Deja de chingar

Nyt kun Jorma ei ole täällä hänen vanhempansa ovat ottaneet huoltajan roolin eli varmistelevat vähän väliä että onhan meikäläisellä kaikki ok. Vaikka aina vakuuttelenkin pärjääväni yksin niin onhan tuo tavalollaan tosi suloista.

Viime viikolla kun vietimme Jorman viimeistä iltaa vanhempiensa kanssa keskustelu kääntyi siihen kuinka pankkivirkailijat tekevät hommia rikollisten kanssa: asiakas nostaa suuren määrään käteistä ja virkailija lähettää nopeasti viestin kaverilleen. Kun tyyppi lähtee pankista joku yllättäen ryöstääkin tämän. Tästä aiheesta sitten päädytiin taas siihen että on aina ennakoitava, odotettava sitä mitä ei koskaan odottaisi. On tarkkailtava ympäristöä, kanssaihmisiä eikä pidä luottaa keneenkään paitsi omaan perheeseen. Tosin ei ole ennenkuulumatonta että perhe tai kaveritkin saattavat puukottaa selkään.



Jorma sanoo välillä että olen liian luottavainen. En ole valpas eikä mieleeni tule kaikkia hulluja mahdollisuuksia miten kanssaihmiset voisivat huijata minua tai hyötyä hyväuskoisuudestani. Totesin vain, että kulttuuri jossa olen kasvanut ei milloinkaan ole opetettu, että perusoletus on ettei kehenkään voi luottaa. Varmasti meille kaikille opetettiin ettei tuntemattomilta saa ottaa mitään tai nousta vieraan auton kyytiin. Oma perusoletukseni on aina ollut, että ihmisiin voi luottaa. Harva meistä oikeasti on pohjimmiltaan paha ja haluaisi satuttaa toista, näin uskon.

Sukulaismiehen mukaan huijarit suorastaan haistavat sinisilmäisyyden. Olen siis kuulema varsin helppo kohde. Kieltämättä tuo pankkiesimerkki ei olisi tullut heti mieleeni ja ei moni muukaan asia. Juoksua harrastava naapurin täti vinkkasi että kadulla juostessa pitkät hiukset kannattaa pitää nutturalla tai lippiksen alla koska mahdollinen kidnappaaja voi tarttua pitkänä liehuvaan poninhäntään. Tuossa hetkessä kyseinen skenaario nauratti, mutta myöhemmin olen pohtinut paljon ovatkohan nämä perusteltuja, pitkälle vietyjä varotoimenpiteitä vaiko silkkaa vainoharhaisuutta?




Pari viikonloppua sitten olimme Tequisquiapanissa viini -ja juustofestareilla. Jorma ja muutama kaverinsa päättivät lähteä etsimään vessaa festarialueelta. Bajamajoihin oli lähes kilometrin jono, joten he olivat pimeyden turvin hiipineet johonkin pusikkoon. Yhtäkkiä kesken toimituksen jostain puun takaa oli hyökännyt lauma poliiseja ja napanneet heitä olkapäästä kiinni. Poliisisedät alkoivat tivaamaan mordidaa eli lahjusta. Jorma sanoi ettei aikoisi maksaa senttiäkään ja että voisivat viedä hänet mieluummin poliisilaitokselle ja kirjoittaa oikean sakon. Poliisit sanoivat että sakko tulisi olemaan ainakin 10-kertainen siihen verrattuna mitä he pyysivät kultakin (50 pesoa eli noin 3 euroa). Lisäksi laitoksella he joutuisivat odottamaan sellissä ties kuinka kauan.

Kahdesta huonosta vaihtoehdosta pojat valitsivat helpomman eli lahjomisen. Tämän jälkeen ilta jatkui normaalisti, mutta puskakuselle ei enää menty. Vuokratalolle lähdettäessä kävelimme tuon puistoalueen ohi, joka oli jo muodostunut julkiseksi vessaksi. Huomasimme että poliisit piiloutuivat puskiin ja puiden taa vaanimaan mahdollisia puskapissaajia, jotta voisivat yllättää heidät ja vaatia lahjusta. Virkavallan tarkoitushan ei suinkaan ollut suojella puiston ulkomuotoa vaan pesonkuvat silmissä kiiluen ryöstää viinipäissään pissaavia ihmisiä.



Hay que chingar antes de que te chinguen on mentaliteetti, joka menee vielä askeleen pidemmälle. Ihmiset, jotka ajattelevat näin uskovat, että ainoa toimiva keino välttää huijatuksi tai petetyksi joutumista on oltava aina askel edellä ja huijattava tai petettävä muita ensin. He elävät jatkuvassa luulossa, että muut ihmiset haluaisivat kusettaa heitä. Tämä ei enää mene pitkälle vietyjen varotoiminpiteiden piikkiin vaan vainoharhaisuuden puolelle.



Olen opetellut hieman valppaammaksi. Tarkkailen enemmän ympäristöäni ja yksin kävellessä kurkkaan olkapääni yli vähän väliä. Suhtaudun varauksella jos joku tuntematon tulee juttelemaan vaikka kyseessä olisikin ihan hyvätahtoinen ele. Keskustelun laadusta huomaa kuitenkin aika nopeasti onko kyseessä vilpitön mielenkiinto vai onko tyypillä ketunhäntä kainalossa.

Ehkä olen onnekas, mutta tällä huolettomalla asenteellani en ole joutunut vielä tähän päivään asti minkään suuren huijauksen kohteeksi. Jatkuva varpaillaan oleminen on todella energiaa vievää, joten jatkan mieluummin lunkkia linjaani.



Sain muuten viime viikolla Haciendasta pyytämäni viisumirahat takaisin! Luottoni tähän instituutioon vahvistui kertaheitolla. Eihän siinä mennytkään kuin 2,5 kuukautta.

Kuvat reissulta Tequisiin noin kuukausi sitten.