Yksi onnekas

Taannoisen biitsihaaveiluni jälkeen huokailin duunikaverilleni kuinka ikävöinkään rannalla kirmaamista ja meren tuoksua. Enhän ole peräti vuoteen käynyt lähelläkään rannikkoa. Haikailujani kuunnellessaan kaverini totesi väliin ettei ole eläissään käynyt rannalla. On nähnyt vaan telkkarista miten suuri ja sininen meri on, muttei ole koskaan saanut nauttia meriveden suolaamista hiuksista tai hiekasta varpaiden välissä.

Olin aika ihmeissäni.


Ensimmäiseksi kysyin tietenkin että miksi. Eikö häntä vain kiinnosta vai minkä ihmeen vuoksi ei muka ole koskaan ollut rannalla? Onhan hän syntynyt maahan, jossa biitsiä riittää loputtomiin. Sain vastaukseksi rahan -ja lomanpuutteen. Niinpä tietysti. Juuri ne kaksi asiaa, joiden huomaan olevan yleisimmistä tavallisen duunarimeksikolaisen ongelmista. Vaikka rahan -ja ajanpuute vaivaavatkin varmasti ihmisiä joka kolkassa niin täällä on niin helppo jäädä työn vangiksi ja silloin ei lomaa heru. Tai jos ei tee töita niin silloin matkustamisen esteenä on raha.


Täällä asumisen aikana olen oppinut arvostamaan paljon hetkessä elämistä ja pieniä asioita, omaa aikaa ja rauhoittumista. Välillä erityisesti duunissa herään siihen kun teen asioita automaattisesti ja huomaan haaveilevani viikonlopusta: lauantai-aamu ja nopea treeni urheilupuistossa aamuvarhain tai vaihtoehtoisesti kaksituntiseksi venyvä aamiainen ja skypesessio kaverin kanssa.


Kun löydän itseni haikailemasta tulevaisuuden perään, pysähdyn ja yritän löytää kaikki ne hyvät asiat juuri siitä hetkestä jossa olen.


Välillä pohdin olisiko elämä parempaa Suomessa. Löytäisinkö paremmin palkatun työn? Olisiko enemmän lomapäiviä? Näinä hetkinä minulta unohtuu kokonaan se, että kuinka onnekas olen kun olen päässyt asumaan tänne ja näkemään millaista elämä on muualla. Se ei aina ole parempaa ja hienompaa mutta se on erilaista ja ymmärrystä kasvattavaa.



Kun seuraavalla kerralla valitan siitä etten ole vuoteen päässyt rannalle, muistelen duunikaverini sanoja sekä faktaa että monikaan täällä ei koskaan elämässään pääse matkustamaan naapurikylää kauemmas. Moni Queréraron lähiöissä asuva ei edes ole käynyt tässä kaupungissa saati sitten rannalla.


On muistettava, että matkustaminen on harvojen etuoikeus. Olen yksi niistä onnekkaista, jotka voivat valita mihin asettautua asumaan tässä maailmassa. Siitä olen kiitollinen