ja Euroopassa tilanne ei ole mikään ruusuisin etenkään töiden saannin suhteen, mutta uskomme että kaikki järjestyy.



Tällä hetkellä teemme valmisteluja muuttoa varten; lahjoitamme ylimääräiset romut, myytävät jutut julkaisemme Mercado Libressä, poistamme seinille ripustetut taulut, hyllyt jne. Kissat tarvitsevat vain terveystodistuksen viikkoa ennen lähtöä, mikrosirut on jo asennettu.



Kaikki on vielä auki asumisen, töiden tai mahdollisen opiskelun suhteen. Olen laittanut asuntohakemuksia Hki-Espoo-Vantaa akselille, toivotaan että sieltä irtoisi luukku. Joulukuun oleskelemme vanhempieni luona Imatralla ja tammikuun alusta toivottavasti meillä olisi jo oma koti, johon asettua karvapalleroiden kera.



Asiasta toiseen, olen himoillut vaquero -bootseja jo joitain vuosia, mutta en koskaan löydä a) hyvin jalkaan istuvia b) oikeanvärisiä c) ei liian cowboy -tyylisiä yksilöitä kunnes nyt. Cruzin Mercadolla on kauppa, jossa myydään kaikkea mahdollista vaquero ja charro -kamaa ja siellä bootseja hetken aikaa soviteltuani totesin että eivät ole minua varten. Yksikään pari ei kertakaikkiaan istu hyvin jalkaani. Sitten myyjä huomautti että he voivat ottaa mitat jalastani ja tehdä ne juuri itselleni sopiviksi. Värien lisäksi voisin valita kärjen ja koron muodon. Mahtavaa palvelua!



PS. Kuinka monesta kuvasta bongaat kissan? Aina kun kaivan kameran esiin Luna tunkee väkisinkin tontille. Tyypissä on selkeästi näyttelykissan ainesta.

Agua de maracuya

Meksikolaisilla on mielikuvitusta erilaisten hedelmävesien suhteen. On limeä, ananasta, vesimelonia, kurkkua, tamarindoa, appelsiinia... Kaikista maistamistani kaikkien aikojen lempparini on ollut guanabanavesi, mutta nyt löytyi vielä herkumpi nimittäin passionhedelmävesi!



Kaksi viikkoa sitten bongasin näitä muhkeita maracuya -eli passionhedelmiä torilta. Tänään ostin myös reilun kilon verran näitä palleroita. Ne ovat niin ihanan makeita ja kirpeitä, sopivat aivan täydellisesti maustamattoman jogurtin kaveriksi. Mieleen tulee lakkahillo ♥






Aguan eli hedelmäveden teko on superhelppoa: otetaan vain hedelmäliha, heitetään blenderiin kera veden ja mahdollisesti siivilöidään. Makeutusta voi lisätä oman maun mukaan, itse tykkään luonnollisesta mausta ja kirpeydestä, joten en lisännyt mitään. Yleensä kadulla myytävät vedet ovat enemmän sokeria kuin hedelmää.



Pari palaa jäitä ja listo!