Appelsiininpuolikkaani

En ole hirveästi jakanut täällä blogin puolella juttuja parisuhteeni kulttuurieroista. Tykkään itse lukea ja kuulla millaisia kokemuksia muilla monikulttuurisessa parisuhteessa elävillä on, joten avaampa nyt aihetta omasta näkökulmastani ja kerron mikä meitä yhdistää ja erottaa.


Ollaan hengailtu Jorgen eli Jorman kanssa noin 3 vuotta. Kuulostaa erittäin kliseeltä ja varmasti kaikki sanovat omasta kumppanistaan samaa, mutta fakta on etten ole koskaan ollut kenenkään ihmisen kanssa niin samalla aallonpituudella kuin Jorman kanssa. Vaikka kulttuuritaustamme ovatkin täysin päinvastaiset, olemme kasvaneet puoli maapalloa välissämme ja olemme kokeneet maailman täysin erilailla niin en ole tuntenut kehenkään ihmiseen samanlaista yhteyttä. Harvassa ovat ne ketkä voivat sanoa tismalleen mitä ajattelen pelkän ilmeeni perusteella.


Yksi tärkeimmistä ja upeimmista piirteistä Jormassa on hänen keskustelutaitonsa. Koska ajatuksemme ajautuvat usein samalle linjalle saamme aikaiseksi älyttömän utopistisia keskusteluita tulevaisuuden maailmasta, avaruudesta ja alieneista, salaliittoteorioista, politiikasta ja milloin mistäkin jännästä aiheesta. Upeinta keskustelussa on kun toisen kommenteista saa lisää ideoita ja keskustelu ajautuu ihan uusiin sfääreihin. Voin jakaa äänneen hulluimmatkin ajatukseni ja ideani ja tiedän etten tule torjutuksi tai saa outoja katseita. Hassuinta on, että olen tuntenut näin jo heti ensitapaamisestamme. Meillä ei koskaan ollut sellaista alkuaikojen häveliäisyysjaksoa, jolloin ei ehkä ihan vielä uskalla paljastaa kaikkea itsestään tai olla ihan täysin luonnollinen. Ymmärtänette mitä tarkoitan hehe…


Teemme mielikuvitusmatkoja maailman joka kolkkaan ja ihailemme valokuvia niin sademetsistä kuin jäätiköistäkin. Meillä on kova halu nähdä uusia paikkoja, tutustua uusiin kulttuureihin ja laajentaa näkemystämme maailmasta. Kuvittelemme millaista elämä olisi Suomessa, Australiassa tai täällä Meksikossa tulevaisuudessa. Olemme jatkuvassa liikkeessä ja paikoillaan pysyminen tai juurtuminen on kummalekin epämiellyttävä ajatus. Nautimme silti hetkessä elämisestä ja viikonlopuksi emme yleensä tee suuria suunnitelmia vaan mennään lunkisti tehden mitä milloinkin huvittaa.


Jaamme myös innostuksen uusiin lajikokeiluihin. Muutama vuosi sitten aloitimme maastopyöräilyn ja viimeisin kokeilumme on surffaus, johon molemmat koukutuimme. Jorma myös on harrastanut muay thaita ja itse kokeilin alkuvuodesta tankotanssia. Käymme läheisessä urheilupuistossa vähintään kolme kertaa viikossa tankotreeinailemassa ja juoksemassa rappusia.


Mikä meitä sitten erottaa?

Suurin ero välillämme on tuntemattomiin luottaminen. Olen ehkä edelleenkin turhan sinisilmäinen suomalainen ja luotan, että suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä ei halua minulle pahaa, huijata tai hyötyä minusta mitenkään. Nukun korvatulpat korvassani, koska en pelkää, että joku murtautuu yöllä kämppäämme nyysimään "miljoonaomaisuuttamme". Jorman puolella sängyn vieressä taas odottaa pesismaila tuntemattomia vieraita varten.


Jorman aikakäsitys meksikolaiseksi on aika täsmällinen, mutta silti ihan eri luokkaa kuin omani. Olen oppinut ottamaan täällä paljon rennommin ja opetellut pois kalenteri ja kello kaulassa elämisestä. Silti olen sitä mieltä, että jos on tapaaminen sovittu klo. 15.00 niin paikalla ollaan joko tasalta tai viimeistään vartin yli, mutta matkaan ei lähdetä vasta 15.30.

Rakastan valokuvaamista ja reissuillamme (etenkin pyöräillessä) koettelen Jorman hermoja kun haluan ottaa kuvan joka vuoresta, kasvista, ötökästä ja kivestä. Kokkaillessa otan myös kuvia ja valmiista ruoasta vielä viidestätoista eri kulmasta varmistaakseni että saan edes yhden hyvän ruudun. Tällä välin Jorma odottaa nälkäisenä ennenkuin annan luvan koskea annokseen. Ja sitten napsin kivoja salakuvia hänestä...


Jorge omaa musikaalisen lahjakkuuden. Itse täysin rytmitajuttomana ja musiikista ymmärtämättömänä fiilistelen suuresti kun toinen syttyy basso tai kitara kädessään ja menee täysin virtauksen mukana.


Oikeastaan en osaa nimetä montaa asiaa, jossa olisimme kovin erilaisia. Ehkä juuri siksi tulemmekin juttuun niin hyvin.


Puhumme enimmäkseen englantia, mutta lähes joka lauseeseen eksyy suomea ja espanjaa. Omaamme molemmat erittäin sarkastisen ja alatyylisen huumorintajun ja vitsailumme ulkopuolisten korvaan kuulostaa varmasti siltä että vihaisimme toisiamme. Teemme myös enemmän tai vähemmän mauttomia vitsejä ja yllätyksiä toisillemme, josta joku herkempi voisi vetää herneen nenään. Jorma mm. on piirtänyt nukkuessani kestotussilla viikset naamaani ja jättänyt "herkullisia" aamiaisia sänkyyn. Itse taas olen yrittänyt kovasti auttaa häntä löytämään ekstraduunia kotiapulaisena ja murmelinpesijänä.

Sitä sanotaan, että vastakohdat täyttävät toisiaan. Uskon kuitenkin, että mitä samanlaiset arvot, asenteet ja huumorintaju sitä mukavampaa ja sujuvampaa yhteiselo on.

Jorman sisko juuri ilmoitti tuovansa poikansa meille hoitoon ja yökylään. Päässään siis harjoittelemaan naperon kanssa oloa. Etsin jo Youtubesta tutoriaalin "kuinka vaihtaa vaippa". Riehakas lauantai-ilta tiedossa!

Mi viaje a Finlandia

En olekaan vielä esitellyt uutta duunipaikkaani, Colegio Finlandesia, joka on siis suomalaisen opetusmallin omaava päiväkoti esikoulu ja ala-aste täällä Querétarossa. Guadalajarassa on myös kaksi koulua ja koko Meksikossa siis yhteensä kolme. Aloitin toukokuun alussa PR-puolella ja tähän muutamaan viikkon mitä täällä nyt olen ollut on mahtunut paljon uutta, jännittävää ja pelottavaa ja upeaa asiaa.

virallinen 

Ensimmäisellä viikolla pidin esitelmän ekaluokkalaisille Suomesta. En ollut esitelmöinyt espanjaksi ainakaan 2,5 vuoteen, joten jännitin ihan tuskaisen paljon. Onneksi ekaluokkalaiset olivat ihania ja helppoja miellyttää joten jännitys haihtui samantien kun aloitin.

epävirallinen

Ekaluokkalaiset kertoivat minulle, että heillä on meneillään lukuvuoden loppuprojekti, "Mi viaje a Finlandia" eli Matkani Suomeen. Projektin pointtina olisi esitellä suomalaista kulttuuria, maantietoa sekä historiaa. Tutkinnan ja tiedon etsinnän lisäksi lapset askartelivat asusteita ja opettelivat tanssiesityksen suomalaisesta kappaleesta, jonka heille annoin. Leivoimme myös karjalanpiirakoita!

