Aamuinen kakkumonsteri

Aamiainen on lempiruokani ja aamuisin ruokahaluni onkin kovimmillaan. Nopeus on avainsana kun puoliunessa tuhraan keittiössä aamiaista ennen duuniin lähtöä. Arkiaamujeni pelastus on jogurtti, tuorepuuro tai quesadilla ja jos aikaa on niin kahvi myös.

Viikonloppuna sitten panostankin aamuihin. Rento soittolista Spotifysta, kahvit tulelle ja raikasta ilmaa parvekkeen ovesta sisään. Mietiskelen mitä mieleni tekee, tarkistan ruokavarastot ja alan pohdiskella eri vaihtoehtoja. Omelettia? Frittataa? Croisantteja ja marmeladia? Paahtoleipää ja hunajaa? Hakisinko fruteriasta tuorepuristettua porkkana-appelsiini -mehua?

Joskus aamun ruokahimotukset kuitenkin karkaavat täysin käsistä. Vaikka olen enemmänkin suolaisen aamiaisen ystävä niin toisinaan löydän itseni himoilemasta tällaista:

Tai ehkä jopa tällaista:

Limepiirakkaa ja pekaanipähkinäpiirakkaa! Tai oikeastaan mitä tahansa makeaa kahvin kera. Pala kakkua tekee aamiaisesta ihan luksusta.

Eilen aamulla tietysti aamupalaa syödessä törmäsin Kinuskikissan juustokakkureseptiin. Munakasta naamaan vetäessäni kuvittelin siihen lautaselle tuon ihanaisen juustokakun ja päätin, että sunnuntai-aamuna lautaseltani löytyy pala tai kaksikin tuota muhkeaa kakkua.



Olen joskus maininnut, että olen erittäin onneton seuraamaan ohjeita ja mittailemaan asioita. Niin myös tämän kakun suhteen. Jätin pohjan kokonaan tekemättä, sen sijaan vuorasin vuoan chia -siemenillä kuten vanhassa duunimestassa juustokakun teimme. Päälle heitin pakastimessa lojuneen, itsetehdyn mansikkasurvoksen ja koristeeksi tuoreita mansikoita. Ollakseen ensimmäinen valmistamani juustokakku tästä tuli aika bueno.



Kuppi kahvia, hyvä kirja ja pala tätä kakkua saa harmaakin sunnuntai-aamun kirkastumaan kummasti. Suosittelen

Lolos

Nyt kesälomien aikaan täällä töissä on meneillään tylsät päivät. Sillä aikaa kun muut lomailevat me toimistorotat jatkamme "puurtamista" kahdeksasta viiteen. Buuuu.

taukohuoneeni on muuttunut varastoksi

 Torstai-aamu alkoi harvinaisen hitaasti. Ensimmäisten aamutuntien horroksessa viettämisen jälkeen työkaverini alkoivat vitsailla keskenään karkaavansa ostamaan "loloja". Kuuntelin sivukorvalla ja kysyin huvittuneena mitä ihmettä ovat lolot? Nimi kuulosti ihan hemmetin epäilyttävältä...

Molemmat alkoivat selittää, että lolo on uppopaistettu maissirulla, jonka sisällä on carnitas - possulihaa. He alkoivat innostua kunnolla, koska meillä on kuulema vain kerran vuodessa mahdollisuus karata ostamaan loloja kun kukaan pomoista ei ole paikalla. Periaattessahan emme saisi lähteä täältä mihinkään kesken duunipäivän, etenkään loloja ostamaan. Pian koko kuusihenkinen köörimme oli kasaamassa kolehtia 4 pesoa maksavia loloja varten.

Pian S ja L ja palasivat kuumina höyryävien lolojen, paistettujen chilien ja salsapussien kera. Vetäisin heti ensimmäiseksi kokonaisen paistetun chilen naamaariin, mikä ei jälkikäteen ajateltuna ollut kovin fiksua: jälkipolte kesti ainakin tunnin. Lolot olivat kuitenkin rapeita ja hyviä ja jo kolmella rullalla vatsa täyttyi.

Tacot, quesadillat, gorditat, sopet, tamalet, tortat ja guajolotet ovat jo tuttuja juttuja, mutta lolo oli ihan uusi homma. Oikeastaan kaikki edellämainittu on samaa mättöä eri muodossa.

Vuoden päästä sitten uudet lolot naamariin!

Meksikolaisesta työkulttuurista

Ajattelin tänään jakaa muutamia mietteitä meksikolaiseen työkulttuuriin liittyen. Työkokemukseni täällä rajoittuu noin 1,5 vuoteen ja kahteen duuniin: ensin luomukaupan jokapaikanhöylänä ja nyt toukokuusta alkaen Colegio Finlandésin PR-assarina. Vuosien syvää kokemusta minulla ei ole, mutta jo tässäkin ajassa olen alkanut tunnistamaan paikallisen työkulttuurin ominaisuuksia.

Useimmat meksikolaiset joita olen työpaikoillani kohdannut ovat ahkeria kuin muurahaiset, eivät valita turhista ja omaavat pohjattoman itseironian ja huumorintajun. Pahimmasakin kiireessä läppä lentää ja yhteishenki pysyy lujana. Pomon sana on laki ja hänen päätöksien kyseenalaistaminen on ehdoton ei ei tai se tehdäan todella varovasti kierrellen ja kaarrellen.

Luomukaupassa olimme tosi pieni porukka: useimmiten kolme henkilöä itseni mukaanlukien ja maksimissaan viisi. Työilmapiiri oli todella intiimi ja ystävystyimme nopeasti kun työn lomassa pystyi juttelemaan lähes koko ajan. Koulussa taas henkilökuntaa on varmasti 50 ihmisen verran ja lapset mukaanlukien 200 enemmän, joten ilmapiiri ei ole yhtä intiimi paitsi neljän läheisimmän duunikaverini kanssa.

Voisi luulla, että meksikolaiset hoitavat hommat mañana, mañana -meiningillä mikä toisinaan onkin ihan totta. Kuitenkin luomukaupassa etenkin kävi usein niin, että kun itse suuntasin kotiin muut jäivät vielä painamaan duunia. Välillä tuntui pahalta lähteä ja jättää muut puurtamaan, mutta oma mielipiteeni duunin suhteen on että ylitöitä tehdään vain silloin kun on ihan pakko, ei päivittäin. Esimerkiksi viime joulukuussa myyntien ollessa korkealla pomo ehdotti meille että jos tekisimme päivittäin kaksi tuntia ylitöitä kahden viikon ajan ansaitsimme kolme lomapäivää seuraavalle vuodelle. Saimme itse valita suostuisimmeko. Päätin hyväksyä ehdotuksen, koska se kuulosti ihan hyvältä ja halusin kerryttää lomapäiviäni. Jos kuitenkin pomoni alkaisi yhtäkkiä vaatia, että jäisin päivästä toiseen ylitöihin ilman korvausta niin en varmaankaan suostuisi, sillä tietäisin sen vaikuttavan työnlaatuuni erittäin heikentävästi. Väsyneenä, nälkäisenä tai stressaantuneena eivät hommat suju joten breikkiä on pidettävä tarpeeksi.

lounaaksi sandwichi ja kahvi

Seuraava havaintoni koskeekin nimenomaan breikkien pitämistä. Molemmissa duuneissani olen lähes poikeuksetta ainoa joka pitää ruokatunnin. Jo ennen työsopimuksen kirjoittamista olen aina varmistanut, että siellä lukee, että päivääni kuuluu ruokatauko (joka ei todellakaan ole täällä itsestäänselvyys). Ja kyllä, käytän kokonaisen tunnin kunnon aterian syömiseen ja huilaamiseen. Hämmästelen tovereitani, jotka ruudun töllöttämisen ja sähköpostien näppäilyn ohella vetävät perunalastuja, cokista ja kahvia naamariin ja pärjäävät näin 9 tuntia ilman taukoja. Okei, onhan aterioiden kokkailu ja eväsastioiden raahaaminen suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää, mutta mielestäni sen arvoista. Välillä on päiviä kun pääsen syömään vasta iltapäivällä tai joudun pitämään lyhyemmän tauon ja huomaan sen heti jaksamisessani ja työni laadussa. Kaikki meksikolaiset toverini kuitenkin painavat kuin muulit syömättä ja juomatta koko päivänä, mikä itselleni olisi ihan mahdotonta.

avocado-tomaatti gordita

Poskipusujen ja halien vaihtaminen on yleistä. Luomukaupan pieni porukka tervehti näin toisiaan joka aamu kun taas täällä koulussa vaihdan poskipusut ja halit yleensä vain lähimpien työtovereiden kanssa. Kaikille muille huikataan ohimennen hyvät huomenet ja ehkä myöhemmin vaihdetaan kuulumisia jos tilaisuus tulee.

Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus onkin jännä asia. Pintapuolin näyttää, että kaikki ovat kavereita keskenään ja luottamusta löytyy. Kokemukseni kertovat kuitenkin jotain muuta: luomukaupassa me työntekijät tunsimme ettei pomomme luottanut kovinkaan paljon meihin. Sosiaalitiloihin asennettiin valvontakamera, jonka epäilimme olen nimenomaan meitä työntekijöitä varten. Jos pomo ei saapunut aamulla töihin hän soitti aina tasan kello 9 varmistaakseen että olimme saapuneet ajoissa. Sama homma sulkemisen kanssa. Joku aiempi työntekijä oli kuulema aina saapunut myöhässä ja kai pöllinyt myös jotain, joten siitä kai johtui tämä Big Brother -toiminta.

Kerran kävimme aika syvällisen keskustelun toverini kanssa juurikin tuosta pomon ja työntekijän välisestä luottamuksesta. Sanoin hänelle uskovani, että jos työnantaja kohtelee alaisiaan hyvin, maksaa riittävää palkkaa ja kunnioittaa työaikoja niin työntekijäkin varmasti käyttäytyy hyvin eikä ole heti tilaisuuden tullen puukottamassa selkään. Toverini totesi että järjellä ajateltuja näin on, mutta käytännössä ei. Jostain syystä moni meksikolainen kantaa sellaista "kuinka voisin hyötyä tästä vielä enemmän" -ominaisuutta, joka sosioekonomisesta taustasta riippumatta saa hänet pohtimaan kuinka saada isoin mahdollinen hyöty jostain ihmisestä tai tilanteesta. Toinen logiikka on "parempi huijata ensin kuin tulla huijatuksi". Toveri kertoi, että hänen isällään oli ravintola. Isä tarjosi ruoat työntekijöilleen, maksoi riittävää palkkaa ja kohteli työntekijöitään hyvin ja eräänä päivänä nämä ryöstivät kassan ja katosivat. Nyt isä on sitä mieltä, että on ihan turha kohdella hyvin tai antaa etuja työntekijöilleen koska kiittämättömyys on maailman palkka. Joo paska kokemus, myönnän, mutta olen varma että työntekijöiden kyylääminen tai riistäminen ei ainakan edesauta luottamuksen tai uskollisuuden vahvistumista.

