Reissuputken päätösjakso

Hola! Viimeisimmän vuodatuksen vastapainoksi ajattelin jälleen palata matkakertomuksiin - tällä kertaa jo tutuksi tulleeseen Mexico Cityyn, jonne parisen viikkoa takaperin teimme randomreissun koko perhe Perezin voimin. Guadalajaran ja biitsiviikonloppujen jälkeen oli aika päättää reissuputki suurkaupungin pölyihin tarkoituksenamme vierailla Jorgen kotihuudeilla ja tavata vanhoja kavereita. Perjantaisten bänditreenien päätteeksi lähdimme yötä myöten ajamaan kohti Mexicoa (Mexico Citystä käytetään usein pelkkää Mexico tai D.F - lyhennettä). Tarkoituksemme oli yöpyä Jorgen kaverin, Angien, luona, jonne lopulta puolilta öin saavuimme. Angie asuu lähellä keskustaa mukavalla ja rauhallisella alueella josta löytyi varmasti koko Meksikon paras aamiaspaikka. Kuvia ei ole, mutta tuorepuristetut luomumehut tomaatti-pesto-mozzarellatoastit upposivat väsyneisiin matkaajiin kuin veitsi voihin.

Aamuinen metromatka keskustaan oli jälleen kerran ahdistava ja kuumottava kuten aina - ihmiset pakkautuvat vaunuun kuin sardiinit purkkiin, niin ettei hengittämään pysty. Ensin tietenkin suuntasimme Zócalolle räpsimään lisää turistikuvia ja tällä kertaa Meksikon lippu liehui ylpeänä salossa vihdosta viimein! Aiemmilla kerroilla poliisisedän tietojen mukaan lippu on ollut "pesussa" tai "korjauksessa". Epäilyttävää...

Museovierailut eivät kuulu lempipuuhiini matkustellessa, mutta saimme tietää että taidemuseossa oli meneillään kuvaveistäjä Ron Mueckin näyttely. Itselleni kyseinen taitelija ei ollut tuttu mutta hyperrealistista tyyliä edustavat, elävännäköiset ja aidontuntuiset veistokset vetivät täysin sanattomaksi.

Iloiset turistit valmiina seikkailuun:

Pitkän, pitkän etsinnän jälkeen löysimme tiemme vihdoin museolle ja huomasimme iloksemme satojen metrien jonon sisäänkäynnillä. Ei auttanut kuin asettua kiltisti jonon hännille odottelemaan järkyttävän iltapäiväpaahteen alle.

Loputtoman jonotuksen jälkeen pääsimme sisätiloihin, jossa jonotusta oli luvassa lisää.

Vihdoinkin sisätiloissa. Mueckin ihmisveistokset olivat todella upeita. Sisäänkäynnillä oli pieni veistos jota sai kokeilla tunteakseen kuinka aidontuntuisista materiaaleista veistokset ovat tehty - aivan kuin olisi koskettanut oikeaa ihoa ja hiuksia.

Museokierroksen jälkeen  olimme nälkäisiä kuin sudet, niinpä lähdimme etsimään kuulema loistavaa espanjalaista tapas -mestaa.

Turistikrääsää Zócalolla

 Pelottava Hullu Hatuntekijä

Nälkäiset ja eksyneet turistit

Päästyämme perille totesimme kyseisen paikan olevan turhan hintava, joten suunnistimme toisella puolella katua olevaan espanjalaiseen, jossa päädyimme tuhlaamaan jopa enemmän rahaa verrattuna ensimmäiseen ravintolaan. Nälkäisenä ei vain aivot toimi.

Paella on aina varma valinta espanjalaisessa - ja hyväähän se oli reilulla limemehulla!

Elen pasta. Miten on muuten mahdollista että jokaista ruokakuvaa koristaa Corona -pullo?

Alkupalojen ja paellan jälkeen napa rutisi täyttymystään mutta jälkiruokalistan kolmen suklaan moussekakku ja suklaamansikat kuulostivat liian houkuttelevilta, joten pakko oli vielä ahtaa muutama palanen.

Makeaa mahan täydeltä. Näiden mussutusten jälkeen pyörimme hotellille viettämään siestaa ennen illan rientoja.

Toisen yön vietimme samaisessa hostellissa kuin toukokuussa poikien vieraillessa täällä. Matkan varralta napsin muutaman kuvan iltaisesta Mexicosta.

Sunnuntaina vierailimme jättimäisellä antiikkikirpparilla, jossa oli vaikka mitä mielenkiintoista: anttiikkisia puhelimia, kameroita, soittimia, vaatteita, aseita, kirjoja, ihan mitä vain. Taksissa istuessamme kuski ihmitteli kovaan ääneen miksi ihmeessä olemme menossa kyseiseen mestaan ja totesi seurueemme miesedustajalle että hän tulee palaamaan kirpparilta yksin takaisin. Jännä väite, sillä paikka ei poikennut mitenkään muista mercadoista eikä vaikuttanut muutenkaan vaaralliselta.

Mercadon jälkeen kutsui koti jälleen. Matkalta tuli napsittua vielä viimeisimmät kuvat: