keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ensimmäinen Airbnb kokemus

Chicagon reissua varten olimme siis vuokranneet Airbnb:n kautta huoneen paikallisen pariskunnan asunnosta, Bridgeportista.  Tämä Chicagon eteläpuolella sijaitseva huudi on yksi kaupungin monikulttuurisimmista ja erityisen suosittu nuorten (opiskelijoiden) keskuudessa. Tästäkin huolimatta se on rauhallinen ja kaduilla tuskin näkee ketään puolenyön jälkeen. Downtown on myös muutaman junapysäkin päässä.

Hostimme kämppä oli ihan mahtava. Sisustus ja koko kämpän olemus oli täysin tyyliimme sopiva ja tuntui kuin olisi omaan kotiinsa tullut. Asunnossa oli paljon yksityiskohtia ja vanhoja esineitä joista pidin erityisesti. Sainkin paljon inspiraatiota oman Meksiko -kämppämme sisustusta ajatellen. Liitutaulun tekeminen on pitkään muhinut mielessä ja nyt sain taas potkua sen väsäämiseen. Tässä kämpässä se oli ihan oleellinen ja runsaansti käytetty kapistus sekä keittiössä että olkkarissa.

köökki ja eteinen
olkkari

polkupyörät olivat myös lainattavissa
pikku lukaalimme
lipasto ja ovesta tehty peili
Diiliin ei kuulunut aamupalaa, mutta oli silti kiva yllätys aamupöpperöisenä löytää kahvia ja kaurapuuroa keittiön pöydältä. Hostimme oli myös jättänyt viestin Iced coffee in fridge, please drink. Also feel free to use the herbs from the balcony. 

timjamia, basilikaa, rosmariinia ja persiljaa partsi täynnä
pienet yllätykset ovat parhainta 



Myönnän että olin alkuun hieman epäileväinen Airbnb:n suhteen, vaikka olinkin lukenut pelkkää positiivista palautetta hosteistamme sekä muiden hyviä kokemuksia ko. palvelusta. Nyt en voi muuta sanoa kuin, että onneksi tuli kokeiltua, sillä en usko että olisimme löytäneet parempaa ja halvempaa paikkaa yöpyä. Hostimme olivat myös erittäin avuliaita ja vastasivat kaikkiin kysymyksiimme. Harmi vain, että näimme heidät vain kertaalleen kun saavuimme, sillä olisi ollut mukava tutustua paremmin. Koska he olivat poissa ja saimme olla keskenämme koko ajan asunto tuntui oikeasti kuin omalta kodilta. Keskustassa ollessamme sanoinkin Jormalle, että lähdetään kotiin.

Pähkinänkuoressa: jos epäröit Airbnb:n tai vastaavien palveluiden käyttöa niin sanon että älä epäröi. Turvallisinta on tietenkin valita joku, jolla on positiiviset arvostelut, mutta kannattaa antaa mahdollisuus aloittelijoillekin, joilla ei ole vielä arvosteluja. Kommunikoi tulevan hostisi kanssa ja kysy mikäli et ole varma jostain asiasta. Kokeilla kannattaa ainakin kerran ja jos et pitänyt kokemuksesta niin fine. Oletpahan kokemusta rikkaampi.

Ihan mahtavaa, että tällaisia vaihtoehtoja löytää hotellien tilalle. Tulevaisuuden reissuilla tulemme varmasti käyttämään Airbnb:tä aina kun mahdollista.

 

2 kommenttia :

  1. Moikka! Ensimmäistä kertaa taidan kommentoida, vaikka olen jo jonkun aikaa lukenut blogiasi. Kivaa luettavaa! :)
    En ole ikinä edes kuullut Airbnb:stä, mutta ymmärtääkseni toimii hieman samalla tavalla kuin Couchsurfing?
    Olen muuten kade hostien yrttitarhasta!! Kivan näköinen kämppä muutenkin!

    VastaaPoista
  2. Moikka Anna ja tervetuloa!

    En ole couchsurfingia kokeillut, mutta Airbnb toimii tietääkseni samalla periaatteella. Ainoastaan siitä maksetaan hostin pyytämä hinta ja mahdollinen takuu, joka palautetaan myöhemmin. Meillä kävi kyllä hyvä tuuri kämpän ja hostien suhteen! Ihan mahtavia molemmat ja olisin niin voinut jäädä asuu tuonne haha. Ja kyllä itsekin kovin kadehdin tuota yrttipuskaa kun omat basilikat ja muut rehut kuolee aina ennen aikojaan :D

    VastaaPoista