keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Erilainen uusivuosi

Suomessa uusivuosi on  suuri dokausjuhla kavereiden kanssa kotona, baarissa, ilotulitusten paukkuessa taustalla ja siiderin jäätyessä hankeen. Täällä Mehikon mailla, jossa ihmiset arvostavat perhettään ylitse kaiken, uutta vuotta juhlitaan hiukan eri tavalla:

Uusivuosi sujui rattoisasti Sandyn perheen luona. Koko suku vauvasta vaariin oli paikalla, yhteensä noin 30 meksikaania plus kolme kalpeanaamaa. Biitsi todellakin tekisi hyvää talven vaalentamalle iholle... Tosiaan, yleinen tapa ilmeisesti on avata lahjat vasta uutena vuotena, jotka edelleen kuusen alla odottelivat kärsimättöminä avaajiaan.  Aluksi saatiin jotain glögintapaista, lämmintä kaneli -hedelmä -tequila juomaa, seurasi kuuma rapu-chilikeitto. Seuraavaksi pöytään kannettiin tostadas eli kuivia ja kovia tortillalettuja sekä kulhoissa noin viittätoista erilaista täytettä: lihaa, kanaa, kalaa, rapua, papua, salaattia, salsaa, sekä lukemattomia tunnistamattomaksi jääneitä, herkullisia ruokalajeja.Ruokajuomana oli palomaa eli tequilaa, limeä ja sitruunalimsaa.  Jälkkäriksi tarjottiin vanukasta, jossa oli värikkäitä liivatepaloja, hmm... Ruokailu kokonaisuudessaan kesti useita tunteja ja aina kun kulho tyhjeni niin uutta satsia pöytään. Nyt tuli viimeistään huomattua että meksikolaiset todellakin syövät nonstoppina ja isoja annoksia, ihan niinkuin miekin.

Ilta jatkui piñatan rikkomisella keskellä katua. Köyden varaan viritettiin tämä värikäs, tähdenmuotoinen paperimassa koriste, joka tursusi karkkeja. Vuorollaan aina yksi yritti rikkoa piñataa kepillä, silmät sidottuina, muiden laulaessa laulua, jonka aikana piñata oli rikottava. Eipä onnistunut minulta. Vihdoin viimein joku sai piñatan hengiltä ja karkit lentivät pitkin katua kuin penkkareissa konsanaan.

Loppuillasta, tai oikeastaan aamuyöstä, aloitettiin lahjojen jako, joka poikkesi todella paljon suomalaisesta tavasta. Meillä kun lahjat jakaa yksi henkilö (joulupukki, ehkä?) ja operaation on kaikenkaikkiaan hyvin lyhyt, jotta paketit päästään repimään auki mahdollisimman nopeasti ja katsomaan toiko pukki uuden pleikkarin. Täällä lahjat annetaan yksi kerrallaan: yksi kerrallaan otetaan random lahjan kuusen alta, ojennetaan se saajalle, joka avaa paketin muiden ihmetellessä vieressä. Sitten jokaisesta lahjan antajasta ja saajasta otetaan yhteiskuva, vaihdetaan haleja ja pusuja. Lahjat joita täällä annetaan ovat itse kudottuja pipoja, kaulahuiveja jne, ei niin kalliita asioita, mutta joilla kuitenkin on suuri tunnearvo. Ja jokainen sai max kaksi lahjaa, ei kahtakymmentä kuten Suomessa.

Piñata!


Lisää kuvia/videoita uudesta vuodesta myöhemmin!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti