Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sierra Gorda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sierra Gorda. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Matkakertomus: Cuatro Palos


Telttailu on huippuhommaa. Sitä tulee tosin harrastettua aivan liian harvoin, mutta kun vihdoin pääsemme eräjormailun makuun muistamme aina miten mahtavaa se onkaan. Olin halunnut päästä Cuatro Palosiin jo muutaman vuoden ajan ja nyt vihdoin saimme reissun tehtyä yhdistäen siihen vielä telttailun. Netistä löytyi tietoa Cuatro Palosista, mutta siitä voisiko siellä telttailla ei löytynyt mitään infoa paitsi joltain random keskustelupalstalta ja nekin tekstit olivat vuosia vanhoja. Ainoa keino oli rohkeasti lähteä katsomaan miltä paikan päällä näytti.

Matkalla oli tietty pakko pysähdellä vähän väliä kuvaamaan maisemia ja teiden varsilla olevia rukouspaikkoja.


Cuatro Palosin yhteisöön päästäksemme ajoimme noin tunnin verran mutkaista Sierraa. Jossain kohtaa käännyimme asfaltilta ylöspäin vievälle hiekkatielle ja ajoimme Bosque de Nieblan eli sumumetsän läpi. Tunnelma tuolla sumumetsässä oli aika aavemainen ja kylmä. Vedettiin takit päälle ja köröteltiin kahtakymppiä, koska sumun vuoksi näkyvyys oli tosi huono. Pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia ja yhtäkkiä  menosuunnasta sumun keskeltä syöksyi  ratsastaja täyttä ravia. Säikähdin ja loikkasin kuin pieni pupujussi auton taakse piiloon.








Aavemainen tunnelma senkuin voimistui yhteisöön saavuttuamme. Missään ei ollut ristinsielua muutamaa paikallista pikkupoikaa ja koiraa lukuunottamatta. Löysimme polun ja kyltin, jotka kertoivat näköalapaikan olevan parin kilometrin kävelyn päässä. Otimme vähän kamoja mukaan ja lähdimme tarkastamaan mestoja ja etsimään telttapaikkaa.







Huipulle saavuttuamme tuuli yltyi kovaksi ja pilvet peittivät näkyvyyden kokonaan. Pian ne kuitenkin väistyivät ja allamme avautuivat vuoret, joet ja hiekkatiet. Kylän ainoan kaupan vanha miesmyyjä kertoi alla avautuvan tien johtavan Bucareliin, jossa olemme aiemmin pyöräilleet. Mietinkin, että tuo suurin vuori näytti tutulta, mutta lintuperspektiivistä oli vaikea hahmottaa sijaintiamme.






Vaalien vuoksi Meksikossa oli voimassa ley seca eli alkoholin myynti oli totaalisesti kielletty tuona päivänä. Kaupan setä kuitenkin myisi meille 1,2 litraisen Coronan jos vain jemmaisimme sen reppuumme emmekä kertoisi kenellekään. Ikään kuin tuolla olisi ollut jengiä kelle kertoa haha. Kaikki taisivat olla sisällä katsomassa jalkapalloa.



Olimme siis palanneet alas hakemaan telttailukamoja ja pian suuntasimme rinkat selässä takaisin ylös. Patikoimme reippaasti, sillä tuossa vaiheessa ilta alkoi jo hämärtyä ja leiri piti saada pystyyn ja notski syttymään ennen pimeän tuloa. Meitä lähti kylästä seuraamaan koira ja se nousi ylös asti kanssamme. Ilmeisesti se oli haistanut repussamme olevat salamileivät.






Kun olimme saaneet leirin pystyyn alkoi kova polttopuiden metsästys ja notskin rakennus. Onneksi onnistuimme löytämään paljon laattamaisia kiviä, joita käytimme tuulensuojana tulta sytyttëssä. Tuuli puhalsi niin kovaa, että ilman noita kiviä olisi ollut mahdotonta sytyttää yhtään mitään. Meillä oli toki mukanamme myös salainen ase eli Cheetos -juustonaksut. Muutama naksu pohjalle niin syttyy nuotio kuin nuotio paremmin kuin yhdelläkään sytysnesteellä!



Ilta hämärtyi pian ja kylmyys alkoi edetä luihin ja ytimiin. Tuli ja eväät lämmittivät kuitenkin kivasti ja istuimmekin pitkään yöhön asti kunnes viimeinenkin kipinä hiipui notskistamme.



Aamulla kömmin ulos katsomaan vastaherännyttä vuoristoa. Ilma oli raikasta ja kosteaa ja kaikkialla oli hiljaista satunnaista lintujen viserrystä lukuunottamatta. Koiravieraamme veteli sikeitä teltamme vieressä. Se oli nukkunut siinä koko yön ja herättikin meidät yöllä haukkuen ja jahdaten jotain. Ehkä pusikosta oli putkahtanut pupujussi tai haisunäätä ruoan perässä? Kipitin paljain varpain kylmää kalliota pitkin ihailemaan maisemia. Pian Jorma kömpi ulos teltasta ja liittyi seuraani.



Katoimme aamiaisen tuohon kielekkeelle ja nautimme pitkään aamuauringosta ja hyvästä ruoasta. No ei se ruoka niin kovin ihmeellistä ollut, mutta tuossa paikassa oli varmasti jotain taiainomaista, joka sai jopa purkkijalapeñot ja kylmät pussipavut maistumaan gourmeelta.



Aamiaisen jälkeen hengailimme vielä hetken. Sitten pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kävelemään takaisin autolle. Matkalla vastaan tuli pikkupoikalauma, josta tunnistimme Cristinon, pojan joka oli edellisenä päivänä tullut juttelemaan meille ja tarjoutunut pitämään huolta Jorman autosta sillä aikaa kun oltiin telttailemassa. Hänellä oli päällään sama keltainen ja tahrainen paita kuin edellisenä päivänä.



Cristino kertoi, että kaikki kylän aikuiset olivat lähteneet aamuvarhain äänestämään toiseen kylään. Kahden suurimman puolueen, PRI:n ja PAN:in, autot olivat tulleet ja vieneet heidät äänestyspaikalle, tarjonneet ruokaa ja kuka ties mitä kalastellakseen ääniä. Kun Jorma kertoi ettei aikoisi äänestää pojat ihmettelevät kovasti että miksei. Ystävälliset puolueen edustajat kun aina tuovat kivoja lahjoja, ruokaa, televisioita ja mitä nyt pienessä kylässä Sierralla tarvitseekaan. Äänestyspäivänäkin tullaan kotonta asti hakemaan, lyödään äänestyslipuke käteen ja ruokaakin tarjotaan yllin kyllin.


Palkaksi auton vahtimisesta Jorma antoi parikymmentä pesoa Cristinolle ja sanoi tälle ettei tuhlaisi niitä turhuuksiin. Ja että kun hänestä tulisi aikuinen ei äänestäisi PRI:tä. Poika hymähti ja jäi vähän hämmentyneenä tuijottamaan peräämme kun kaasutimme takaisin sumumetsään.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Action viikonloppu


Perjantaina juhlittiin Jorman ystävän häitä. Vaikka työviikon jälkeen laiskottikin lähteä ulos niin oli kyllä mukava ja rento ilta. Matkalla hääpaikalle eksyimme ja saavuimme kesken siviilivihkimisen, ups. Ei kuitenkaan oltu onneksi ainoat myöhästelijät ja virallisten toimitusten jälkeen siirryttiinkin sitten tärkeimpään eli itse bileisiin.


Ohjelmassa oli mitä häissä nyt aina on; ruokaa, juomaa ja tanssia. Puheita ei pidetty, mutta morsian veti vaikuttavan flamencoesityksen miehelleen. Puolilta öin lähdimme jo kotia kohti, sillä meillä oli suunnitelmia seuraavalle aamulle.


Lauantaina suuntasimme Sierraan viimeisen yhteisen viikonloppumme kunniaksi. Tai no viimeisen kolmeen seuraavaan kuukauteen. Ensi lauantaina Jorge häipyykin jo Gringolandiaan, yyh.



Kohteena meillä oli tällä kertaa Cuatro Palos, Sierran ja Querétaron korkein kohta. Paikallisesta kylästä matkaamme tarttui tuo kuvassa oleva karvaturri. Se lähti seuraamaan meitä kai ruoan toivossa ja hengasi telttamme vieressä koko yön. 









Maisemat olivat lievästi sanottuna henkeäsalpaavat. Reilussa 2700 metrin korkeudessa, vuorien ja pilvien yläpuolella silmä ja mieli todellakin lepäsivät.


Oli taas ihan huippureissu vaikka jäikin lyhyeksi. Olisin viettänyt oikein mielelläni ainakin pari päivää lisää noissa maisemissa. Niin kaunista, puhdasta ja rentouttavaa.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Maisemat ohi vilisee


Rakastan autolla ajelua vuorilla. Sierralla on mikroekosysteemejä eli parin kilometrin säteeltä löytyy kaktuspeitteistä aavikkoa, sumuista mäntymetsää ja hedelmäpuiden valloittamaa tropiikkia.


Videoin viime reissun autosta käsin. Parin tunnin ajon aikana todistimme kuinka kylmä semi-aavikko aamu muuttui polttavaksi paahteeksi korkeilla vuorilla ja alaspäin laskeuduttaessa aavemaiseksi sumupeitteeksi. Niin siistiä!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Karvainen kaveri


Viimeinen postaukseni Sierrasta oli aikamoista hempeilyä. Kerronpa vastapainoksi hieman toisenlainen tarinan.

Olimme viime viikonloppuna Sierrassa pyöräilemässä. Las Trancasin rustiikkiset mökit toimivat majapaikkanamme ja olo oli varsin kotoisa. Olimme juuri vaipumassa uneen rankan päivän jäljiltä kun toverimme S kiljaisi ja loikkasi pari metriä taaksepäin.

S osoitti sormellaan seinää ja hoki Please tell me that's not real!



En ole hämähäkkikammoinen, mutta kun katsoin tuota oliota silmästä silmään (kyllä, sillä oli valtavat kahdeksan silmää) niin kylmät väreet menivät pitkin selkää. Kukaan meistä ei ollut tarpeeksi rohkea antaakseen lähtöpasseja karvakaverille, joten lähdin hakemaan apuvoimia mökin ylläpitäjiltä eli vanhalta pariskunnalta.

Selittäessäni valtavasta hämähäkistä mökkimme seinällä vanha mies totesi että eiväthän tarantulat ole vaarallisia, täälläpäin jengi pitää niitä lemmikkeinään. Rouva kuitenkin ymmärsi huoleni ja tuli mukanani tarkastamaan tilanteen. Voi miten pieni - sanoi hän nähdessään tuon 10 -senttisen karvaolion. Luulin sitä isommaksi. Aijaa? Pliis älä kerro enempää. Rouva spreijasi olion tainnoksiin ja heitti ulos.

Turha varmaan sanoa että syy tuon yön unettomattomuuteeni ei suinkaan ollut peltikattoa vasten piiskaava kaatosade.

Se paikka


Olipa kerran tyttö joka rakasti vuorille matkustamista. Aina tilaisuuden tullen hän pakkasi reppunsa ja suuntasi kohti kaukaisuudessa kohoavia sinisiä vuoria. Hänestä oli aivan uskomatonta, että jo tunnin matkan päässä tunkkaisesta suurkaupungista oli mahdollista löytää niin kauniita maisemia, rauhallisuutta ja puhtautta. Se oli kuin toinen maailma, jonka joku erittäin vilkkaan mielikuvituksen omaava oli rakentanut niille, jotka haluavat loikata pois oravanpyörästä aina silloin tällöin.


Vuorilla tarpoessaan tai pyöräillessään hän pani merkille aina yhden asian: hän kiinnitti valtavaa huomiota yksityiskohtiin. Jokaisella kalliolla ja kivellä oli omintakeinen värinsä ja muotonsa. Ajoittain hän pysähtyi kielekkeelle kuuntelemaan alhaalla joessa solisevaa vettä.


 Jokainen kivi, kasvi ja eläin näyttivät ainutlaatuisilta taideteoksilta, joita olisi voinut ihailla ikuisuuksia.




Vuorten hiljaisuudessa hän usein pohti elämäänsä ja unelmiaan. Vuorien ympäröimänä hän tunsi pystyvänsä kuuntelemaan helposti sisäistä ääntään ja tekemään päätöksiä. Monesti hän istui jopa tuntikausia samalla kielekkeellä ihaillen upeaa maisemaa sen kummempia pohtimatta. 




Kun kävellessä tai pyöräilessä iski nälkä hänen tarvitsi vain pysähtyä hetkeksi katselemaan ympärilleen ja poimia puista banaaneja, mangoja, papajoita ja granaattiomenoita.  


Yöt olivat usein viileitä ja erittäin sateisia. Toisinaan taas sadepilvistä ei ollut merkkiäkään ja tähdet loistivat suurina ja kirkkaina. Aamuisin vuoret olivat ehdottomasti kauneimmillaan: vastaheränneenä maailma oli hiljainen ja rauhallinen.


Päivät vuorilla kuluivat nopeasti ja kaupunkiin paluu tuntui tapahtuvan aina liian nopeasti. Paluumatkalla kaupunkiin hänen mielensä oli aina haikea, kuitenkin onnellinen tietäessään palaavansa pian seikkailemaan uusiin paikkoihin, joita vuoret kätkivät sisäänsä.

Vuoret olivat hänen salainen se paikka, johon hän menee levätäkseen, rentoutuakseen tai löytämään ratkaisuja. Se taianomainen paikka, joka tuntuu tutulta kuin oma koti.


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pikakelaus menneisyyteen


Pitkäperjantai oli virallinen vapaapäivä. Kotona vietetyn Breaking Bad -maratonin päätteeksi lähdimme Jorman kanssa haukkaamaan raitista ilmaa ja päädyimmekin hengailemaan keskustaan. Sattumalta törmäsimme Jorman ex-bändikavereihin, Vincentin poikiin, joiden kanssa ystävystyimme jo muinaisina vaihtarivuosina. Yksi heistä on juuri avannut wok-ravintolan keskustan sydämeen ja siinä kuulumisia vaihtaessamme testasimme samalla menuun.
Illan kuluessa lisää uutta ja vanhaa porukkaa saapui paikalle. Olutpulloja tyhjeni hyvään malliin, kerrotiin paljon legendaarisia tarinoita ja vitsejä, joille naurettiin vedet silmissä. Jossain vaiheessa puheeksi tuli se kuinka aika rientää ihan älytöntä vauhtia, kuinka siitä kun tapasimme on jo lähes 4 vuotta. Jokainen meistä on muuttunut: löytänyt uuden duunin, opiskellut tai valmistunut. Bändi on hajonnut, mutta ystävyyssuhteet eivät. Keskiviikkoisista bänditreeneista ja keikoilla heilumisesta tuntuu kuluneen 15 vuotta, vaikka siitä onkin vain muutama hassu vuosi. Totesimme kaikki yhdessä, että ne olivat aivan loistavia aikoja ne!

Bändärit vuosimallia 2011 haha.
Aloin todella pohtimaan sitä kuinka aika kuluu ja kävin läpi päässäni kaikki Meksikon matkani vaiheet. Joskus tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi tai edennyt elämässäni mihinkään suuntaan, mutta kun tarkastelen asiaa tekstin muodossa niin näyttää että on sitä tullut asioita tehtyäkin. Tässä pientä aikajanaa mitä kaikkea kolmeen ja puoleen vuoteen on mahtunut.

---------------------------

2010: Saavun joulukuun lopussa Meksikoon autuaan tietämättömänä mistään. Bussin ikkunasta matkalla Querétaroon hämmästelen kuplavolkkarien, kulkukoirien ja kaktusten määrää. Tuntuu kuin olisin eri planeetalla. Espanjan taitoni rajoittuvat "hola" ja "gracias" -sanoihin.

2011: Vaihto-opiskelen Tecillä vähän sitä sun tätä. Espanjan alkeet tulevat tutuiksi hassunhauskan Sandra -opettajan kanssa ja välillä tuntuu kuin olisi leikkikoulussa yliopiston sijaan. Reissaaminen, bilettäminen ja ihmisiin tutustuminen kiinnostavat paljon enemmän kuin hikisessä luokkahuoneessa kököttäminen ja päivä päivältä rakastun Meksikoon yhä enemmän. Eeppisen Real de 14 reissun jälkeen päätän jäädä vielä toiseksi puoleksi vuodeksi Meksikoon. Elämä on reissaamista, koulua ja nautintoa. Joulukuun 26 päivä palaan takaisin Suomen kamaralle.
2012: Opettelen uudestaan Suomen tavoille, suoritan viimeisia kursseja, väännän opparia ja teen töitä. Elämä on täysin päinvastaista kuin Meksikossa ja se jos mikä on järkytys. Kesäkuussa saan tuliaisen Meksikosta kun Jorma saapuu vierailulle kylmään pohjolaan. Päätös Meksikoon paluusta muhi mielessä tammikuusta asti ja varmistuu heinäkuussa lentolipun ostettuani. Syyskuussa sanon heipat Suomelle ja saavun matkalaukkuineni ja reppuineni Meksikoon toiveissani löytää työharjoittelupaikka ja tehdä opparini. Kolmen viikon etsinnän jälkeen saan Sierrasta harjoittelupaikan ja lähden matkaan. En kuitenkaan kestä viikkoa pidempää ja palaan Querétaroon ilman varasuunnitelmaa. Viikon kuluttua kuitenkin löydän harjoittelupaikan luomukauppa La gallina verdestä. Loppuvuosi kuluu uuden harjoittelupaikan parissa opetellen meksikolaista työkulttuuria ja kieltä.
2013: Espanjani alkaa sujua jo mucho mejor kiitos työharjoitteluni pakollisen kielikylvyn. Huhtikuussa harjoitteluni loputtua keskityn oppariini, jotta saisin sen valmiiksi kesäkuuksi. Käyn silloin tällöin tienaamassa muutaman extrapeson Gallina verdessä. Kesäkuussa reissaamme Jorman kanssa Chiapasiin tutustumaan viidakoihin ja maya-raunioihin. Loman jalkeen Jorma suuntaa Michiganiin kolmen kuukauden työkeikaille, meikäläinen muutaman viikon jälkeen Jorman perässä. Gringolandiassa aika kuluu reissaten, shoppaillen ja pyöräillen. Syyskuussa palaaamme takaisin kotiin täysin persaukisina, joten hankkiudun takaisin töihin Gallinaan. Lokakuussa valmistun tusinanomiksi ja loppuvuosi vierähtaa töissa ja pikku reissuja tehden Meksikossa.
2014: Töitä, töitä, töitä ja satunnaisia pikku reissuja siihen väliin. Alan kypsyä duuniini ja etsin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Lähetän CV:täni ihan jokaiseen mahdolliseen työilmoitukseen, käyn muutamissa haastatteluissa, mutta ei tärppää sitten millään. Kuulen radiosta mainoksen suomeksi: Colegio Finlandés kalastelee uusia oppilaita eskariin ja ala-asteelle. Hetkinen? Suomalainen koulu Querétarossa? Lähetän CV:ni ja parin viikon päästä kuuluu vastausta ja minut kutsutaan haastatteluun. Muutamien testien ja lisähaastattelujen jälkeen minulle tarjotaan vakipaikkaa ja päätän tarttua tilaisuuteen. Otan fudut Gallinasta ja olen tyytyväisempi kuin aikoihin.
Huomenna alkaa viimeinen viikko luomukaupassa, lauantaina täytän vuosia ja silloin lähdemme valloittamaan Nayaritin osavaltion rantoja viikon ajaksi. Toukokuun 6. päivä aloitan sitten uudessa mestassa uusien haasteiden parissa. Uusi loikka tuntemattomaan enkä malta odottaa!

torstai 3. huhtikuuta 2014

El Chuveje


Voisin kohta muuttaa Sierraan, sen verran tasaiseen tahtiin siellä on tullut rymyttyä viime aikoina. Lisää Sierra Gordan reissuja voit lukea täältä, täältä, täältä, täältä ja täältäkin.

Lauantai-aamuna pakkasimme telttailukamat autoon ja suuntasimme kohti El Chuvejen vesiputousta, jossa viime Sierran reissulla kävimme pyörähtämässä. Tuolloin jo päätimme palaavamme pian takaisin, sillä paikka oli todella kaunis, keskellä luontoa ja aika syrjäinen. Täydellinen telttailuhommiin siis!


El Chuveje sijaitsee muutaman kilometrin päässä Pinal de Amolesin kylästä, joka on yksi isoimmista yhteisöistä Jalpanin jälkeen Sierran vuoristolla. Kolmen tunnin ajelun jälkeen käännyimme asfaltoidulta tieltä tomuiselle ja kuoppaiselle hiekkatielle ja laskeuduimme kohti alhaalla virtaavaa jokea. Auton jätimme parkkipaikalle, josta vielä käveltiin reilu kilometri vesiputoukselle.

Ylhäällä maisema oli aika syksyinen.




Alempana joen varrella luonto oli kuitenkin vihreämpää. Joen vesi oli kristallinkirkasta ja houkutteli uimaan. Tunnustelin veden lämpötilaa kädellä - jäätävän kylmää, varmasti kylmempää kuin Saimaassa huhtikuussa. Kyllä noita lätäköitä kelpasi ihan vain katsellakin.








Metsässä seikkailujen jälkeen löysimme perille El Chuvejen putoukselle.



Kuten sanottu vesi oli jäätävää, mutta pienen patikoinnin jälkeen pulahdus viileään veteen alkoi tuntua oikein loistavalta idealta. Vesi oli aika matalaa paitsi putouksen luona oli kunnon äkkisyvä. Sinne pulahdin pikaisesti ja juoksin takaisin nopeammin kuin Jorma ehti kuvaa ottaa.



Myöhemmin haettiin loput kamat autosta ja laitettiin leiri pystyyn joen varteen. Vaikka paikassa oli muutama muukin turisti niin olimme ainoat, jotka jäivät telttailemaan.



Auringon laskettua sammakot ja heinäsirkat aloittivat konserttinsa ja pimeä metsä valaistui sadoista tulikärpäsistä. Emme olleet varautuneet kylmyyteen, mutta hienoilla eräjormataidoillamme saimme jopa nuotion syttymään. Joessa viilennetty punkku, pussioliivit ja kuivahtanut leipä maistuivat gourmeelta.


Seuraavana aamuna piipahdimme katsomaan toista putousta, El Saltoa, joka sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä El Chuvejesta. Onneksi olimme maasturilla liikenteessa, silla tavan autolla ei tuonne olisi paassyt sen verran kuoppainen oli tie.

Ennen matkan jatkumista nautimme kuitenkin telttailijan luksusaamiaisen: suolakeksejä, pussipapuja, tonnikalaa, jalapeñoja, mangoa, banskua ja avokadoa. Poor mode on!


El Salton vesiputous oli aika siisti, korkeampi, mutta kapeampi kuin El Chuveje. Ympäristö oli kuitenkin likaisempi: cokispulloja, muovipusseja ja jopa Coronan muovituoli (??) veteen heitettynä. Huh.


Taas hehkutan miten upeita paikkoja taalla Querétarossa on. Tuskin kellekään on jäänyt epäselväksi mikä on lempparikohteeni täällä on hehe..Sierraan vaan ei voi kyllästyä ja joka kerralla löytyy uusia ja jännia paikkoja. Mahtavuutta!


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

GoBro

Tykkään tuosta taskuunmenevästä minikamerasta niin kovin että alan kutsumaan häntä GoBroksi. Olen ihan innoissani erityisesti tuosta timelapse -ominaisuudesta joka toimii loistavasti etenkin auringonnousu -ja laskukuvissa. Miksei toki kuvaamaan muitakin prosesseja missä yksittäinen liike on hidas.

Tässä auringonnousua Sótano de Barrosta, jota käytiin noin kuukausi takaperin ihmettelemässä. Erittäin vaikuttava näytös.




torstai 30. tammikuuta 2014

Papukaijankoloon!

Viime viikonloppuna tarkoituksenamme oli matkata Sótano de Barroon eli jättimäiseen papukaijakoloon Sierralla. Reissusuunnitelma kuitenkin tyssäsi vatsapöpön vuoksi ja pisti allekirjoittaneen vuodepotilaaksi koko viikonlopuksi.

Vuonna 2012 Jalpanissa seikkailessani kävin hyvin lähella kyseistä koloa, Santa Maria de Los Cocosin yhteisössä, mutta tuolla reissulla sain tyytyä vain kaukaiseen vilaukseen tuosta mystisestä aukosta.

Syyskuu 2012: matkalla Cocosiin aamunkoitossa. Taustalla pääni oikeassa yläkulmassa  voi nähdä Sótano de Barron. 

Niinpä siirsimme reissua tulevalle viikonlopulle, joka onkin aivan loistojuttu sillä maanantai on puente eli virallinen löhöpäivä (perustuslain tms. vuosipäivä). Saamme siis yhden reissupäivän lisää ja voimmekin ottaa lunkisti. Tai no en tiedä kuinka lunkkia on polkea 28 km ylämäkistä ja mutkaista hiekkatietä… Suunnitelmamme on siis tämä: jätämme auton Arroyo Secoon, josta nousemme pyörien selkään ja reippaasti poljemme vuorten halki Los Cocosiin asti. Sieltä sitten seuraavana aamuna ennen kukonlaulua ylös ja muutaman tunnin patikointi kohti Sótano de Barroa. Tarkoitus olisi saapua perille ennen auringonnousua ja nähdä kuinka isot vihreät ara-papukaijat liitelevät ympäri koloa.

Los Cocosin ala-ylä-asteella pitämässä oppituntia ympäristön huolehtimisesta

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pakomatka vuorille

Heippa!

Muutama viikko sitten pakkasimme autot täyteen ja suunnistimme Jorman vanhempien, hänen siskonsa ja perheensä kera nauttimaan pitkästä viikonlopusta Querétaron vuoristoon, Sierra Gordaan. Luvassa oli pyöräilyä, mönkijällä ajelua, joessa uintia ja tietenkin aivojen tuulettamista kaupunkikuvioista. Parasta Sierrassa on ehdottomasti sen kauneus ja sijainti. Ensimmäisella visiitillä en voinut uskoa, että tämä paikka sijaitsee Querétarossa, muutaman tunnin matkan päässä kotoa.


Rähjäisillä mukulakivikaduilla tallustaessa tuskin muistankaan, että tällaisiakin maisemia löytyy ihan kotikulmilta:


Ajelimme kohti Sierraa ja nousimme hiljalleen aina vain ylemmäs ja ylemmäs vuorille. Pinal de Amolesin kohdalla teimme uukkarin ja aloimme laskeutua kohti Bucarelia ja Extoraz -jokea, jossa mökkimajoituksemme sijaitsi. Päätimme Jorman kanssa ottaa pyörät heti käyttöön ja rullata 30km:n alamäen aina mökille asti. Dokumentoin koko reissun kypärästäni käsin.



Oli aika eeppinen lasku. Keskinopeus noin 42km/h ja jossain vaiheessa saavutin 52km/h. Oli muuten tähänastinen nopeusennätykseni kaksipyöräisellä. Pitäisi varmaan hankkia polvisuojat, sillä kaatuminen oli muutamaan kertaan lähellä. On muuten ihan älytöntä miten ilmasto voi vaihdella vain muutamien kilometrien säteellä: ylhäällä vuorilla kasvoi mäntyjä ja huppari oli ihan must ja aina alaspäin mentäessä tuntui miten aurinko alkoi polttaa enemmän ja ilmasto muuttua trooppisemmaksi. Alhaalla sitten kasvoikin jo banaaneja ja papajoita ja bikinit olisivat olleet täydellinen päivän asu.
siellä missä banaani ja papaija kasvaa 
aamuauringon fiilistelyä
Paikassa on vain kaksi mökkiä, jotka ovat paikallisen perheen omistuksessa. Oli myös iso ruohikkoalue hengailulle, päiväunille tai jalkapallon pelaamiselle. Kristallinkirkas joki virtasi ihan vieressä, joka houkutteli aamu-uinnille.
Paikka oli todella kaunis. Olin ihan haltioissani ympärillä kohoavista vuorista. Ilma oli niin raikasta verrattuna kaupungin aamuruuhkan pakokaasuihin. Mieleni teki pinkaista juoksuun ja kiivetä tuonne huipulle, pilviin asti. Btw, miksi vuoret aina kaukaa katsottuna näyttävät sinisiltä? Meidät otettiin vastaan meksikolaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti eli valtavalla lounaalla, jonka perheen isäntä ja emäntä olivat valmistaneet.
grillattua lihaa, chorizoa, guacamolea, paistetuja papuja, grillattua sipulia ja nopalea
Grillattu nopale oli ihan ylihyvää. Päälle vain ripaus suolaa ja limemehua ja mmmmh! Kokeilin itsekin valmistaa tätä kotioloissa (ilman grilliä tosin) ja hyvin onnistui. Ohjetta luvassa myöhemmin.
täydellinen kanakeitto serranolla, avocadolla, korianterilla ja limellä
Myöhemmin lähdettiin kävelylle joelle.
joesta löytyneet kiviaarteet
Kylän yksi nähtävyyksistä on Convento de Bucareli eli espanjalaisten rakentama kirkko, joka ei koskaan valmistunut.
Jokainen meistä otti ilon irti pitkästä viikonlopusta, mutta Junnu taisi olla kaikista tyytyväisin. Huippuhetket koettiin sedän ja ukin kanssa mönkijän kyydissä. "La moto! La moto!" -huudot kaikuivat aina kun Junnu näki mönkijän tai motskarin ajavan ohi.
setä, täti ja Junnu ajelulla
Kun oli aika nousta pois moton kyydistä niin huuto oli jäätävä...huh. Unski-tädin lainaamilla hanskoilla ja laseilla sekä Jorma-sedän kypärällä ja leikkimopolla kyyneleet onneksi kuivuivat nopeasti.
tuleva motocross -kuski
 Seuraavana aamuna otimme pyörät alle ja lähdimme tutkimaan vuoristoreittejä.
Päädyimme El Jabalín leirintäalueelle, jossa oli kivannäköisiä safarimökkejä joen rannalla. Tuonne seuraavalla reissulla!

pyöräreissu päätyi pulahdukseen viileään jokeen

Elättelemme toiveita uusintareissusta Sierraan joulun tienoilla. Olisi hienoa tehdä reissu ainoastaan pyörällä: rinkat selkään, teltta tarakalle ja menoksi. Pyörällä reissaamisen etu on se, että pääsee paikkoihin joihin autolla ei. Leirintä onnistuu missä vaan ja alue on kuitenkin suhteellisen turvallinen, ruokaa löytyy aina - vähintäänkin sitten puista ja joesta.

En nyt juuri keksi parempaa paikkaa missä lomailla. Vuoret, joet ja metsät ovat ehdottomasti meikäläisen lempparimaastoa.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Sierraan!

Perjantai, palkkapaiva ja tuleva maanantai virallinen vapaapaiva. Kolme loistavaa syyta karistaa kaupungkin polyt muutamaksi paivaksi ja suunnata vuoristoon hengittamaan raitista ilmaa mokkeilyn merkeissa.





Huomen aamulla aloitamme matkan Jorman, hanen vanhempiensa ja siskonsa perheen kanssa. En tieda viela tarkalleen minne pain Sierra Gordaa suuntaamme, mutta se on sivuseikka se. Kaikki siella on kaunista, raikasta ja niin rauhoittavaa.

vip-leirinta vuodelta 2011

Siita onkin jo yli vuosi kun viimeksi olin noissa maisemissa. Jalpanin tyoharjoittelukokeilu meni hieman reisille enka viihtynyt viikkoa kauempaa. Muistankin karsineeni aikamoisista sopeutumisvaikeuksista: espanjan taitoni oli mita oli, netti ei toiminut ja rottia vilisteli talomme keittiossa. Tuolloin se tuntui hirvealta, mutta aika on jo kullannut muistot ja nyt mietin tuotakin kokemusta vain positiivisesti.

Jossain Jalpanin huudeilla
Toinen syy ilooni on, etta tana aamuna minulle myonnettiin meksikolainen sosiaaliturvatunnus. Kaytannossa tama tarkoittaa sita etta maahanmuutoviraston lisaksi saan nyt kuluttaa aikaani myos IMSS:ssa  (Instituto Mexicano del Seguro Social) eli jonkinsortin Kelan ja sossun valimuodossa. Tama on siis pakollinen paha jokaiselle laillisesti tyossaolevalle, mutta ainakin olen vakuutettu tyoaikana sattuvien tapaturmien varalta. Olen kuitenkin kuullut tyotovereiltani ettei valtion tarjoama ilmainen terveyshuolto oli kovinkaan kummoinen saati toimiva. Toivon ettei minun koskaan tarvitse ottaa asiasta selvaa.

Viela muutama tunti duunia ja sitten pakkailemaan!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Vaikeuksien kautta voittoon

Maanantaina tosiaan lahto koitti vihdoin ja viimein. Olin innoissani mutta samalla peloissani kun rinkkoineni nousin bussin kyytiin kohti tuntematonta. Vaikka olen kaynyt Sierralla aiemmin ja minulla oli jonkinmoinen idea siita mihin olen menossa, muutaman paivan telttailu ja parin kuukauden elaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Bussissa vieressani istunut tytto joutui vastailemaan jatkuvasti "joko ollaan perilla?" -kysymyksiini kun ohitimme jos jonkinmoista kylanpahasta  mutkaisilla vuoristoteilla.

Perilla Jalpanissa eras vanhempi herrasmies vapaaehtoisjarjestosta  oli minua vastassa ja kyyditsi minut uuteen asuntooni joka naytti..noh..hieman erilaiselta kuin mita olin odottanut. Nahdessani tulevan majoitukseni alkoi hieman epailyttaa mutta moni kakku paalta ruma, sisalta kaunis vai miten se meni?

uusi koti


Vastaus kysymykseeni: missa voin pesta vaatteeni?

jouluvalot loivat tunnelmaa kattoterdelle

katolta loytyi puutarha

naapurin talo

Sain yhden kolmesta huoneesta, jossa oli siis kaksi pienta, kivikovaa sankya, tuuletin ja pieni vaatekaappi. Heitin rinkkani huoneeseeni ja lahdimme samaisen hepun kanssa Grupo Ecologico -jarjeston toimistolle, joka sijaitsi kivenheiton paassa kampasta. Toimistolla tapasin jarjeston tyontekijoita, muun muassa tytot jotka asuivat kanssani samassa huoneistossa. Tutustuin paikkoihin, haahuilin ympariinsa ja napsin kuvia.



Pian kavi selvaksi, etta jarjeston johtaja, joka minun piti tavata samana paivana keskustellaksemme harjoitteluni kulusta ja aikataulusta, oli hyvinkin kiireinen leidi ja etta mahdollisesti voisin tavata hanet seuraavana paivana. Toimitin tyhjaa toimistolla muutaman tunnin kunnes paatin lahtea purkamaan kamojani ja tutustumaan keskustaan.

misión de Jalpan


Asunnolta oli noin 5 minuutin kavely keskustaan, joka koostui kahdesta kadusta, pienesta puistosta niiden valissa ja kirkosta. Paikallisiin palveluihin kuuluivat mm. saluuna, muutama kahvila/ravintola, paleteríoita eli jaatelomestoja, muutama kenkakauppa ja maksullisia nettipisteita. Jalpanissa nettiyhteys rajoittui vain muutamiin valikoituihin paikkoihin.





Illalla vatsa kurni joten paatin lahtea ruokaostoksille. Olin ehtinyt sen verran vilkaista keittiotamme ja sen varustusta ja tullut siihen tulokseen etta kokkailu oli unohdettava. En mielestani ole yltiosiisti, bakteerikammoinen tai muutenkaan liikoja vaativa pirttihirmu, mutta ruosteiset paistinpannut, hometta kukkivat kulhot, kaapeissa ja poydilla vilistelevat muurahaiset eivat mitenkaan houkutelleet viettamaan keittiossa aikaa yhtaan enempaa kuin mita oli tarvis. Kova pala tallaiselle keittiossa lahes asuvalle, ruuanlaittoa rakastavalle kodinhengettarelle. Matkalla kauppaan unelmoin niista ihanista Sierra Gordan luomuomenoista, joita viime vuonna haalimme kilokaupalla Las Ranasissa vieraillessamme. No, vihdoin perilla kaupassa sain todeta vihannes ja hedelmavalikoiman olevan aika mitaton: omenat olivat sita samaa golden delicicousia mita Wal-Martissa ja Sorianassa, hieman kalliimpia ja nihkeampia tosin. Jogurttivalikoima oli taynna sokerilla ja lisaaineilla kyllastettyja purkkeja - ei siis tietoakaan ihanan happamasta ja raikkaasta luonnonjogurtista. Palasin kotiin mukanani pussillinen banaaneja, guayaboja, kurkku ja kesakurpitsoja. Paatin ottaa suihkun ja kesken suihkuttelun minulle tuli "se tunne" kuin jokin tarkkailisi minua ja samalla huomasinkin gekon hengailevan paani ylapuolella katossa. Taalla kaikenlaiset vessalemmikit ovat melko yleisia, esim. Oaxacan reissulla kylpparissamme asusti taskurapu. Gekot ovat melko symppiksia otuksia, joten vaikka liskon lasnaolo tuntui hieman hairitsevalta, paatin antaa kaverin rauhassa jatkaa hyttysten saalistusta.

Seuraavana aamuna eli tiistaina lahdimme vuorilla sijaitsevaan kylaan Santa Maria de Los Cocosiin educacion ambiental eli ymparistokasvatukseen erikoistuneen ryhman kanssa. Minulle oltiin ilmoitettu, etta kyyti noutaisi minut klo. 6.30 talomme laheisesta tienvarresta. Puolen tunnin odottelun jalkeen pimeassa ja kylmassa maantientienlaidassa  keskella ei-mitaan soitin hepulle, jonka oli maara poimia minut kyytiin. Vastaus kuului etta "kohta tullaan".Vihdoin puoli kahdeksan ramiseva lava-auto pyyhalsi paikalle ja poimi minut kyytiinsa. Matka jatkui ensin tamale-kojulle nauttimaan aamiaista, jonka jalkeen parin tunnin ajomatka vuoren huipulle alkoi.  Paivan agenda oli esitelmoida kierratyksesta, luonnosuojelusta ja muista ymparistoasioista esikoululaisille seka ala -ja yla -asteiden oppilaille.

matkalla Santa Maria de Los Cocosiin
Los Cocosin kouluyhteisossa oppilaita oli yhteensa noin 40, viidesta viiteentoista vuoteen. Erityisesti pienimmat lapsoset olivat innoissaan musiikki -ja teatteriesityksista.




Keskiviikko alkoi mita mukavimmalla yllatyksella: toinen kamppiksistani kohtasi lahes hirviomaisen kokoisen hiiren/ rotan keittiostamme nakertamassa poydalla olleita hedelmia. Tuholaisjahdin jalkeen saimme haadettya otuksen tiehensa, mutta jaakaapin takaa paljastuneen p*skavuoren seurauksena kavi selvaksi, etta kyseinen karvaturri oli ehtinyt asustella keittiossamme jo hyvan tovin. Tasta valikohtauksesta selvittyani, ruokahaluni ostamiani hedelmia ja vihanneksia kohtaan oli tipotiessaan, joten painelin suoraan toimistolle. Tuona aamuna lahdin Bosques Sostentables eli kestavan kehityksen maanviljelyyn erikoistuneen ryhman edustajan, Jésuksen, kanssa kiertelemaan milpoja eli maissipeltoja.


Bosques Sostentables -ryhman paatehtava on kertoa paikallisille maanviljelijoille luomutuotannosta ja yrittaa saada mahdollisimman moni viljelija siirtymaan kemikaalimyrkyista luonnonmukaisiin viljelysmenetelmiin. Taytyy myontaa etta maanviljelysta taysin ymmartamattomana en ollut ihan mukana mita Jésus minulle selitti maissinviljelysta, mutta sen verran meni perille, etta paikalliset, jotka ovat lahteneet mukaan luomuviljelyyn ovat olleet 99% tyytyvaisia tuloksiin. Jésuksen mukaan suurin haaste luomuviljelyyn siirtymiselle on paikallisten ennakkoluulot viljelytekniikoiden muuttamista kohtaan, epavarmuus sadon onnistumisesta ja yksinkertaisesti rahan investoiti ja hitaampi tulosten nakeminen tehoviljelyyn verrattuna.

maissipellossa rypemassa


Vaikka olikin hienoa paasta oppimaan luomuviljelysta ja kuulla paikallisen mielipiteita asiasta, niin pakko myontaa, etta tallaisena landeseutuun tottumattomana kaupunkilaisena oli aivan helvetillinen haaste rampia mutaisessa maissipellossa tennarit nilkkaa myoten liejussa, nalkaisena ja janoisena lahestulkoon lakahtyen keskipaivan paahteeseen. Mieleni teki vetaa sombrero paahan ja vetaytya maissipellon katveeseen viettamaan siestaa.

auringonkukkaset
Milpojen tarkkailun lomassa kavaisimme Tancaman arkeologisilla kaivauksilla.





Torstaina minun oli maara lahtea Ecotours ryhman kanssa Cuatro Palosiin, jossa on Sierran korkein kohta ja kaunein nakoalapaikka. Odotin reissua kovasti, mutta keskiviikko-iltana sain tietaa, etten voikaan lahtea messiin silla arvon johtaja olisi viimein tavattavissa torstai-aamuna. Meidan olisi pitanyt siis tavata jo maanantaina, jonka jalkeen olimme sopineet tapaamisen jokaiselle paivalle ja joka kerta se oli peruuntunut syysta tai toisesta. Toisinaan odottelin toimistolla tuntitolkulla tapaamista, joka olikin tietamattani peruttu. Ymmarran hyvin, etta meksikolainen aikakasitys on poikkeuksetta erilainen suomalaiseen verrattuna, mutta pakko myontaa etta tuntien turhan odottelun ja tapaamisiin tulematta jattaminen ilman ilmoitusta koetteli hermojani aikalailla. No, torstai -aamuna sitten vihdoin sain tehtavakseni lukea eraaseen Sierran matkailun kehitysprojektiin liittyvan akateemisen tekstin, jotta saisin kokonaisvaltaisen kuvan kyseisesta projektista ja voisin osallistua siihen toimittamalla kyselylomakkeita paikallisille maanviljelijoille, yrittajille jne. Olin hyvinkin tyytyvainen etta vihdoin sain tehda jotain konkreettista ja paasisin oikeasti mukaan jarjeston toimintaan. Keskitason espanjan taitajana akateemisen tutkimuspaperin ymmartaminen otti paljon aikaa ja vaivaa, mutta pitkajanteisen kaannostyon jalkeen (kiitos google translate) minulla oli jonkinsortin idea projektista. Myohemmin kuitenkin johtajan kanssa kaydyn keskustelun perusteella paadyimme yhteisymmarykseen siita, etta espanjan kielen tasoni ei ole tarpeeksi riittava, jotta voisin osallistua kyseiseen projektiin, silla puutteellinen kielitaitoni heikentaisi kyselyjen ja haastatteluiden luotettavuutta.

Rehellisesti sanoen tunsin oloni hyvin pettyneeksi etten yksinkertaisesti kykenisi ottamaan osaa projektiin kielimuurin vuoksi. Tahan lisattyna asumisolosuhteiden ja ympariston radikaali muutos aloin vakavasti pohtia kotiinpaluuta..

Pakko myontaa, etta vaika harvoin tunnen koti-ikavaa tai kaipuuta tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin, niin talla kertaa kaipuun tunne omaan kotiin, tietynlaiseen tasmallisyyteen ja jarjestykseen tottuneena kaupunkilaisena koin Jalpanin elamanrytmin hyvin erilaisena ja vaikeasti lahestyttavana. Oli alusta asti selvaa, etta elama maalla, vuorten ymparoimassa pikkukaupungissa tulisi olemaan hyvin erilaista ja vaikka olin ollut taysin valmis kohtaamaan erilaisuutta kulttuurin, kielen ja ihmisten suhteen, niin myonnan etten kertaakaan elamassani ole kaynyt lapi samanlaista kulttuurishokkia kuin talla matkalla. Kuinka erilaista voikaan elama olla samassa maassa, samassa osavaltiossa vain muutamien tuntien ajomatkan paassa... Perjantai -aamuna juttelin harjoitteluvastaavani kanssa ja kerroin, etta haluan viela miettia harjoitteluani uudestaan ja sita, etta pystynko oikeasti sopeutumaan ja elamaan tassa ymparistossa. Iltapaivalla hyppasin Primera Plussan kyytiin hyvin ristiriitaisin tuntein. Mietin annoinko periksi liian helposti ja liian nopeasti...jos olisin kestanyt viikon pidempaan olisinko sopeutunut? Toisaalta olin helpottunut ja iloinen siita, etta paasen omaan kotiini, yhteyteen ulkomaailman kanssa (Sierralla netti -ja puhelinyhteys rajoittuivat lahinna toimiston tiloihin), kokkaamaan omaan keittioon pelkaamatta, etta hiiri juoksee jaakaapin takaa.

Vaikka vierailuni Sierralla paatyikin hyvin lyhyeen olen silti erittain kiitollinen, etta sain tilaisuuden nahda ja kokea taysin erilaisen Meksikon ja tavata ihmisia, joita tuskin muutoin olisin koskaan tavannut. Loppujen lopuksi elamassa ei ole oikeita tai vaaria ratkaisuja, vain erilaisia, ja aika nayttaa mihin suuntaan ja lopputulokseen ratkaisumme johtavat. On vain luotettava siihen, etta asiat jarjestyvat aina.

Viime viikko kului lahinna uuden harjoittelupaikan etsinnassa, cv:n ja saatekirjeiden kirjottelussa. Sattumalta rakas luomukauppamme ilmoitti etsivansa  markkinointi -ja viestinta-alan harjoittelijaa ja tanaan kavin haastattelussa. Huomenna tai ylihuomenna saan tietaa miten kavi. Peukut pystyssa odotellen!