Teitittely eli usted ja ustedes -muodossa puhuttelu on yleistä. Myös yleinen kohteliaisuus ja hyvien päivänjatkojen toivottelut niin puhelimessa kuin sähköposteissakin ovat tärkeitä. Teitittelen lasten vanhempia, asiakkaita, tavarantoimittajia ja oikeastaan kaikkia ei-tuttuja, jotka arvioin itseäni vanhemmiksi. Jos toinen osapuoli alkaa puhua minulle sinä -muodossa lopetan teitittelyn, sillä se kuulostaa omaan korvaani jotenkin etäiseltä ja toisinaan turhan mielistelevältä. Monesti alaiset teitittelevät pomoa, mutta itse en ole koskaan puhunut pomolleni näin eikä siinä mielestäni ole ollut mitään ongelmaa. Toki ulkomaalaisena saa todella paljon anteeksi kaikenmaailman puhe -ja etikettivirheet. Onneksi työkaverini korjaavat sanomisiani ja kielitaitoni paranee päivä päivältä. Välillä saamme hyvät naurut kun olen sanonut jotain hassua tai ymmärtänyt väärin. 

Välillä kaipaan luomukaupan intiimiä tunnelmaa ja tientekin rakkaita työkavereitani. Toisaalta koulussa työ on mielekkäämpää ja haastavampaa, mikä on tosi hyvä juttu. Nyt kun koululaiset ovat kesälomalla koulu on erittäin hiljainen, mutta duunia riittää kun järjestelemme tulevaa lukukautta varten.

Lunkkia viikonloppua!

Pilapuheluita

Pilapuheluita ajatellessa tulee mieleen pikku räkänokat soittelemassa kaverilleen tai naapurin mummolle: sanotaan jotain hauskaa ja sitten lyödään luuria korvaan ja hihitellään. Tämän postauksen pilapuhelut ovat kuitenkin omaa luokkaansa. Ne ovat tulleet perinteisen tai express -kidnappauksen tilalle, ilmeisesti koska ne ovat helppoja toteuttaa ja moni pöljä (panikoiva?) uhri nielaisee syötin.

Kerron tästä koska tämä on suhteellisen uusi ilmiö ja ilmeisesti aika yleinen. Tällä viikolla työkaverini äiti sekä Jorman duunikaveri saivat nauttia kyseisestä pilapuhelusta.

Torstaina olin normaalisti töissä. Koska toverini C oli tekemässä promoa toisaalla en ollut nähnyt häntä koko päivänä, mutta olimme puhuneet puhelimessa useita kertoja. Yhtäkkiä työkaverini K pyyhältää työpisteelleni huolestunut ilme kasvoillaan ja kiivaasti puhelimeen puhuen.

K: "Ootko puhunut C kanssa tänään?"
Minä: "Joo. Miks?"
K: "Milloin puhuit hänen kanssaan?
Minä: "Ehkä noin 10 minuuttia sitten. Mitenniin?"
K: "C:n äiti on puhelimessa ja sanoo että sai puhelun että C on kidnapattu."
Minä: "Tuskin. Just puhuin hänen kanssaan 10 minuuttia sitten."

K vakuuttelee linjan toisessa päässä odottavalle C:n äidille, että kyseessä on varmasti vain pilapuhelu. Äiti väittää, että C ei vastaa puhelimeen ja ne sanoivat, että heillä on hänen tyttärensä. K jatkaa rauhoittelua ja sanoo soittavansa heti takaisin kun kuulemme C:stä.

Pian C soittaa meille ja saamme kuulla että kaikki on hyvin. Hänen äitinsä oli saanut puhelun, jossa joku tyttö oli huutanut tyyliin "äiti auta, ne nappasivat minut" ja äiti oli heti huutanut C:n nimen jolloin soittajat olivat tietenkin saaneet nimen ja alkaneet vaatimaan maksua jos äiti haluaisi vielä nähdä C:n hengissä. Tietenkään heillä ei missään vaiheessa ollut C:tä, mutta moni huolestunut vanhempi ryntää tekemään tuhansien tai miljoonien pankkisiirtoa soittajan tilille kun tällainen puhelu sattuu kohdalle.

kuva

Nämä soittelijat ovat tehneet taustatutkimusta ja saattavat tietää puhelun vastaanottajan sekä perheenjäsentensä nimet, pankkitiedot, osoitteet jne, jolloin pilapuhelu vaikuttaa aidolta. Joskus puhelut tehdää kuitekin ihan arpomalla ja silloin homma yllättäen kusee. Myös tällä viikolla Jorman duunikaverille S:lle soitettiin ja taustalta kuului lapsen itkua "isi auta, ne nappas mut!". S tajusi heti mistä oli kyse ja laittoi puhelimen kaiuttimen päälle niin että kaikki toimistossa olevat kuulivat. Koska S:llä ei ole lapsia hän oli alusta asti varma, että puhelu on feikki, mutta päätti leikkiä mukana:

S: "Päästä poikani menemään! Paljonko haluat?"
Soittaja: "Haluan, että maksat bensa -ja matkakuluni. Paljonko olet valmis tarjoamaan?"
S: "Ihan sama. Sano joku summa"
Soittaja "No vaikka $10 000"

Tässä vaiheessa soittaja tajusi, että häntä kuunteli koko toimistollinen jengiä kun taustalta alkoi kuulua nauruntyrskähdyksiä. Hän iski luurin korvaan eikä soittanut uudestaan.

kuva

Usein myös törmää tekstareihin tai puheluihin jossa ilmoitetaan, että olet voittanut auton, matkan tai iPhonen. En voi uskoa että kukaan on niin idiootti, että lankeaa näihin, mutta ilmeisesti on koska näitä piloja sattuu harva se päivä. Jorman duunikaveri E sai tekstiviestin, että on voittanut Jeepin. Hänen täytyisi vaan soittaa viestissä olevaan puhelinnumeroon, antaa henkilötietonsa ja käydä lataamassa puheaikaa hänelle annettuun puhelinnumeroon. E soittaa numeroon:

E: "Moi. Sain tekstarin, että voitin Jeepin. Mitä mun pitää tehdä?
Vastaaja: "Onneksi olkoon! Sun täytyy vaan ladata $500 puheaikaa numeroon ****** ja jos voisit antaa pankkitietosi ja osoitteesi niin voidaan pistää palkinto tulemaan?"
E: "Aa okei. Osoitteeni on HAISTA *TTU URPO USKALLAKIN VIELÄ SOITTAA TAI LAITTAA VIESTIÄ NI... "
Tuut tuut

E lainaa työkaverinsa puhelinta ja soittaa samaan numeroon. Sama tyyppi vastaa onnitellen ja pyytäen puheajan lataamista sekä pankkitietoja.
E: "Joo totta kai. Et muuten arvaa kuka soittaa LOPETA TOI IHMISTEN KUSETTAMINEN TAI…"
Tuut tuut

E pyytää tällä kertaa naispuolista duunikaveriaan soittamaan numeroon. Hän kertoo vastaajalle voittaneensa matkan Hawaijille. Kun tyyppi kyselee jälleen pankkitietoja E nappaa puhelimen:
"V*TUN IDIOOTTI PARASIITTI ET MUUTEN ARVAA MUTTA SE ON MÄ TÄÄLLÄ TAAS…"

kuva

Nauroin vedet silmissä kun Jorma kertoi tätä juttua :D Ei ehkä ihan kovin kypsää käytöstä, mutta ainakaan tämän pilaviestin laittaja ei S:ää enää häirinnyt. Nämä tyypit soittelevat siis usein vankilasta käsin. Siksi pyydetään lataamaan puheaikaa heidän puhelimeensa, jotta voisivat jatkaa pilapuheluitaan.

Välillä saan soittoja "väärästä" numerosta, jossa yritetään ilmeisesti selvittää nimeäni. "Moi Maria!" Ja kun vastaan etten ole Maria niin kysytään kuka sitten. En koskaan sano nimeäni ellen tiedä kuka linjan toisessa päässä on. Kukaan Meksikossa ei vastaan puhelimeen nimellään. Suomessa puhelimeen vastaaminen itseään esittelemättä voisi olla töykeää, mutta täällä anonyymius on enemmän sääntö kuin poikkeus.