Pikkukaupungin huumaa

Heissan! Tovi on ehtinyt vierähtää viime kirjoittelusta, tällä kertaa en voi pistää kiireen piikkiin vaan pikemminkin laiskuuden ja tekemisen puutteen vuoksi jäänyt kirjoittelut vähemmälle. Muutama viikko sitten meillä alkoi Intercultural Communication -viikonloppukurssi, jonka niin sanotusti tuli olemaan viikonloppuaktiviteettiemme pahin painajainen: tunnit perjantaina klo. 15-21 ja lauantaina 9-15. Hyvästi reissailut ja fiestat siis...

Pahimmat pelkomme kuivista luennoista jäivät kuitenkin toteutumatta: perjantaina opettajamme ilmoitti että huomenna lähtisimme matkalle kuin kunnon koululaiset konsanaan. Kohteena olisi Tolimánin kyläpahanen 1,5h ajomatkan päässä Querétarosta. Tecin minibussi starttasi matkaan lauantai-aamuna klo.8.

Bussikuski paikantamassa vikaa

Iloiset koululaiset bussin takapenkillä

Matka sujui mukavasti mutkaisia vuoristoteitä ajellen

Kivenmurikka oikealla; Bernal - yksi maailman isoimmista kivistä

Pian Tolimániin saapumisen jälkeen kävi selväksi että päivä kuluisi kirkkoja kierrellessä. Puuh...Ensimmäisenä nähtiin kylän keskuskirkko, jonka edustalla seisoi valtava toteemi, Chimal, jonka ympärillä ilmeisesti juhlitaan jonkinsortin fiestaa. Tämän jälkeen lähdettiin kiertelemään pienempiä, perheiden omistuksessa olevia temppeleitä, jotka olivat melko suloisia mutta neljännen mestan kohdalla alkoi mielenkiinto hieman hiipua.

Kirkko, Chimal ja innokkaat koululaiset

Pakollinen turistipose

Kirkkokierros jatkukoon

The ghost town

Neljäs, viides, kuudes kirkko?

Ele ikuistamassa Tolimánin upeita maisemia

Paikallisen mafiapäällikön viimeinen leposija?

Yksi pienistä perhetemppeleistä

Lopuksi suunnattiin Tolimánin "keskustaan" ja mercadolle, jossa meillä oli vapaa-aikaa ruhtinaalliset puoli tuntia. Siinä ajassa saatiin tuhottua muutamat gorditasit ja täydentämään vesivarastoja paluumatkaa varten, joka sujui rennosti laulellessa mm. Hakuna Matataa tsekiksi, espanjaksi, ranskaksi ja tietenkin suomeksi.

Amealco

Muutama viikko Tolimánin jälkeen jouduimme jälleen luopumaan vapaasta viikonlopusta ja suuntasimme toiseen pikkukaupunkiin Amealcoon, Guanajuaton lähelle.

Paikallinen pitopalvelu?

Una, Kelsie ja Ele aamureippailulla keskellä ei mitään

 Mamma aamulenkillä

Vierailtiin paikallisessa yliopistossa, joka on tarkoitettu lähinnä alkuperäisasukkaiden koulutukseen ja paikallisen yhteisön elintason ylläpitoon. Yliopistossa on toistaiseksi vain yksi koulutusala, joka rohkaisee paikallisia yrittäjyyteen. Seuraavaksi vierailimme kaakelitehtaassa, ja kennelissä, joissa paikalliset duunarit ja yrittäjät tekevät työtä ja tuovat rahaa yhteisölle - ihan jees vaihtoehto Jenkkeihin pakenemisen sijaan.

Työn raskaan raatajat kaakelitehtaalla

Virallinen kaakelivalvoja

Pallokaktus

Kennelissä setä esitteli suloisia pentuja...

...jotka näyttivät tosin hieman surkeilta :(

Yhdellä hymyä kuitenkin riitti

Isi ja poitsut

Kiertoajelun jälkeen nautimme quesadilloja paikallisessa raflassa:

Tostadat ja tortillat pannulla paistumassa

Tuoreita tortillalättyjä suoraan koneesta

Quesadillatäytteitä joka lähtöön

Safkauksen jälkeen meillä oli tällä kertaa jopa 45 min vapaa-aikaa Amealcon suurensuuressa keskustassa. Eksyttiin hautausmaalle, jossa oli ehkä suloisin koskaan näkemäni: värikkäitä koristeita, kukkia ja kauniita hautakiviä. Meksikolaiset tosiaan kunnioittavat kuolleita.

Ajanpuutteen vuoksi ehdimme kiertää keskustan pikaisesti ja ostamaan paikallisesta leipomosta "napolitanoja" eli suklaacroissantteja, jotka bussimatkalla paljastuivatkin täydeksi huijaukseksi -suklaan tilalla oli jonkinsortin rusinahilloa? Tähän mennessä olisi pitänyt jo oppia etteivät meksikolaiset osaa leipoa. Leipomoiden pan dulcet näyttävät houkuttelevilta mutta maku tuottaa pettymyksen joka kerta...murr. Ainoat syömäkelpoiset pullat ovat churrot, donitsit ja croissantin tyyliset leivät.

Ajatus karkaa jälleen ruokaan, joten nyt loppuu tämä postaus. Lisää pulla-asiaa paremmalla ajallla, mo!