perjantai 19. huhtikuuta 2013

Soló en México

Taalla kohtaa paljon sellaisia asioista, joita ei heti odottaisi nakevan muualla: hauskoja, pienia (joskus vahan suurempiakin) yksityiskohtia, toimintatapoja ja muita kulttuurin ominaispiirteita, jotka pistavat valilla nauramaan, toisinaan itkemaan.

Kun ensimmaista kertaa saavuin tanne en kohdannut mitaan hirveaa kulttuurishokkia, johon meita oltiin koulun vaihtariohjelman ohella valmisteltu. Kuitenkin osa meksikolaisen kulttuurin piirteista oli aluksi arsyttavia ja vaikeita ymmartaa. Usein otin asioita henkilokohtaisesti ja saatoin pahoittaa mieleni tai suuttua. Esimerkiksi kun bussipysakilla huomasin bussin lahestyvat ja heilutin kattani niin etta kuski varmasti huomasi, mutta painoi ohitseni tuhatta ja sataa vilkaisemattakaan. Tuloksena myohastyin toista, koulusta tai jostain muualta ja mietin etta mika helvetti naita ihmisia vaivaa. Kaduilla kavellessa saan pitaa silmani jatkuvasti tiessa vaistellen kuoppia, avonaisia viemareita, puunjuuria, rottia tai mita tahansa odottamattomia esteita. Koska suojatiet ovat lahes olemattomia, jokainen kerta kun haluan ylittaa tien joudun juoksemaan henkeni edesta varoen kaahaavia autoja. Kerran suojatieta ylittaessani pikavauhtia lahestyva poliisiauto soitti torvea, jotta tajuaisin vaistaa.

Superbad -leffan poliisit jatkuvasti pillit paalla

Niinkin normaali asia kuin infrastruktuuri eli kadut ja rakennukset olivat pienoinen jarkytys vasta Suomesta saapuneelle, eurooppalaiseen malliin tottuneelle minalle. Kun koko ikansa on katsellut suoria lyhtypylvaita, tasaisia katuja, huollettuja puistoja, siisteja yleisia vessoja ja busseja niin kaikki se epajarjestelmallisyys ja sekalaisuus minka taalla kohtasin pani aluksi miettimaan etta miten moisessa kaaoksessa voi elaa ja miksei esimerkiksi rikkoutuneita aitoja, rikkinaisia valoja tai muita asioita yksinkertaisesti korjata?

viela on tilaa muutamalle johdolle

Yleinen varovaisuus ja turvallisuus olivat asioita, joista myos alkuaikoina huolehdin valtavasti. Muistan ensimmaisia kertoja taksissa lahes tarisseeni, koska kuski ajoi kuin hullu ohitellen muita autoja eika taksissa ollut turvavoita. Myohemmin vasta opin, etta niita ei vain ole, ei myoskaan busseissa. Sen sijaan hyvin yleista on ripustaa takapeilista rukousnauha, janiksenkapala tai joku muu onnen amuletti, joka takaa turvallisen matkan huolimatta kuinka vastuuttomasti ajetaan. Mexico Cityssa matkustimme kerran myos kuplavolkkaritaksilla, josta puuttui etuistuin. Meita oli viisi ihmista plus kuski - kaksi istui lattialla ja loput kolme ahtautuivat takapenkille.

mihin sita pakua muka tarvitaan?

Kun ensimmaisia kertoja ajoin autoa taalla, apukuskini kehotti minua pitamaan silmani auki ja muistutti: "Taalla pitaa varautua kaikkeen. Sita mita vahiten odotat tapahtuu aivan varmasti." Valittomasti taman sanottuaan edessamme ajanut auto avasi molemmat etuovensa taysin selalleen ja melkein kolaroi toisella kaistalla ajaneen auton kanssa. Muistan myos, etta ensimmaiseen neljaan kuukauteen emme ikina lahteneet ulos kaduille ilman pippurisumutetta. Kai ne sumutepullot toivat turvallisuuden tunnetta epavarman turistin olemukseen.

Nain jalkeenpain ajateluna moni noista alkuaikojen asioista naurattaa. Enaa en valita jos bussit ajavat ohitseni, jos joudun odottamaan maahanmuuttotoimistossa  tai muissa valtion virastoissa 4 tuntia, jos rotta juoksee varpaideni ylitse tai Internetti ei toimi. Ennen kun jotain naista tapahtui saatoin tulla huonolle tuulelle ja pahimmassa tapauksessa antaa koko paivani menna pilalle. Monta kertaa huomasin, etta oma negatiivinen suhtautumiseni asioihin toi vain lisaa huonoja asioita elamaani. Jossain vaiheessa onneksi ymmarsin, etta en saa asioita muuttumaan tai menemaan mieleni mukaan vaikka olisin kuinka vihainen - painvastoin. Jos kohtaan vastoinkaymiset positiivisesti niin todennakoisesti minulle tapahtuu enemman hyvia asioita. Luulen, etta karsivallisyyteni on kasvanut huippuunsa.

Vaikeuksien kautta voittoon. Rakastan niita kaikkialla olevia varikkaita taloja, ahtaita kujia ja katuja, rempsallaan olevia rakennelmia, meluisia mercadoja ja "ei oo niin justiinsa" -meininkia. Jos aluksi pidin naita asioita omituisina niin nyt ne ovat jo aivan normaalia ja itseasiassa mielestani kaunista ja jannittavaa. Virheet ja epataydellisyys tekevat elamasta mielekasta. 

Seuraavaksi esittelen muutaman hauskan asian, jotka aluksi ihmetyttivat ja naurattivat ja jotka edelleen nostavat hymyn huulilleni.

hauska uusi tuttavuus, pussimehu
ensimmaisia jannittavia bussimatkoja
piraatti Angry Birds - kauppias liikennevaloissa

fisut kuivumassa katolla

nalkainen kaveri etsimassa ruokaa

 ranchero/norteño - bandit ja niiden kuningas Los Tigres del Norte

agua loca eli vesikanisteriin tehty, aarimmaisen myrkyllinen booli

bussikuskin siesta

piñatan tuhoaminen
Clonopolis - piraattikauppa. Mainos lupaa 100% laatukopioita ja laajinta elokuva -, cd -, ja pelivalikoimaa
lisaa laatupiratismia supermarketissa
the coolest biker on the road
tee-se-itse -Apple
syo sipseja - saat unelmavartalon

Wal-Martin pahin kilpailija Gual-Mar

Poliisi on taalla suosittu pilkan kohde. Oli kyse sitten hawaii-paitaan pukeutuneesta viiksekkaasta yksityisetsivasta, tacoja mussuttavista liikennepoliiseista tai erikoisjoukoista, niin naiden viranomaisten auktoriteetti on vahintaankin kyseenalainen. Miksi? Ehka tama video antaa tarjoaa vastauksen.



Aina silloin talloin taalla nakee hauskoja mainoksia, kyltteja ja muita kirjoituksia, jotka saavat nauramaan vedet silmissa. Osa niista on tahattomasti vaarinkirjoitettuja, toiset taas loukkaavia tai muuten vaan hassusti kirjoitettu. Mites olisi "melkein aitoja DVD":ta tai vaikka uusi "iPot"? Taattua piraattilaatua puolet aitoa halvemmalla.



Go Mehikoo....! 

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Semana santan seikkailut

Semana santa eli paasiasviikko on niita harvoja ajankohtia, jolloin meksikolaisilla on vapaapaivia ja mahdollisuus matkustaa muutamaksi paivaksi rentoutumaan. Luonnollisesti meilla oli juuri sama ajatus mielessamme kun suunnistimme Huasteca Potosinaan telttailemaan, suunnitelmissamme rampia viidakossa vesiputousten ja turkoosin sinisten luonnon uima-altaiden aarella.

Saavuimme torstai-aamuna Tanchanchíniin, San Luis Potosíin, joka on siis pikku kylanen Tamulin vesiputouksen lahella. Siella liityimme paikallisen señor Miguelin seuraan, joka vei meidat kanootillaan jokea pitkin kohti putousta.



jossain Rioverden huudeilla

Jokaisella paikallisella tuntui olevan oma botskinsa turistien viemiseksi Tamulin putoukselle. Miguel vaikutti luotettavalta kaverilta, joten nousimme hanen veneeseensa seuranamme perhe San Luis Potosísta.





Turkoosissa vedessa melonta ja metsasta kaikuvat papukaijojen oli juuri sita mita kaupungissa tulee aina ikavoitya. Melonnan sijaan olisin kylla mielellani uinut koko matkan putoukselle, mutta Miguelin mukaan joessa saattoi vaania krokotiileja, joten paatin pysytella kiltisti veneessa. En tosin ole varma oliko kyseessa vitsi vai tosijuttu...



Melonnan paatepiste eli Tamulin putous


kossssshhhh

Sitten jatkettiin matkaa luolaan, joka oli taynna sadevetta. Syvyytta oli 42 metria ja pohjaan asti nakyi aivan kirkkaasti.

Luolassa oli "muutama" muukin meidan lisaksi. Itseasiassa luola oli niin taynna ihmisia, etta jouduimme odottelemaan vuoroamme, etta paasemme pulahtamaan raikkaaseen veteen. Kun paasimme veteen oli olo kuin silleilla purkissa.







Palasimme takaisin Tanchanchíniin, jossa sain aikaiseksi tehtya jopa muutaman haastattelun paikallisille  opparini tutkimusta varten. Edistysta siis havaittavissa. Kylla tamakin ikuisuusopiskelija viela valmistuu.

lavalla on mukava matkustaa

Miguel kavereineen neuvoi meille hyvan ja rauhallisen telttailumesta joen rannasta. Emme kuitenkaan tyytyneet tahan, koska parin sadan metrin etaisyydella oli kunnon leirinta-alue pistetty pystyyn ja ranchero-humppa kaikui jokaisesta autosta, jotka oli ajettu aivan joen rantaan. Miksi telttaillessa pitaa huudattaa naapurin kanssa kilpaa musiikkia? Mielestani telttailun idea on juuri se, etta ollaan rauhassa luonnon keskella ja kuunellaan korkeintaan joen virtausta tai elainten ja lintujen aania eika niita samoja monotonisia rallatuksia mita kaupungissa.

Valttaaksemme siis pahimman melusaasteen jatkoimme matkaa hieman ylemmas jokea, jossa ei ollut muita telttoja nakyvissa. Pimeys oli tullut jo ajat sitten, joten saimme pystyttaa telttaa sokkoina jalleen. Tassa vaiheessa hieman kadutti, etta olin aiemmin samalla viikolla kieltaytynyt ostamasta Jorgen ehdottamia taskulamppuja Watsusta vedoten liian korkeaan hintaan.

Seuraavana aamuna herasimme ja huomasimme olevamme telttojen ymparoimana. Yon aikana oli siis saapunut viela lisaa telttailijoita, jotka olivat paattaneet leiriytya aivan laheisyyteemme. Koko paikka muistutti Ilosaaren raviradan leirinta-aluetta joten pikaisen purkkiruoka-aamiaisen jalkeen pakkailimme kimpsut ja kampsut ja otimme hatkat kohti Puente de Diosia toivoen loytavamme rauhallisemman mestan.


risukasa pyorilla

"Tervetuloa" sanoo Tamasopo

Ja viela mita. Matkalla El Cafetalin kylaan, jossa tama vesiputouksien ja turkoosin veden paratiisi sijaitsee, oli jo ruuhkaa perheautoista ja busseista. Aavistelimme pahinta, mutta paatimme jatkaa matkaa kuitenkin. Saavuimme perille ja jatimme auton paikallisen perheen pihalle parkkiin. Perheen pikkutytto lahti "oppaaksemme" eli johdatti meidat salatieta pitkin, niin ettei meidan tarvinnut maksaa virallista sisaanpaasymaksua, mutta 20 peson tippi opastuksesta. Reilu diili.

raiteita pitkin marssien kuin clandestinot odottaen seuraavaa junaa

puiden seasta pilkisti houkutteleva vesi
Kun olimme laskeutuneet joelle saimme todeta etta paikka oli niiiin taynna ettemme voineet ottaa askeltakaan astumatta jonkun varpaille. Humalaisia ihmisia kaljatolkkien kanssa uimassa, kontroloimattomia nuotioita, pallogrilleja, roskaa, musiikkia...juuri sita mita eniten odotimmekin.

talta nayttaa Puente de Dios normaalisti (kuva taalta)

ja talta sa naytti perjantaina. Kuin vesipuisto Serenassa
Paikka oli siis aariaan myoten taynna. Jokainen pieni mahdollinen, rauhallinen poukama kuhisi ihmisia, kylmalaukut ja grillit koristivat kallioita ja sekalaisia roskaa lipui ohitsemme kirkkaan sinisessa vedessa. Oi miksi, miksi?? Tama oli vallan oiva esimerkki siita mita kontroloimaton turismi voi pahimmillaan aiheuttaa.

Kahlasimme kuitenkin ylospain jokea ja onnistuimme loytamaan pienen altaan, jossa oli vain muutama muu meidan lisaksemme. Pian jengia alkoi kuitenkin valua lisaa kivien takaa kuin pienia, verenhimoisia piraijoja...



Teltan pystyttaminen joen varteen ei ollut mahdollista, ainoastaan merkityille leirinta-alueille, jotka olivat juuri sellaisia, jolta olimme samana aamuna paenneet. Vaikka vaihtoehdot nayttivat olevan vahissa paatimme yrittaa viela viimeista paikkaa, johon olimme halunneet menna jo jonkin aikaa: mammuttijarvea (jarvi, jonka pohjassa makaa mammutin jaanteita) nimeltaan Media Luna.

matkalla Media Lunaan


Saavuimme motarilta Media Lunalle vievaan risteykseen. Tie oli tukossa. Poliisiautot oli parkkeerattu esteeksi, niin ettei kukaan jatkaisi matkaa noin vain. Poliisiseta pysaytti meidat ja kysyi mihin olemme matkalla. Vastasimme etta Media Lunaan. Poliisiseta huokaisi syvaan ja pyysi meita nousemaan autosta kuin pahimmatkin lainsuojattomat. Media Lunaa varten meidan oli rekisteroitava itsemme listaan joka oli jo ainakin kilometrin pituinen. Kysyimme, etta onko paikka jo kovinkin taynna. Poliisiseta vilkaisi kulmiensa alta ja totesi hiljaa etta leirinta-alue on tarkoitettu max. 4000 hengelle, mutta sisalla on jo 6000. Siis 2000 yli maksimin. Tassa vaiheessa tiesin jo etta peli on menetetty, mutta en halunnut myontaa sita itselleni ja jollain kierolla tavalla halusimme nahda miten 6000 ihmista on mahdutettu 4000 ihmiselle tarkoitetulle alueelle. Jatkoimme siis matkaa.

Seuraavista tapahtumista ei ole kuvia. Vaikka kamera olikin ulottuvilla niin se jarkytys mika meita odotti oli liian shokeeraava, jotta olisin tajunnut dokumentoida mitaan. Kun paasimme leirinta-alueen sisaantuloon juutuimme muiden sisalle pyrkivien autojen sekaan. Halusimme kaantya ympari, mutta takana toottailevat autot eivat antaneet muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa eteenpain, maksaa sisaanpaasy ja alkaa etsimaan parkkipaikkaa valtavasta automeresta.

Parkkipaikan loydyttya lahdimme kavelemaan ihmismassan mukana metsaan pain. Poliisit ja turvamiehet seisoa ponottivat asemissaan, snack-kojujen myyjat huusivat kilpaa. "TAMALEEEES CALIENTITOOOS A 10 PESOOOS!". Maasto alkoi muuttua mutaiseksi. Pimeydessa kajastivat sadat elleivat tuhannet nuotiot ja ilma alkoi muuttua sakeaksi ja tunkkaiseksi. Vastaantulevat ihmiset talloivat varpaille ja takaapain pyrkivat tonivat paastakseen nopeammin valtaamaan "parhaimmat" telttapaikat. Hah. Turvamies tarkasti laukkumme varmistaakseen ettei meilla oli alkoholia. Han neuvoi meita menemaan vasemman puoleiselle leirinta-alueelle, joka ei ollut niin taynna kuin oikeanpuoleinen.

Astuimme kaaokseen. Telttoja kiinni toisissaan, kontroloimattomia nuotioita, vaatteita ja roskaa roikkumassa puiden oksista. Rancherohumppa raikaa taysilla jokaisesta teltasta ja humalaiset ihmiset (huom. alkoholia ei saanut vieda alueelle) huutavat taysilla mukana. Palavan muovin kary ja mustaa savua leijailee ilmassa. Yksi tekee tarpeitaan teltan paalle, toinen vieressa virtaavaan jokeen, jossa onnellinen pikku perhe kelluu uimapatjoineen. Olin varma, etta olimme joutuneet helvettiin.

pakolaisleirin meininki ( kuva taalta )
Vaelsimme pimeydessa epatoivoisesti etsien tyhjaa planttia jolle telttamme mahtuisi. Yritimme myos etsia kuuluisaa mammuttijarvea sita koskaan loytamatta. Aikamme vaellettua totesimme, etta oli taysin mahdotonta loytaa tyhjaa paikkaa teltalle eika ajatus jaada kaiken sen kaaoksen keskelle houkutellut hirveasti.

