maanantai 20. kesäkuuta 2011

Randomventures part 1


MO! Näin muutaman kuukauden tauon jälkeen on mielenkiintoista palata jälleen katsomaan mitä vanhaan kunnon blogiin kuuluu. Viime hetkestä on ehtinyt tosiaan tovi vierähtää ja paljon on tapahtunut viimeisen "Spring break" postauksen jälkeen. Jotta kaikki kahden kuukauden aikaiset seikkailut eivät täysin katoaisi unholaan laitan tiivistetyn kuvasarjan reissuista.

Viikkoa ennen Spring breakia suuntasimme Elen kanssa Pueblaan katsomaan Vincent -bändin keikkaa, joka loppujen lopuksi peruuntui syystä tai toisesta...(bändin kitaristi ei lämmennyt keikkapaikalle). Kaiken kaikkiaan hieno reissu, siirtomaa-ajan perintönä Puebla muistutti paljon arkkitehtuuriltaan Eurooppaa.

Aamu alkaa altaalla ja arskalla totta kai





Paras safka mitä tähän mennessä on tullut syötyä: kanaenchiladoja punaisella, pueblalaisella ja vihreällä molella.
 Malagueña Salerosa - yksi mariachilaulujen helmistä. Pojat syttyi.





Saippuakuplia!

Valloittajat Queretarosta



Tequila time



Good mornin' Puebla

Ainiin, täällähän myydään karpalolla ja limellä terästettyä Finlandiaa joka kadun kulman kioskissa. Meksikolaiset osaavat arvostaa suomalaista laatua.

Nätit näkymät suoraan altaalle

Spring break vierähti mukavasti Oaxacan kaupungissa, vuoristossa ja biitseillä. Parhaiten mieleen painuivat yöt riippumatossa biitsillä meren kohistessa taustalla palmujen katveessa.



Lista rikollisista ja etsintäkuulutetuista Oaxacan mercadolla. Varokaa!

Suklaapuodissa jauhettiin suklaata: pavut, kaneli ja mantelit matkalla myllyyn

Sinne se valuu



Hammocking with Ele at San Augustinillo

Ele taiteilemassa kuvioita hiekkaan

Aamu valkenee riippumatossa hyvin nukutun yön jälkeen

Sunrise at San Augustinillo beach




Andres simpukkajahdissa

Selviytyjien biitsi

Joku random hippi tekemässä luolamaalauksia

VIP beach

Paluu paratiisista kulki metsän läpi. Tälle kaverille tie oli ilmeisesti turhan  raskas


Paikalliset vellokset rakentamassa taloa vuoren päälle...

...josta aukeni ihan kivat maisemat merelle.

Ruokaa mercadolta: tlayuda de cecina eli iso tortillalätty papusoosilla, salaatilla, tomaatilla ja  naudalihalla.

Seka Riikan tilamaama viekoitteleva molehässäkkä



Ja sitten synttäreihin: allekirjoittanut täytti vuosia 26.4 ja Riikka muutama päivä myöhemmin. Päätimme yhdistää voimamme ja järjestää yhteiset kemut suuren suuressa lukaalissamme.

Synttärisankarit + Kelsie ja Ele

Synttärisankari + muutama juhlavieras

Loma alkoi toukokuun lopussa, jonka jälkeen aikaa on piisannut reissuiluun. Yksi viikonloppu vierähti Patzcuarossa, Moreliassa, Janizion saarella.





Todiste siitä että Meksikossa tosiaan on postipalvelu. Eri asia kuinka hyvin se toimii...





Patzcuaron järven antimia: paistettuja muikkuja!
Patzcuaron satama. Näillä botskeilla matka jatkui kohti Janiziota.

About to arrive to the island

Laivalla saapuessamme saimme seurata Fake Fisherman show'ta.

Janizion saari oli siitä jännä paikka että paikalliset tuntuivat olevan kaikki alkoholisoituneita turistien vihaajia. Meksikolaiseen vieraanvaraisuuteen tottuneena tämä tuli yllätyksenä, mutta emme antaneet sen häiritä. Toinen mielenkiintoinen fakta on se ettei kaupoissa tai baareissa saa myydä alkoholia sunnuntaisin laisinkaan - muutoin ketään ei näy töissä maanantai-aamuna.


Hulluja kannuja. Täytetään rommilla, tequilalla tai millä tahansa alkoholipitoisella maun mukaan.
Reisilihakset joutuivat koetukselle: koko saari oli jatkuvaa rappusta ja ylämäkeä 


Paikallinen douchebag .jengi

Yöpaikan metsästys osoittautui varsin hankalaksi ...
...ja lopulta lyösimme muutaman peson murjun upealla järvimaisemalla

Suloinen pikku kappeli


"Hotellin" partsilla ihailemassa maisemia...

....jotka toisinaan muistuttivat lähinnä kaatopaikkaa.

Hautuumaa


Näitä kavereita vilisteli joka nurkassa

Bussikuski viettämässä siestaa

Paluumatkalla teimme nopean pysähdyksen Mexicon ex-pääkaupunkiin, Moreliaan.



Kaupunkireissailun vastapainoksi oli lähdettävä viidakkoon hakemaan hieman erätuntumaa. 3-tunnin ajomatkan päässä kotoa, Queretaron osavaltiossa makaa Sierra Gorda eli kirjaimellisesti läskivuori, jonka vuoristo -ja viidakkomaisemiin teimme viikonlopunmittaisen telttailureissun.



Ainoa pysähdyspaikka vuoristossa. "älä tee tarpeitasi, tämä on kappeli -ei vessa. älkää  olko ****"


Saavuimme rähjäisen pikkukylän matonpesupaikalle. Paikka näytti niin nuhjuiselta, että olimme jo vähällä lähteä tien päälle uudestaan. Päätimme kuitenkin antaa paikalle mahdollisuuden joten heitimme reput selkään ja suuntasimme jokea ylöspäin...


Hetken reippailun jälkeen maisemat alkoivat näyttää jopa ihan miellyttäviltä



hieman kauempaa löytyi kirkasvetisiä, luonnon omia uima-altaita...







Kallioiden sisältä syöksyi vettä jatkuvalla syötöllä

Tikapuut paikallisen joogagurun luolaan





Viidakosta löytyi tietenkin ominaislajeja - kuten lehmä.

Kilometrien jälkeen metsä alkoi muistuttaa yhä enemmän viidakkoa vesiputouksineen...




...kunnes tunnelin toiselta puolelta löytyi itse paratiisi...
...ja lopulta löytyi luonnon oma kylpylä, joka pesee Imatran Taikametsän 100-0.











Uima-allas kallion sisällä



Viikonlopun ravintoympyrä: keksejä, tunaa, chiliä 


Viiden tähden majoitus jokinäköalalla...

...ja yksityisellä uima-altaalla.








Aamusuihku viidakon tyyliin

Kevyet siestapäikkärit kivellä


Muutaman päivän leirielämän jälkeen oli aika heittää hyvästit viidakolle: paluumatkalla auringon laskiessa



Tässä siis suurimmat huhti-toukokuun seikkailut. Jatko-osa julkaisuun asap!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti