perjantai 20. syyskuuta 2013

Viimeistä viedään

Kaksi ja puoli kuukautta on hujahtanut nopsaan ja tasan viikon päästä palaamme Querétaroon. Fiilikset ovat haikeat, mutta samalla odotan innolla paluuta: kotia, omia tavaroita, kokkausta, uusia työhaasteita, aurinkoa ja ihmisiä.

Tämä kesä oli erityisen rento, täynnä luontoa ja nautiskelua ilman minkäänlaisia kiireitä.

siesta

tältä näyttäisin jos olisin murmeli

Bloomer Parkin trailit
Kesän viimeisinä hellepäivinä ollaan Jorman kanssa kulutettu metsäreittejä niin että kohta kumit puhkeaa. Yhtenä sunnuntaina pyöräilimme St. Clair -järvelle ja 7 tunnin hikoilun tuloksena matkamittari näytti huimia lukemia: 117km ja virallisesti hapottavin urheilusuoritukseni ever.

Näitä polkuja ja maastopyöräreittejä ikävöin sitten Meksikossa.




Erityisen kova ikävä tulee omenapuuta, josta ollaan koko kesän ajan rosvottu kassikaupalla muhkeita ja mehukkaita palleroita. Suomessa ollessa ei edes tajua ilmaisten antimien arvokkuutta koska niitä tursuaa joka tuutista. Metsät ja takapihat ovat loistavia ilmaisten herkkujen apajia, joten hyödyntäkää niitä! Tällaisia omenoita kun saisi Meksikostakin.

niin rapea ja makea

Näin on taas yksi reissu takanapäin. Nyt avoimin mielin kohti syksyä ja uusia kujeita!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Jenkkisafkan multihuipentuma

USA Today tarjosi tänään naurua ja piristystä heti aamusta. Puuroa lusikoidessani lueskelin kyseistä lehteä ja silmiini osui juttu jenkkien uusimmasta ruokavillityksestä, pizzaburgerista. Nauratti (ja järkytti) niin että oli mennä aamupuurot väärään kurkkuun.

ei enää valinnanvaikeutta pizzan ja burgerin välillä. Halleluja! (kuva)
Pizzaburgeri on siis pekoni-juustohampurilainen käärittynä pepperonipizzaan. Tämän amerikkalaisen unelma-aterian kruunaisi vanha kunnon uppopaisto, mutta ehkä se tässä 1360 -kilokalorin snacksissä olisi liikaa jopa perus jenkkidieettiä noudattavalle asiakkaalle.

Täällä kaikki uppopaistettu on supersuosittua: ranskikset, donitsit, nuggetit jne. Mietiskelimme Jorman kanssa, että täältä täytyy löytyä ravintola, joka uppopaistaa sandwichejä, burgereita ja jopa salaatteja. Texasissa järjestetään uppopaistetun ruoan festarit, jossa ilmeisesti uppopaistetaan ainakin jäätelöä, cokista ja bisseä. Uppopaistettu pizza on myös todellisuutta. Tosin tästä kunnia kuuluu skoteille samoin kuin uppopaistetusta Mars -patukasta.

Onko pizzaburgeri luovuutta vai hulluutta? Ehkä molempia, omasta mielestäni enemmän jälkimmäistä. Kuva ei ainakaan millään tavalla herättele omia makunystyröitäni, mutta ehkäpä tilaisuuden tullen uskaltautuisin maistamaan.


tiistai 10. syyskuuta 2013

Kurkistus Meijeriin

Käymme kerran viikossa läheisessä Meijerissä hoitamassa ruokaostokset. Eilen otin kameran mukaan ja salakuvailin supermarketin erikoisuuksia (älyttömyyksiä). Selvennyksenä vielä, että täälläpäin cooking tarkoittaa pakettien avaamista ja ruoan lämmittämistä mikrossa.

Kuten juoksumatoissa ja crosstrainereissa juomateline on olennainen osa ostoskärryn designia. Siihen on hyvä laskea cokis tai Big Gulp shoppailujen ajaksi ja siemailla aina kun jano yllättää. Käyhän marketissa tuntitolkulla huuhailu jo kunnon päälle ja vaatii oikeanlaisen nesteytyksen.


 Valmistaikinahylly on vaikuttava: makuja ja valikoimaa on vaikka mitä. Nämä ovat siis "tuoretaikinoita", ei pakasteita.


Ovatko keitetyt munat herkkuasi mutta et viitsi nähdä vaivaa keittämisessä ja kuorimisessa? Ei hätää: voit ostaa munasi valmiiksi keitettyinä ja kuorittuina. Hotelliimme saavuttuani söin aamiaisella näitä valmiiksi kuorittuja kumimunia kirpeästä sivumausta huolimatta. Aluksi ihmettelin miten aamupalavastaava jaksoi joka aamu keittää munat ja kuoria ne niin täydellisen virheettömästi. No eihän hän jaksanutkaan, vaan nips naps avasi pussin näitä herkullisia, salaperäisessä liemessä lilluvia kumimunia.

slurps 
Loputtomat valmisruokahyllyt mmmh! Tässä kuvassa käytävän vasen puoli on omistettu pizzoille kun taas oikea perheaterioille. Jälkkäreillä, vohveleilla, letuilla ja pilkotuilla vihanneksilla on omat yhtä suuret hyllyrivinsä. Kaikki kätevästi pakastettuna, ei muuta kuin mikroon ja tadaa.



Mites olisi pursotettavaa Party Cheese -juustoa? Vähän niinkuin kermaa, mutta keltaista ja ilmeisesti cheddarin makuista.


Valinnanvaikeus keksihyllyllä.


Ja vielä loppuun radioaktiiviset GloFishit.  Näitä kävi jo sääliksi...



Tuuli

El viento viene, el viento se va
Por la frontera



El viento viene, el viento se va




El hambre viene, el hombre se va
Sin más razón



El hambre viene, el hombre se va
Ruta Babylon




Por la carretera




Por la carretera




La suerte viene, la suerte se va
Por la frontera




El hambre viene, el hombre se va
Sin más razón




¿Cuándo volverá? 



Sanat: Manu Chao

********

Vielä kaksi viikkoa ja sitten takaisin kotiin! Reilun kahden kuukauden hotellielämän jälkeen kaipaan kotia. Ja Querétarossa sellainen odottaa meitä ♥  pian, pian, pian!


perjantai 6. syyskuuta 2013

Kaikki alkoi pahvimukista

Kuviteltu ote jonkin ihmistä seuraavan lajin biologian oppikirjasta. Kappale: ihminen.

Olipa kerran ihminen. Hän otti materian ja muutti sen muotoon, joka palveli häntä muutamasta minuutista pariin vuoteen riippuen esineen käyttötarkoituksesta: puhelinta ja tietokonetta hän saattoi käyttää muutamankin vuoden kun taas pahvimuki jouti roskiin heti kun kahvi oli siitä juotu. Olipa esine mikä tahansa niin lopulta hän heitti sen menemään. "Poissa silmistä, poissa mielestä" -ajatteli hän ja otti lisää materiaalia, muokkasi sen tarpeeseensa sopivaksi, käytti hetken ja heitti pois kun se ei enää palvellut häntä. Näin jatkui ja jatkui ja jatkui. 

Vuosien kuluessa rakennusaineita oli aina vaikeampi löytää ja hän oppi käyttämään erilaisia materiaaleja, mutta aina lopulta jokainen niistä ehtyi, jolloin hänen oli löydettävä uusi materiaali. Eräänä päivänä materiaaleja hakiessaan hän etsi ja etsi ja etsi muttei löytänyt. Tai löysi kyllä kaiken sen saman materian mitä oli vuosien varrella käyttänyt, mutta se oli miljoonissa eri muodoissa, joista yksikään ei palvellut häntä. Ne makasivat hänen ympärillään, siellä täällä, unohdettuina ja täysin käyttökelvottomina. Hän katsoi ympärilleen ja tunnisti joitain esineistä, joita oli vuosien mittaan käyttänyt, mutta suurinta osaa hän ei muistanut koskaan nähneensäkään. Miten hän oli voinut unohtaa? Kaiken tämän hän oli valmistanut hetkellisiin tarpeisiinsa, tehdäkseen elämästään helpompaa, tehdäkseen olonsa turvalliseksi, säästääkseen aikaa ja vaivaa, saadakseen enemmän huomiota kanssaihmisiltä, tunteakseen itsensä tärkeäksi ja voimakkaaksi. 

Hän oli kuvitellut olevansa tärkein asia ja laji maailmassaan - kaikkivoipa laji, jolle tuon planeetan kaikki materiaali kuului ja jolla hän saattoi tehdä mitä ikinä halusi. Hän piti itseään luontoa mahtavampana, muokaten sitä käyttötarkoitukseensa sopivaksi sen sijaan että olisi itse sopeutunut. Näin hän söi elintilan kaikilta lajeilta, lopulta myös itseltään.

* * * * *

Samoin toimivat myös syöpäsolut.

Tämän ajatusvirtani inspiraatio oli keskustelumme Jorman kanssa, joka lähti liikkeelle pahvimukista. Aiemmin tänäan Jorma oli syönyt eräässä nimeltä mainitsemattomassa pikaruokalassa ja ollut suoranaisesti vaikuttunut roskan määrästä, jonka noin 100 asiakasta sai aikaiseksi puolen tunnin aikana. Tämän hän kertoi minulle juodessamme kahvia pahvimukeista ja siitä lähti käyntiin pohdinta kuinka materian määrä maailmassamme on vakio ja kuinka ihminen muuttaa sen muotoa jatkuvasti.

Kertakäyttöastiat ovat vain murto-osa materiasta, jota muokkaamme käyttöömme sopivaksi. Otan ne kuitenkin esimerkiksi, koska mielestäni ne ovat turhimmasta päästä kaikista esineistä, joita käytämme. Kertakäyttöastioiden trendi ei ulotu Jenkeissä ainoastaan pikaruokaravintoloihin vaan työpaikkaruokaloihin ja hotelleihin myös. Hotellimme aamupalalla kahvi menee pahvimukiin, puuro styroksi(?)kulhoon ja baageli muovilautaselle. Levitteet, marmeladit ja hunaja tulevat pienissä muovissa annospakkauksissa, joita toisinaan uppoaa useampi per nassu. Kaikki lusikoidaan ja haarukoidaan muoviaterimilla. Roskikset täyttyvät pikavauhdilla pahvi -ja muovihötöstä, muoviin pakatuista muovipilleistä, jotka vain muutaman minuutin käytön jälkeen muuttuvat roskaksi.

would you like some coffee in your trash, sir? (kuva täältä)

Mäkkärissä muistan vieneeni ulos yhden vuoron aikana 18 jätesäkillistä roskia. Siis pienen kylän kiireetön Mäkkäri tuotti puolikkaan aukioloaikansa aikana 18 jätesäkillistä roskaa. Tämän kun suhteuttaa maailman suurkaupunkien pikaruokalaoihin, ravintoloihin, hotelleihin jne. niin voidaan miettiä sitä p*skan määrää mikä syntyy ei päivässä vaan jo pelkästään tunnissa. Yksi mieltäni askarruttanut kysymys on aina ollut: mihin tämä kaikki päätyy? 

Vastaus on ikuinen mysteeri, johon Jorman kanssa usein liittelemme vaikka millaisia tarinoita ja salaliittoteorioita. Kuitenkin vielä kiinnostavampaa olisi kokea se hetki kun ihmiset tajuavat muuttaneensa kaikki luonnonvarat roskaksi, jättäen jälkeensä loputtomat kasat materiaa, joka ei hyödytä ketään. Vaikka ollaankin hyvää vauhtia matkalla tuohon pisteeseen niin luulempa että elinaikanani saan vain (toivottavasti) todistaa öljyn loppumista.

Ihmiset ajattelevat lyhytkantoisesti. Olemme hyvin mukavuudenhaluisia. Teemme kaikkemme helpottaaksemme elämäämme, tehdäksemme siitä mukavampaa ja vähemmän stressaavampaa. Emme halua kuluttaa päiviämme tehden asioita, joista emme pidä. Haluamme olla perheemme ja ystäviemme kanssa, harrastaen ja tehden asioita joista oikeasti nautimme. Silti väittäisin, että moni meistä viettää 90% ajastaan tehden töitä tai miettien töitä ja tulevaisuutta, rahaa. Sitten kun on rahaa niin sillä ostetaan hienoja juttuja, joiden uskomme helpottavan elämäämme. Tavaraa tai rahaa ei kuitenkaan koskaan ole tarpeeksi: mitä enemmän tienaamme sitä enemmän tuhlaamme. Tiedän, että 95% omistamastani tavarasta on turhaa. Olen hankkinut tavarani, jotta minulla olisi tekemistä, jotta kehittäisin itseäni, jotten tylsistyisi, mutta selvitäkseni hengissä en oikeasti tarvitse muuta kuin katon pääni päälle ja ruokaa. Olen täysin mukana tässä kollektiivisessa tuhlailussa, täysin tietoisena typeryydestäni ja samalla täysin tiedottomana kuinka löytää ulospääsy. Muutanko autiolle saarelle, jossa raha ei ole synonyymi selviämiselle?

Pohdimme myös sitä kuinka absurdi asia on raha. Se on vain paperia ja metallia ja vielä useimmiten vain numeroita pankkitilillämme. Ei mitään konkreettista vaan pelkkä käsite, jonka joku on keksinyt. Silti sen vuoksi ollaan valmiita tekemään ihan mitä vain: paiskimaan töitä vuosikaudet, juonittelemaan ja valehtelemaan, jopa tappamaan. Mitä jos huomenna joku päättääkin, että pahvimuki toimii tästä lähin vaihdon välineenä? Uskovatko ihmiset tämän yhden henkilön päätöstä ja alkavat hamstraamaan pahvimukeja?

Onko olemassa sellaista systeemia, joka jäljittäisi jokaisen tavaran, kertakäyttöastian, nenäliinan, maitopurkin, sanomalehden, kulahtaneen H&M:n topin ja aivan kaiken, jonka yksi ihminen on elämänsä aikana heittänyt pois ja kokoaisi sen kaiken yhteen läjään hänen eteensä, jotta hän voisi nähdä millaisen kasan hänen henkilökohtainen kulutuksensa on tuottanut?

Jos aihe kiinnostaa enemmän niin vilkaisepa Story of Stuff:



Hotellimme aamupalahenkilöstö on jo lakannut ihmettelemästä kun joka aamu roudaan posliinilautaset -ja kupit huoneestamme alakertaan ihan vain nauttiakseni aamupalani niiltä. Vaikka olenkin nähtävästi ainoa, joka niin tekee niin jostain on aloitettava. Ehkä vain kuvittelen, mutta ruoka myös maistuu paljon paremmalta kunnon astioilta nautittuna kuin mustalta muovilautaselta.