Tänään ja eilen sain kunnian päästä seuraamaan projektien esityksiä auditorioon, johon vanhemmat ja opettajat olivat myös kerääntyneet. Jokainen oppilas puhui vuorollaan mikkiin ja kertoi asioita Suomesta; sijainnista, naapurimaista, ilmastosta, musiikista, väestöstä ja ruoasta. Ihan älyttömän taitavia ekaluokkalaisia! En kyllä muista itse tehneeni vastaavia juttuja jo kuusi -tai seitsemän -vuotiaana.

Myöhemmin lisää koulusta ja varsinaisesta työnkuvastani. Tähän väliin totean kuitenkin, että olen erittäin tyytyväinen vaihdokseen ja olen varma että tästä poikii vielä paljon hyvää.

Iso kiitos kuvista maestra Elizabethille, 1a ja 1b -luokkien opelle!
-----------

Ps. Täällä Querétarossa on erittäin sateiset ja kylmät kelit. Rakastan tällaisia päiviä paitsi silloin kun pitäisi lähteä töistä himaan. Kiitos olemattoman viemäriverkoston tai oikeastaan sen tukkivat roskaläjät, kadut tulvivat ja muuttuvat järviksi. Kirsikkana kakussa pyöräni renkaat ja ohi ajavat bussit, jotka roiskivat mutavelliä suuhun ja silmiin.

Viime perjantain tunnelmia kotikadulta. Märkapuku päälle ja menoksi!

Viiden tähden salsa

Salsareseptiä pukkaa! Idea tähän salsaan syntyi eräästä tacomestasta Sayulitalla, jossa tarjoiltiin seitsemästä eri chilestä valmistettua salsaa. Tujua mutta herkullista! Juuri sellaista että makunystyrät alkavat pikkuhiljaa turtua, mutta on silti pakko lusikoida lisää. Onkohan chilessä jotain koukuttavia ominaisuuksia?


Oma versioni sisältää ainoastaan viittä chilelaatua. Koin sen olevan tarpeeksi tehdäkseni testisarjan tätä maukasta, savuista salsaa kotioloissa. Kaikki pääraaka-aineet hommasin vanhasta kunnon Molinosta, josta kirjoitan loppuun muutaman sanan.

Nyt siihen salsaan. Kaikki chilet ovat siis kuivattuja, eivät tuoreita tai säilöttyjä. Chilien paahtamisessa kannataa olla todella tarkkana etteivät ne pala ja muutu kitkeriksi, muilta osin resepti on aika simppeli. Suosittelen kovasti poistamaan chileistä suurimman osan siemenistä koska ilman niitäkin tästä tulee ihan pirun tulista. Ellet sitten pidä siitä että suu turpoaa ja kyyneleet ja hikipisarat valuvat.


Lunttasin hieman Tacopediasta kuinka tehdä "keitettyä salsaa" ja muutin vain ainesosat reseptiini sopiviksi. Siispä: Huuhdo peratut chilet ja paahda kuivalla pannulla hetken aikaa. Varo ettei kärähdä! Heitä blenderiin kaikki (paitsi suola) ainesosat karkeasti pilkottuna. Lisää vettä about 3-5dl, sen verran että ainekset peittyvät. Blendaa. Huomaa, että keittovaiheessa vettä haihtuu jonkin verran, joten ei haittaa jos salsa on melko juoksevaa.

Kuumenna pannulla vähän öljyä ja kaada salsa kuumalle pannulle. Keitä hiljalleen ja sekoittele kunnes salsa sakenee, noin 10 min ajan. Suolaa lopuksi ja anna jäähtyä. Nauti mielellään huoneenlämpöisenä.

Tuoreeltaan ja kuumana tämä on ihan pirun tulista, mutta maku laimenee muutamassa päivässä. Pakastin osan ja loput söimme tacojen, munien tai quesadillojen kera. Salsa sääilyy jääkaapissa viikon verran.

-----------------

Sitten pari sanaa Molinosta.

Minulla on syvä viha-rakkausuhde Molinoon. Tuohon ihanaan tukku -ja kilohinnoilla kaikkea kaupittelevaan puljun pahukseen, joka sijaitsee Mercado de La Cruzin vastapäätä. Tämä on yksi niistä harvoista paikoista, jossa asiakaspalvelu on ihan tajuttoman surkeaa ja hidasta, mutta jonne silti aina palaan uudelleen. Puodin filosofia ei todellakaan ole "asiakas on aina oikeassa". Sisääkäynnilläkin komeilee oikein tervetulleeksi toivottava kyltti:

Aquí hacemos trabajos, no milagros. Si usted lo dejó hasta el último momento y es urgente, no es nuestra culpa. 

Teemme täällä töitä, emme ihmeitä. Jos jätit kaiken viime tippaan ja asiasi on kiireellinen se ei ole meidän syymme. 

Eli meitä ei kiinnosta tippaakaan!

Homma toimii seuraavanlaisesti. Koska mestassa ei tunneta itsepalvelua ja kaikki tuotteet ovat tiskin takana, otetaan ensin vuoronumero ja odotellaan että yksi varastotiloissa hösläävistä kahdestakymmenestä työntekijästä joutaa palvelemaan sinua. Kun vuorosi tulee alat luetella asiakaspalvelijalle mitä tuotetta tarvitset minkäkin verran, esim. 250 gr kuorittuja auringonkukan siemeniä, 10 kg masa harinaa tortilloja varten jne. Työntekijä kirjoittaa kaiken paperilapulle ylös ja katoaa varaston syövereihin keräämään tilaustasi. Riippuen henkilöstä ja pyytämistäsi tavaroista tässä voi kestää viidestä minuutista lähes tuntiin. Kun tilaus on valmis hän laskee paperille loppusumman ja antaa lapun sinulle.

Sitten siirrytäänkin kassajonoon. Kassalla on aina vain yksi henkilö, joka on toinen puljun omistajista. Vain käteinen kelpaa. Kun useimmiten pitkän jonottelun jälkeen pääset kassalle ojennat lapun kassatädille ja sinua palvellut henkilö ojentaa tilauksesi kassatädille, joka tuote tuotteelta tarkastaa, että kaikki on oikein. Jos käy niinkin onnekkaasti että kaikki tuotteet ovat oikein punnittu ja hinnoiteltu kassatäti ojentaa tilauksesi ja tsädää homma on ohi!

Jatkan Molinossa asiointia ainoastaan, koska löydän sieltä tuotteita, joita tavallisesta supermarketista on turha etsiä: soijaproteiinia, psylliumia, suolaamattomia siemeniä ja pähkinöitä, naturaalia maapähkinä -ja mantelivoita, ruisjauhoja, kikhernejauhoja ja matcha -teetä. Ja kaikki tämä siis irtomyynnistä huokeilla kilohinnoilla.

Pähkinänkuoressa: joskus hyvä tuote ohittaa paskankin palvelun. Molino on juuri yksi näistä tapauksista. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Rannalla

Olenkohan maininnut jo tarpeeksi moneen kertaan kuinka rakastan rantaa ja merta? Voisin kärventää nahkaani hiekalla maaten päivätolkulla, uida meressä ja ihmetellä kaloja enkä varmasti ikinä kyllästyisi.


Vaikka löhöily kivaa onkin niin rannalla ollessa olen mieluummin aktiivinen: hyppaan aaltoihin ja lähden uimaan tai jos meri on kirkas ja täynnä kaloja vedän snorkkelin naamaan ja lähden sukeltelemaan. Yleensä myös keräilen kaikenlaista kivistä ravunkuoriin, jotka lopuksi kokoan yhteen paikkaan ja jätän rannalle. Pienenä tykkäsin kerätä kaikenlaisia "aarteita" luonnosta ja sama harrastus näyttää yhä jatkuvan.



