perjantai 19. lokakuuta 2012

Onnistumisia

Viimekertaisiin pohdintoihini palaten on pakko todeta että lopulta kaikki kääntyy hyväksi kun malttaa odottaa :) eli sainpa kuin sainkin työharjoittelupaikan luomukaupasta! JEEE! Tehtävänimike on asistente administrativo eli hallinnollinen assari (lue: jokapaikanhöylä) ja vastaan myynnistä, hintatarjouksista, inventaariosta, tavarantoimittajien ja asiakkaiden kontaktoinnista, markkinoinnista, PR:stä yms. Hieman jänskättää ensimmäinen espanjankielinen duuni mutta kyllä se kieli pikkuhiljaa alkaa taipua. Tällä hetkellä iloni määrä on suunnaton, sillä muutaman tunnin päästä kunhan matkaseurueemme kotiutuu duunista lähdemme Guanajuatoon viikonlopun viettoon. Tällä hetkellä siellä on menossa kansainvälinen Cervantino -festari, joka alkoi viime viikonloppuna ja jatkuu vielä seuraavalle viikollekin. Viikko sitten soittelimme epätoivoisesti hotelleihin, mutta joka ikinen oli täpötäysi, joten hylkäsimme idean kunnes eilen aamulla päätimme Elinan kanssa ottaa puhelimet kauniisiin kätösiimme ja alkaa soittelemaan hotelleja kertaalleen läpi. Ja niinhän siinä kävi, että eräästä hotellista oli varaus juuri peruttu, joten otimme huoneen heti. Kerrankin meillä kävi tuuri!

Uuden duunipaikan maistiaisia: vanilja-laventeli -cupcakes:


happy coffee break


Tässä vielä kuva tamarindo-chile -päällysteisestä omenasta. Näin näitä jo viime vuonna myytävän täällä, mutta koskaan en tullut maistaneeksi. Nyt meillä on kotona tätä muovailuvahan näköistä punaista tamarindo-chile massaa, jolla päällystetään ensin hapan omena ja sitten koko hoito pyöritellään vielä tajinissa eli chile-lime-suola -mausteseoksessa.



Tulista, mutta maukasta! Rentoa viikonloppua!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti