Centrossa

Jorma saapui tänään kotiin. Kaksi viikkoa hujahti nopsaan ja on ihanaa kun pikku perheemme on jälleen koossa!

Käytiin heti alkajaiseksi centrossa lounaalla ja kahvilla, kierreltiin katuja ja juteltiin paljon mitä kahden viikon aikana oli tapahtunut kummankin elämässä. Me kun ollaan tällaisia luolaihmisiä ettei whatsappailla tai muutenkaan soitella tai viestitellä päivittäin. On paljon kivempi jutella kunnolla kasvokkain.






Oli ollut kuulema rankka reissu. 12 -tuntisia päiviä ja älytön kiire koko ajan. Reissussa Jormalle oli kerrottu, että meidän mahdollinen Jenkkilään siirto tapahtuisi kesä-heinäkuun tienoilla. Tosin tällä hetkellä meitä kumpaakin houkuttelee enemmän Suomi. Kahden viikon päästä julkaistaan maisterinohjelmaan valitut. Jaiks. Palamme jo halusta tietää!

Johan nyt on markkinat

Ei oltu käyty ikuisuuksiin Mercado de La Cruzin sunnuntaimarkkinoilla. Vaihtarivuoden aikana käytiin vähintään kerran viikossa tuolla ostamassa tuoreet hedelmät ja vihannekset. Sunnuntaisin mercadon tarjonta on laajimmillaan ja silloin yleensä ostettiin piraattileffoja, vaatteita, koruja, mitä vaan.

Jorma inhoaa mercadolle menemistä etenkin sunnuntaisin. Liikaa ihmisiä, liian ahdasta, haisevaa jne. Sain hänet kuitenkin ylipuhuttua kun ehdotin pyöräretkeä centroon. Jotenkin sattumalta johdatinkin meidät Cruzin mercadolle.






Sanoin Jormalle että meidän on mentävä mercadolle, koska tarvitsin tuoretta huachinangoa kalapihvejä varten. Brisa del Mar -koju myy mercadon parhaimmat merenelävät, joten sinne suuntasimme samantien. Kierreltiin siinä sivussa muitakin kojuja, mutta kalan lisäksi tällä kertaa mukaan ei lähtenyt muuta kuin nippu herkullisia kevätsipuleita.




Mercado on muuttunut aika paljon neljän vuoden aikana. Aiemmin ei ollut laattalattiaa (taisi olla maalattia tai asfalttia) ja yleisilme on muutenkin paljon siistimpi ja puhtaampi. Kärpäsiäkään ei pyörinyt kala -ja lihatiskeillä entiseen malliin tai sitten olen jo tottunut enkä enää huomaa niitä. Ensimmäisillä mercadovisiiteilläni halusin aina oksentaa kävellessäni noiden kojujen ohi. Se haju, lämmin ja seisova ilma, ja tiskillä makavaat tunnistamattomat veriset ruhot kärpäspilven ympäröimänä, hrr…


Tulinkin mieleeni, että viime rantalomalla Sayulitalla kävimme siisteimmässä ja hygieenisimmässä kalakaupassa, jonka Meksikossa olen nähnyt. Kaikki kalat tuotiin aamulla tuoreina suoraan merestä ja ne säilytettiin hyvin kylmässä. Myyjällä oli puhtaat veitset, joita hän jatkuvasti pesi vesihanan alla. Vaikka Sayulita oli tuohon aikaan täynnä pohjoisamerikkalaisia turisteja en koskaan nähnyt yhtäkään ulkomaalaista itseni lisäki tuossa puodissa. Myöhemmin juttelimme muutaman muun turren kanssa ja kehuimme kalakaupan tuoreita huachinangoja ja he sanoivat käyneensä myös kyseisessä kaupassa mutta eivät ostaneet mitään koska kaikki näytti niin epähygieeniselta.

Itselläni oli alkuun samat ajatukset Cruzin mercadon lihatiskeistä. Vedin aina keuhkot täyteen happea lihakojujen läpi kulkiessa etten vain nielaisisi jotain pahuksen virusbakteeria elimistööni. Puhtaus on toki hyvä asia, mutta nyt olen sitä mieltä ettei kaiken tarvitse olla steriiliä kuin leikkaussalissa.

Vieläkö on villihevosia?

Tämä aamu alkoi reippaasti pyöräretkellä Cimatarion kansallispuistossa. Eilisen sateen jälkeen aamu oli kostea ja hämyinen.


Kapusimme huipulle asti, radio -ja TV-mastojen äärelle, joiden valoja makuuhuoneemme ikkunasta tiirailen iltaisin. Huipulle vie 9 kilometrin pituinen, kivinen ja mutkainen tie. Sen taittaa noin tunnissa kuvaustauot mukaanlukien.






Olen aina asunut jonkun nyppylän juurella -kotikylässäni, opiskelukaupungissani ja nyt täällä. Rakastan kiivetä huipulle ja ihmetellä avautuvaa maisemaa. Sen suuruuden edessä tajuan miten pieni olenkaan, vain pienen pieni yksityiskohta valtavassa kokonaisuudessa.

Tässä kuvaa molemmista suunnista. Huipulta:


Ja kotoa huipulle:


Lehmät, pupujussit ja ketut ovat tuttu näky puistossa, mutta yhtäkkiä kohtasimme hevoslauman.



Niin hevoset kuin mekin yllätyimme tästä kohtaamisesta. Kummatkin pysähtyivät ja jäivät vain toljottamaan paikalleen. Hetken tuijottelun jälkeen ne lähestyivät ja me väistimme pusikkoon.


Kun nämä valtavat olennot ravasivat ohitsemme päähäni pamahti samantien soimaan otsikon biisi.


Ja siitäpä asti se on soinut repeatilla päässäni. En tajua mistä muistini pölyttyneestä ö-mapista tämä tupsahti. Kotiin päästyäni etsin biisin Youtubesta ja nyt olen kuunnellut sen ainakin 10 kertaa.


Vieläkö on villihevosia?
Ja vieläkö jossain mustalainen
laulaa ja tanssii mustalaisnainen?
Vieläkö iltanuotiolla kitara soi?

Karua ja kaunista

Viime maanantaina juhlittiin Meksikon vallankumouksen vuosipäivää. Meillä kummallakin oli vapaapäivä, joten päätimme heti aamusta pakata reppu täyteen eväitä ja lähteä vaeltelemaan jonnekin Querétaron maaseudulle.


Jätimme auton Lagunas de Servínin parkkipaikalle ja lähdimme sieltä tarpomaan kohti päämäärätöntä.



Ohitimme pieniä kyliä, lammas -ja kalkkunafarmeja. Nousimme vuorille mäntymetsään ja sieltä jokea pitkin punahiekkaiselle aavikolle.









Metsässä testasimme myös Jorman Gringolandiasta tuoman riippumaton. Kevyt ja taskukokoinen yösija kulkee hyvin mukana, toisin kuin kiloja painava teltta ja tilaa rohmuavat makuupussit. Riippumatto lähtee ehdottomasti mukaan seuraavalle eräjormareissulle. Täytyy vaan toivoa vain ettei vesisade yllätä.


Riippumattosiestan jälkeen matka jatkui edelleen hienoissa maisemissa kohti autoa.


Tämä poloinen oli mitä ilmeisimmin jäänyt nestehukan tai autonrenkaan nujertamaksi.


Myös señor Martínezille oli käynyt köpelösti. Tarina ei kerro kuinka, mutta levätköön sielunsa rauhassa.




Pilvet olivat tuollaisia hassuja hattaroita. Ihan kuin joku olisi veistänyt ne samasta muotista ja asetellut nätisti kirkkaan siniselle taivaalle.

Iltalenkillä

Asumme kaupungin laidalla. Naapurustomme ulkopuolla alkaa maaseutu eli pitkät hiekkatiet maissipeltoineen. Välillä pusikosta pomppii pupujusseja, liskoja ja kulkukoiria. Traktorit puskevat pelloilla, lava-autot kuljettavat maitotonkkia ja peltotyöläisiä aamuvarhain ja illansuussa.




Hiekkatiet ovat täydellisiä lenkkeilyyn ja pyöräilyyn. Ainoa miinus on tieden varsilla virtaava sinimusta saastejoki, joka löyhkää kuolemalta.

Uudet huudit

Olen jo muutostamme asti eli kohta kahden kuukauden ajan halunnut kuvata uusia huudejamme. En vain ole saanut aikaiseksi. Tai oikeastaan en ole uskaltanut lähteä yksin kadulle kamera kädessä.

Naapurissa asuva työkaverini kertoi että maissipelloille johtavalla hiekkatiellä ammuskeltiin viime viikolla. Syy siihen etten ole kuvaillut ei ole kuitenkaan pelko ammuskelusta vaan ongelmani on enemmänkin moraalinen: mikä oikeus minulla on kuvata betonibunkkerissa tai lautahökkelissä asuvan perheen kotia tai kadun kulmassa makaavaa koditonta ja hänen kirppuista koiraansa?

Asuinalueemme on oikein mukava, mutta muurien ulkopuolella odottaa toinen maailma. Kolmen Meksikossa vietetyn vuoden jälkeen tiedän elintasoerojen olevan suuret. On kuitenkin eri asia tiedostaa kuin tottua ja ymmärtää näkemäänsä.

Kun pysähdyn hiekkatien varteen kuvamaan, lava-auto täynnä peltotyöläisiä ajaa ohi ja jokainen pää kääntyy ja jää katsomaan touhujani. Moni kamerani näkökenttään joutuva pyrkii piiloutumaan tai ainakin painamaan katseensa maahan. Kukaan ei halua tulla kuvatuksi ja ymmärrän sen täysin.







Rakastan tätä ympäristöä kaikkine epäkohtineen, kadun kulmineen, ihmisineen, kulkukoirineen ja auringonlaskuineen. En voi olla kuvaamatta, mutta ainakin voin tehdä sen muita kunnioittaen. Asiat ja ihmiset, jotka eivät päädy kameran muistikortille ovat yleensä niitä jotka eniten merkitsevät ja jäävät mieleen.

Lemmikit

Täällä meidän huudeilla pyörii paljon kolibreja. Välillä nämä nälkäiset hupsut yrittävät lentää partsin ovesta sisälle. Päätin ostaa niille ruokintalaitteen ja katsoa josko ne tykästyisivät siihen.

Ja kyllä vain! Kolibrit pyörivät partsillamme koko viime viikon kunnes onnistuin hajottamaan tuon lasipullon täyttäessäni sitä nektarilla. Ups.. Eilen paikkalin sitä silikoonilla,  katsotaan tuleeko siitä vielä kalua.

Eilen juostiin Sonian kanssa Carrera Nocturna -juoksukisassa. Valittavina oli 10 ja 5 kilometrin matkat. Juostiin molemmat tuo lyhyempi sillä Sonialla oli hänen ensimmäisen kisa ja minullakin vasta toinen.

perjantaina noutamassa kisapakettia

Keskusta täyttyi illalla 7000 juoksijasta sekä varmasti toisesta 7000 katsojasta. Kadut olivat suljettu autoille minkä huomasi heti raikkaassa ilmassa. Olisi mahtavaa jos keskusta sallittaisiin aina ainoastaan jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

juoksun jälkeen

maali ja lähtö ihan keskustan ytimessä

ja loppuun tietenkin ilotulistus

Kaksi viimeistä kuvaa täältä.

Maco

Lauantai-aamu ja hiljainen centro. Täydellinen kohde aamupalan metsästykseen.

Tänne ilmestyy jatkuvasti uusia ruokapaikkoja kuten tämä "suklaatehdas." Suklaa aamupalaksi ei kuitenkaan houkutellut.

Etsintä jatkui...

Kohti tuttua mestaa…

Eli Macoon! Guerrero -kadulla sijaitsevasta kahvilasta saa pienen budjetin aamiaisia ja lounaita livenmusan säestyksellä. Menu on sekoitus eurooppalaista ja oaxacalaista keittiötä, hyvää kahvia, kaakaota sekä tuoreita hedelmäjuomia. Sisutukseen kuuluu paljon kasveja, jopa sisätiloissa kasvava limettipuu.

Paikka on sekä pyörä -että lemmikkiystävällinen.

alla limettipuun

kanabaagelia

ja kanapaninia

hyvän aamiaisen jälkeen hymyilyttää

Taidanpa omistaa lauantai-aamut uusien aamupalamestojen etsimiselle. Rentoa viikonloppua!

Buenas noches, Querétaro

Vartin ajomatkan päässä kotoamme löytyy täydellinen paikka auringonlaskun katseluun. Täällä on tullut monet kerrat ihailtua maisemia: koko kaupuki avatuu alapuolella ja aurinko laskee nätisti vuorten taakse.

Sunnuntailounaan jälkeen nousimme vuorille GoPro mukanamme.

Pakomatka vuorille

Heippa!

Muutama viikko sitten pakkasimme autot täyteen ja suunnistimme Jorman vanhempien, hänen siskonsa ja perheensä kera nauttimaan pitkästä viikonlopusta Querétaron vuoristoon, Sierra Gordaan. Luvassa oli pyöräilyä, mönkijällä ajelua, joessa uintia ja tietenkin aivojen tuulettamista kaupunkikuvioista. Parasta Sierrassa on ehdottomasti sen kauneus ja sijainti. Ensimmäisella visiitillä en voinut uskoa, että tämä paikka sijaitsee Querétarossa, muutaman tunnin matkan päässä kotoa.

Rähjäisillä mukulakivikaduilla tallustaessa tuskin muistankaan, että tällaisiakin maisemia löytyy ihan kotikulmilta:

Ajelimme kohti Sierraa ja nousimme hiljalleen aina vain ylemmäs ja ylemmäs vuorille. Pinal de Amolesin kohdalla teimme uukkarin ja aloimme laskeutua kohti Bucarelia ja Extoraz -jokea, jossa mökkimajoituksemme sijaitsi. Päätimme Jorman kanssa ottaa pyörät heti käyttöön ja rullata 30km:n alamäen aina mökille asti. Dokumentoin koko reissun kypärästäni käsin.

Oli aika eeppinen lasku. Keskinopeus noin 42km/h ja jossain vaiheessa saavutin 52km/h. Oli muuten tähänastinen nopeusennätykseni kaksipyöräisellä. Pitäisi varmaan hankkia polvisuojat, sillä kaatuminen oli muutamaan kertaan lähellä. On muuten ihan älytöntä miten ilmasto voi vaihdella vain muutamien kilometrien säteellä: ylhäällä vuorilla kasvoi mäntyjä ja huppari oli ihan must ja aina alaspäin mentäessä tuntui miten aurinko alkoi polttaa enemmän ja ilmasto muuttua trooppisemmaksi. Alhaalla sitten kasvoikin jo banaaneja ja papajoita ja bikinit olisivat olleet täydellinen päivän asu.

siellä missä banaani ja papaija kasvaa 

aamuauringon fiilistelyä

Paikassa on vain kaksi mökkiä, jotka ovat paikallisen perheen omistuksessa. Oli myös iso ruohikkoalue hengailulle, päiväunille tai jalkapallon pelaamiselle. Kristallinkirkas joki virtasi ihan vieressä, joka houkutteli aamu-uinnille.

Paikka oli todella kaunis. Olin ihan haltioissani ympärillä kohoavista vuorista. Ilma oli niin raikasta verrattuna kaupungin aamuruuhkan pakokaasuihin. Mieleni teki pinkaista juoksuun ja kiivetä tuonne huipulle, pilviin asti. Btw, miksi vuoret aina kaukaa katsottuna näyttävät sinisiltä? Meidät otettiin vastaan meksikolaisen vieraanvaraisuuden mukaisesti eli valtavalla lounaalla, jonka perheen isäntä ja emäntä olivat valmistaneet.

grillattua lihaa, chorizoa, guacamolea, paistetuja papuja, grillattua sipulia ja nopalea

Grillattu nopale oli ihan ylihyvää. Päälle vain ripaus suolaa ja limemehua ja mmmmh! Kokeilin itsekin valmistaa tätä kotioloissa (ilman grilliä tosin) ja hyvin onnistui. Ohjetta luvassa myöhemmin.

täydellinen kanakeitto serranolla, avocadolla, korianterilla ja limellä

Myöhemmin lähdettiin kävelylle joelle.

joesta löytyneet kiviaarteet

Kylän yksi nähtävyyksistä on Convento de Bucareli eli espanjalaisten rakentama kirkko, joka ei koskaan valmistunut.

Jokainen meistä otti ilon irti pitkästä viikonlopusta, mutta Junnu taisi olla kaikista tyytyväisin. Huippuhetket koettiin sedän ja ukin kanssa mönkijän kyydissä. "La moto! La moto!" -huudot kaikuivat aina kun Junnu näki mönkijän tai motskarin ajavan ohi.

setä, täti ja Junnu ajelulla

Kun oli aika nousta pois moton kyydistä niin huuto oli jäätävä...huh. Unski-tädin lainaamilla hanskoilla ja laseilla sekä Jorma-sedän kypärällä ja leikkimopolla kyyneleet onneksi kuivuivat nopeasti.

tuleva motocross -kuski

 Seuraavana aamuna otimme pyörät alle ja lähdimme tutkimaan vuoristoreittejä.

Päädyimme El Jabalín leirintäalueelle, jossa oli kivannäköisiä safarimökkejä joen rannalla. Tuonne seuraavalla reissulla!

pyöräreissu päätyi pulahdukseen viileään jokeen

Elättelemme toiveita uusintareissusta Sierraan joulun tienoilla. Olisi hienoa tehdä reissu ainoastaan pyörällä: rinkat selkään, teltta tarakalle ja menoksi. Pyörällä reissaamisen etu on se, että pääsee paikkoihin joihin autolla ei. Leirintä onnistuu missä vaan ja alue on kuitenkin suhteellisen turvallinen, ruokaa löytyy aina - vähintäänkin sitten puista ja joesta.

En nyt juuri keksi parempaa paikkaa missä lomailla. Vuoret, joet ja metsät ovat ehdottomasti meikäläisen lempparimaastoa.