keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Sunnuntailounaalla anoppilassa


Sunnuntaisin kokoonnutaan porukalla anoppilaan lounaalle. Ruokapyötäkeskustelujen aiheet ovat yleensä aika kepeitä, mutta toisinaan (etenkin anoppini ja lankoni toimesta) ne eksyvät myös tulenarempiin aiheisiin kuten politiikkaan ja uskontoon. Jokaisella on vahva mielipide aiheesta kuin aiheesta ja usein tunnen joutuneeni keskelle sotatannerta kun kommentteja lauotaan niin puolesta ja vastaan.

P7160128

Viime sunnuntailta päähäni porautui muutama kommentti:

Koko systeemi perustuu siihen, että vähäosaisempia harhautetaan. Lait säädetään toimimaan rikkaiden puolesta ja köyhät huomaamattaan ovat näiden talutushihnassa. 

Meksiko ei koskaan voi nousta kehittyneiden maiden tasolle, koska kaikki täällä on tehty rikastuttamaan rikkaita ja köyhdyttämään köyhiä. 

Joku totesi, että ongelman ydin on siinä että meksikolaiset ovat todella ignorantteja ja "huonomuistisia". Yli 80 vuotta maata hallinnut puolue, PRI, on jälleen vallassa koska monien mielestä se on ainoa puolue joka todella osaa johtaa maata. Tästähän ollaan monta mieltä. Itse en rehellisesti osaa sanoa kuka tai mikä puolue olisi oikea. En kuitenkaan usko että yksikään puolue, joka kalastelee äänestästäjiä lahjoittamalla ruokapaketteja ja televisioita haluaa johtaa maata ainakaan sellaiseen suuntaan, jossa köyhimpien asema parantuisi.

P7160149

Tämän sunnuntain ruokapöytäkeskustelun pääaiheena oli mikäs muukaan kuin Meksikon kuuluisimman capon, Chapo Guzmanin, vankilapako josta uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa.

Chapo pakeni viime lauantai-yönä tunnelia pitkin "erittäin hyvin valvotusta" vakilasta. Paon huomattuaan poliisit sulkivat teitä Estado de Mexicossa ja naapuriosavaltioissa  etsiäkseen karkuria. Myös Tolucan lentokenttä suljettiin hetkeksi. Tämä kaikki oli kuitenkin pelkkää showta, koska tuossa vaiheessa Chapo oli varmasti kiidätetty helikopterilla pakoilemaan jonnekin Sinaloan vuoristoon tai tuntemattomalle paratiisisaarelle.

P7300219

Pitkän ja kiivaankin keskustelun lopputulos oli melko yksimielisesti se, että Chapon reilu vuosi sitten tapahtunut kiinniotto ja viime lauantainen pako olivat kaikki suunniteltuja. On ihan selvää, että ilman korruptoituneita valtion virkahenkilöitä Chapo ei ole onnistunut pakenemaan. Kyllä taas tuli todistettua, että raha tuo valtaa ja sillä saa koskemattomuuden. Con el dinero baila el perro.

P7300238

Korruptiosta on kyllä vaikea syyttää ketään yksittäistä ryhmää tai osapuolta, sillä usein kartellien kanssa neuvottelu menee kiristyksen puolelle. On valittava plata o plomo. Jos pitäisi valita luodin tai rahan väliltä niin ehkä itsekin kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon kun oma tai toisen henki on kyseessä. Ja niin kauan kun joku ottaa lahjuksen vastaan tai hyväksyy kiristyksen sitä tulee tapahtumaan. Kiinnostaisi tietää mitä ja kuinka paljon Chapo on antanut vaihdossa vapaudestaan; rahaa, tietoja kilpailevien kartellien toiminnasta, suojelua perheelleen?

P7160144

Jännä nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuka "sankari" nappaa Chapon seuraavaksi ja ketä ylistetään? Entä kenen pää pistetään laudalle?

Ps. Jorman isän lempinimi on myös Chapo. Tästähän toki revittiin huumoria kerrakseen. Kukaan ei varmaan arvaa, että Chapo piileskeleee queretarolaisessa lähiössä hihi...


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti