Mukavuusalueen ulkopuolella

Buenas!

Duuniaiheiset postaukset jatkuvat. Kuinkas muuten kun vietän suurimman osan päivistäni työpaikalla. En kuitenkaan valita, koska tykkään työstäni ja tämän parin kuukauden ajan mitä täällä olen ollut olen huomannut aikamoista kehitystä itsessäni ja se jos mikä motivoi jatkamaan.

Yksi tämänhetkisistä tehtävistäni on antaa kiinnostuneille perheille tietoja koulusta ja opetusjärjestelmästämme. Espanjaksi kutsumme tätä vain lyhykäisyydessään informes ja suomeksi se olisi varmaan info tai infotilaisuus. Eli kun uusi perhe saapuu tutustumaan kouluun menemme informes -huoneeseen, jonka seinällä on iso screeni PP -esitystä varten. Riippuen siitä onko perhe kiinnostunut päiväkodista, esikoulusta vai alakoulusta pidämme heille eri esityksen. Tämä esitys kattaa kaiken koulun historiasta suomalaisen opetusjärjestelmän selittämiseen, koulun säännöistä ja arvoista läksypolitiikkaan. Päiväkodin ja esikoulun tapauksessa tutustutaan myos Reggio Emilia -pedagokiikkaan. Lopuksi käydään läpi tietty hinnat ja tehdään kierros koulun tiloihin. Tässä kaikessa menee yleensä tunti. Pähkinänkuoressa: tehtävämme on siis saada uusia oppilaita sisään.

Yllämainittu tehtävä on jotain mitä en olisi ikinä kuvitellut tekeväni. Vaikka amk:ssa onkin tullut opittua jotain markkinoinnista niin en todellakaan miellä itseäni hyväksi myyjäksi. Kassalla olen työskennellyt paljonkin ja nopeat asiakastilanteet ovatkin aika helppoja. Vakuuttavien myyntipuheiden pitäminen ja asiakkaiden houkuttelu ostamaan jotain onkin sitten ihan toinen juttu.

En myöskään ole mikään esitelmöijä. Koulussa ei pitänyt esiintymisestä, olin aina todella hermostunut ennen vuoroani. Harjoittelin toki etukäteen sanomisiani, mutta H-hetkellä kaikki pyyhkiytyi mielestäni ja lopulta seisoin luokan edessä tuppisuuna tai hölötin hermostuksissani sitä sun tätä. Joskus saatoin puhua jopa asiaa, mutta faktat tulvivat suustani epäloogisessa tai vaikeasti seurattavassa järjestyksessä, niin että yleisöllä varmasti oli tuskaa seurata mukana. Kadehdin aina hieman niitä, jotka osasivat pitää hyviä, mielenkiintoisia ja helposti seurattavia esitelmiä.

Nyt olen työssä, jossa joudun pitämään tunnin mittaisen esitelmän parhaillaan neljä kertaa päivässä. ESPANJAKSI. Neljä kuukautta sitten tuo olisi ollut pahimpia pelkojani, mutta nyt se tuntuu jo melkein rutiinilta. Toki minulla on vielä paljon opittavaa, mutta olen jo päässyt pahimman pelkoni yli. Kuinka se tapahtui?

Kun C kutsui minut ensimmäistä kertaa mukaansa infotilaisuuteen erään perheen kanssa, kuuntelin vieressa kuinka hän tunnin verran puhui lakkaamatta ja kertaakaan vilkaisematta seinällä olevaa PP-esitystä. En ymmärtänyt puoliakaan, mitä hän jauhoi opetusmallista ja koulun toiminnasta, mutta muistan olleeni erittäin otettu hänen tavastaan esiintyä. Halusin oppia olemaan yhtä hyvä kuin hän; oppia, kuinka siirtää kaikki se tieto järkevästi jäsenneltynä kuulijan ajatuksiin. Mutta miten?

Päivittäin olin mukana C:n pitämissä infoissa ja kuuntelin. Tein muistiinpanoja hänen sanomisistaan, kysymyksistä joita vanhemmat tekivät sekä C:n vastauksista. Päivä päivältä aloin muistamaan enemmän mitä sanoa missäkin kohdassa, mitä kysymyksiä vanhemmat kysyvät ja mitä vastata niihin. Kun informes -huoneessa ei ollut ketään hiivin sisään ja harjoittelin ääneen itsekseni esitelmän pitämistä.

Muutamien viikkojen jälkeen aloin jo oppimaan aika hyvin tämän "myyntipuheen". En kuitenkaan ollut  vielä valmis pitämään esitelmää yksin. Sitten eräänä päivänä C oli poissa ja saapui perhe, jonka kanssa hän oli tehnyt tapaamisen infoa varten. Pulssi nousi aika korkealle kun tajusin, että nyt minun olisi pidettävä esitys yksin.  Pakko vetää tää hyvin läpi - ajattelin ja hermostuneena yritin sitten kertoa perheelle mandollisimman tarkkaan kaiken sen mitä olin kuullut C:n selittävän. Ääneni tärisi, jouduin hakemaan paljon sanoja ja en varmasti muistanut puoliakaan koko esityksestä. Jälkeenpäin tunsin kuitenkin helpotusta ja jopa pientä ylpeyttä itsestäni: ensimmäinen infotilaisuuteni oli ohitse! Nyt mietin, että olihan se aika surkea esitys, mutta myöhemmin kyseinen perhe kertoi minulle että olivat hyvinkin vakuuttuneita opetusjärjestelmästämme ja halusivat laittaa lapsensa kouluumme. Mission accomplished siis.

Tuo ensimmäinen infotilaisuus oli kaikista pahin ja sen jälkeen kaikki muuttui helpommaksi. Seuraavat kerrat sujuivat jo paljon paremmin; en enää turvautunut taustalla pyörivään PP-esitykseen vaan muistin asiat jo aika hyvin ulkoa. Riippuen perheen kysymyksistaä ja tarpeista painotin tiettyjä seikkoja tai kerroin laajemmin aiheista jotka juuri heita kiinnostivat. Esityksistäni alkoi tulla persoonallisempia ja rennompia.

Infotilaisuutta pitäessani teen edelleenkin virheitä (etenkin kieliopillisia) ja toisinaan joudun pyytämään vanhempia toistamaan kysymyksensä kun en ymmärrä. En muista vieläkään esityksen kaikkia yksityiskohtia. Myös tietyntyyppiset persoonat saavat minut hermostumaan: henkilöt, jotka jatkuvasti keskeyttavät kysymyksineen ja jotka tulevat kiireessä ja sanovat että heillä on 10 minuuttia aikaa. Ne tilanteet kun kolme perhettä saapuu samaan aikaan ja kaikki on mahdutettava samaan huoneeseen ja yks perhe on kiinnostunut päiväkodista, toinen esikoulusta ja kolmas alakoulusta ja kaikille on selitettävä samaan aikaan.

Infotilaisuuksissa olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkumetreillä se on epämiellyttävää ja pelottavaa, mutta lopulta palkitsevaa koska joudun haastamaan itseni ja kohtaamaan pelkoni. Olen erittäin kiitollinen tuosta ensimmäisestä päivästä, jolloin joudun kohtaamaan mieleni suurimman mörököllin ja pitämään esityksen yksin. Tuona päivänä tajusin että pelkoni oli täysin turha ja sitä pahinta ei koskaan tapahtunut: että ääneni katoaisi, en saisi sanaa suustani ja perhe kävelisi vihaisena tiehensä. Niin ei todellakaan käynyt ja tajusin ajatukseni olevan täysin hupsu ja päästin tuon mörököllin kävelemään tiehensä.

Niinä hetkinä kun teen virheitä tai sanon jotain typerää en viitsi takertua siihen. Jos kuulija mainitsee siita jotain otan hänen kommenttinsa vastaan huumorilla tai otan siita opikseni, mutta en jaa pyörittelemään sitä mieleeni päiviksi. Itse ainakin opin virheiden kautta paljon paremmin kuin vain keskittymällä täydellisiin suorituksiin.

kuva