Viimeisenä aamuna Tronconesilla heräsin aikaisin ennen auringonnousua ja kävelin rannalle.
Maailma on kauneimmillaan vastaheränneenä tai juuri nukkumaan käydessään. Aamun tieltä väistyvä pimeys ja palmujen takaa hiljalleen nouseva valo saivat kaiken näyttämään jotenkin pehmeämmältä - jopa nuo voimakkaana vyöryvät aallot, jotka ensin paiskautuivat kiviä vasten, liukuivat hiljalleen hiekkaa pitkin ja poistuivat sitten takaisin mereen. Sain nauttia tuosta upeasta hetkestä lokkien ja kulkukoirien seurassa. Edes aamuvirkut kalastajapojat eivät olleet vielä saapuneet.
En muista helposti juhlia, omia tai muiden merkkipäiviä, mutta tällaiset pienet, odottamattomat hetket painaituvat muistiini vuosiksi. Se vitsi, jolle naurettiin kaksi päivää putkeen, se hetki kun seisottiin vuoren huipulla hiljaisuudessa katsoen auringonlaskua, kun soudettiin veneellä järven selälle kalastamaan eikä saatu sintin sinttiä, mutta tyhjennettiin punkkupullo.
Ne parhaimmat hetket ovat kaikki tulleet yllättäen, ilman suunnittelua tai suuria odotuksia.
Niin ihania ja upeita kuvia että huh sanon mie! Oot kyllä taitava Una :)
VastaaPoistaVoi kiitos kivasta kommentistasi Cakes!
Poista