Chiapas osa 2

Moikka jälleen! Luvassa Chiapasin reissun hikisempi osa. Siis kirjaimellisesti hikinen, sillä Toninásta lähdettyämme lämpöasteet kohosivat tasaiseen tahtiin varmasti lähemmäs 40 asteeseen. Edes jatkuvat sateet eivät viilentäneet, tuntui vain että olisi loputtomassa kuumassa suihkussa. Lisäksi onnistuin saamaan jonkun ihme kuumetaudin San Cristóbalissa, mutta Tempra -kuumelääkkeen voimin olin täynnä puhtia ja energiaa tulevia seikkailuja varten.

Reissun ensimmäinen osa päättyi siis maanantaihin, jolloin suuntasimme nokan kohti pohjoista, Palenquen raunioita. Tarkoitus oli saapua Palenquen kaupunkiin maanantai-iltana, etsiä hotelli ja tiistai-aamuna vierailla raunioilla kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen lähtisimme kaakkoon kohti Guatemalan rajaa tarkoituksenamme vierailla Yaxchilánin raunioilla keskiviikkona. Tämän jälkeen meillä olisi vielä torstai aikaa ennenkuin perjantaina meidän olisi oltava takaisin Tuxtlassa palauttamassa Europcarilta vuokrattua autoa.

Saavuimme Palenqueen iltapäivällä ja samantien katsastimme noin neljä eri hotellia/viidakkomökkiä, joiden hinnat vaihtelivat 600-3000 pesoon. Nuo 600 olivat ok laatuisia, mutta kun löysimme söpön mökin keskeltä viidakkoa päätimme heti jäädä sinne vaikka hinta olikin 1000 pesoa. Paikan nimi oli Chan-Kah ja se sijaitsi hyvin lähellä Palenquen arkeologista aluetta.

Chan-Kahilla on valtava alue viidakossa, joka on täynnä pikkumökkejä . Low seasonin vuoksi olimme lähes ainoat vieraat.

Myöhemmin tutustuimme viereiseen Panchan mökkikylään, jossa on myös paikallisten keskuudessa kuuluisa Don Muchos -ravintola. Hyvää livemusaa, paljon humalaisia espanjalais -ja jenkkituristeja, mutta törkeän hyvää ruokaa. Harvoissa paikoissa saa hyvää pizzaa tai pastaa, mutta tämä oli yksi niistä harvoista. Nami.

kevyt iltapala: pöydän kokoinen pizza 

Koko yön sade ropisi kattoon ja mölyapinat mekastivat puissa. Unta ei siis paljoa tullut, sillä näiden apinoiden ääni kantaa ja pitkälle. Aamu valkeni kuitenkin raikkaana ja poutaisena, joten lähdin kuvailemaan mökkimme ympäristöä:

Los novios eli kaksi vanhaa puuta tukemassa toisinaan

banaanit kasvoivat käden ulottuvilla

nälkäinen mölyapina banaaninmetsästyksessä

koskematon allas kutsui aamu-uimareita

hyvinsyönyt iguana 

Bongasimme myös öiset mekastajat. Niitä roikkui puissa siellä täällä ja ne huutelivat meille rivouksia. Kun kuulin apinat ensimmäistä kertaa luulin että kyseessä oli jaguaari tai muu kissaeläin, koska melu muistuttaa enemmänkin karjumista.

grrrrauhh!

räyh räyh räyh!

Sitten pakkasimme kamat ja suuntasimme Palenquen raunioille. Parkkipaikka oli täynnä myyjiä ja autonvartijoita, joille maksoimme reilut suojelurahat, koska automme oli yksi harvoista lähes tyhjällä parkkipaikalla. Niinkuin paikallinen pikkupoika totesi; emmehän halua että autollemme sattuisi mitään...Niinpä niin. Maksoimme 50 peson sisäänpääsyn ja lähdimme tutkimaan aluetta.

Rakennelmat viidakossa olivat todella hienoja. Melkein joka rakennukseen pääsi sisälle tutkiskelemaan, mutta low seasonin aikaan moni paikka oli myös remontissa. Hyvä puoli oli se, että meidän lisäksemme alueella oli vain kourallinen turisteja, joten saimme olla todellakin rauhassa.