Joten pettyneina nostimme kytkinta ja suunnistimme kohti Querétaroa. Telttailu naytti paatyvan lyhyeen valitettavasti. Muutaman tunnin ajelun jalkeen lahestyimme San Luis Potosín kaupunkia. Oli jo myoha ja kuskilla alkoi uni tulla jo silmaluomet painua kiinni siihen malliin etta muutaman tunnin matka kotiin asti tuntui ikuisuudelta. Sen kummemmin miettimatta paatimme etsia yopymispaikan San Luisista ja jatkaa matkaa seuraavana paivana.

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja lampimana, joten paatimme ottaa suunnaksi San Luisin keskustan ja vilkaista mita sielta loytyy.



Hetken tallustelun jalkeen aurinko alkoi paahtaa tuskaisesti. Ostimme mehukojun myyjalta jaakylmaa tepachea eli ananaksen kuorista kaymisprosesilla valmistettua juomaa. Vahan niinkuin simaa mutta ananaksen makuista.


paahtava paiva, kylma tepache, mm!

Kaupunki tuntui olevan kovin tyhja vaikka edellisena iltana loysimme vapaan huoneen vasta kuudennesta hotellista, kaikki muut olivat taynna. Turisteja ei paljoa nakynyt, mutta paikallisia senkin edesta syomassa tacoja, kavelemassa puistossa tai muuten vaan nauttimassa kauniista paivasta.

carnitas koju

gorditas koju

Hedelmakojulta lahti mukaan sekoitus vesimelonia, ananasta, papaijaa ja cantaloupea. Noin litran vetoinen pussi maksoi 20 pesoa. Hedelma -ja mehukojut ovat ehka paras keksinto ikina.

meloonit, papaijat ja ananakset natisti rivissa

San Luisin keskusta oli natti ja paljon suurempi kuin olin kuvitellut. Olin aina luullut etta kaupunki on vain kamainen, ruma, huumejengilaisten ja rekkakuskien huilipaikka, mutta luuloni osoittautuivat ihan vaariksi - onneksi.


ilmapallo -ja lelukoju



Keskus plaza oli viritetty tayteen ruoka -ja ties mita kojuja. Aukion keskelle oli rakennettu iso lava ja ilmaan viritetty roikkumaan erilaisia paholaisia ja piruja. Jorge selitti etta kyseessa on La quema de los Judas eli perinteinen pahojen henkien ja pirujen poltto. Nama pirut edustavat jotain "pahaa", josta paastaan symbolisesti eroon polttamalla ja lopuksi rajayttamalla sita edustava hahmo. Naruista killui muun muassa hahmoja, jotka edustivat abortin kannattajia, tunnettuja rikollisia ja varkaita (eli poliitikkoja ennen kaikkea). Nakyi siella roikkuvan yksi bussejakin - juuri niita samoja X-bussin paholaisia joilla matkustan kotiin lahes paivittain. Ilmeisesti katolinen kirkko luokittelee bussit pahimman luokan paholaisiksi.



piruparat odottamassa tuomiotaan

FBI oli varmistamassa alueen turvallisuuden

Pirut rajaytettiin vasta illalla, joten paatimme seikkailla hieman lisaa random kaduilla.





Loysimme suloisen pikku kapakan, La Oruga y La Cebadan, joka on erikoistunut myymaan paikallisia oluita.





San Luisin pojat

Myohemmin palasimme plazalle, jossa pirujen rajayttely oli taydessa vauhdissa.



kapum!
Jaimme viela seuraavaksi paivaksi San Luisiin ja sunnuntai-iltana palasimme rakkaaseen Querétaroon. Vaikkei telttailu mennytkaan ihan putkeen niin vaihtoehtoinen kaupunkivisiitti pelasti taman loman. Tarinan opetus on siis, etta jos asiat eivat mene suunnitelmien mukaan niin on vain kehiteltava toinen suunnitelma ripeasti ja toimittava sen mukaan. Jokaisesta huonosta asiasta seuraa aina jotain hyvaa.