torstai 27. tammikuuta 2011

Hola!

Mexico City jäi viime viikolla näkemättä mutta asia korjaantuu tänään kun Primera Plussa starttaa n. klo.16 kohti Chilangolandiaa. Vihdoin ja viimein hieman matkustelua! Viime perjantaina teimme Elen kanssa omatoimituristikierroksen Centro Historicoon:







Lauantaina menimme katsomaan trancerockia soittavaa Infectedia. Querétaron messukeskus oli täynnä jos jonkinmoista tallaajaa erinäisten aineiden vaikutuksen alaisena. Bisse oli lähestulkoon Suomen hinnoissa, joten keskityimme lähinnä bailaamiseen dokaamisen sijasta.


Una, Neto, Ele

Una, Rulo, Ele








Menemisemme täällä rajoittuu pitkälti koulun, mercadon, plazan ja kodin välille. Ja tietenkin aamu -ja päiväaikaan. Illalla on kuulema vaarallista liikkua tuntemattomilla huudeilla, etenkin ulkomaalaisten ja turistien. Tästä huolimatta päätimme Elinan kanssa murtaa "kuplan" ja lähteä illalla tutkimaan lähinaapurustoa. Jätimme rahat, puhelimet ja laukut (kamera lähti kuitenkin mukaan) kotiin vaikkakin yleensä ryöstön kohde ei ole omaisuus vaan turisti itse. Pippurisumut turvanamme lähdimme seikkailemaan kohti tuntematonta. Lopulta päädyimme El Tepen huudeille:



Suosituin automalli Mexicossa: vocha




Painiareena

Paikallinen AA







Meksikossa naapurustot jaetaan seuraavasti: barrio, colonia tai fraccionamiento. Barriossa asuvat vähempiosaiset, coloniassa keskituloiset, fraccionamiento (jossa me asumme) on sama kuin colonia,  mutta yksityinen ja vartiotu alue. Espanjan opettajamme, Sandra kertoi meille Querétaron vaarallisimmista naapurustoista, joihin ei missään nimessä pidä mennä varsinkaan yöaikaan. No, opettajamme ei ollut mielissään kun kuuli meidän olleen kahdestaan El Tepessä yöaikaan. Muita vaarallsia huudeja on Lomas de Casa Bca. (jossa myös käveltiin illalla Elen kanssa) sekä Peñuelas.

Tiistaina menimme taas kuuntelemaan meksikolaista laatumusaa kaverimme treenikämpälle. Innokkaina faneina kuvailtiin Elen kanssa pitkät pätkät videoita ja kuvailtiin innoissamme. Treenien jälkeen siirrymme jatkamaan iltaa alakertaan domino-pelin, rommikolan ja musan voimin. Meksikolaiset ottivat Flogging Mollyn hyvin vastaan mutta Hurriganesista totesivat vain että "kuulostaa aivan meidän bänditreeneiltä" ja "laulaako nää suomeksi vai englanniksi?".

Ystämme Sandy täytti eilen vuosia, joten juhlan kunniaksi leivoimme mansikkamoussekakkua...

...tai siis Sorianan leipuri leipoi.

Paljon onneeaa vaan


Jep, tässä kaikki tällä kertaa. Ensi viikkoon!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti