Meksikossa asuminen vs. turistina olo

Tässä taannoin haastattelin Skypen välityksellä erästä paisanaa, joka haluaisi tulla asumaan Meksikoon ja mahdollisesti työskennellä tässä koulussa Guadalajaran kampuksella. Siinä lörpötellessä nousi esiin monta erilaisuutta Meksikossa asumisen ja lomailun välillä. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka harkitsee pitkäaikaista (yli vuoden) asumista Meksikossa niin on muutama asia, joita kannattaa harkita ennen muuttoa. Seuraavat pointit ovat niitä, joihin lomaillessa ei edes huomannut, mutta nyt asuessa niillä on isokin merkitys.



Ihan ekaksi palkka. Minimipalkka taitaa lähteä jostain 70 pesosta (3e) päivässä. Ilta, ylityö -ja viikonloppulisät ovat täällä ihan vieraita termejä. Työkulttuuri on muutenkin jännä asia, tässä muutamia mietteitä. Ihka ensimmäinen palkkani harjoittelijana oli 1000 pesoa kuukaudessa eli huimat 33 pesoa päivässä. Tarkennettakoon, että tuolloin kuuluin vielä opintotuen piiriin, ja onneksi, sillä en olisi tuolla summalla pystynyt maksamaan edes 2000 peson vuokraani. Sitten loppui opiskelijaelämä ja palkka nousi tasaiseen tahtiin ensin 3500:aan sitten 5000:een. Tällä hetkellä tienestini päivätyöstä ja suomenkielen tunneista ovat 10 000 -11 000 riippuen kuukaudesta.



Tuolla summalla elää ihan kivasti täällä, mutta yritäpä lähteä reissuun ulkomaille ja huomaat ettei pikku pesosilla pitkälle pötkitä. Lentoliput näyttäisivät olevan samanarvoisia dollareissa, pesoissa, euroissa ja varmasti kaikissa valuutoissa, mikä ei varsinaisesti suosi heikommassa valuutassa tienaavaa tyyppiä. Olen aina pyrkinyt säästämään ainakin kolmasosan jokaisesta palkastani oli se kuinka paljon tahansa. Suomessa kioskissa työskennellessäni osa-aikaisesti säästin lentolippurahat Meksikoon viidessä kuukaudessa. Täällä kaupassa ja koulussa kokoaikaisesti työskenneltyäni lähes 3 vuotta sain vasta nyt ostettua liput Suomeen.



Olin ennen niitä ihmisiä, joita ärsytti jos joku asia ei tapahtunut sillä siunatun sekunnilla. Kiitos maahanmuuttotoimiston ja Haciendan byrokratian pinnani on kasvanut äärimmilleen enkä enää hypi seinille jos joudun jonottamaan tuntitolkulla tai jos käsittelyprosesseissa kestää kuukausia. Kaikki käyvät läpi samat systeemit eikä oikotietä onneen ole (paitsi niillä, jotka palkkaavat asianajajan tekemään kaiken puolestaan).



Meistä kumpikaan ei ole sairastunut mitenkään vakavasti satunnaisia ruokamyrkytyksiä ja flunssia lukuunottamatta. Lääkäriin meno tarkoittaa lääkkeineen yleensä vähintään 1000 peson lovea budjettiin, pahimmillaan enemmänkin. Jos pitää jäädä töistä pois niin neljästä ensimmäisestä päivästä ei makseta palkkaa. Jos sairaus kestää yli neljä päivää on mentävä IMSS:iin eli julkisen terveydenhuollon palveluun, josta minulla ei ole kokemusta. Mitään hyvää en kuitenkaan ole kyseisestä lafkasta kuullut.



Infrastruktuuriin minulla on viha-rakkaus -suhde. Pidän siitä että kaikki täällä ei ole harmaata ja samannäköistä massaa vaan talot ovat erimuotoisia ja -värisiä. Tästä hyvänä esimerkkinä centro. Kuitenkin jo valmiit asunnot näyttävät siltä kuin niitä rakennettaisiin vielä; puolet seinästä puuttuu ja talo on muutenkin rapistunut. Jorman jenkkikaveri sanoikin täällä kyläillessään "everything here looks like under construction". Hienoimpiekin asuinalueiden talojen takapiha tai sivuprofiili näyttää rakennustyömaalta, koska se mikä ratkaisee on julkisivu.



Myös se miten ahtaasti täällä rakennetaan on alkanut nyppimään. Uudet fraccionamientot näyttävät lähinnä vankiloilta selleineen, jokainen talo on kiinni toisissaan ja niitä erottaa parimetrinen betoniaita kuten meillä.Ymmärrän, että täällä on paljon ihmisiä, jonka vuoksi taloja ei vain voida rakentaa yhtä väljästi kuin esim. Suomessa. Kesäisin kivitalot ja laattalattiat ovat ihanan viileitä, mutta talven tullen saa vetää takkia päälle sisätiloissa vaikka ulkona pärjäisi ilmankin. Talot muuttuvat kylmiksi luoliksi ja kylmä viima tunkeutuu luihin ja ytimiin. Täällä myös rakennetaan ihan uskomaton määrä uusia plazoja eli ostareita. Iso osa uusista liiketiloista jää tyhjilleen tai lopettaa toimintansa muutaman kuukauden sisällä ja jäävät sitten autioitumaan. Missä ihanat puistot puineen ja lenkkeilevine ihmisineen?



Puistoista puheenollen joku idiootti haluaa rakentaa Cimatarion kansallispuistoon uuden asuinalueen(!!), siis rauhoitetulle luonnonsuojelualueelle. Toivon todella ettei tuo suunnitelma mene läpi, sillä tuo puisto on tärkeä paikka eläimille kuten ketuille, linnuille ja pupujusseille. Itselleni ja monelle muullekin se on henkireikä täällä kaupungin hälinässä.



Meksikolaisen järjenjuoksun ymmärtäminen on toisinaan pirun hankalaa. Yksi kaveri kertoi epäröivänsä yhteenmuuttoa poikakaverinsa kanssa ennen naimisiinmenoa, koska täällä yleinen sääntö on että ensin mennään naimisiin ja sitten vasta muutetaan yhteen asumaan. Perheensäkin kuulema ihmettelee mitä se sellainen on, että ensin asutaan yhdessä ilman naimisissaoloa. Sanoin, että naimisiinmeno ennen yhdessä asumista on kuin ostaisi sian säkissä, koska mielestäni kumppaninsa oppii oikeasti tuntemaan vasta kun jaetaan yhteiset sotkut, ruokalaskut ja aikaiset herätykset ( toki myös yhteiset harrastukset ja pitkät löhöilyt sängyssä kera kissan ♥ ). Yhdessä asustelu on vähän niinkuin koeaika ja sen jälkeen voidaan sitten ollaanko together forever vai jatketaanko kukin omia polkujamme.



Mikään näistä asioista ei ottanut mitenkään erityisemmin päähän ensimmäisen vuoden aikana, mutta nyt huomaan kiinnittäväni huomiota moneen juttuun. Johtuneeko ikääntymisestä (vanhuus lähestyy) ja lisääntyneestä mukavuudenhalusta vai siitä että opiskelijana ja turistina ollessa näillä jutuilla ei oikeasti ollut kovinkaan paljon merkitystä elämääni.



Lopuksi totesin kyseiselle paisanalle, että kukoistavan uraputken vuoksi tänne ei kannata tulla, mutta oman perspektiivin laajentamisen, henkilökohtaisen kasvamisen ja uuden kulttuurin tuntemisen kannalta ehdottomasti. Ylipäätään uskon, että jokaiselle tekisi hyvää asua hetki ihan toisenlaisessa ympäristössä mihin on tottunut.

Kuvat mistäpä muualtakaan kuin Cimatariosta. Viime visiitillä oli aika sumuinen meininki.

Parempi elämä?

Nyt kun Suomeen muutto on paperilla niin innostuin tutkimaan OECD:n Better Life Indexiä.

Tiedän ettei ole olemassa mitään absoluuttista vastausta siihen missä elämä olisi parasta, se täytyy jokaisen itse selvittää. Tykkään kuitenkin tällaisista vertailuista ja sen antavan suhteellisen totuudenmukaisen kuvan kustakin maasta. Laitettuani omat arvoni tärkeysjärjestykseen sivu näytti minkä maiden kanssa omat arvoni kohtaavat parhaiten:



Itselleni tärkemmät arvot olivat turvallisuus, terveys, työn ja vapaa-ajan tasapaino, ympäristö ja koulutus. Meksiko päätyi listani hännäksi ja huipuksi pääsi Norja. Interesting. Australia on neljäntenä ja sitä ollaankin Jorman kanssa katseltu "sillä silmällä".

Tutkittuani hieman tarkemmin Suomen ja Meksikon eroja näyttäisi siltä, että Meksiko on Suomeen verrattuna:

Saasteisempi

Tähän ei tarvita mitään indeksejä toteamaan, että hengitysilma ole millään muotoa keuhkoja hellivää tai raikasta. Bussit, rekat ja taksit pöräyttelevät mustia savupilviä mennessään ja jos ilma ei ole saasteista se on kuivuuden vuoksi täynnä hiekkaa ja pölyä. Mexico Cityssä en voisi kuvitella asuvani kun jo parin päivän visiitin jälkeen nenästäni vuotaa mustaa räkää (anteeksi ykistyiskohtainen kuvaus). Veden laatukin on rankattu toiseksi surkeimmaksi 34:stä OECD -maasta. Omat havaintoni tukevat tätä seikkaa aika hyvin, poikkeuksetta kaikki vesistöt täällä ovat enemmän tai vähemmän saastuneita eikä mieleeni tulisi kulauttaa alas kraanavettä vaikka sillä hampaani pesenkin.

Turvattomampi

Ei varmaan tule yllätyksenä että turvallisuus -indeksissä Meksiko vetää pohjat. En itse ole koskaan ikinä todistanut saati joutunut minkäänlaisen väkivallan tai ryöstön kohteeksi kukkaruukkujen tai vesipullon pöllintää lukuunottamatta. Tietyissä osavaltioissa väkivaltaa, ryöstöjä ja kidnappauksia sattuu paljon enemmän ja se vaikuttaa koko maan tilastoihin. Ihmisten välinen luottamuskin näyttäisi olevan vähän niin ja näin: vain 77% meksikolaisista kokee tuntevansa jonkun kehen voisi luottaa hädän hetkellä kun taas suomalaisista 95% omaa luottohenkilön.

Pidemmät työtunnit

Paljon töitä eli yli 50 tuntia viikossa tekee 29% meksikolaisista. OECD -maiden keskiarvo on 13% ja Suomen 3,6%. Muistan kun vielä pari vuotta sitten Jorma oli töissä jo aamuseitsemältä ja tuli kotiin vasta iltaseiskalta tai kahdeksalta. Lapsetkin viettävät ihan tosi pitkiä päiviä koulussa. Omat koulupäiväni 1. -ja 2. -luokilla olivat noin 4 -tuntisia kun täällä ne ovat 6,5 tuntia ja sen jälkeen moni jää vielä iltapäivällä järjestettäville liikuntatunneille ja vanhemmat hakevat lapset koulusta pahimmillaan 6-7 aikaan illalla. Pitkät työpäivät eivät todellakaan ole synonyymi tehokkuudelle tai tuottavuudelle.

Noiden OECD:n mittarien lisäksi mieleeni tulee ainakin muutama muu asia, joita olen aiemmin pohtinut:

Vähemmän tukea lapsiperheille

Tämä aihe ei nyt varsinaisesti ole lähellä meikäläistä, mutta on kuitenkin todella tärkeä juttu. Äitiysloma on 42 päivää synnyksen jälkeen. Isyyslomista tai äitiyspakkauksista täällä ei ole kuultukaan (tätä lukuunottamatta). Jos ei ole varaa jäädä pidemmäksi aikaa kotiin vauvanhoitohommiin niin 42 -päivän ikäinen pienokainen on laitettava hoitoon, jotta mamma voi mennä töihin. Julmaa.

Julkinen terveydenhuolto

Erään työkaverini tarina on liikuttanut viime päivinä. Kolme viikkoa sitten hänen miehensä ajoi moottoripyöräkolarin. Motskari säilyi suht ehjänä, mutta miehensä sai vammoja joka puolelle; pahimmat päähän ja käteen. Motskarin tönäissyt auto pakeni paikalta. Tästä alkoi matka IMSS:in eli sosiaalitoimiston ja julkisen terveydenhuollon toimistossa. Miehensä ranteessa on luu siirtynyt paikoiltaan ja hän ei voi liikuttaa kättään ollenkaan. Leikkaus on kuulema välttämätön ja tehtävä mahdollisimman pian ennenkuin luu ehtii luutumaan väärin tms. Nyt on kulunut kolme viikkoa eikä leikkausta ole vieläkään tehty. Mies odottaa Seguro Socialin ensiapupisteessä päivät pitkät päästäkseen leikkaukseen. Eilen hänet oli jo valmisteltu, mutta kirurgi ei koskaan saapunut. Heillä ei ole varaa mennä yksityiselle, mutta ei myöskään varaa antaa miehen pysyä käden vuoksi työkyvyttömänä loppuelämäänsä.



Vaihtarina ollessani en kiinnittänyt huomioita näihin juttuihin koska en kuulunut Meksikon sosiaaliturvaan, maksanut veroja tänne ja olin vain väliaikaisesti maassa. Näin vain upeat kolonialistiset kaupungit, seikkailut Sierralla ja rannoilla. Euroissa tienaavalle kaikki bissestä vuokraan oli halpaa kuin toissapäiväinen viineri.

Toki näen edelleen ne kauniit rakennukset, lämpimän ja ihanan kulttuurin ja upeat vuorimaisemat, mutta vaaleanpunaiset kakkulat ovat lentäneet roskiin jo ajat sitten. Sen sijaan näen kauniiden yksityiskohtien ja rumien virheiden kokonaisuuden, jota hetkittäin saatan vihata mutta useimmin rakastan.

Donde hay fiesta no hay siesta

Perjantaina ajeltiin appivanhempieni, Jorman siskon ja Junnun kanssa Mexico Cityyn. Tiedossa oli viikonloppu täynnä toimintaa ja sukulointia. Kuukauden päästä Junnu saa siskon, joten lauantaina järkättiin tulevalle mammalle vauvakutsut.






Tyttö kun on kyseessä niin kaikki oli tietty pinkkiä koristeista ruokiin asti. Bileet alkoivat aamuyhdeksältä ja jengiä valui paikalle eri aikaan, sukulaisia, kavereita, naapureita. Pienessä juhlasalissa taisi olla noin 60 ihmistä parhaimmillaan.






Meksikolaiset perhejuhlat ovat viihdyttäviä, mutta myös uuvuttavia. Ne eivät todellakaan ole mitään parituntisia, jonka aikana juodaan kahvit ja lörpötellään viimeisiä kuulumisia vaan hengataan koko päivä aamusta iltaan yhdessä. Mukana ovat serkut, tädit, isoisovanhemmat, isovanhemmat, kälyt, langot, lapsenlapset, koirat ja kissat… En koskaan opi kaikkien nimiä tai muista edes ketkä olen jo nähnyt aiemmin. Kaikkien kanssa on kohteliasta vaihtaa poskipusut tervehtiessä ja lähtiessä: halataan ja sanotaan että olipas kiva nähdä ja pidä huolta vaikka olisit vaihtanut tyypin kanssa vain puolikkaan sanan. Meksikolaiset ovat kyllä muutenkin niin ylitesevuotavan kohteliaita, että välillä oma käytös ja kielenkäyttö tuntuu lähes törkeältä.



Eilen saavuttiin vauvakutsuihin jo aamuyhdeksältä. Oli aamupalaa hedelmineen ja voileipäkakkuineen, joka myöhemmin muuttui tacobrunssiksi ja iltaa kohden kahvi alkoi vaihtumaan tequilaan ja bisseen. Iltakuudelta silmäni alkoivat jo lipsua kiinni ja vetäydyin bileistä ensimmäisten joukossa Jorman mummon ja tädin kanssa noin 8 illalla. Grannies must sleep.



Tänä aamuna sukukokous jatkui aamupalan merkeissä barbacoa -ravintolassa. Vedin napaan reilusti rosvopaistitacoja ja consomea eli lampaanlihalientä. Luoja miten hyvää.




Ja siitä sitten jatkettiin vielä erään Jorman sedän luo kahville. En ollut aiemmin käynyt heidän talossaan. Setänsä matkustaa työn puolesta paljon ja talonsa oli täynnä reissuilta tuotuja, värikkäitä ja hipahtavia juttuja, jotka ottaisin mielläni heti omaan luukkumme.












Ja oli siellä soma kissakin.



Täytyy kyllä sanoa, että tykkään nähdä sukulaisia ja perhettä, mutta tällaiset 24/7 yhdessä tapahtumat käyvät raskaaksi meikäläiselle. En ole mikään armoton hölösuu ja nautin enemmän pienessä porukassa olosta kerrallaan. Näissä perhejuhlissa kaikki ovat yhtäaikaa äänessä ja keskustejen seuraaminen saati niihin osallistuminen ottavat pidemmän päälle paljon energiaa vaikka hauskaa onkin. Illan päätteeksi tuntui kuin olisin juossut henkisen maratonin haha.



Viikonlopun aikana kissat olivat päättäneet pistää ranttaliksi. Etenkin Chiqui rakastaa hyppiä keittiön tasoilla ja repiä talous -ja vessanpaperia. Nyt se oli kiivennyt jääkaapin päälle, heivannut ruokapussin alas ja purrut siihen reiän.



Meow, tervetuloa kotiin!

Sunnuntailounaalla anoppilassa

Sunnuntaisin kokoonnutaan porukalla anoppilaan lounaalle. Ruokapyötäkeskustelujen aiheet ovat yleensä aika kepeitä, mutta toisinaan (etenkin anoppini ja lankoni toimesta) ne eksyvät myös tulenarempiin aiheisiin kuten politiikkaan ja uskontoon. Jokaisella on vahva mielipide aiheesta kuin aiheesta ja usein tunnen joutuneeni keskelle sotatannerta kun kommentteja lauotaan niin puolesta ja vastaan.



Viime sunnuntailta päähäni porautui muutama kommentti:

Koko systeemi perustuu siihen, että vähäosaisempia harhautetaan. Lait säädetään toimimaan rikkaiden puolesta ja köyhät huomaamattaan ovat näiden talutushihnassa. 

Meksiko ei koskaan voi nousta kehittyneiden maiden tasolle, koska kaikki täällä on tehty rikastuttamaan rikkaita ja köyhdyttämään köyhiä. 

Joku totesi, että ongelman ydin on siinä että meksikolaiset ovat todella ignorantteja ja "huonomuistisia". Yli 80 vuotta maata hallinnut puolue, PRI, on jälleen vallassa koska monien mielestä se on ainoa puolue joka todella osaa johtaa maata. Tästähän ollaan monta mieltä. Itse en rehellisesti osaa sanoa kuka tai mikä puolue olisi oikea. En kuitenkaan usko että yksikään puolue, joka kalastelee äänestästäjiä lahjoittamalla ruokapaketteja ja televisioita haluaa johtaa maata ainakaan sellaiseen suuntaan, jossa köyhimpien asema parantuisi.

Tämän sunnuntain ruokapöytäkeskustelun pääaiheena oli mikäs muukaan kuin Meksikon kuuluisimman capon, Chapo Guzmanin, vankilapako josta uutisoitiin myös Helsingin Sanomissa.

Chapo pakeni viime lauantai-yönä tunnelia pitkin "erittäin hyvin valvotusta" vakilasta. Paon huomattuaan poliisit sulkivat teitä Estado de Mexicossa ja naapuriosavaltioissa  etsiäkseen karkuria. Myös Tolucan lentokenttä suljettiin hetkeksi. Tämä kaikki oli kuitenkin pelkkää showta, koska tuossa vaiheessa Chapo oli varmasti kiidätetty helikopterilla pakoilemaan jonnekin Sinaloan vuoristoon tai tuntemattomalle paratiisisaarelle.



Pitkän ja kiivaankin keskustelun lopputulos oli melko yksimielisesti se, että Chapon reilu vuosi sitten tapahtunut kiinniotto ja viime lauantainen pako olivat kaikki suunniteltuja. On ihan selvää, että ilman korruptoituneita valtion virkahenkilöitä Chapo ei ole onnistunut pakenemaan. Kyllä taas tuli todistettua, että raha tuo valtaa ja sillä saa koskemattomuuden. Con el dinero baila el perro.



Korruptiosta on kyllä vaikea syyttää ketään yksittäistä ryhmää tai osapuolta, sillä usein kartellien kanssa neuvottelu menee kiristyksen puolelle. On valittava plata o plomo. Jos pitäisi valita luodin tai rahan väliltä niin ehkä itsekin kallistuisin jälkimmäiseen vaihtoehtoon kun oma tai toisen henki on kyseessä. Ja niin kauan kun joku ottaa lahjuksen vastaan tai hyväksyy kiristyksen sitä tulee tapahtumaan. Kiinnostaisi tietää mitä ja kuinka paljon Chapo on antanut vaihdossa vapaudestaan; rahaa, tietoja kilpailevien kartellien toiminnasta, suojelua perheelleen?



Jännä nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuka "sankari" nappaa Chapon seuraavaksi ja ketä ylistetään? Entä kenen pää pistetään laudalle?

Ps. Jorman isän lempinimi on myös Chapo. Tästähän toki revittiin huumoria kerrakseen. Kukaan ei varmaan arvaa, että Chapo piileskeleee queretarolaisessa lähiössä hihi...

Puhutaanpa meksikoa

Pitkän ja kivisen opin tien jälkeen espanjani alkaa jo pikkuhiljaa sujua. Matkan varrelle on mahtunut paljon hauskoja mokia etenkin vitsien ja kaksimielisten heittojen ymmärtämisen suhteen.

Ajattelin jakaa muutamia meksikolaisia sanoja ja sanontoja. Käytän itse näistä vain muutamia, koska suurin osa kuulostavat rivoilta ja tai ovat kirosanoja. Kavereiden ja tuttujen kanssa käytän näitä joskus, mutta koulussa lasten kuullen ei parane puhua kuin merirosvo tai rekkakuski.

Näitä käytän useasti:



Kun joku juttu on siistiä tai coolia käytän yleensä chido, está de pelos tai padrísimo -sanoja. Óralea käytän myös paljon kun joku juttu hämmästyttää hyvällä tavalla, vähän niinkuin vau! Käytetään myös vahvistamaan käskylauseita: ¡Hazlo, órale!

Kun joku asia tai ihminen on buena onda se on hyvä tyyppi tai siitä huokuu hyvä fiilis, mala onda onkin sitten päinvastoin. Onda itsessään tarkoittaa aaltoa.

Näitä en itse juurikaan käytä, mutta kuulee aika paljon:


Wey tarkoittaa jäbää tai tyyppiä. Pedo on pieru tai humala, mutta tarkoittaa myös meininkiä tai fiilistä. ¿Qué pedo wey? = Mikä meininki jäbä?

Ponte la de Puebla / Móchate. Näille ei taida olla suomeksi mitään suoraa vastinetta. Opin nämä sanonnat entisessä duunipaikassani. Söin eväitäni ja duunikaverini totesi että móchate. Kun en tajunnut jatkoi että ponte la de Puebla. Siis mitä? Hän selitti, että kun joku haluaa päästä osingoille jostai mitä sinulla on voidaan sanoa näin. Ponte la de Puebla tarkoittaa kirjaimellisesi että laita päällesi Pueblan jalkapallojoukkueen pelipaita, jossa on poikittainen raita tarkoittaen että anna puolet.

Chingar ja sen variaatiot:



Mamá eli äiti -sanan variaatiot:



Esimerkkikeskustelu:



Tällaista tekstiä täällä tuotetaan. Kuulostaakohan tämä ihan hassulta jollekin muiden lattarimaiden tai Espanjan espanjaa puhuvien korviin? Itselleni ainakin kaikki muut espanjat kuulostavat ihan kummallisilta. Kolumbian murre alkaa jo olla tuttua, kiitos vain telenovelien.

Deja de chingar

Nyt kun Jorma ei ole täällä hänen vanhempansa ovat ottaneet huoltajan roolin eli varmistelevat vähän väliä että onhan meikäläisellä kaikki ok. Vaikka aina vakuuttelenkin pärjääväni yksin niin onhan tuo tavalollaan tosi suloista.

Viime viikolla kun vietimme Jorman viimeistä iltaa vanhempiensa kanssa keskustelu kääntyi siihen kuinka pankkivirkailijat tekevät hommia rikollisten kanssa: asiakas nostaa suuren määrään käteistä ja virkailija lähettää nopeasti viestin kaverilleen. Kun tyyppi lähtee pankista joku yllättäen ryöstääkin tämän. Tästä aiheesta sitten päädytiin taas siihen että on aina ennakoitava, odotettava sitä mitä ei koskaan odottaisi. On tarkkailtava ympäristöä, kanssaihmisiä eikä pidä luottaa keneenkään paitsi omaan perheeseen. Tosin ei ole ennenkuulumatonta että perhe tai kaveritkin saattavat puukottaa selkään.



Jorma sanoo välillä että olen liian luottavainen. En ole valpas eikä mieleeni tule kaikkia hulluja mahdollisuuksia miten kanssaihmiset voisivat huijata minua tai hyötyä hyväuskoisuudestani. Totesin vain, että kulttuuri jossa olen kasvanut ei milloinkaan ole opetettu, että perusoletus on ettei kehenkään voi luottaa. Varmasti meille kaikille opetettiin ettei tuntemattomilta saa ottaa mitään tai nousta vieraan auton kyytiin. Oma perusoletukseni on aina ollut, että ihmisiin voi luottaa. Harva meistä oikeasti on pohjimmiltaan paha ja haluaisi satuttaa toista, näin uskon.

Sukulaismiehen mukaan huijarit suorastaan haistavat sinisilmäisyyden. Olen siis kuulema varsin helppo kohde. Kieltämättä tuo pankkiesimerkki ei olisi tullut heti mieleeni ja ei moni muukaan asia. Juoksua harrastava naapurin täti vinkkasi että kadulla juostessa pitkät hiukset kannattaa pitää nutturalla tai lippiksen alla koska mahdollinen kidnappaaja voi tarttua pitkänä liehuvaan poninhäntään. Tuossa hetkessä kyseinen skenaario nauratti, mutta myöhemmin olen pohtinut paljon ovatkohan nämä perusteltuja, pitkälle vietyjä varotoimenpiteitä vaiko silkkaa vainoharhaisuutta?




Pari viikonloppua sitten olimme Tequisquiapanissa viini -ja juustofestareilla. Jorma ja muutama kaverinsa päättivät lähteä etsimään vessaa festarialueelta. Bajamajoihin oli lähes kilometrin jono, joten he olivat pimeyden turvin hiipineet johonkin pusikkoon. Yhtäkkiä kesken toimituksen jostain puun takaa oli hyökännyt lauma poliiseja ja napanneet heitä olkapäästä kiinni. Poliisisedät alkoivat tivaamaan mordidaa eli lahjusta. Jorma sanoi ettei aikoisi maksaa senttiäkään ja että voisivat viedä hänet mieluummin poliisilaitokselle ja kirjoittaa oikean sakon. Poliisit sanoivat että sakko tulisi olemaan ainakin 10-kertainen siihen verrattuna mitä he pyysivät kultakin (50 pesoa eli noin 3 euroa). Lisäksi laitoksella he joutuisivat odottamaan sellissä ties kuinka kauan.

Kahdesta huonosta vaihtoehdosta pojat valitsivat helpomman eli lahjomisen. Tämän jälkeen ilta jatkui normaalisti, mutta puskakuselle ei enää menty. Vuokratalolle lähdettäessä kävelimme tuon puistoalueen ohi, joka oli jo muodostunut julkiseksi vessaksi. Huomasimme että poliisit piiloutuivat puskiin ja puiden taa vaanimaan mahdollisia puskapissaajia, jotta voisivat yllättää heidät ja vaatia lahjusta. Virkavallan tarkoitushan ei suinkaan ollut suojella puiston ulkomuotoa vaan pesonkuvat silmissä kiiluen ryöstää viinipäissään pissaavia ihmisiä.



Hay que chingar antes de que te chinguen on mentaliteetti, joka menee vielä askeleen pidemmälle. Ihmiset, jotka ajattelevat näin uskovat, että ainoa toimiva keino välttää huijatuksi tai petetyksi joutumista on oltava aina askel edellä ja huijattava tai petettävä muita ensin. He elävät jatkuvassa luulossa, että muut ihmiset haluaisivat kusettaa heitä. Tämä ei enää mene pitkälle vietyjen varotoiminpiteiden piikkiin vaan vainoharhaisuuden puolelle.



Olen opetellut hieman valppaammaksi. Tarkkailen enemmän ympäristöäni ja yksin kävellessä kurkkaan olkapääni yli vähän väliä. Suhtaudun varauksella jos joku tuntematon tulee juttelemaan vaikka kyseessä olisikin ihan hyvätahtoinen ele. Keskustelun laadusta huomaa kuitenkin aika nopeasti onko kyseessä vilpitön mielenkiinto vai onko tyypillä ketunhäntä kainalossa.

Ehkä olen onnekas, mutta tällä huolettomalla asenteellani en ole joutunut vielä tähän päivään asti minkään suuren huijauksen kohteeksi. Jatkuva varpaillaan oleminen on todella energiaa vievää, joten jatkan mieluummin lunkkia linjaani.



Sain muuten viime viikolla Haciendasta pyytämäni viisumirahat takaisin! Luottoni tähän instituutioon vahvistui kertaheitolla. Eihän siinä mennytkään kuin 2,5 kuukautta.

Kuvat reissulta Tequisiin noin kuukausi sitten.

Dokkarisuositus

Katsellaan usein Vicen dokkareita Youtubesta. Meksikoon liittyvät dokkarit ovat aina lähinnä huumeista, korruptiosta tai rikollisuudesta, mutta tämä Jorman eilen löytämä poikkeaa hieman joukosta.  

Tämä dokkari kertoo Guerreron osavaltiossa juhlittavasta Tigrada -tappelujuhlasta. Pointti on tapella kylien välillä ja vuodattaa verta, jotta sataisi reilusti ja sadosta tulisi runsas. Uskomuksen mukaan jokainen pisara verta vastaa pisaraa vettä

En pidä  väkivallasta ja kännissä tappelu nyt on ylipäätään pöljää, mutta kuten lopussa todetaan; toisiaan vastaan taistelevat fyysisesti samankokoiset henkilöt ja molemmat omasta tahdostaan. Tappelu loppuu heti kun toinen osapuoli haluaa ja lopuksi paiskataan kättä. Jos kaikki väkivalta Meksikossa olisi tällaista "ystävällistä mallia" niin olisi tämä aika erilainen maa. 

Toisaalta väkivalta lisää väkivaltaa oli se millaista tahansa. Lapsetkin osallistuvat tähän ja kasvavat ympäristössä, jossa toisen satuttaminen on normaalia tai jopa hauskaa. Seurauksetkin ovat sen mukaisia: ei ole montaa viikkoa aikaa kun Chihuahuan osavaltiossa kidnappausta leikkineet lapset tappoivat 6-vuotiaan leikkikaverinsa ja hautasivat tämän kuolleen koiran kanssa peittääkseen paremmin jälkeensa. Väkivaltaan valitettavasti tottuu ja turtuu ja joka kerta tarinat, joita kuulee ovat yhä pahempia.

Vaikket olisikaan tappelujen ystävä niin tämä dokkari on mielenkiintoinen kulttuurin ja traditioiden näkökulmasta. Enjoy!

Viisi ihmetyksen aihetta Meksikossa

Aina välillä mieleeni tulee tiettyjä tyypillisiä meksikolaisia juttuja, joita alkuaikoina ihmettelin, ja joista vieläkin osa koettelee ymmärrystäni ja hermojani. Näitähän riittää, mutta listaan nyt viisi arkipäiväistä juttua, mitkä tulivat ekana mieleeni.

Avaimien kopiointi ja lukkojen avaaminen

Täällä saa mitä tahansa avainkopioita teetettyä niin monta kuin haluaa. Yhden avaimen tekoon menee noin puoli minuuttia ja normikokoiset kodinavaimet maksavat yleensä 10 pesoa eli n. 50 senttiä. Autonavaimia, työpaikan, kodin, ihan mitä tahansa avaimia. Yhtä helppoa on pyytää joku tyyppi avaamaan kotisi ulko-ovi, mikäli olet unohtanut avaimesi. Näiltä näppäriltä lukkoammattilaisilta löytyy vempeleet minkä tahansa lukon avaamiseen ja 10 sekunnissa homma on ohi. Ei kysellä mitään todistuksia tai papereita asuuko edes kyseisessä paikassa. Näitä lukko -ja avainmestoja löytyy R-Kioskien tiheydellä eli lähes joka kadunkulmasta. Onhan se hieman pelottavaa, että kuka tahansa näistä kavereista voisi murtautua melkein mihin vain jos haluaisi. En ole Suomessa koskaan joutunut kopioimaan minkäänlaista avainta tai pyytämään asunnon oven avaamista, mutta tietääkseni se ei hoidu ihan näin helposti? Tarvii kai jonkun todistuksen siitä että on oikeasti avaimen tai kämpän haltija?

Naiset kävelevät aina ei-autotien puolella

Kun nainen kävelee kävelytiellä (hyvin harvinainen asia täällä) hänen odotetaan aina kävelevän kadun puolta, ei autotien. Kaikki miespuoliset aina automaattisesti kävelevät autontien vieressä ja nainen siinä rinnalla. En ole ihan varma, mistä tämä johtuu. Olen kuullut, autontienpuolta käveleviä naisia pidetään maksullisina, mutta mene ja tiedä. Kävelen itse siellä missä tie on tasaisin ja ei-kuoppaisin, joskus keskellä ja joskus autotienreunaa.

Tippaus

Mihin tahansa meneekään aina on joku kinumassa pesoa. En nyt tarkoita kadulla olevia kerjäläisiä, vaan supermarkettien kassinpakkaajia, viene viene -tyyppejä ja liikennevaloissa olevia tuulilasinpesijöitä. On ihan ookoo maksaa näistä palveluista kun niitä haluaa, mutta hitto, täytyykö niitä pesunesteitä ruikkia tuulilaseen väkisin vaikka juuri edellisessä liikennevaloissa toinen tyyppi hinkkasi sen puhtipuhtaaksi? Kaupassa olen jokaisen pakkaajan painajainen, koska haluan itse pakata tavarani kangaskassiin enkä jokaista tölkkiä ja purnukkaa omaan muovipussiinsa. Pusseja kun ei edes pysty uudelleenkäyttämään, koska ne hajoaa jo matkalla kotiin. Ja nuo parkkipaikoilla haukanlailla vaanivat viene viene -tyypit, jotka väkisin haluavat auttaa minua peruuttamaan ulos parkkiruudusta parin peson toivossa. Tätä varten autossa ovat peilit ja päänikin kääntyy tarvittaessa.

Minä ensin -asenne

Tästä on tullut mainittua aiemminkin. Meksikossa maltti ei ole valttia vaan tarvittaessa etuillaan röyhkeästi, tallotaan varpaita, tönitään kyynerpäillä saadakseen ensin palvelua tai päästäkseen johonkin ensimmäisenä. Jään aina jalkoihin kaupoissa, joissa myydään tiskin takaa ilman vuoronumeroa, koska en vaan osaa töniä tarpeeksi ja vaatia palvelua yhtä tarmokkaasti kuin paikalliset. Olen jo edistynyt vähän tässä, silti se tuntuu aina yhtä omituiselta ja epäkohteliaalta. Liikenteessä tämä asenne vahvistuu entisestään kun tehdään älyttömiä, hengenvaarallisia ohituksia ja kisaillaan muiden autoilijoiden kanssa. Pyöräilijät ja jalankulkijat joutavat ojan puolelle, sillä he ovat oikea hidaste suhaavien moottoriajoneuvojen rinnalla.

Kutsuhuudot

Tiettyjen ruokien, tavaroiden tai palvelujen myyntiin käytetään omanlaista kutsuhuutoa -tai tunnaria. Siis samaan tapaan kun kerran viikossa Jäätelöauto saapui kadunkulmaan soittaen tunnariaan ja kaikki kylän pennut juoksivat ostamaan mansikkaveneitä. Täällä sama tekniikka toimii veitsenteroittajan, kaasumiesten, roskakuskien ja juomavesiauton kanssa. Eräänä lauantai-aamuna havahduin siihen kun ulkoa kuului huuliharppumainen vislausääni. Katsoin ulos ja siellä oli tyyppi polkupyörän selässä joku ihme kapistus tarakallaan. Jorma huusi takapihalta, että se on veitsenteroittaja. Siis mikä? Niin, tuo vislaus on veitsenteroittajan tunnari. Kurkin ikkunasta kun naapuri roudasi keittiöveitsensä tyypille, joka sitten höyläsi niitä tarakalleen ripustetulla systeemillä. Kun vesikanistereita toimittava rekka tai kaasuauto ajaa naapurustossa se tööttäilee tietyllä tavalla kutsuakseen ihmisiä ostamaan. Kun roska-auto saapuu kierrokselle sekin tööttäilee sävelmänsä, jotta ihmiset tietäisivät heittää roskat ulos. Myös tiettyjen ruokien kuten karamellisoiden bataattien myyjillä on oma tunnarinsa: he ravaavat pitkin katuja pyörillä varustetun uunin kanssa, jossa on pitkä savupiippu ja sisällä höyryän kuumia, makeita bataatteja. Kutsuhuuto muistuttaa junan veturin tuut tuut -ääntä. Aika näppärä ja hauska keksintö nämä kutsuhuudot ja tunnarit.


Ovatko muut ulkosuomalaiset törmänneet vastaanvanlaisiin juttuihin, jotka aina vain jaksavat hämmästyttää ja kummastuttaa?

Meksikolaisesta työkulttuurista

Ajattelin tänään jakaa muutamia mietteitä meksikolaiseen työkulttuuriin liittyen. Työkokemukseni täällä rajoittuu noin 1,5 vuoteen ja kahteen duuniin: ensin luomukaupan jokapaikanhöylänä ja nyt toukokuusta alkaen Colegio Finlandésin PR-assarina. Vuosien syvää kokemusta minulla ei ole, mutta jo tässäkin ajassa olen alkanut tunnistamaan paikallisen työkulttuurin ominaisuuksia.

Useimmat meksikolaiset joita olen työpaikoillani kohdannut ovat ahkeria kuin muurahaiset, eivät valita turhista ja omaavat pohjattoman itseironian ja huumorintajun. Pahimmasakin kiireessä läppä lentää ja yhteishenki pysyy lujana. Pomon sana on laki ja hänen päätöksien kyseenalaistaminen on ehdoton ei ei tai se tehdäan todella varovasti kierrellen ja kaarrellen.

Luomukaupassa olimme tosi pieni porukka: useimmiten kolme henkilöä itseni mukaanlukien ja maksimissaan viisi. Työilmapiiri oli todella intiimi ja ystävystyimme nopeasti kun työn lomassa pystyi juttelemaan lähes koko ajan. Koulussa taas henkilökuntaa on varmasti 50 ihmisen verran ja lapset mukaanlukien 200 enemmän, joten ilmapiiri ei ole yhtä intiimi paitsi neljän läheisimmän duunikaverini kanssa.

Voisi luulla, että meksikolaiset hoitavat hommat mañana, mañana -meiningillä mikä toisinaan onkin ihan totta. Kuitenkin luomukaupassa etenkin kävi usein niin, että kun itse suuntasin kotiin muut jäivät vielä painamaan duunia. Välillä tuntui pahalta lähteä ja jättää muut puurtamaan, mutta oma mielipiteeni duunin suhteen on että ylitöitä tehdään vain silloin kun on ihan pakko, ei päivittäin. Esimerkiksi viime joulukuussa myyntien ollessa korkealla pomo ehdotti meille että jos tekisimme päivittäin kaksi tuntia ylitöitä kahden viikon ajan ansaitsimme kolme lomapäivää seuraavalle vuodelle. Saimme itse valita suostuisimmeko. Päätin hyväksyä ehdotuksen, koska se kuulosti ihan hyvältä ja halusin kerryttää lomapäiviäni. Jos kuitenkin pomoni alkaisi yhtäkkiä vaatia, että jäisin päivästä toiseen ylitöihin ilman korvausta niin en varmaankaan suostuisi, sillä tietäisin sen vaikuttavan työnlaatuuni erittäin heikentävästi. Väsyneenä, nälkäisenä tai stressaantuneena eivät hommat suju joten breikkiä on pidettävä tarpeeksi.

lounaaksi sandwichi ja kahvi

Seuraava havaintoni koskeekin nimenomaan breikkien pitämistä. Molemmissa duuneissani olen lähes poikeuksetta ainoa joka pitää ruokatunnin. Jo ennen työsopimuksen kirjoittamista olen aina varmistanut, että siellä lukee, että päivääni kuuluu ruokatauko (joka ei todellakaan ole täällä itsestäänselvyys). Ja kyllä, käytän kokonaisen tunnin kunnon aterian syömiseen ja huilaamiseen. Hämmästelen tovereitani, jotka ruudun töllöttämisen ja sähköpostien näppäilyn ohella vetävät perunalastuja, cokista ja kahvia naamariin ja pärjäävät näin 9 tuntia ilman taukoja. Okei, onhan aterioiden kokkailu ja eväsastioiden raahaaminen suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää, mutta mielestäni sen arvoista. Välillä on päiviä kun pääsen syömään vasta iltapäivällä tai joudun pitämään lyhyemmän tauon ja huomaan sen heti jaksamisessani ja työni laadussa. Kaikki meksikolaiset toverini kuitenkin painavat kuin muulit syömättä ja juomatta koko päivänä, mikä itselleni olisi ihan mahdotonta.

avocado-tomaatti gordita

Poskipusujen ja halien vaihtaminen on yleistä. Luomukaupan pieni porukka tervehti näin toisiaan joka aamu kun taas täällä koulussa vaihdan poskipusut ja halit yleensä vain lähimpien työtovereiden kanssa. Kaikille muille huikataan ohimennen hyvät huomenet ja ehkä myöhemmin vaihdetaan kuulumisia jos tilaisuus tulee.

Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus onkin jännä asia. Pintapuolin näyttää, että kaikki ovat kavereita keskenään ja luottamusta löytyy. Kokemukseni kertovat kuitenkin jotain muuta: luomukaupassa me työntekijät tunsimme ettei pomomme luottanut kovinkaan paljon meihin. Sosiaalitiloihin asennettiin valvontakamera, jonka epäilimme olen nimenomaan meitä työntekijöitä varten. Jos pomo ei saapunut aamulla töihin hän soitti aina tasan kello 9 varmistaakseen että olimme saapuneet ajoissa. Sama homma sulkemisen kanssa. Joku aiempi työntekijä oli kuulema aina saapunut myöhässä ja kai pöllinyt myös jotain, joten siitä kai johtui tämä Big Brother -toiminta.

Kerran kävimme aika syvällisen keskustelun toverini kanssa juurikin tuosta pomon ja työntekijän välisestä luottamuksesta. Sanoin hänelle uskovani, että jos työnantaja kohtelee alaisiaan hyvin, maksaa riittävää palkkaa ja kunnioittaa työaikoja niin työntekijäkin varmasti käyttäytyy hyvin eikä ole heti tilaisuuden tullen puukottamassa selkään. Toverini totesi että järjellä ajateltuja näin on, mutta käytännössä ei. Jostain syystä moni meksikolainen kantaa sellaista "kuinka voisin hyötyä tästä vielä enemmän" -ominaisuutta, joka sosioekonomisesta taustasta riippumatta saa hänet pohtimaan kuinka saada isoin mahdollinen hyöty jostain ihmisestä tai tilanteesta. Toinen logiikka on "parempi huijata ensin kuin tulla huijatuksi". Toveri kertoi, että hänen isällään oli ravintola. Isä tarjosi ruoat työntekijöilleen, maksoi riittävää palkkaa ja kohteli työntekijöitään hyvin ja eräänä päivänä nämä ryöstivät kassan ja katosivat. Nyt isä on sitä mieltä, että on ihan turha kohdella hyvin tai antaa etuja työntekijöilleen koska kiittämättömyys on maailman palkka. Joo paska kokemus, myönnän, mutta olen varma että työntekijöiden kyylääminen tai riistäminen ei ainakan edesauta luottamuksen tai uskollisuuden vahvistumista.

Teitittely eli usted ja ustedes -muodossa puhuttelu on yleistä. Myös yleinen kohteliaisuus ja hyvien päivänjatkojen toivottelut niin puhelimessa kuin sähköposteissakin ovat tärkeitä. Teitittelen lasten vanhempia, asiakkaita, tavarantoimittajia ja oikeastaan kaikkia ei-tuttuja, jotka arvioin itseäni vanhemmiksi. Jos toinen osapuoli alkaa puhua minulle sinä -muodossa lopetan teitittelyn, sillä se kuulostaa omaan korvaani jotenkin etäiseltä ja toisinaan turhan mielistelevältä. Monesti alaiset teitittelevät pomoa, mutta itse en ole koskaan puhunut pomolleni näin eikä siinä mielestäni ole ollut mitään ongelmaa. Toki ulkomaalaisena saa todella paljon anteeksi kaikenmaailman puhe -ja etikettivirheet. Onneksi työkaverini korjaavat sanomisiani ja kielitaitoni paranee päivä päivältä. Välillä saamme hyvät naurut kun olen sanonut jotain hassua tai ymmärtänyt väärin. 

Välillä kaipaan luomukaupan intiimiä tunnelmaa ja tientekin rakkaita työkavereitani. Toisaalta koulussa työ on mielekkäämpää ja haastavampaa, mikä on tosi hyvä juttu. Nyt kun koululaiset ovat kesälomalla koulu on erittäin hiljainen, mutta duunia riittää kun järjestelemme tulevaa lukukautta varten.

Lunkkia viikonloppua!

Pikakelaus menneisyyteen

Pitkäperjantai oli virallinen vapaapäivä. Kotona vietetyn Breaking Bad -maratonin päätteeksi lähdimme Jorman kanssa haukkaamaan raitista ilmaa ja päädyimmekin hengailemaan keskustaan. Sattumalta törmäsimme Jorman ex-bändikavereihin, Vincentin poikiin, joiden kanssa ystävystyimme jo muinaisina vaihtarivuosina. Yksi heistä on juuri avannut wok-ravintolan keskustan sydämeen ja siinä kuulumisia vaihtaessamme testasimme samalla menuun.
Illan kuluessa lisää uutta ja vanhaa porukkaa saapui paikalle. Olutpulloja tyhjeni hyvään malliin, kerrotiin paljon legendaarisia tarinoita ja vitsejä, joille naurettiin vedet silmissä. Jossain vaiheessa puheeksi tuli se kuinka aika rientää ihan älytöntä vauhtia, kuinka siitä kun tapasimme on jo lähes 4 vuotta. Jokainen meistä on muuttunut: löytänyt uuden duunin, opiskellut tai valmistunut. Bändi on hajonnut, mutta ystävyyssuhteet eivät. Keskiviikkoisista bänditreeneista ja keikoilla heilumisesta tuntuu kuluneen 15 vuotta, vaikka siitä onkin vain muutama hassu vuosi. Totesimme kaikki yhdessä, että ne olivat aivan loistavia aikoja ne!

