Pakomatka vuorille

Heippa!

Muutama viikko sitten pakkasimme autot täyteen ja suunnistimme Jorman vanhempien, hänen siskonsa ja perheensä kera nauttimaan pitkästä viikonlopusta Querétaron vuoristoon, Sierra Gordaan. Luvassa oli pyöräilyä, mönkijällä ajelua, joessa uintia ja tietenkin aivojen tuulettamista kaupunkikuvioista. Parasta Sierrassa on ehdottomasti sen kauneus ja sijainti. Ensimmäisella visiitillä en voinut uskoa, että tämä paikka sijaitsee Querétarossa, muutaman tunnin matkan päässä kotoa.

Rähjäisillä mukulakivikaduilla tallustaessa tuskin muistankaan, että tällaisiakin maisemia löytyy ihan kotikulmilta:

Ajelimme kohti Sierraa ja nousimme hiljalleen aina vain ylemmäs ja ylemmäs vuorille. Pinal de Amolesin kohdalla teimme uukkarin ja aloimme laskeutua kohti Bucarelia ja Extoraz -jokea, jossa mökkimajoituksemme sijaitsi. Päätimme Jorman kanssa ottaa pyörät heti käyttöön ja rullata 30km:n alamäen aina mökille asti. Dokumentoin koko reissun kypärästäni käsin.

Oli aika eeppinen lasku. Keskinopeus noin 42km/h ja jossain vaiheessa saavutin 52km/h. Oli muuten tähänastinen nopeusennätykseni kaksipyöräisellä. Pitäisi varmaan hankkia polvisuojat, sillä kaatuminen oli muutamaan kertaan lähellä. On muuten ihan älytöntä miten ilmasto voi vaihdella vain muutamien kilometrien säteellä: ylhäällä vuorilla kasvoi mäntyjä ja huppari oli ihan must ja aina alaspäin mentäessä tuntui miten aurinko alkoi polttaa enemmän ja ilmasto muuttua trooppisemmaksi. Alhaalla sitten kasvoikin jo banaaneja ja papajoita ja bikinit olisivat olleet täydellinen päivän asu.

siellä missä banaani ja papaija kasvaa 

aamuauringon fiilistelyä

Paikassa on vain kaksi mökkiä, jotka ovat paikallisen perheen omistuksessa. Oli myös iso ruohikkoalue hengailulle, päiväunille tai jalkapallon pelaamiselle. Kristallinkirkas joki virtasi ihan vieressä, joka houkutteli aamu-uinnille.

Paikka oli todella kaunis. Olin ihan haltioissani ympärillä kohoavista vuorista. Ilma oli niin raikasta verrattuna kaupungin aamuruuhkan pakokaasuihin. Mieleni teki pinkaista juoksuun ja kiivetä tuonne huipulle, pilviin asti. Btw, miksi vuoret aina kaukaa katsottuna näyttävät sinisiltä? Meidät otettiin vastaan meksikolaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti eli valtavalla lounaalla, jonka perheen isäntä ja emäntä olivat valmistaneet.

grillattua lihaa, chorizoa, guacamolea, paistetuja papuja, grillattua sipulia ja nopalea

Grillattu nopale oli ihan ylihyvää. Päälle vain ripaus suolaa ja limemehua ja mmmmh! Kokeilin itsekin valmistaa tätä kotioloissa (ilman grilliä tosin) ja hyvin onnistui. Ohjetta luvassa myöhemmin.

täydellinen kanakeitto serranolla, avocadolla, korianterilla ja limellä

Myöhemmin lähdettiin kävelylle joelle.

joesta löytyneet kiviaarteet

Kylän yksi nähtävyyksistä on Convento de Bucareli eli espanjalaisten rakentama kirkko, joka ei koskaan valmistunut.

Jokainen meistä otti ilon irti pitkästä viikonlopusta, mutta Junnu taisi olla kaikista tyytyväisin. Huippuhetket koettiin sedän ja ukin kanssa mönkijän kyydissä. "La moto! La moto!" -huudot kaikuivat aina kun Junnu näki mönkijän tai motskarin ajavan ohi.

setä, täti ja Junnu ajelulla

Kun oli aika nousta pois moton kyydistä niin huuto oli jäätävä...huh. Unski-tädin lainaamilla hanskoilla ja laseilla sekä Jorma-sedän kypärällä ja leikkimopolla kyyneleet onneksi kuivuivat nopeasti.

tuleva motocross -kuski

 Seuraavana aamuna otimme pyörät alle ja lähdimme tutkimaan vuoristoreittejä.

Päädyimme El Jabalín leirintäalueelle, jossa oli kivannäköisiä safarimökkejä joen rannalla. Tuonne seuraavalla reissulla!

pyöräreissu päätyi pulahdukseen viileään jokeen

Elättelemme toiveita uusintareissusta Sierraan joulun tienoilla. Olisi hienoa tehdä reissu ainoastaan pyörällä: rinkat selkään, teltta tarakalle ja menoksi. Pyörällä reissaamisen etu on se, että pääsee paikkoihin joihin autolla ei. Leirintä onnistuu missä vaan ja alue on kuitenkin suhteellisen turvallinen, ruokaa löytyy aina - vähintäänkin sitten puista ja joesta.

En nyt juuri keksi parempaa paikkaa missä lomailla. Vuoret, joet ja metsät ovat ehdottomasti meikäläisen lempparimaastoa.

Sierraan!

Perjantai, palkkapaiva ja tuleva maanantai virallinen vapaapaiva. Kolme loistavaa syyta karistaa kaupungkin polyt muutamaksi paivaksi ja suunnata vuoristoon hengittamaan raitista ilmaa mokkeilyn merkeissa.

Huomen aamulla aloitamme matkan Jorman, hanen vanhempiensa ja siskonsa perheen kanssa. En tieda viela tarkalleen minne pain Sierra Gordaa suuntaamme, mutta se on sivuseikka se. Kaikki siella on kaunista, raikasta ja niin rauhoittavaa.

vip-leirinta vuodelta 2011

Siita onkin jo yli vuosi kun viimeksi olin noissa maisemissa. Jalpanin tyoharjoittelukokeilu meni hieman reisille enka viihtynyt viikkoa kauempaa. Muistankin karsineeni aikamoisista sopeutumisvaikeuksista: espanjan taitoni oli mita oli, netti ei toiminut ja rottia vilisteli talomme keittiossa. Tuolloin se tuntui hirvealta, mutta aika on jo kullannut muistot ja nyt mietin tuotakin kokemusta vain positiivisesti.

Jossain Jalpanin huudeilla

Toinen syy ilooni on, etta tana aamuna minulle myonnettiin meksikolainen sosiaaliturvatunnus. Kaytannossa tama tarkoittaa sita etta maahanmuutoviraston lisaksi saan nyt kuluttaa aikaani myos IMSS:ssa  (Instituto Mexicano del Seguro Social) eli jonkinsortin Kelan ja sossun valimuodossa. Tama on siis pakollinen paha jokaiselle laillisesti tyossaolevalle, mutta ainakin olen vakuutettu tyoaikana sattuvien tapaturmien varalta. Olen kuitenkin kuullut tyotovereiltani ettei valtion tarjoama ilmainen terveyshuolto oli kovinkaan kummoinen saati toimiva. Toivon ettei minun koskaan tarvitse ottaa asiasta selvaa.

Viela muutama tunti duunia ja sitten pakkailemaan!

Pintaraapaisu meksikolaisuuteen

Mitä on meksikolaisuus?

Olen tehnyt valinnan asua tässä maassa ja elää tämän kulttuurin ehdoilla ja tapojen mukaan. Appelsiinin puolikkaani edustaa myös kyseistä kansallisuutta, joten uteliaisuuden lisäksi katson oikeastaan velvollisuudekseni tutkia ja ymmärtää tämän kulttuurin historiaa, sen hienouksia ja omitaisuuksia. Lyhyellä kahden vuoden asumisella Meksikossa en ole todellakaan kulttuurin asiantuntija ja vaatisi varmasti koko elämän ja äärettömän määrän kohtaamisia, jotta pääsisin analysoimaan kunnolla. Omat meksikolaiset tuttavani todennäköisesti ovat täysin erilaisia kuin jonkun toisen tuntemat, tämä riippuu niin paljon omasta itsestään.

Päästäkseni lähemmäs meksikolaista ajatusmaailmaa päätin vihdoinkin etsiä käsiini (okei, ladata netistä) yhden tunnetuimmista kirjoista kyseisessä aihepiirissä: Octavio Pazin El laberinto de la soledad. Vapaasti käännettynä Yksinäisyyden labyrintti. Kouluaikoina Meksikon kulttuuri -kurssin opettajamme pisti meidät lukemaan kyseisen opuksen tekstejä englanniksi ja tekemään niistä tiivistelmiä ja esseitä. Muistan hämärästi kappaleen, jossa puhuttiin perherakenteesta: siitä kuinka isä on näennäisesti perheen pää ja macho, joka opettaa poikansa pitämään jöötä ja varmistaa, että akat pysyvät ruodussa. Samalla äiti taas opettaa tyttäret hoitamaan kaikki kotihommat, kokkailut ja kunnioittamaan jokaisen miespuolisen mielipidettä. Kuitenkin samaan aikaan äiti on erittäin tärkeä, jopa isää tärkeämpi hahmo perheen funktiossa: hän on välittävä, uhrautuva hahmo, joka varmistaa kaikkien muiden hyvinvoinnin ennen omaansa ja näin ollen onkin se "oikea", perheen todellinen ydin, tuoden sen jasenet yhteen ja pitäen sen kasassa tiukan paikan tullen.

Äidin roolia ei todellakaan sovi väheksyä meksikolaisessa kulttuurissa. Onhan Meksikon espanjan slangissakin paljon sanontoja, joihin äiti liittyy. Lähes kaikki niistä ovat tosin alatyylisiä ja halventavia fraaseja, joita voidaan toistella hyvien kavereiden seurassa, muttei esim. sunnuntaisella perhepäivällisellä appivanhempien seurassa. Tässä muutamia esimerkkejä:

Madres!          = *ttu!

Me vale madres   = mulle on ihan *tun sama

Hasta la madre = täysin kyllästynyt johonkin/ perskännissä

No mames       = älä viitsi

Meksikolaiset kunnioittavat äitejään viimeiseen asti. Olen muutamaan kertaan täällä maininnutkin, että jokaisen meksikolaisen mielestä juuri hänen oma äitinsä onkin maailman paras kokki, ehdottomasti.

Tähän väliin tarkennan, että en ihan yhdy tuohon Octavio Pazin käsitykseen machoilusta. Täytyy muistaa, että hänen elinaikanaan kulttuuri ja perherakenteet olivat hyvin erilaisia ja perinteisimpiä kuin mitä nykyään. Väitänkin, että tuo machokulttuuri on katoamassa hiljalleen. Toki täällä on edelleen selkeä ero naisten ja miesten välillä etenkin mitä tulee asioiden hoitoon: naiset eivät kanna raskaita kantamuksia, kävele pitkiä matkoja yksin, ja pukeutuvat hyvin feminiinisti. Aina kun autan tavarantoimittaja kuorman purkamisessa saan kuulla kuinka minun pitäisi jättää moiset miesten hommat jotten vain rasittaisi itseäni liikaa. Pyh!

----------------

Yksi eniten arvostamistani asioista meksikolaisessa kulttuurissa on välittäminen. Kun sairastuin muutama päivä sitten flunssaan duunikaverini kyselivät jatkuvasti vointiani, antoivat mitä ihmeellisimpiä paranemisneuvoja ja pomoni jopa kävi ostamassa minulle kaksi purkkia kuumaan veteen sekoitettavaa yrtti-hunajatroppia. Eräs tavarantoimittaja kaivoi minulle laukkunsa pohjalta purkin eukalyptus-voidetta ja piti kunnon esitelmän miten minun tulisi sitä käyttää, jotta flunssa kaikkoasi mahdollisimman pian. Hän myös lahjoitti minulle reilun kassillisen verigreippejä ja muita sitrushedelmiä varmistaakseen C-vitamiinin saantini. Tällaisia pieniä epäitsekkäitä tekoja haluan itsekin oppia tekemään.

Kuitekin olen törmännyt useasti myös hyvin itsekkäseen käytökseen. On paljon tilanteita (liikenne), joissa meksikolainen ei voisi tyhmemmin käyttäytyä. Ei sillä, että itse olisin mallikuski, mutta minä ensin -asenne johtaa siihen että kukaan ei anna kenellekään tietä, ajellaan hutiloiden miten sattuu vaarantaen itsensä ja muiden henki.

---------------

Tässä oli muutamia maanantai-aamuisia ajatuksia meksikolaisuudesta. Palaan asiaan varmasti sitä mukaa kun etenen kirjan tahdissa. Tähän asti olen hengaillut vain kulttuurin pinnalla, mutta nyt tahdon päästä syvemmälle.

Lunkkia maanantaita!