Kuvattavaa riitti loputtomiin, joten tässä tulee nyt miljoona fotoa.

sammakko

Paikka oli todella vaikuttava. Mietin, että kun nämä kaupungit ovat kukoistaneet niiden on täytynyt olla todella upeita, täynnä elämää, ihmisiä, kulttuuria. Ja kuinka hyvin nämä rakennukset olivat rakennettu kun ne ovat kuitenkin säilyneet tuhansia vuosia tähän päivään asti.

Rymyttiin alueen läpi noin neljässä tunnissa, mutta tuolla olisi hyvin voinut viettää kokonaisen päivän. Halusimme kuitenkin vielä ehtiä Lacanjá -joelle ja etsiä yöpaikka ennen pimeää, sillä olimme kuulleet että tie Lacanjáan ei ole parhaimmasta päästä ja makustaminen valoisaan aikaan oli suositeltavaa. Ennen tien päälle lähtemistä teimme pikaisen stopin Palenquen kylässa, tankkasimme auton, täytimme käteisvarat ja hotkaisimme muutamat tacot.

salsatorni

gringa de carne asada

Tacojen kanssa juodaan usein jotain makeaa agua frescaa. Tässä tacomestassa tarjoilija ehdotti agua de guanabanaa, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, joten sitä sitten tietysti piti kokeilla. Olen syönyt guanabanaa sinällään mutten koskaan nähnyt siitä tehtyä juomaa. Google kertoi että suomeksi guanabana on oka-annoona.

oka-annoona -vesi

Oli muuten hyvää juomaa! Harmi ettei tuota taida löytyä Querétarosta. Tacojen jälkeen päästiin vihdoin matkaan ja juuri silloin taivas repesi ja laski oikein kunnon rankkasateen päällemme koko kolmen tunnin ajon ajaksi.

Perille päästiin kuitenkin juuri hämärän laskeutuessa. Saavuimme siis Selva Lacandonan alueelle eli viidakkoon missä asuu Lacandona -yhteisö. Heillä on oma kielensä, uskontonsa jne. ja he pukeutuvat pitkiin, yöpukumaisiin tunikoihin niinkuin tämä nainen seuraavassa kuvassa:

Löysimme täydellisen pikkumökin Campamento Rio Lacanjá -nimisestä paikasta. Paikallinen perhe rakensi vuosikymmen sitten viidakon keskelle Lacanjá -joen varteen kymmenkunta mökkiä, joiden koko, varustus ja hinta vaihtelee hieman. Otimme edullisimman vaihtoehton joka oli rustiikkinen pikkumökki aivan joen rannassa, jossa ei ollut muuta kuin yksi huone ja terassi. Suihkut ja vessat olivat yhteiset ja löytyivät muutaman sadan metrin päästä. Tarjolla olisi ollut myös hieman hintavampi vaihtoehto kylppäreineen mutta olimme poor modella liikenteessä ja edelliseen majoitukseen törsättiin turhankin paljon, joten turhat luksukset saivat karsiutua pois.

Mökissä ei ollut suljettuja ikkunoita vaan ainoastaan hyttysverkot. Ovi sentään löytyi, mutta senkin alta hiipi sisään jos jonkinlaista ötökkää. Öiset viidakon äänet apinoineen, sirkkoineen ja muine petoineen olivat kyllä aikamoinen kokemus.

Jormalle tuli heti ikävä Raidia

kattona vihreä hyttysverkko

kävelevä lehti pyöri lampun ympärillä

Erityisen fiksua on lähteä tutkimaan umpiviidakkoa keskellä yötä varvassandaaleissa. Taskulamppu pelasti.

Nähtiin mm. valtava taskurapu, joka ryömi tulvivasta joesta pakoon. Maa, ilma ja puut suorastaan kuhisivat ihme olioita, joista meillä ei ollut käsitystäkään. Jorge otti suihkun hyönteismyrkyllä, mutta tuli tuplasti syödyksi itseeni verrattuna. Muahahaha...ehkä myrkyn vaikutus onkin päinvastainen.

vessat ja suihkut

Jossain vaiheessa yötä tuo mystinen, San Cristóbalista asti painanut kuumetauti sai vallan. Tuntui, että pää räjähtää ja palelin kuin ex-opiskelijakämpässäni pahimpien pakkasten aikaan, vaikka lämpötila viidakossa keskellä yötäkin olikin +20 paremmalla puolella ja olin kietoutunut 2 vilttiin. Tärisin ja tutisin aamukuuteen asti, jolloin vesisade alkoi hiljalleen ropista kattoa vasten ja sain vihdoinkin unen päästä kiinni.

Aamu koitti freesinä ja kauniina:

Aamutoimien jälkeen jatkoimme kohti Frontera Corozalin kylää, jossa Meksikon ja Guatemalan erottava Usumacinta -joki sijaitsee. Veneellä jokea pitkin pääsee Yaxchilánin raunioille, joka oli meidän päämäärämme.

botskia odotellen. Toisella puolella jokea Guatemala

sieltä se saapuu!

Joen rannoilla löhöili krokotiileja, joita välillä pysähdyimme ihmettelemään. Olin liian hidas nappaamaan laatuotoksia, koska aina kun lähestyimme ne katosivat hyvin pian veteen.

siellä se pötköttää

45 minuutin veneilyn jälkeen saavuimme Yaxchilániin. Kuski sanoi odottavansa meitä muutaman tunnin ajan ja lähtisi sitten takaisin päin. Metsään siis!

Jos Palenque oli ollut tyhjä edellisenä päivänä niin tämä paikka oli lähes autio. Vain muutama muu tuli meitä vastaan. Yaxchilán oli muutenkin vielä enemmän viidakossa kuin Palenque: osa poluista oli kasvanut umpeen ja apinat loikkivat ja huutelivat puissa.

mitä löytyi puun sisältä?

Yaxchilánin rakennukset olivat selvästi pienempiä kuin Palenquen ja ne oli rakennettu eri tavalla. Paikassa oli jotenkin aavemainen tunnelma, mutta rauhallinen kuitenkin.

Muutama apinakuva lisää.

Yaxchilánin jälkeen oli aika tehdä päätös lähdemmekö ajamaan Guatemalan rajaa pitkin etelään, pysähtyen Las Guacamayas -nimiseen paikkaan, jossa voi bongata ihania ara -papukaijoja. Sieltä ajaisimme Montebellon kautta takaisin Tuxtlaan. Toinen vaihtoehto oli palata samaa reittiä, jota tulimmekin eli Palenqueen, San Cristóbaliin ja sieltä Tuxtlaan. Ensimmäinen vaihtoehto houkutteli, mutta kun huomasimme että meillä oli yhteensä käteistä vain 1000 peson verran niin meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin palata Palenqueen. Rajaa pitkin kulkevan reitin varrella ei kuulema löytynyt ainoataan käteisautomaattia moneen sataan kilometriin ja auto piti tankata ja muutaman yön majoitukset ja safkatkin täytyi maksaa, joten kohtalomme oli sinetöity. Suuntasimme siis takaisin Palenqueen.

karjalauma tuli vastaan

Vietimme Palenquessa keskiviikko-torstai yön ja torstaina ajoimme kuuden tunnin matkan San Cristóbaliin, jossa yövyimme torstai-perjantain. Perjantai-aamuna lähdimme hyvissa ajoin ajamaan Tuxtlaan ja kohti viimeistä seikkailua: Cañon de Sumideroa, joka on siis valtava kanjoni, jossa virtaa joki.

Joen varsi oli täynnä enemmän tai vähemmän virallisia veneilijöitä, jotka tarjosivat meille kyytiä kanjonissa. Valitsimme Amikuú -nimisen pikku puljun, koska veneilyn lisäksi kierrokseen kuului vierailu puistossa jossa olisi apinoita, jaguaareja, käärmeitä ja PAPUKAIJOJA. En ollut koko reissun aikana nähnyt vielä yhtäkään värikästä lentävää palleroa, joten nyt oli korkea aika.

Joessa vilisi villejä krokotiileja. Nämä olivat tosin paljon kesympiä kuin mitä Usumancita -joella, sillä ne eivät lähteneet karkuun kun menimme veneellä lähemmäs.

ilmeestä näki että tämä kroko oli juonut Pepsiä. Todistusaineisto makaa vieressä

vauva krokotiilit

ovela katse

yksi esitteli kiiltävää hammaskalustoaan

ajettiin vesiputouksen alta

Noin tunnin veneilyn jälkeen rantauduimme puistoon, jossa meillä olisi aikaa neljä tuntia ennekuin vene lähtisi takaisin. Valtava puisto oli täysin tyhjä meitä ja viittä muuta turistia lukuunottamatta.

sisäänkäynnillä meitä tervehdittiin suomeksi

Olin niin innoissani papukaijoista, että ryntäsimme heti ensimmäisinä  aitaukseen, jossa guacamayat ja muut siivekkäät liitelivät ympäriinsä.

oijoijoi!!!

lounaaksi papayaa

Saimme ruokkia kädestä tätä suloisuutta. En muista edes hänen nimeään, mutta hän oli niin uskomattoman kaunis ja upea! Rakastuin välittömästi. Papukaijat ovat niin sympaattisia ja fiksuja otuksia.

Jorman mielestä papukaija on suomeksi parrotti. Saman logiikan mukaan kuin paper on paperi.

Jormakin lämpeni lopulta parrotille

rakkaus!

perhepotretti

Huokaisu*... En olisi halunnut laskea häntä kädestäni, mutta hoitaja tuli ja vei hänet pois. Varmaan aavisti aikeeni tunkea tipu reppuuni ja salakuljettaa se mukanani...

Jatkoimme puistossa kävelyä ja näimme käärmeitä, kilpikonnia, krokotiileja, jaguaareja, liskoja ja bambin. Puisto oli selvästi nähnyt jo parhaat päivänsä:  huomasimme, että kaikki muut alueet papukaijoja lukuunottamatta olivat todella rähjäisessä kunnossa. Kävelytiet olivat melkein kasvaneet umpeen, osa reiteistä oli suljettu ja häkit olivat tyhjillään. Jaguaarit näyttivät hyvin apaattisilta aitauksessaan ja yksi niistä kiersi ympyrää. Raukkaparka...tuntui pahalta. Näimme myös käärmetalon ulkopuolella parimetrisen vihreän käärmeen vapaana. Jäätiin miettimään oliko otus karannut terraariostaan vai oliko ihan villi yksilö...

alla avocadopuun

Puistossa oli myös ravintola joka oli täysin tyhjillään. Koskaan ei pitäisi syödä ravintolassa, jossa ei ole muita ruokailijoita, mutta tässä tapauksessa meillä ei ollut vaihtoehtoa. No ruokakin oli todella sen mukaista: Jorma sai eteensä "kanaa", joka olisi ihan hyvin voinut olla rotta, iguana tai haisunäätä. Niin ulkonäkö kuin makukaan ei ollut lähelläkään kanaa ja jos kyseinen lihanpala oli kana niin se oli varmasti viettänyt viimeiset viisi vuotta pakastimen pohjalla.

Puistosta lähdettyämme ajoimme Tuxtlan keskustaan ja palautimme rakkaan menopelimme Europcarin toimistolle. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa jalan ja etsimme hotellin.

söpö kiska puistossa

Kävelimme Tuxtlan katuja kunnes matkasta väsyneenä päätimme käydä pikaisilla tacoilla ja lähteä sitten lepäämään hotellille ennen aamun lentoa Mexico Cityyn.

näin syödään tacoja

Olipa reissu! Viikko meni ihan liian nopeasti, mutta paljon tuli silti nähtyä. Chiapas oli kaikkea sitä mitä odotinkin: kylmä ja sateinen, kuuma ja aurinkoinen, täynnä kulttuuria ja ihmisiä, hyvää kahvia ja suklaata, viidakkoa ja villieläimiä. Nyt en yhtään ihmettele miksi moni sanoo Chiapasin olevan Meksikon kaunein osavaltio ja edustavan aitoa meksikolaista kulttuuria ja luontoa.

Jos joku nyt suunnittelee matkaa Chiapasiin niin sanoisin että heinäkuu on oikein mukava ajankohta, mikäli pienet vesisateet eivät haittaa. Turistokohteet ja hotellit ovat lähes tyhjiä eikä teillä ole ruuhkaa. Mikäli suunnitelmissasi on vierailla monissa paikoissa auton vuokraus on erittäin suositeltavaa, sillä se helpottaa valtavasti paikasta toiseen siirtymistä. Pidä huoli, että mukanasi on tarpeeksi käteistä sillä automaatit ovat ajoittain kiven alla eikä kortit käy monessa paikassa. Sadetakki ja kumpparit ovat myös erittäin suositeltavia etenkin San Cristóbalissa ja miksei myös viidakossakin, jossa kumpparit suojaavat myös ilkeiltä pikku muurahaisilta jotka syövät armotta varpaasi jos jätät ne peittämättä, terveisin. varvassandaaleilla viidakossa seikkaillut.

Jep, nyt aloitan valmistelut Jenkkien seikkailuja varten. Lähtö jo huomenna! Meksiko jää siis hetkeksi tauolle ja seuraavat postaukset tulevat Michiganista. Adiós!