Virkaintoisen tullimiehen kynsissä

Tervehdys täältä keskeltä pelto -ja tehdasmaisemaa! Nyt on vietetty ruhtinaalliset kuusi päivää gringopuolella niinkuin meksikolaiset sanovat lado gringo. Silti en vieläkään ymmärrä että olen täällä: puhun kaupan kassalle ja hotellin henkilökunnalle espanjaa kunnes tajuan heidän wtf? -ilmeistään, että ainiin, aika vaihtaa päälle English mode. Nyt vasta huomaan miten paljon englantini onkin kärsinyt kun sitä ei ole tullut aktiivisesti käytettyä. Onko mahdollista että aivoni pystyvät muistamaan ainoastaan yhden kielen kerralla?

Haluan nyt jakaa teille kokemukseni amerikkalaisten tullimiesten kanssa asioinnista. Kokemus oli yksi kuumottavimmista, mihin reissuillani olen joutunut, mutta näin jälkeenpäin ajatellen hyvinkin opettavainen ja jopa hauska. Tilanne tapahtui suurimmalta osin oman ajattelemattomuuteni vuoksi ja haluankin jakaa tämän tarinan lähinnä muistoksi ja opetukseksi itselleni. Mikäli siellä lukijoiden joukossa on joku Yhdysvaltoihin matkustava niin suosittelen lukemaan, jotta tiedät miten EI kannata toimia.

Matkani Querétarosta aina Detroitiin asti oli sujunut täysin ongelmitta - itseasiassa epäilyttävän loistavasti. Viimeisellä mahdollisella etapilla sain sitten ongelmia oikein olan takaa kun Detroitin kentän tullimies passitti minut kuulusteluihin. Tiesin, että minulta kysyttäisiin miksi matkustan, paljonko minulla on rahaa mukanani ja onko minulla mahdollisesti ystäviä tai sukulaisia joiden luo menen. En ollut miettinyt edes kunnolla mitä tulen näihin kysymyksiin vastaamaan ja siinä jonossa seisoessani päätin, että kertoisin tulevani matkustelemaa ja shoppailemaan. Näinhän asia oli. Ajattelin että se olisi jotenkin yksioikoisempaa kuin jos sanoisin, että tulen tänne asumaan pariksi kuukaudeksi meksikolaisen mieheni kanssa, joka on Auburn Hillsissä 3 kk mittaisella työkeikalla. Tästä seuraisi varmasti liuta lisäkysymyksiä hänen viisumistaan, työhistoriastaan jne. Kun siis pääsin passitarkastukseen kerroin viranomaiselle tulevani matkustelemaan ja shoppailemaan yksin. Hetken kuluttua mies astui ulos kopistaan ja talutti minut sivummalle ja vei toiseen huoneeseen. Tässä vaiheessa tiesin jo, että olin lausunut väärät sanat ja Homeland Security Department oli päättänyt ottaa minut lähempään tarkasteluun. Onhan se nyt epäilyttävää, että suomalainen, Meksikossa asuva työtön vastavalmistunut haluaa tulla Auburn Hillsiin lomailemaan muutamaksi kuukaudeksi.

we are just defending our land

Minut saatettiin huoneeseen, jossa istui pelästyneen näköisiä aasialaisia, latinoja ja arabeja lisäkseni. Huoneessa oli viisi tiskiä, joilla työskenteli turhautuneita ja vihaisia tullimiehiä. He tarkkailivat meitä mahdollisia terroristeja ja onnenonkijoita näpyttellen keskittyneesti havaintojaan salaisiin arkistoihin. Näin lasiseinän läpi kuulusteluhuoneessa istuvan latinomiehen kasvot käsiään vasten, hikoillen ja selittäen tullimiehelle jotain. Hän näytti kuihtuneelta ja katseensa oli jokseenkin epätoivoinen. Tiesin, että en tule selviämään helpolla. Yritin silti olla rauhallinen, mutta tunsin miten hikipisarat valuivat otsaa pitkin.

Tovin istuskelun jälkeen poliisi kutsui minut tiskille ja alkoi tivata miksi tulen Detroitiin yksin. Kuten jo olin sanonut aiemmalle tullimiehelle, vastasin että tulen matkustelemaan ja shoppailemaan. Seurasi liuta lisäkysymyksiä. Kuka maksoi lentolippusi? Miten on mahdollista että opiskelet suomalaisessa korkeakoulussa, mutta valmistuit Meksikossa? Paljonko sinulla on rahaa mukanasi? Onko sinulla poikaystävää? Eikö sinulla varmasti ole perhettä tai tuttuja, jotka asuvat Detroitissa? Aloin hermostua todella. Tunsin itseni pahimman luokan rikolliseksi vaikkei tarkoitukseni ollutkaan valehdella tai olla muutenkaan epäilyttävä. Mietin, että nyt olisi liian myöhäistä alkaa puhumaan Jormasta, joten pysyin alkuperäisessä tarinassani.

Seuraavaksi laukun tarkastus. Tullimies avasi pinkin laukkuni ja urheilushortsieni alta paljastui paperinen kansio, jossa säilytin passikopiotani, koulupapereita sekä muita tärkeitä dokumentteja kuten lääkärikuitteja matkavakuutustani varten. Tullimies kävi huolella läpi henkilökohtaisia papereitani kunnes kohdalle osui Jorgen passikopio ja syntymätodistuskopio. Hups...Välittömästi tullimies alkoi tivata kuka tämä henkilö on ja miksi minulla on hänen passikopionsa. Tässä vaiheessa sitten sain sanotuksi, että kyseessä on mieheni, joka on tällä hetkellä Auburn Hillsissä työkeikalla. Mikset sanonut heti? Onko hänellä viisumia? Mikä on hänen puhelinnumeronsa? Mitä salailette? You're in deep shit now!

Tullimies hiillosti minua kertomaan totuutta eikä millään uskonut kun sanoin, että halusin vain välttää lisäkysymysten sarjaa ja siksi olin päättänyt kertoa tulevani matkustelemaan ja shoppailemaan. Tämähän ei millään voinut olla totta, sillä kukaan täysjärkinen ei kanna mukanaan tällaisia dokumentteja vaan pitää ne visusti kotinsa ovien takana turvassa. Yritin sanoa, että tämä juuri oli syy paperien tuomiseen, koska talomme olisi yksin 3kk ja kuka tahansa voisi murtautua sisään. Miksi sinulla on juuri ne paperit joita tarvitaan viisumihakemukseen? Hän on siis täällä töissä laittomasti ja nyt yrität auttaa häntä saamaan viisumin? Pyysikö hän tuomaan nämä paperit? Tee itsellesi palvelus ja tunnusta kaikki!

En suostunut tunnustamaan tätä kavalaa "totuutta", mutta kerroin että Jorge tulisi minua vastaan kentälle. Tullimies pyysi hänen puhelinnumeronsa, mutta koska se oli meksikolainen hän ei voinut soittaa siihen (?). Näinpä siis tullimies meni takaisin tiskin taa näpyttelemään ja alkoi kysellä milloin Jorma on käynyt Yhdysvalloissa, kauan ollut jne. Sitten hän tulosti Jorman lapsuudenaikaisen valokuvan ja kysyi minulta onko kyseessä sama henkilö. Vastasin myöntävästi ja tullimies poistui.

Myöhemmin tullimies palasi ja kertoi että hän ei löytänyt Jormaa eikä voisi päästää minua menemään ennenkuin ovat puhuneet hänen kanssaan myös. Hän sanoi että valehteluni on tarpeeksi suuri syy karkoittamiseeni takaisin Meksikoon. Tässä vaiheessa meinasi itku tulla mutta kasasin itseäni kokoon ja pohdin, että miten ihmeessä onnistuin sössimään itseni tällaiseen kuseen varsinkaan  kun minulla ei ole mitään salattavaa. Samaan aikaan tullimies jatkoi henkilökohtaisten papereideni pyörittelyä ja tulkintaa, sillä suurin osa niistä oli joko suomeksi tai espanjaksi. Mikä tämä on? Nousin katsoakseni, että mitä mielenkiintoista hän nyt oli löytänyt. Kahden vuoden takainen espanjankielinen gynekologikuitti. Näin tullimiehen silmissä riemun pilkahduksen kun hän kuvitteli saaneensa minut ansaan ja kysyi: Oletko raskaana? Mieleni teki nauraa, mutta se olisi kai ollut vielä epäilyttävämpää, joten hillitsin itseni ja vastasin kieltävästi ja kehoitin häntä vilkaisemaan kuitin päivämäärää. Ja sitten lisää kysymyksiä: Suunnitteletteko jäävänne asumaan Yhdysvaltoihin? Miksi kannat näitä papereita mukanasi? Onko teillä lapsia? Selitin, että nämä paperit olivat unohtuneet kansion pohjille ja ne olivat olleet silloista matkavakuutustani varten. Sain jälleen käskyn istua odottamaan ja kuulin kun tullimiehet keskenään pohtivat syytä miksi kuljetin näitä papereita mukanani. Hän salailee jotain, miksi hän muuten raahaisi näitä papereita mukanaan. Valmistauduin jo henkisesti palaamaan Meksikoon.

Kaksi tullimiestä poistui huoneesta jälleen. Odottelin ja odottelin. Pikkuhiljaa huone alkoi tyhjentyä muista epäillyistä kunnes jäin kahden erään vietnamilaistytön kanssa. Noin tunnin kuluttua tiskin puhelin soi ja yksi tullimiehistä vastasi. Kyllä, tyttö on täällä. Ei, et voi puhua hänen kanssaan. Lähetämme hänet huomenna takaisin kotimaahansa. Nousin ylös, kävelin tiskille ja olin jo rukoilemassa, että saisin vaihtaa Jorman kanssa muutaman sanan kun mies sanoi: et sinä vaan tuo toinen ja osoitti vietnamilaista. Huokaisin ja istuin alas odottamaan.

Pian tullimies palasi huoneeseen ja kutsui minut tiskille. Missä yrityksessä hän on töissä? Ketkä ovat yrityksen asiakkaita? Minä päivinä hän käy töissä? Mikä hänen ammattinimikkeensä on? Tiedätkö mikä on AutoCad? Käskikö hän sinua valehtelemaan? Kysymysten perusteella tiesin, että he olivat löytäneet Jorman ja kuulustelleet häntä myös. Hetken kyselyjen jälkeen tullimies käski minun istua odottamaan ja alkoi innokkaana näpytellä tapahtunutta draamaa salaisiin arkistoihin. Sitten hän leimasi passini ja vei minut ulos vihaisten kommenttien saattelemana. Pääsin Jorman luo vihdoin ja tullimies nuhteli meitä molempia kuin läksynsä tekemättä jättäneitä koululaisia. Seuraavalla kerralla, ette pääse yhtä helpolla. Painukaa ulos.

Jorma kertoi, että kaksi tullimiestä oli vienyt hänet kuulusteluhuoneeseen, pistäneet kameran pyörimään ja kuvanneet koko shown. He eivät uskoneet Jorman olevan täällä laillisesti töissä kunnes olivat tavoittaneet tämän pomon puhelimen kautta ja varmistaneet asian. Siltikin, jotain oli oltava pielessä. Kuulustelun lopussa tullimiehet käskivät Jormaa poistumaan kentältä, sillä he lähettäisivät minut takaisin Meksikoon.

Loppujen lopuksi kaikki kääntyi hyvin ja nyt olen onnellisesti täällä Auburn Hillsin vehreillä huudeilla. Ensimmäiseen kahteen yöhön täällä näin unta, että migra eli maahanmuuttoviranomaiset tulevat ja vievät minut. Voin vain kuvitella millaista elämää oikeasti laittomasti rajan ylittävät meksikolaiset viettävät. Jatkuvaa piilottelua ja pelossa elämistä...

Koko sotku oli omaa ajattelemattomuuttani ja siitä oppineena en enää aio kertoa puolitotuuksia viranomaisille. Tarinan opetus: älä koskaan yritä pimittää tietoa viranomaisilta (ellet ole varsin taitava valehtelija). Ja tullimiehen mukaan olen aivan p*ska valehtelija. Otin tämän kohteliaisuutena.

Tästä eteenpäin kaikki sujuu varmasti paremmin.

Kuvat: Google