lauantai 15. tammikuuta 2011

Hola amigos! Kohta tulee kolme viikkoa täyteen Qerétarossa. Onhan tämä oikein mukava, siisti ja turvallinen kaupunki mutta tekee jo mieli päästä näkemään muutakin Meksikoa. Keskiviikkona alkoi Introduction to Mexican Culture -kurssi, joka nostatti matkakuumetta entisestään. Opettaja Edgar kehui erityisesti Oaxacan osavaltion vuoristoja, jossa vielä asustaa alkuperäisiä intiaaniheimoja. Paikka edustaa kuulema 'oikeaa' Meksikoa parhaimmillaan. Sinne siis, kiitos! Tähän mennessä matkustelu on rajoittunut lähikyliin eli Santa Rosaan ja San Migueliin, jotka molemmat olivat söpöjä pikkukaupunkeja. Jos suunnitelmat menevät putkeen niin ensi viikonloppuna suunnataan nokka kohti Mexico Cityä, jossa luvassa ainakin shoppailua, juhlimista, ja Frida Kahlo museossa vierailua.

Torstaina saimme kuulla ilouutisen: perjantain ja lauantain kestävä Intercultural Communication -kurssi oli siirretty alkamaan vasta helmikuussa. Tarkoitus oli viettää viikonloppu koulun penkillä istuen, mutta viimehetken peruutuksen takia viikonlopun suunnitelmat olivat täysin auki. Torstai tuntuu olevan täällä kovin biletyspäivä, joten uloshan sitä oli lähdettävä.


Wot?

Ele banderan teko puuhissa
Tsädää!


Serious talk


Uno a uno!

 Lähdettiin katselemaan downtownin yöelämää. Ensin oli luvassa saluunantyyppinen, rock -henkinen kapakka, jossa kantikset hengaavat illasta toiseen. Vaihteluna tequilalle maisteltiin mezcalia, joka ei makunsa puolesta eroa tequilasta juuri lainkaan.

Sol vs. michelada

Välillä käytiin vessassa lukemassa Wilden runoja
Karmassa karmeaa margaritaa


Illan päätös: riisimaitoa ja tacoja ala Uncle Fredy

Nomnom

Seuraavana päivänä oltiin reippaita ja lähdettiin Elen kanssa pikku iltalenkille

Darra-Ele




Aurinko laskee selkäsi taa...

Iltalenkki muuttui vuorikiipeilyksi


Öinen Querétaro

Joulupalmu Plaza de Parquessa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti