Telttailu on huippuhommaa. Sitä tulee tosin harrastettua aivan liian harvoin, mutta kun vihdoin pääsemme eräjormailun makuun muistamme aina miten mahtavaa se onkaan. Olin halunnut päästä Cuatro Palosiin jo muutaman vuoden ajan ja nyt vihdoin saimme reissun tehtyä yhdistäen siihen vielä telttailun. Netistä löytyi tietoa Cuatro Palosista, mutta siitä voisiko siellä telttailla ei löytynyt mitään infoa paitsi joltain random keskustelupalstalta ja nekin tekstit olivat vuosia vanhoja. Ainoa keino oli rohkeasti lähteä katsomaan miltä paikan päällä näytti.
Matkalla oli tietty pakko pysähdellä vähän väliä kuvaamaan maisemia ja teiden varsilla olevia rukouspaikkoja.
Cuatro Palosin yhteisöön päästäksemme ajoimme noin tunnin verran mutkaista Sierraa. Jossain kohtaa käännyimme asfaltilta ylöspäin vievälle hiekkatielle ja ajoimme Bosque de Nieblan eli sumumetsän läpi. Tunnelma tuolla sumumetsässä oli aika aavemainen ja kylmä. Vedettiin takit päälle ja köröteltiin kahtakymppiä, koska sumun vuoksi näkyvyys oli tosi huono. Pysähdyimme hetkeksi ottamaan kuvia ja yhtäkkiä menosuunnasta sumun keskeltä syöksyi ratsastaja täyttä ravia. Säikähdin ja loikkasin kuin pieni pupujussi auton taakse piiloon.
Aavemainen tunnelma senkuin voimistui yhteisöön saavuttuamme. Missään ei ollut ristinsielua muutamaa paikallista pikkupoikaa ja koiraa lukuunottamatta. Löysimme polun ja kyltin, jotka kertoivat näköalapaikan olevan parin kilometrin kävelyn päässä. Otimme vähän kamoja mukaan ja lähdimme tarkastamaan mestoja ja etsimään telttapaikkaa.
Huipulle saavuttuamme tuuli yltyi kovaksi ja pilvet peittivät näkyvyyden kokonaan. Pian ne kuitenkin väistyivät ja allamme avautuivat vuoret, joet ja hiekkatiet. Kylän ainoan kaupan vanha miesmyyjä kertoi alla avautuvan tien johtavan Bucareliin, jossa olemme aiemmin pyöräilleet. Mietinkin, että tuo suurin vuori näytti tutulta, mutta lintuperspektiivistä oli vaikea hahmottaa sijaintiamme.
Vaalien vuoksi Meksikossa oli voimassa ley seca eli alkoholin myynti oli totaalisesti kielletty tuona päivänä. Kaupan setä kuitenkin myisi meille 1,2 litraisen Coronan jos vain jemmaisimme sen reppuumme emmekä kertoisi kenellekään. Ikään kuin tuolla olisi ollut jengiä kelle kertoa haha. Kaikki taisivat olla sisällä katsomassa jalkapalloa.
Olimme siis palanneet alas hakemaan telttailukamoja ja pian suuntasimme rinkat selässä takaisin ylös. Patikoimme reippaasti, sillä tuossa vaiheessa ilta alkoi jo hämärtyä ja leiri piti saada pystyyn ja notski syttymään ennen pimeän tuloa. Meitä lähti kylästä seuraamaan koira ja se nousi ylös asti kanssamme. Ilmeisesti se oli haistanut repussamme olevat salamileivät.
Kun olimme saaneet leirin pystyyn alkoi kova polttopuiden metsästys ja notskin rakennus. Onneksi onnistuimme löytämään paljon laattamaisia kiviä, joita käytimme tuulensuojana tulta sytyttëssä. Tuuli puhalsi niin kovaa, että ilman noita kiviä olisi ollut mahdotonta sytyttää yhtään mitään. Meillä oli toki mukanamme myös salainen ase eli Cheetos -juustonaksut. Muutama naksu pohjalle niin syttyy nuotio kuin nuotio paremmin kuin yhdelläkään sytysnesteellä!
Ilta hämärtyi pian ja kylmyys alkoi edetä luihin ja ytimiin. Tuli ja eväät lämmittivät kuitenkin kivasti ja istuimmekin pitkään yöhön asti kunnes viimeinenkin kipinä hiipui notskistamme.
Aamulla kömmin ulos katsomaan vastaherännyttä vuoristoa. Ilma oli raikasta ja kosteaa ja kaikkialla oli hiljaista satunnaista lintujen viserrystä lukuunottamatta. Koiravieraamme veteli sikeitä teltamme vieressä. Se oli nukkunut siinä koko yön ja herättikin meidät yöllä haukkuen ja jahdaten jotain. Ehkä pusikosta oli putkahtanut pupujussi tai haisunäätä ruoan perässä? Kipitin paljain varpain kylmää kalliota pitkin ihailemaan maisemia. Pian Jorma kömpi ulos teltasta ja liittyi seuraani.
Katoimme aamiaisen tuohon kielekkeelle ja nautimme pitkään aamuauringosta ja hyvästä ruoasta. No ei se ruoka niin kovin ihmeellistä ollut, mutta tuossa paikassa oli varmasti jotain taiainomaista, joka sai jopa purkkijalapeñot ja kylmät pussipavut maistumaan gourmeelta.
Aamiaisen jälkeen hengailimme vielä hetken. Sitten pakkasimme kamat kasaan ja lähdimme kävelemään takaisin autolle. Matkalla vastaan tuli pikkupoikalauma, josta tunnistimme Cristinon, pojan joka oli edellisenä päivänä tullut juttelemaan meille ja tarjoutunut pitämään huolta Jorman autosta sillä aikaa kun oltiin telttailemassa. Hänellä oli päällään sama keltainen ja tahrainen paita kuin edellisenä päivänä.
Cristino kertoi, että kaikki kylän aikuiset olivat lähteneet aamuvarhain äänestämään toiseen kylään. Kahden suurimman puolueen, PRI:n ja PAN:in, autot olivat tulleet ja vieneet heidät äänestyspaikalle, tarjonneet ruokaa ja kuka ties mitä kalastellakseen ääniä. Kun Jorma kertoi ettei aikoisi äänestää pojat ihmettelevät kovasti että miksei. Ystävälliset puolueen edustajat kun aina tuovat kivoja lahjoja, ruokaa, televisioita ja mitä nyt pienessä kylässä Sierralla tarvitseekaan. Äänestyspäivänäkin tullaan kotonta asti hakemaan, lyödään äänestyslipuke käteen ja ruokaakin tarjotaan yllin kyllin.
Palkaksi auton vahtimisesta Jorma antoi parikymmentä pesoa Cristinolle ja sanoi tälle ettei tuhlaisi niitä turhuuksiin. Ja että kun hänestä tulisi aikuinen ei äänestäisi PRI:tä. Poika hymähti ja jäi vähän hämmentyneenä tuijottamaan peräämme kun kaasutimme takaisin sumumetsään.
