Joululoma vilahti sellaista vauhtia ohi etten huomannutkaan kun olinkin jo takaisin toimistossa täydessä työn touhussa. Tuon kahden viikon aikana ehdin kuitenkin saavuttaa sellaisen ihanan disconnected -fiiliksen, jossa ajantajuni toisinaan katosi kokonaan. Välillä en tiennyt edes mikä päivä oli meneillään.
Loman aikana emme lähteneet rannalle tai tehneet muitakaan pitkiä reissuja. Eräänä lauantaina teimme kuitenkin päiväretken Bernalin kylään tavoitteenamme kiivetä tuolle mystiselle järkäleelle. Ollaan ajettu monet kerrat Bernalin ohi matkalla Sierraan, ja aina mietitty että pitäisi kiivetä kivelle. Kylään on matkaa vain vaivaiset 40 minuuttia ja matka taittui erittäin rennosti aamun hiljaisilla tunneilla.
Alhaalta katsottuna huippu ei näyttänyt olevan kovinkaan kaukana, joten lähdimme reippaasti tarpomaan aamuauringon noustessa.
Pian kuumuus alkoi tuntua. Pysähdyimme vähän väliä huilaamaan ja ihastelemaan maisemia. Kaukana näkyvät vuoret olivat aamulla vielä sumun peitossa.
Ihan huipulle asti pääsee vain oikeat kiipeilijät varusteineen. Me muut tavan tallaajat kiipesimme vain reilun puolen välin. Maisemat olivat silti upeita.
Kiipeilyn jälkeen palasimme kylään etsimään aamupalaa. Bernal on kuuluisa gorditoistaan eli täytetyistä maissilätyistä. Keskustassa kävellessämme törmäsimme ainakin 15 eri gorditas - mestaan, kunnes viimein istahdimme yhteen niistä. Meitä palveli noin 7 -vuotias tyttö, joka sekoili tilausten kanssa, joten ruoka tuli hitaasti.
Sinisestä maissista tehdyt gorditakset ja perus quesadillalätty. Täytteenä oli juustoa ja kaktusta. Nam!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti