Eilen tapahtui ihme: yli kolmen kuukauden jälkeen Internetin ihmeellinen voima laskeutui huusholliimme. Tästä seurasi väittömästi tuntikausia kestänyt sessio, johon kuului lemppariblogien lukua sekä Youtubin ja Southparkstudion töllötystä. Nettiriippuvuus alkaa olla hyvää vauhtia paluillaan siis.
Tänään koulussa oli kermesse -tapahtuma, perinteinen meksikolainen juhla, jossa on ruokaa, pelejä, arpajaisia, disko jne. Kello kahdelta tapahtuma aukesi, musiikki alkoi pauhata ja lapsukaiset laulavaiset alkoivat kirjaimellisesti hyppiä seinille. Jokaiselle meistä oli osoitettu koju, jossa myydä lippuja tiettyyn ajankohtaan. Itse sain olla pankkivirkailija ja vaihtaa rahaa lippuihin joilla sitten tuotteita ja pelejä maksettiin. Ahkeroinnin jälkeen henksullekin jaettiin nippu lippuja, omani tuhlasin ruokaan tietty. Pomppulinna houkutteli myös, mutta ikäraja tuli vastaan. Voisi tälläinen jättiläinen musertaa pikkuiset viisivuotiaat alleen.
Suunnistin erään perheen tacokojulle ja vetäisin kaksi gorditaa kaktuksella. 15 pesoa gorditasta on ryöstöhinta (kadulla saisi maksaa korkeintaan kympin), mutta koska tapahtuman rahat menevät sentäán hyvään tarkoitukseen eli koululaisten luokkaretkiin niin päätin satsata. Jälkkäriksi vetäisin suklaavanukkaan.
Illalla mennnään Jorman kanssa cantinaan, jossa ensimmäistä kertaa treffasimme reilut kolme vuotta sitten. Ei olla kuukausiin käyty yhdessä ulkona, mutta tänään micheladahammasta kolottaa pahemman kerran. Ja juuri tuossa cantinassa ne maistuvat erityisen hyviltä. Johtuneeko kultaisista muistoista, joita kyseiseen miljööseen liittyy vai kenties baaritiskiltä bongaamastani Salmari -pullosta, jonka bartenderin mukaan joku muinainen, omituista kieltä sönköttävä asiakas oli tuonut tullessaan? Oli miten oli, tuo cantina on yhtä kodikas ja lämpöinen kuin mummon kutomat villasukat talvipakkasilla.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti