Kevään sato

Puutarhani on tuottanut tasaiseen tahtiin pinaattia ja miniporkkanoita viime syksystä asti. Nyt ilmojen lämmettyä entisestään ovat auringonkukat jo yli kaksimetrisiä.

Porkkanatkin ovat villiintyneet pahemman kerran. Tänään nostin ainakin parin kilon verran makeita puikuloita, pienimmät jätin vielä pulskistumaan maahan. 

Miten mukava onkaan olla oma kasvimaa. Rentoa puuhailua ja plussana vielä tuoretta ja hyvää ruokaa. Taidanpa raivata vielä lisää kylvötilaa ja pistää lisää porkkanoita tai perunoita kasvamaan.

Plan B failed

No nyt vihdoin saatiin tietää miten Jenkkisuunnitelmien käy. Alkuperäiset kahden vuoden suunnitelmat kusivat kun eräs Jenkien toimistolla hatkat ottanut työntekijä palasinkin yhtäkkiä takaisin vanhaan duuniinsa. Jorma olisi ottanut hänen paikkansa, mutta nyt kun kaveri on takaisin ei häntä lähetetäkään vakituisesti vaan ainoastaan käymään - taas.

Jormalle tarjottiin puolen vuoden projektia Michiganissa, joka voitaisiin toteuttaa yhtäjaksoisena tai kahdessa kolmen kuukauden jaksossa. Mitä tahansa päättäisimmekään niin lähtö olisi kesäkuun alussa eli jo aika pian.

Olemme vatvoneet vaihtoehtoja, tarkastelleet joka kulmasta, tehneet pros & cons listoja ja pohtineet jopa lähtevämme Suomeen tuosta noin vaan. Voisimme lähteä yhdessä Jenkkeihin puoleksi vuodeksi, jättää talon sijoilleen tai tyhjentää sen ja myydä vähaisen omaisuutemme, ottaa karvapallot messiin ja muuttaa hotellihuoneeseen puoleksi vuodeksi. En saisi kuitenkaan tehdä töitä laillisesti ennen kuin olisin saanut Jenkkien työviisumin, joten päivät olisivat hyvin pitkälti hotellissa tai ulkona hengailua.

Toinen vaihtoehto on, että Jorma lähtee yksin kolmeksi kuukaudeksi, tulee sitten takaisin syyskuun alussa ja lähtee ensi tammikuussa taas. Pelkkä ajatuskin puolen vuoden erossa olosta kirpaisee, mutta tiedetään ettei se oli ylitsepääsemätöntä. Siitä on jo kolme vuotta kun viimeksi olemme olleet erossa tuon ajan.

Pähkäilyn jälkeen päätimme, että Jorma lähtee yksin matkaan. Toki haluaisin lähteä messiin, mutta ottaen huomioon tämänhetkisen rahatilanteeni en voi enkä halua lusmuilla puolta vuotta pelkillä säästöilläni. Jo viime reissun kokemuksen perusteella tiedän, että tulen lopen kyllästymään hotellielämään ja vaikka asettuisimmekin ns. mukavampaan extended stay -hotelliin niin kyllä yhdessä huoneessa asuminen kahdelle ihmiselle ja kissalle kävisi ahtaaksi. Lisäksi Mia-murmeli on niin pieni ettei sillä ole vielä maahanmuuttoon tarvittavia rokotuksia ja sterilointikin on varattu heinäkuuksi.

Onneksi on kissat, jotka ainakin pitävät seuraa kotona. Töissäkin on paljon uusia juttua meneillään ja ensi viikolla lähdenkin duunireissulle Guadalajaraan. Kesä on muutenkin kiireistä aikaa kun uusia oppilaita puskee sisään ja perheitä pitää avustaa milloin minkäkin asian kanssa.

Viime vuonna kun Jorma oli poissa lähes 2 kuukautta se tuntui ikuisuudelta. Nyt sitten 3 kk, sitten takaisin ja toiset 3 kk. Ahdistaa jo valmiiksi, mutta kyllä se siitä.

Kuvat ovat tänään kotonta ja äitienpäivälounaalta. Käytiin porukalla syömässä La Vaka -ravintolassa, jossa on kaikenkattava buffet niin argentiinalaisesta lihasta mereneläviin ja queretarolaisiin enchiladoihin. Isoista lihakönteistä leikattiin niin monta siivua kuin vatsa vetää ja señorat paistelivat comalilla tuoreita tortilloita ja heittivät niitä suoraan halukkaiden lautasille. Kaikille siis kaikkea, mutta aivan liikaa.

Jälkkäripöytä näytti paremmalta kuin maistui. Kaipaan niin suomalaisia pullia ja kakkuja, joissa maistuvat tuoreet marjat ja oikea kerma, joissa kakkupohjat eivät ole kovaa korppua ja kuorrutus feikkikermavaahtoa.

Viikolla tapahtunutta

Tuntuu, että tämä viikko pyyhälsi ohitse kuin valtava hyökyaalto. Se tuli yllättäin jostain, vei mukanaan ja ennen kuin tajusinkaan se olikin mennyt jo.

Maanantaina töihin saapuessani minua odotti koristeltu työpöytä ja synttärikortti. Meillä on jokaisella töissä salainen kaveri, joka järkkää yllärin päivänsankarille. Sain myöhemmin kuulla, että "salainen" ystäväni oli kirjanpitäjämme. Sain myös korttilähetyksen Suomesta, kiitos vain Cakes!

Normaalisti saan ihailla töihin lähtiessäni upeaa auringonnousua, mutta keskiviikko valkeni kylmänä, sateisena ja usvaiseva. Tienenkin nappasin taas flunssan itselleni ja kurkku on edelleenkin kipeä. Ei ne syödyt appelsiinikilot ja inkiväärimehut näköjään paljon meikäläisen vastustuskykyä nosta. Hengasimme sisätiloissa ja rakensimme karvapötköille tällaiset kissateltat vanhoista t-paidoista. Piiloutumisen sijasta pötköjen mielestä on paljon kivempi hyppiä niiden päälle, joten ne kestivät tasan yhden päivän.

Torstai -aamuna Luna puklasi syödyt kanat, jotka olin hänelle antanut edellisenä iltana. Ei halunnut syödä raksuja, juoda vettä eikä mennä vessaan. Makasi vain apeana tuolin päällä. Googlailun seurauksena diagnosoitiin joko suolitukos, jumittunut karvapallo tai ruokamyrkytys. Juotettiin hänelle vettä ruiskulla ettei raukkaparka kuivuisi.

Perjantaina veimme hänet lääkäriin ja saimme kuulla että todennäköinen syypää oli kana. Kuumetta oli raukalla 39,5 astetta ja vatsa täynnä ilmaa, mutta ei tukoksia tai karvapalloja. Lääkäri antoi antibiootit ja nyt alkaa ruoka jo maistua ja leikkiminen Mian kanssa kiinnostaa ♥

Vappu merkitsee meille vain yhtä ylimääräistä vapaapäivää eli ei juhlittu mitenkään kummemmin. Kuten usein viikonloppuisin panostin kuitenkin hieman enemmän aamiaiseen. Tuoreita hedelmiä sekä kahvia herkullisella Calahuan kookosmaidolla sekä kirjan lukua sängyssä.

Stalinin Lehmät on ainoa suomenkielinen kaunokirja, joka minulla täällä on. Ostin sen lähes kolme vuotta sitten lentokentältä palatessani Meksikoon. Taitaa olla kolmas tai neljäs kerta kun luen tämän. Olen ladannut netistä muitakin kirjoja mutten osaa lukea niitä ruudulta. Siinä ei ole samanlaista fiilistä kuin oikeassa kirjassa kansineen ja sivuineen.

Buenas noches

Kiitos rankkasateiden lämpötila laski todella alas. Ei hajua asteista, mutta iltaisin ja aamuisin hengitys höyrysi sisätiloissa. Näin ollaan nukuttu viime yöt:


Pipo päähän ja kissa kainaloon. Lämmikettä kerrakseen ♥

Viikonloppuna

Jormalle pamahti jälleen parin viikon duunikeikka Michiganissa. Matkansa alkoi oikein vahvasti, sillä sunnuntai-aamulle tilattu lentokenttätaksi ei koskaan saapunut. Sain siis ripeän mission herätä ja lähteä heittämään herraa kentälle. Olen ajanut motarilla pariin kertaan päiväsaikaan ja kokemus oli ihan karmea. Nyt sitten ajoin puoliunessa pimeässä aamu-yössä isojen trailereiden keskellä. Taisin hieman täristä pelosta, mutta hengissä selvittiin molemmat.

Lauantaina oltiin anoppilassa juhlimassa Jorgen isän synttäreitä. Sunnuntaina pysyttelin kotona ja kokkailin shakshoukaa. Toki on mukavampaa jakaa sunnuntaipäivällinen jonkun kanssa, mutta maistui se näinkin.


Chillailin myös Lunan kanssa. Otettiin aurinkoa takapihalla, (tai siis itse otin aurinkoa, Luna vaani porkkanapuskien seassa ja hyökkäili sieltä kimppuuni). Leikittiin myös neidin lempparilelulla eli Walmartin paperisella leipäpussilla. Eli Luna menee pussin sisään ja hyökkää sieltä varpaideni kimppuun, yeah.

Oikeat lelut kuten kilisevät pallot, kissanminttu tai leikkihiiret eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoisia kuin paperipussi, viinipullon korkit tai korvatulpat. Ollaan jo opittu kantapään kautta, että turha ostaa kalliita kissaleluja kun parhaimmat viihdykkeet näyttävät löytyvän ihan kotoa.



Jep, hulluilla on halvat huvit - idiooteilla ilmaiset.

Hetkiä

Elämällämme on tarkoitus

Ja joka hetkessä kauneutta

Emme ole automaatteja

Virhelyöntejä ruudulla

Sanat: Samuli Putro

Puente

Tänään on puente eli pitkä viikonloppu, kiitos vaan Meksikon perustuslain vuosipäivän. Maanantai, joka tuntuu sunnuntailta - ihan parasta. Yksi päivä lisää löhöämistä, näpertelyä ja rentoilua.


Nukkumisen ja hengailun lisäksi viikonloppu on pitänyt sisällään:




Kissapainia. Luna on jo ystävystynyt naapurin Kittyn kanssa. Alkuvaihe oli vähän vaikea, mutta nyt he ovat jo ylimpiä ystäviä. Aina kun avaan takapihan oven Kitty loikkaa aidan yli tervehtimään Lunaa ja siitä syntyy sellainen ralli että jos meillä olisi mattoja ne olisivat pahemman kerran rutussa ja rullalla.


Catwalk -rakennusprojekti. Ja kolme viikkoa sitten kun hihittelin sille, että rakensimme raapimapuuta ja nyt sitten tämä. Kaikesta sitä itsensä löytää. Näköjään sitä tekee mitä tahansa lemmikilleen.



Rakensin myös tällaisen naulakkosysteemin hatuille ja laukuille. Olin jo kyllästynyt että ne olivat rutussa ja sullottuina kaappiin. Hioin ja lakkasin puupalan ja laitoin siihen löytämäni käsintehdyt metalliset koukut. Mustat ja mattapintaiset koukut näyttävät kivalta tummaa puuta vasten, kunnon rancho -tyyliin.




Kun olin päässyt puuhommissa vauhtiin niin näpertelin telineen koruilleni. Joululomalla innostuin tekemään chaquira -koruja ja kaikki tekeleeni olivat muovipusseissa yhdessä solmussa. Nyt koitti kuri ja järjestys prkl.


Suomituliaisia tietty. Hapankorput valkosipulivuohenjuuston, kurkun ja tomaatin kera. Rousk rousk rousk. Voisin syödä koko paketin, mutta yritän olla säästeliäs koska ken tietää milloin seuraavaksi saan hapankorppulähetyksen.

Kissanpäivät

Perjantaina kun vein Lunan eläinlääkärille huomasin että samassa puljussa on myös koiraparturi. Raukkaparan turkki oli aivan solmussa, joten päätin jättää takkupallon trimmattavaksi. Kun palasin hakemaan pikkuista repesin täyteen nauruun: tuuhean peikon tilalle oli tullut kaljuuntunut rääpäle.

Kas näin, viiden kilon karvanpudotuksen jälkeen.


Selkään ja niskaan muodostuneet rastat saivat lähteä ja suurin osa kirpuistakin poistui samalla. Ostimme "kirpputalkkia", jota olen nyt pari päivää hieronut turkkiin ja kirput näyttävät katoavan tehokkaasti.


Eilinen päivä vietettiin rakentamalla raapimapuuta. Pvc -putkesta, nyöristä ja parista puupalasta sai aikaan kissankestävän kapistuksen, jota varmasti myöhemmin jatketaan kunnon temppuradaksi siltoineen kaikkineen.

Lunan mielestä meikäläisen istutukset ovat mielenkiintoisia. Tähän mennessä kasvit ovat selviytyneet pienestä käpälöinnistä huolimatta.


Ja aamuisin on toki tungettava sänkyyn.


Best friends forever: Ra-sammakko, Luna ja lammas vailla nimeä.




Jep, Luna on selkeästi ottanut uuden kotinsa haltuun.

Kotona

Viime vuonna Michiganissa ollessamme pohdin sopeutumista ja sitä kuinka voin tehdä kotini minne tahansa. Alkuajat hotellissa asuessa tuntuivat oudolta - kuin olisi ollut jatkuvasti kylässä tai jonkun toisen kämpässä. Mikään ei tuntunut omalta tai kotoisalta. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että väliaikainen paikkakin voi oikeasti tuntua kodilta, jos sille antaa mahdollisuuden. Ulkoisilla puitteilla tai esineillä on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä.

Jotkut paikat tuntuvat jotenkin niin kotoiselta heti alkuunsa kun taas toisiin paikkoihin lämpenen hitaammin. Michiganille lämpenin hitaasti kun taas Meksikoon saapuessani tuntui samantien, että olin tullut kotiin. Jokin tässä paikassa veti minua puoleensa ja sai minut jäämään.

Uskon, että koti on ensisijaisesti oman pään sisällä. Mikä tahansa röttelö saa tuntumaan kodilta jos osaa arvostaa sitä mitä on ja tuntee olonsa kotoisaksi omissa nahoissaan. Toisaalta luksuskämppäkään ei tunnu kodilta jos sydän on muualla.

Oma henkinen kotini on tällä hetkellä Meksikossa. Vaikka toisinaan haikailen asioiden perään Suomessa niin harvoin oikeasti ikävöin mitään vaan keskityn nauttimaan sen hetkisestä ympäristöstä ja ihmisistä.

Fyysinen koti on kuin kirsikka kakussa. Se saa oikean paikan tuntumaan vielä oikeammalta.

Asioita, jotka saavat minut erityisen iloiseksi tällä hetkellä:

Aamukahvit takapihalla kera hyvän kirjan


Täysi hedelmäkori


Tämä papaija, maailman makein yksilö


Jokapäiväinen lounastauko kotona


Tuparilahjaksi saatu vessanpeili


Oman maan minikurpitsat


Tuoreet käsintehdyt tortillat


Naapurustomme treenipaikka


Pieniä kirsikoita kakussani.

Hän joka maataan viljelee

Muutama kuukausi takaperin (eli heti muuton jälkeen) päätin kääntää osan takapihan kellertävästä nurmikkoparasta kasvimaaksi. Iskin multaan tomaatin, pinaatin, kesäkurpitsan ja korianterin siemenet. Porkkanatkin pääsivät kylvöön, mutta kasvimaan sijasta isoon muoviruukkuun. En tiedä miksi päädyin tähän ratkaisuun. Joku hetken mielenhäiriö? Jälkeenpäin ajateltuna ne olisivat varmasti viihtyneet oikein hyvin noiden muiden kanssa.

Ensimmäisenä lehtensä mullan alta ojensivat porkkanat ja pinaatit. Perässä seurasivat tomaatit ja korianteri, viimeisenä kesäkurpitsat. Tältä näytti noin kuukausi sitten:

Ja tältä eilen:

Alkuun hitaat ja kituvat kurpitsat ovat nyt vallanneet elintilan niin korianterilta kuin pinaatiltakin. Joka päivä ne puskevat uutta ja isompaa lehteä, mutta itse kurpitsoista ei ole vielä tietoakaan. Epäilen että ne ovat aikeissa laajentaa reviiriään aina tomaattien tontille asti. Pinaattiparat yrittävät kovasti sinnitellä noiden kahden  välimaastossa. Ne ovatkin kasvaneet jo erittäin kiitettävästi, voi olla että ensimmäinen sadonkorjuu koittaa jo ensi viikonloppuna! Jos näin käy uskon, että vieressä kärttäävät kurpitsat tulevat käyttämään tilaisuuden hyväkseen tunkeutuakseen pinaattien reviirille. Noh, viidakon (kasvimaan) lakien mukaan vahvin voittakoon.

Tomaateilla on vielä reilusti elintilaa. Jätin aikamoiset välit taimien kesken, koska kokemuksesta tiedän että pian ollaan tomaattiviidakossa. Niiden kasvu on ollut hidasta, mutta varmaa. Uskoisin, että parin kuukauden päästä alkaa jo punaisia palleroita kehittymään.

En anna tomaattien hitaan kasvun kuitenkaan hämätä, sillä tämä lajike on salakavala: edellisessä kämpässä erehdyin istuttamaan suloiset pikku tomaatintaimet samaan jättiruukkuun basilikan kera. Alussa ne tulivat hyvin juttuun keskenään, mutta hetken kuluttua basilika alkoi hidastaa kasvuaan ja päivä päivältä se näytti apeammalta. Pelastin raukkaparan  toiseen ruukkuun mutta ei se enää toipunut. Paholaisen tomaatit olivat kai iskeneet juuria pitkin ja vieneet basilikalta kaiken elintilan. Pidän siis silmällä noita toistaiseksi viattoman näköisiä taimia.

Korianteri pinnistää kesäkurpitsan alta:

Porkkanat näyttävän viihtyvän ruukussaan. Naattien koosta päätellen mullan alla kehittyy jo makeita, oransseja pötkylöitä. Ehkei niiden sijoitus ruukkuun ollutkaan pöllömpi idea.

Näiden lisäksi löytyy tietty perusyrtit: basilikaa, oreganoa, timjamia, jotka hengailevat tyytyväisinä omissa ruukuissaan.

Kasvimaa on aika huippujuttu. Oman ruoan kasvattamisessa on jotain kovin viehättävää. Taidan alkaa laajennuspuuhiin kunhan saan päätettyä mitä istuttaisin seuraavaksi. Varmaan erilaisia chilejä, paprikaa, kurkkua, salaattia, melonia. Kaikkia noita!

Maalasin myös viime viikonloppuna ostamani ruskeat saviruukut ja laitoin kaktukset niihin.

Uudet huudit

Olen jo muutostamme asti eli kohta kahden kuukauden ajan halunnut kuvata uusia huudejamme. En vain ole saanut aikaiseksi. Tai oikeastaan en ole uskaltanut lähteä yksin kadulle kamera kädessä.

Naapurissa asuva työkaverini kertoi että maissipelloille johtavalla hiekkatiellä ammuskeltiin viime viikolla. Syy siihen etten ole kuvaillut ei ole kuitenkaan pelko ammuskelusta vaan ongelmani on enemmänkin moraalinen: mikä oikeus minulla on kuvata betonibunkkerissa tai lautahökkelissä asuvan perheen kotia tai kadun kulmassa makaavaa koditonta ja hänen kirppuista koiraansa?

Asuinalueemme on oikein mukava, mutta muurien ulkopuolella odottaa toinen maailma. Kolmen Meksikossa vietetyn vuoden jälkeen tiedän elintasoerojen olevan suuret. On kuitenkin eri asia tiedostaa kuin tottua ja ymmärtää näkemäänsä.

Kun pysähdyn hiekkatien varteen kuvamaan, lava-auto täynnä peltotyöläisiä ajaa ohi ja jokainen pää kääntyy ja jää katsomaan touhujani. Moni kamerani näkökenttään joutuva pyrkii piiloutumaan tai ainakin painamaan katseensa maahan. Kukaan ei halua tulla kuvatuksi ja ymmärrän sen täysin.







Rakastan tätä ympäristöä kaikkine epäkohtineen, kadun kulmineen, ihmisineen, kulkukoirineen ja auringonlaskuineen. En voi olla kuvaamatta, mutta ainakin voin tehdä sen muita kunnioittaen. Asiat ja ihmiset, jotka eivät päädy kameran muistikortille ovat yleensä niitä jotka eniten merkitsevät ja jäävät mieleen.