Sayulitalla toteutin vihdoin yhden unelmani ja nousin ensimmäistä kertaa surffilaudan päälle. Ja sillä ensmmäisellä kerralla nousin ylös ja sain aallon! Ihan älytöntä. Jormankin tykästyi surffaukseen, niinpä vuokrasimme laudat koko viikoksi jotta voisimme harjoitella kunnolla.



Pääranta on jaettu kolmeen osaan surffareiden taitojen mukaan. Vasemmalla puolella, jossa aallot ovat lempeimmät surffaavat aloittelijat, hieman oikealla keskitason kaverit ja oikealla puolella kivipohjalla kaikista kokeneemmat tyypit. Pysyttelimme Jorman kanssa koko ajan tuolla aloittelijoiden puolella, loppuviikosta uskalsimme siirtyä jo hieman keskitason reviirille.



Kokeiltiin myös paddleboardia. Oli kivaa, mutta paljon rauhallisempaa kuin surffi.


Käytiin myös tutustumassa naapuribiitseihin, jotka olivat kävelymatkan päässä. Playa de Los Muertos on pikkuinen ranta, johon päästäkseen on kuljettava hautausmaan läpi. Meksikolaiset hautausmaat ovat jännia (karmivia) paikkoja, koska pelottavia Jeesus -ja pyhimyspatsaita on joka puolella.

Toinen ranta, jolle kävelimme on nimeltään Malpaso, kirjaimellisesti "huono/vaikea pääsy". Täysin osuva nimi, silla rannalle vieva tie on lähes umpeen kasvanut ja ainoa moottorikulkupeli, jolla sinne mahdollisesti pääsisi on Jeeppi tai vastaava. Viidakossa rymyäminen on kuitenkin vaivan arvoista, sillä ranta on koskematon muutamaa satunnaista telttailijaa lukuunottamatta.

Jokailtainen aktiviteettimme oli hakea muutama jääkylmä bisse lähikaupasta ja etsiä aitiopaikka hiekkadyynilta surffareiden ja auringonlaskun bongaamiseen. Tuplasti parempaa viihdettä kuin latinonovelat ja uusin koukutuksemme, Breaking Bad.

Lomakuvien katselu piristää kummasti täällä pilvisessä Querétarossa. Nyt palaan takaisin todellisuuteen eli maahanmuuttotoimiston ja duunin pariin. Heippahei!

Casa Buena Onda

Ajattelin vähän kertoa Sayulitan majoituksestamme eli kanadalaisen pariskunnan omistamasta Casa Buena Ondasta. Buena onda voisi suomeksi kääntää vaikkapa "hyvä fiilis". Sitä se tosiaan oli.


Kaksi päivää ennen matkaan lähtöä emme olleet vielä varmoja löydammekö mistään kohtuuhintaista majoitusta. Meillä oli telttailukamat jo valmiiksi pakattuna takakonttiin siltä varalta että meidän olisi telttailtava rannalla, mikä ei kuulostanut itselleni ollenkaan huonolta vaihtoehdolta.


Päivää ennen lähtöä saimme kuitenkin vastauksen Casa Buena Ondan omistajalta. Hän varmisti meille huoneen hinnaksi 650 MXN eli noin 36 EUR, mikä oli muihin löytämiimme mestoihin aika kohtuullinen ja juuri budjettimme rajoissa. High seasonin vuoksi hintaa oli nostettu vielä entisestään. Hyväksyimme diilin ja maksoimme Paypalin kautta depositin.


Saapuessamme perille omistajat tyrkkäsivät meille jääkylmät bisset kouraan ja lähdimme talokierrokselle. Buena Ondassa on vain kolme huonetta: kaksi päärakennuksessa, jossa asuvat myös omistajat sekä Seahorse palapa, joka on erillinen rakennus takapihalla (1. kuva). Tämä olisi meidän tönömme seuraavat neljä yötä. Sisustus ja kaikki olivat sellaista rentoa hippimökkityyliä eli värikästä, hieman kulahtanutta ja persoonallista.


Seahorse palapa oli tosi pieni, mutta kaikki mukava ja tarppeellinen kuten sänky, oma kylppäri ja tuuletin löytyivät. Koska katto oli "palapa" eli sellainen kaislakatto, sisään lensi koko ajan kaikenlaista ötökkää, mutta vastapainona saimme kuunnella papukaijojen huutoa aamuisin. Paikassa oli ihan mahtava fiilis.


Meidän lisäksemme talossa oli kanadalainen sekä jenkkiläinen pariskunta. Tultiin hyvin juttuun ja eräänä iltana grillailtiin vartaita ja nautiskeltiin kattoterassilla auringonlaskusta. Jorma ilahdutti ja kauhistutti kämppäkavereitamme hurjilla kidnappausstooreilla. Myöhemmin yksi kanadalaisista kaivoi esiin tequilapullon ja ilta venyi…



Meillä kolmella huoneella oli yhteinen avokeittiö ja grilli käytössä sekä kattoterassi riippumattoineen. Kelpasi juoda aamukahvit tuolla.





Neljän yön jälkeen jouduimme sanomaan heipat Buena Ondalle ja siirtyä vähemmän persoonalliseen majoitukseen keskustaan. Olisimme mielellämme olleet kokonaisen viikon tuolla, mutta sellaista se on kun jättää kaiken viime tippaan. Meidän tapauksessa siis lähes aina. Mutta hotelli, jossa viimeiset kolme yötä vietimme oli myös jees ja jopa lähempänä rantaa, joten surffilaudan roudaaminen biitsille oli hieman kivuttomampaa.

Tästä pääset Buena Ondan sivuille. Suosittelen kovasti!

La playa Sayulita

Aaahh olo on täydellisen levännyt! Viikko rannalla täysin sulkeutuneena ulkomaailmasta oli juuri sitä mitä olimme molemmat Jorman kanssa kaivanneet.


Sayulita oli tosi kiva mesta ja lähipäivinä kirjoittelen lisää tästä pienestä biitsistä ja kylästä Nayaritin osavaltiossa. Ei oltu kumpikaan käyty koskaan tuolla päin maata, joten oltiin todella innoissamme kun päästiin näkemään ihan uusia mestoja.


Viikon aikana surffasimme joka päivä. Olin erityisen innoissani kun sain elämäni ensimmäisen aallon ensi yrittämällä! Olihan se pieni, mutta enivei…ja myöhemmin uskalsin nousta isoimmillekin aalloille.



Majoituspaikassa meillä oli jatkuvasti keittiö käytössämme, mutta käytimme sitä lähinnä aamupalojen tekoon, muutoin söimme ulkona. Ruoka olisi voinut olla parempaa: koko kylässä ei ollut kunnon mariscos -mestaa eli sellaista olkikattoista rantahökkeliä mistä saa maukkaita ja tuoreita mereneläviä! Ruoka oli enemmänkin gringo -tyylistä eli lihaa, uppopaistoa ja vehätortillatacoja. Muutama hyvä paikka kyllä löytyi ja niistä kirjoittelen myöhemmin.


Tänä aamuna heräsin kukonlauluun, en papukaijojen huutoon tai kaasupulloja myyvän auton mainostunnariin. En kuullut aaltojen kohinaa tai lähtenyt aamulenkille biitsille paljain jaloin. Sen sijaan suunnistin urheilupuistoon karistamaan viikon aikana kertyneet bissepöhöt tiehensä… Mieluummin olisin tosin hypännyt surffilaudan päälle pyydystämään aaltoja. Miksi lomalta paluu on niin masentavaa?


Haluan palata rannalle asap. Mikään ei voita surffausta, aurinkoa ja merivettä. Tiistaina aloitan uudessa duunissa, mikä toivottavasti saa ajatuksiani hieman pois ikuisen lomailun unelmoinnista. Sitä ennen fiilistelen ja käyn läpi ne tuhannet kuvat ja videot, joita reissussa napsin.