Bändärit vuosimallia 2011 haha.Aloin todella pohtimaan sitä kuinka aika kuluu ja kävin läpi päässäni kaikki Meksikon matkani vaiheet. Joskus tuntuu etten ole saanut mitään aikaiseksi tai edennyt elämässäni mihinkään suuntaan, mutta kun tarkastelen asiaa tekstin muodossa niin näyttää että on sitä tullut asioita tehtyäkin. Tässä pientä aikajanaa mitä kaikkea kolmeen ja puoleen vuoteen on mahtunut.

---------------------------

2010: Saavun joulukuun lopussa Meksikoon autuaan tietämättömänä mistään. Bussin ikkunasta matkalla Querétaroon hämmästelen kuplavolkkarien, kulkukoirien ja kaktusten määrää. Tuntuu kuin olisin eri planeetalla. Espanjan taitoni rajoittuvat "hola" ja "gracias" -sanoihin.

2011: Vaihto-opiskelen Tecillä vähän sitä sun tätä. Espanjan alkeet tulevat tutuiksi hassunhauskan Sandra -opettajan kanssa ja välillä tuntuu kuin olisi leikkikoulussa yliopiston sijaan. Reissaaminen, bilettäminen ja ihmisiin tutustuminen kiinnostavat paljon enemmän kuin hikisessä luokkahuoneessa kököttäminen ja päivä päivältä rakastun Meksikoon yhä enemmän. Eeppisen Real de 14 reissun jälkeen päätän jäädä vielä toiseksi puoleksi vuodeksi Meksikoon. Elämä on reissaamista, koulua ja nautintoa. Joulukuun 26 päivä palaan takaisin Suomen kamaralle.
2012: Opettelen uudestaan Suomen tavoille, suoritan viimeisia kursseja, väännän opparia ja teen töitä. Elämä on täysin päinvastaista kuin Meksikossa ja se jos mikä on järkytys. Kesäkuussa saan tuliaisen Meksikosta kun Jorma saapuu vierailulle kylmään pohjolaan. Päätös Meksikoon paluusta muhi mielessä tammikuusta asti ja varmistuu heinäkuussa lentolipun ostettuani. Syyskuussa sanon heipat Suomelle ja saavun matkalaukkuineni ja reppuineni Meksikoon toiveissani löytää työharjoittelupaikka ja tehdä opparini. Kolmen viikon etsinnän jälkeen saan Sierrasta harjoittelupaikan ja lähden matkaan. En kuitenkaan kestä viikkoa pidempää ja palaan Querétaroon ilman varasuunnitelmaa. Viikon kuluttua kuitenkin löydän harjoittelupaikan luomukauppa La gallina verdestä. Loppuvuosi kuluu uuden harjoittelupaikan parissa opetellen meksikolaista työkulttuuria ja kieltä.
2013: Espanjani alkaa sujua jo mucho mejor kiitos työharjoitteluni pakollisen kielikylvyn. Huhtikuussa harjoitteluni loputtua keskityn oppariini, jotta saisin sen valmiiksi kesäkuuksi. Käyn silloin tällöin tienaamassa muutaman extrapeson Gallina verdessä. Kesäkuussa reissaamme Jorman kanssa Chiapasiin tutustumaan viidakoihin ja maya-raunioihin. Loman jalkeen Jorma suuntaa Michiganiin kolmen kuukauden työkeikaille, meikäläinen muutaman viikon jälkeen Jorman perässä. Gringolandiassa aika kuluu reissaten, shoppaillen ja pyöräillen. Syyskuussa palaaamme takaisin kotiin täysin persaukisina, joten hankkiudun takaisin töihin Gallinaan. Lokakuussa valmistun tusinanomiksi ja loppuvuosi vierähtaa töissa ja pikku reissuja tehden Meksikossa.
2014: Töitä, töitä, töitä ja satunnaisia pikku reissuja siihen väliin. Alan kypsyä duuniini ja etsin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Lähetän CV:täni ihan jokaiseen mahdolliseen työilmoitukseen, käyn muutamissa haastatteluissa, mutta ei tärppää sitten millään. Kuulen radiosta mainoksen suomeksi: Colegio Finlandés kalastelee uusia oppilaita eskariin ja ala-asteelle. Hetkinen? Suomalainen koulu Querétarossa? Lähetän CV:ni ja parin viikon päästä kuuluu vastausta ja minut kutsutaan haastatteluun. Muutamien testien ja lisähaastattelujen jälkeen minulle tarjotaan vakipaikkaa ja päätän tarttua tilaisuuteen. Otan fudut Gallinasta ja olen tyytyväisempi kuin aikoihin.
Huomenna alkaa viimeinen viikko luomukaupassa, lauantaina täytän vuosia ja silloin lähdemme valloittamaan Nayaritin osavaltion rantoja viikon ajaksi. Toukokuun 6. päivä aloitan sitten uudessa mestassa uusien haasteiden parissa. Uusi loikka tuntemattomaan enkä malta odottaa!

Jouluja

Vietimme jouluaattoa Jorman perheen kanssa. Ohjelmaan kuului piñatan rikkominen, herkkuja notkuva joulupöytä ja tietenkin lahjojen avaaminen. Ainoana skidinä Junnu sai 90% kuusen alla nököttävistä lahjoista, joista myös 90% oli moottoripyöriä, autoja tai mönkijöitä.

Tällainen oli kolmas jouluni Meksikossa.

piñata oli viritetty takapihalle

Junnu antaa piñatalle kyytiä

Sitten leikittiin uudella pyörällä

viime hetken paketoinnit kotona

ja jälkkäripöydän taateli-suklaa-kahvikakku

On ollut ihanan rentoa lomailua kotona. Ruokailuryhmän tuunausprojekti on edennyt ripeään tahtiin ja viimeistä tuolia viedään jo. Leivottua on tullut myös ahkerasti. Näistä lisää seuraavissa postauksissa.

Ystäväni julkaisi Facebookissa kuvan lumisateisesta Mexico City -Queréraro motarista. Täälläkin on satanut vettä jatkuvalla syötöllä jo kaksi päivää, mikä on ihan ennenkuulumatonta. Asuntomme sisällä hengitys höyryää ja öisin nukun kahdella hupparilla neljään peittoon kietoutuneena. Luontoäiti on näemmä hieman pihalla…

Valkea joulu. kuva Beto