Eräänä iltana mieleeni tuli sellainen ajatus että millaista elämäni olisi jos eläisin pelossa?
En todennäköisesti asuisi Meksikossa. En ehkä uskaltaisi olla oma itseni, eläisin maski naamallani pohtien mitä muut minusta ja ideoistani sanoisivat. Asettaisin muiden mielipiteet omieni yläpuolelle enkä varmasti uskaltaisi tehdä yhtään mitään tavallisesta poikkeavaa, tavoitella mitään turvallisen kuplani ulkopuolelta, koetella rajojani ja katsoa mihin oikein pystyn.
Epäonnistumisen pelko on turhin asia mitä tiedän. Miksi pelätä jotain mitä ei ole edes olemassa eikä välttämättä tule olemaankaan/tapahtumaankaan? Olen joskus pelännyt tulevaa, jättänyt asioita tekemättä tai tehnyt ne toisin epäonnistumisen pelon vuoksi. Tähän ikään mennessä ja muutaman suuren tuntemattomaan hypyn jälkeen kynnys pelätä pahinta ja tuntematonta on madaltunut merkittavästi. Olen tajunnut ettei onnistumisella loppujen lopuksi ole niinkään merkitystä vaan sillä että edes yrittää.
Monesti suunnitelmani kusevat tai eivät mene lähellekään niinkuin kuvittelin. Näissä tilanteissa olen huomannut että tärkein asia on oma suhtautuminen. Panikointi, turhautuminen ja katuminen ovat pahinta, pään kylmänä pitäminen, tilanteen ja vaihtoehtojen kartoittaminen sekä nopea päätöksen teko parhainta. Huumori ja itseironia pelastavat myös paljon.
Kumpi on parempi: elää elämänsä unelmoiden jostain, mutta epännistumisen pelon uhalla jättää unelmat toteutumatta ja tyytya siihen mitä jo on? Vaiko ottaa riski ja jahdata niitä villeimpiä unelmiaan silläkin uhalla että kaikki ei menekään suunnitellusti? Jos olisit vanhus ja katsoisit elämääsi taaksepäin, kummanlaisen elämän olisit halunnut elää?
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Niin kauan kuin on elämää on aikaa toteuttaa unelmia. Jos aikani joihinkin asioihin umpeutui en aio jääda murehtimaan menetettyä vaan katsoa mitä edessäni on.
Minulla on paljon suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Jotkut niista varmasti toteutuvat, toiset taas eivät. Mutta tiedän että ne mitkä toteutuvat toteutuvat vain siksi koska palavasti haluan niin ja teen töitä asioiden eteen pelkäämattä. Ja mikä ei käy toteen, ei käy koska en loppujen lopuksi halunnut tarpeeksi.
Näihin ajatuksiin pohjautuen teimme Jorman kanssa aarrekartan lyhyen -ja pitkän ajan unelmistamme. On niin siistiä kun ollaan samalla taajuudella tulevaisuuden suhteen: paljon matkustelua, uusia paikkoja ja seikkailuja!
Parhaimmat fiilikset koen mukavuusalueeni ulkopuolella. Haasteet tekevät elämästä jännittävää ja elämisen arvoista. Toki myös sohvalla löhöily popparin ja hyvän leffan kera hehe…
Maanantaina otin muuten loparit töistä. Uudet tuulet puhaltaa! Niistä lisää pikapuoliin. Hyvää viikonjatkoa!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti