Tikua

Käyn aika harvoin ravintoloissa syömässä, noin kerran tai kaksi kuukaudessa. Tykkään kyllä syödä ulkona, mutta useasti jälkeenpäin mietin, että kotona olisin voinut kokata itse vähintään yhtä maistuvan ellei jopa paremman setin monta kertaa halvemmalla. Niinpä säästän rahani ja odottelen mieluummin jotain spesiaalipäivää, jolloin menen niihin muutamaan paikkaan, joista olen saanut aivan poikkeuksellisen loistavaa ruokaa.

Yksi näistä mestoista on Tikua,  joka tarjoilee Oaxacan, Campechen, Chiapasin, Tabascon ja Yucatanin niemimaan alueiden safkaa. Sureste keittiönä tunnettu konsepti sekoittaa natiivimeksikolaisten  ja espanjalaisten mukanaan tuomia raaka-aineita ja tekniikoita ja lopputulos on makujen ja värien yhdistelmä, joka uppoaa meikäläiseen ihan täysillä. En ole vielä kertaakaan saanut tuolla huonoa ruokaa tai palvelua, oli paikka sitten täpötäysi tai puolityhjä.



Sonialla oli synttärit tällä viikolla, joten suuntasimme hänen ja veljensä kanssa Tikuaan synttäridinnerille. Kuten aina, alkupalaksi tuodaan sinisestä maissista tehtyä tlayuda -tortillaa ja kuutta eri salsaa; kolme tulista ja kolme ei-tulista. Oli habanerosta ja punasipulista tehtyä salsaa, kurpitsansiemen-tomaattisalsaa, tuhkaksi poltetuista mausteista (kuulostaapa herkulliselta) ja uhanalaisesta chilhuacle -chilistä tehtyä salsaa, molea, retiisejä cilantrolla ja limellä.



Juomalista on tosi kattava niin alkoholillisten kuin alkoholittomienkin drinkkien osalta. Tuoreista hedelmistä ja marjoista tehtyjä vesiä löytyy myös joka lähtöön. Valitsin karhunvatukka-basilikaveden ja Sonia maracuya -veden.

Pääruokia sai odotella jonkin aikaa, mutta alkupalaksi tuodut salsat ja rapea tortilla viihdyttivät meitä sillä välin. Tikuan vakkariruokani on tlayuda eli oaxacalainen "pizza" heinäsirkoilla. Se on varma valinta, mutta nyt otin tarjoilijan suosituksesta huachinangoa eli punanapsijaa vihreässä chilesalsassa (ei salsa verdessä) kera machobanaanin ja johonkin mystiseen lehteen käärittynä. Kuuntelin innoissani kun tarjoilija selitti eri chilelajikkeista ja mausteista joita annoksessa oli, mutta en millään muista.




Sonia ja veljensä pyysivät kolmea eri molea porsaankyljellä. Oaxacassa on paljon erilaisia moleja ja jokaisella on oma makunsa riippuen suklaan määrästä ja siitä mitä chilejä ja mausteita käytetään. Itse pidän voimakkaan makuisesta, hieman tulisesta ja suklaisesta (ei kuitenkaan makeasta) molesta. Juuri tuollaista molea oli paistetussa chile poblanossa, jonka pyysimme jaettavaksi. Päällä oli reilusti molea, manteleita ja quesillo -juustoa.



Pääruoat tuhottuamme tarjoilija saapui kiduttamaan meitä 10 erilaisen kakkujälkiruoan kanssa. Hän kiikutti näytekappaleet pöytäämme ja esitteli huolellisesti jokaisen jälkkärin. Vatsani oli jo ääriään myöten täynnä mutta kuola valuen katselin jälkkäreitä niin tiivisti etten edes tajunnut kuvaa ottaa. Kaikessa oli tietenkin suklaata, koska se on sureste -keittiön juju.



Lopulta päädyimme jakamaan Sonian kanssa minttusuklaamoussekakun, koska se kuulosti raikkaalta ja oli sopivan pieni mahtuakseen ääriään myöten venytettyihin vatsoihimme. Pyysimme myös kuumaa azteca -kaakaota chilen, kanelin ja neilikan kera. Se oli täyteläistä ja hyvin, hyvin tummaa, ei liian makeaa. Täydellistä.



Tikua
Ignacio Allende Sur #13
Col. Centro, Querétaro.

Plan B failed

No nyt vihdoin saatiin tietää miten Jenkkisuunnitelmien käy. Alkuperäiset kahden vuoden suunnitelmat kusivat kun eräs Jenkien toimistolla hatkat ottanut työntekijä palasinkin yhtäkkiä takaisin vanhaan duuniinsa. Jorma olisi ottanut hänen paikkansa, mutta nyt kun kaveri on takaisin ei häntä lähetetäkään vakituisesti vaan ainoastaan käymään - taas.

Jormalle tarjottiin puolen vuoden projektia Michiganissa, joka voitaisiin toteuttaa yhtäjaksoisena tai kahdessa kolmen kuukauden jaksossa. Mitä tahansa päättäisimmekään niin lähtö olisi kesäkuun alussa eli jo aika pian.

Olemme vatvoneet vaihtoehtoja, tarkastelleet joka kulmasta, tehneet pros & cons listoja ja pohtineet jopa lähtevämme Suomeen tuosta noin vaan. Voisimme lähteä yhdessä Jenkkeihin puoleksi vuodeksi, jättää talon sijoilleen tai tyhjentää sen ja myydä vähaisen omaisuutemme, ottaa karvapallot messiin ja muuttaa hotellihuoneeseen puoleksi vuodeksi. En saisi kuitenkaan tehdä töitä laillisesti ennen kuin olisin saanut Jenkkien työviisumin, joten päivät olisivat hyvin pitkälti hotellissa tai ulkona hengailua.

Toinen vaihtoehto on, että Jorma lähtee yksin kolmeksi kuukaudeksi, tulee sitten takaisin syyskuun alussa ja lähtee ensi tammikuussa taas. Pelkkä ajatuskin puolen vuoden erossa olosta kirpaisee, mutta tiedetään ettei se oli ylitsepääsemätöntä. Siitä on jo kolme vuotta kun viimeksi olemme olleet erossa tuon ajan.

Pähkäilyn jälkeen päätimme, että Jorma lähtee yksin matkaan. Toki haluaisin lähteä messiin, mutta ottaen huomioon tämänhetkisen rahatilanteeni en voi enkä halua lusmuilla puolta vuotta pelkillä säästöilläni. Jo viime reissun kokemuksen perusteella tiedän, että tulen lopen kyllästymään hotellielämään ja vaikka asettuisimmekin ns. mukavampaan extended stay -hotelliin niin kyllä yhdessä huoneessa asuminen kahdelle ihmiselle ja kissalle kävisi ahtaaksi. Lisäksi Mia-murmeli on niin pieni ettei sillä ole vielä maahanmuuttoon tarvittavia rokotuksia ja sterilointikin on varattu heinäkuuksi.

Onneksi on kissat, jotka ainakin pitävät seuraa kotona. Töissäkin on paljon uusia juttua meneillään ja ensi viikolla lähdenkin duunireissulle Guadalajaraan. Kesä on muutenkin kiireistä aikaa kun uusia oppilaita puskee sisään ja perheitä pitää avustaa milloin minkäkin asian kanssa.

Viime vuonna kun Jorma oli poissa lähes 2 kuukautta se tuntui ikuisuudelta. Nyt sitten 3 kk, sitten takaisin ja toiset 3 kk. Ahdistaa jo valmiiksi, mutta kyllä se siitä.

Kuvat ovat tänään kotonta ja äitienpäivälounaalta. Käytiin porukalla syömässä La Vaka -ravintolassa, jossa on kaikenkattava buffet niin argentiinalaisesta lihasta mereneläviin ja queretarolaisiin enchiladoihin. Isoista lihakönteistä leikattiin niin monta siivua kuin vatsa vetää ja señorat paistelivat comalilla tuoreita tortilloita ja heittivät niitä suoraan halukkaiden lautasille. Kaikille siis kaikkea, mutta aivan liikaa.

Jälkkäripöytä näytti paremmalta kuin maistui. Kaipaan niin suomalaisia pullia ja kakkuja, joissa maistuvat tuoreet marjat ja oikea kerma, joissa kakkupohjat eivät ole kovaa korppua ja kuorrutus feikkikermavaahtoa.

Laiska lauantai

Tänään on ollut laiska lauantai. Sain itseni ylös vasta 10 aamulla, joka nykyisellä mummorytmilläni on pirun myöhään. Johtuneeko siitä että eilen olimme messuilla katsomassa Molotovin livekeikkaa ja ilta venyi (herranjestas!) sentään puolen yön yli.

Aamupalan syötyämme painelimme Molinoon ostamaan kuivavarastot täyteen ja ainekset proteiinipatukoihin. Jorma oli ostaa 60 pesoa kappaleelta maksavia p*skapatukoita lisäravinnekaupasta, mutta estin tämän hulluuden lupaamalla väsätä hänelle monta kertaa ravinteikkaampia (ja halvempia) patukoita kotikonstein.

Patukkaprojektin jälkeen ehdotin että testattaisiin lähettyvillä oleva burgeriravintola, johon olemme halunneet mennä jo kuukausia, mutta emme ole saaneet aikaiseksi. Monosabio eli fiksu apina on paikan nimi. Olin jo etukäteen vakoillut menuuta paikan Facebook -sivuilta ja vesi herui jo kielellä autoon noustessa.



Alkupalaksi vesimeloni-fetajuustokuutio. Oli muuten parasta fetaa, mitä täällä olen saanut!


Ja sitten itse päätähti eli burgerrr. Valitsin omani naudanlihapihvillä, sipulilla, aurinkokuivatuilla kirsikkatomaateilla, paistetuilla herkkusienillä ja parmesan crispillä.


Jorma vetäisi marraskuun erikoisen eli pretzel -sämpylän missä pihvi, salaattia, tomaattia, sipulia ja savukinkkua. Näytti uppoavan myös erinomaisesti.


Erityiskehu kotitekoisista salsoista: makea chipotle ja sriracha olivat herkullisia ja sopivat niin burgerin väliin kuin ranujenkin dipiksi.


Paikka oli täynnä hipstereitä, asiakkaista tarjoilijoihin. Apinahenkiset seinämaalaukset ja tuopinaluset olivat hauskoja.




Takaisin kotipihassa käväisimme vielä tervehtimässä uusia ystäviämme nimittäin papukaijoja! Viikko sitten aamulenkillä Jorma oli kiinnittänyt huomiota poikkeuksellisen äänekkäisiin lintuihin kotimme varrella olevassa eukalyptuksessa. Tarkemmin katsottuaan hän huomasi näiden olevan vihreitä papukaijoja, jos Wikipediaan on luottamista niin suomeksi nämä ovat viheraratteja.



Vuosi takaperin matkustimme Sierraan ihan varta vasten katsomaan näitä tipuja emmekä onnistuneet bongaamaan yhtäkään. Ja nyt niitä on kokonainen parvi kotikadullamme ja tipujen pesänrakennusinnosta päätellen ensi keväänä ainakin tusina lisää.

Maco

Lauantai-aamu ja hiljainen centro. Täydellinen kohde aamupalan metsästykseen.

Tänne ilmestyy jatkuvasti uusia ruokapaikkoja kuten tämä "suklaatehdas." Suklaa aamupalaksi ei kuitenkaan houkutellut.

Etsintä jatkui...

Kohti tuttua mestaa…

Eli Macoon! Guerrero -kadulla sijaitsevasta kahvilasta saa pienen budjetin aamiaisia ja lounaita livenmusan säestyksellä. Menu on sekoitus eurooppalaista ja oaxacalaista keittiötä, hyvää kahvia, kaakaota sekä tuoreita hedelmäjuomia. Sisutukseen kuuluu paljon kasveja, jopa sisätiloissa kasvava limettipuu.

Paikka on sekä pyörä -että lemmikkiystävällinen.

alla limettipuun

kanabaagelia

ja kanapaninia

hyvän aamiaisen jälkeen hymyilyttää

Taidanpa omistaa lauantai-aamut uusien aamupalamestojen etsimiselle. Rentoa viikonloppua!

Go Go Chicago!

Viikonlopun jälkeen olen sitä mieltä, että haluan muuttaa Chicagoon. Kaupunki oli kaikkea sitä mitä olin odottanut ja vielä paljonn enemmän. Muutama päivä oli aivan liian vähän tälle ihanan monipuoliselle kohteelle, joten otimme ilon irti joka hetkestä. Kävelimme jalat verille (valkoista canvas-kenkääni koristaa punaruskea veriläiskä), söimme parasta ruokaa koko Jenkeissä oleskelumme ajan, katselimme tanssiesityksiä, kiertelimme kauppoja ja fiilistelimme hellesäätä puistoissa ja satamassa.

Perjantai-iltana saavuimme niin myöhään ettemme enää ennättäneet downtowniin, joten teimme pienen tutkimusmatkan huudeillemme Bridgeportiin. Seurasimme hostiemme piirtämää karttaa kohti San Jose -taqueriaa, jossa söimme ensimmäiset jenkkitacomme. Henkilö -ja asiakaskunta olivat meksikolaista, mikä lupaili hyvää. Ja tacothan olivat kunnon kamaa: pieniä ja maissista tehtyjä, pastorilla täytetty ja sipulilla ja cilantrolla viimeistelty. Salsat kotitekoisia ja tulisia. Tacojen jälkeen suunnattiin Maria's - community baariin, joka oli täynnä paikallisia perjantai-illan vietossa. Baari tarjoilee 475 erilaista pikkupanimoiden oluita ja muutamaa sorttia upposi illan aikana ennenkuin painelimme takaisin viikonloppukotiimme. Olisikin oma viikonloppukoti Chicagossa...

graffititaidetta Bridgeportissa

Aamulla suuntasimme hostimme suosituksesta Nanaan, joka on aamupalaan ja lounaaseen erikoistunut kausi -ja lähiruokamesta. Listalta löytyi jogurtti -ja hedelmäannoksia, mutta tarjoilijan suosittelema savulohimunakas vei voiton. Kylkeen rucolaa, perunoita ja reilut siivut kotitekoista sourdough -leipää marjahillolla. Kivaa vaihtelua joka-aamuiselle hotellin puuro -ja maapähkinävoibaageli -linjalle.

Aamupalan jälkeen downtown kutsui. Otimme oranssin linjan junan Halstedin asemalta ja matkaan keskustaan meni noin 10 minuuttia.

jäimme junasta pois Van Burenin asemalla 

Millenium Park ja The Bean

Navy Pierin satamassa

Michigan -järvi kimalteli turkoosina

vaaleansiniset kaupunkipyörät olivat suosittuja

Yksi reissun odotetuimmista kokemuksista oli deep dish pizza eli aito chicagolaispizza, joka muistuttaa paksupohjaista pannupizzaa mutta on kuitenkin enemmän piirasmainen, sillä pohja on tehty voihin. Deep dishiä saa lähes joka kuppilasta, mutta olimme kuulleet, että oikea paikka tälle pizzalle on Lou Malnati's.

Viimekertainen pizzakokemus mielessämme tilasimme pienen pizzan puoliksi. Täytteet olivat yksinkertaiset: reilusti tomaattikastiketta, chicagolaista lean sausagea ja juustoa. Pizzaa sai odotella puolisen tuntia, joten otimme pinaatti-päärynä-vuohenjuusto-kanasalaatin alkupalaksi.

deep dishiä napa täyteen (salaatti tunnelman ja vatsan keventäjänä)

Tarjoilija kantoi pyötään piirasvuoan näköisen vadin. Vaikka astia näyttikin pieneltä niin se oli SYVÄ ja kaksi palaa per naama oli sopiva annos. Koska pohja oli tehty voihin se oli kova ja makeahko. Tomaattikastike oli täydellistä, mutta muuten en saanut mitään kummempia kiksejä tästä. Ohut ja rapea pizzapohja on edelleen oma suosikkini, joten deep dish ei vienyt sydäntäni.

Kun tarjoilija kysyi minulta mistä päin olen kotoisin ja vastasin 'Suomesta' hän kertoi, että ravintolassa oli parhaillaan toinenkin suomalainen asiakas. Toisinaan arvuuttelemme Jorman kanssa ihmisten alkuperää ulkonäön ja puheen perusteella ja nyt kun tiesimme keskuudessamme piileskelevän suomalaisen pälyilimme ympärillemme ja kuuntelimme kuka se voisi olla. Moni blondi joutui kohteeksemme kunnes eräs tummempi mies sinivalkoinen paita päällään isolla SUOMI -printillä varustettuna käveli ohitsemme. Ilma tuota paitaa tuskin olisin koskaan kuvitellut häntä suomalaiseksi. Taas tuli todistettua, että pelkän ulkonäön perusteella arviointi osoittautuu usein virheelliseksi. Ja todistettua tuli myös se kuinka jotkut suomalaiset niin rakastavat tuoda suomalaisuutensa esiin reissuillaan. Terkkuja vaan jos luet tätä herra suomipoika!

Sitten pizzansulattelukävelylle.

Vielä pimeän laskeuduttuakin puistot kuhisivat ihmisistä. Millenium -puiston lavalla oli tanssiesityksiä ja ihmiset olivat levittäneet vilttinsä ja tuolinsa ja nauttivat showsta. Täällä julkijuopottelu on aina ankarasti kielletty, mutta tällä kertaa yleisöalueella oli kyltti joka salli omat alkoholijuomat. Harmi ettei tullut punkkupulloa mukaan.

Yksi paikoista, joihin todella halusin oli Skydeck. Kun saavuimme pääkallopaikalle niin jonoa oli kuin pipoa. Tiedustelimme hissitytöltä jonotusaikaa ja hän vastasi, että jos ostaisimme liput sillä hetkellä niin jonotusaika olisi kaksi tuntia. Hmm, kiitos ei. Kiertelimme kaupunkia vielä hetken ennenkuin suuntasimme junalla takaisin kotiin.

Sunnuntaina otimme iisisti ja laiskottelimme oikein olan takaa. Olin tuhlannut paketillisen rakkolaastareita molempiin jalkoihini, joten kävely ei hirveästi houkutellut.

katoamistemppu hostin jättämälle karpalomuffarille. simsalabim!

Lähettyvillä oleva Chinatown kuitenkin houkutteli, joten lähdimme tarkastamaan huudit.

Pysähdyimme lounaalle Mayfloweriin, joka näytti lupaavalta, sillä jonoa oli ulos asti ja suurin osa kiinalaisia. Kun pääsimme pöytään tarjoilija ojenti meille kiinankielisen paperin, jossa oli kuva joka annoksesta. Laitoimme numeron niiden annosten kohdille, joita halusimme. Tilasimme erilaisilla kasviksilla ja lihoilla täytettyjä dim sumeja. Emme edes olleet perillä, mitä täytteet sisälsivät ja ehkä parempi ettemme tienneetkään... hyvää oli joka tapauksessa. Jälkkäriksi tilasimme höyrytettyjä kurpitsapullia. Mmmm.

kiinalainen menyy

En yleensä välitä kiinalaisesta ruoasta. Ehkä koska miellän sen aina uppopaistetuiksi katkaravunpyrstöiksi ja possuksi hapanimeläsoossissa? Tämä oli kaikkea muuta ja todella hyvää. Ja hinta oli enemmän kuin kohdillaan: kuudesta eri annoksesta maksoimme yhteensä $16. Halvin jenkkiravintolalaskumme tähän mennessä. Not bad.

Sitten suunnistimme takasin Bridgeportiin noutamaan kamojamme. Hyvästelimme kämpän ja kirjoitimme liitutaululle kiitosviestin mahtaville hosteillemme. Seuraavassa postauksessa kerron lisää Airbnb -asumisesta. 

Jos tiesi vie Chicagoon niin todellakin suosittelen käyttämään enemmän aikaa kuin viikonlopun. Museot, biitsit ja muut kohteet jäivät meiltä kokonaan välistä ajanpuutteen vuoksi. Ja vaikka aikaa ei olisikaan enempää kuin pari päivää niin kannattaa ottaa iisisti ja valita muutama kohde ja tutustua niihin kunnolla ja jättää loput seuraavaan kertaan. Pää kolmantena jalkana paikasta toiseen juokseminen on pahinta mitä tiedän ainakin omalla kohdallani. 

Lunkisti siis eteenpäin!

Tacobussi

Tacobussi on ollut jo kauan kokeiltavien taqueroiden listalla. Pari viikkoa sitten kävimme testaamassa onko paikan ruokapuoli yhtä puoleensavetävä kuin ulkonäkö.

Illan hämärtyessa tacobussi köröttelee vakiopaikalleen Constituyentes -kadun varrelle ja tarjoilee nälkäisille tacoja, gringoja, volcaneja, frijoles charros, quesadilloja jne. mutta paikan erikoisuus on burrotet eli jättiburritot! Niillä siis mentiin.

Bussi oli sillä hetkellä tyhjillään joten valitsimme syrjäisen kulmaloossin bussin perältä. Tykkään aina matkustaa bussin takapenkillä ja näköjään sama mieltymys pätee bussissa syömiseenkin.

Tacon yleisin kyytipoika: ällönmakea Boing

Burrotet oli täytetty carne asadalla eli grillatulla naudanlihalla, paprikalla, sipulilla ja pavuilla. Hyvää oli, mutta ei mitenkään erityistä..Parempiakin tacoja on monesti syöty esim. Los Gusanosin gusanosit ovat voittamattomia, samoin Los Primosin pastor gringat. Niistä esittelyt myöhemmin.

Paikka oli kuitenkin omalaatuisen viehättävä eli voipi olla että nousemme Tacobussin kyytiin uudemman kerran. Seuraavalla kerralla otan listalta quesadillotan eli jättiquesadillan!

Meksiko pahkinankuoressa

Melkein on jo kuukausi vierahtanyt siita kun arvoisa vieras Karjalan kunnailta, nimittain Katja, saapui tanne luoksemme ja ilahdutti meita paitsi lasnaolollaan myos kunnon Suomituliaisilla. Matkalaukusta purkautui mm. leivinpaperia, Iittalan laseja, Panttereita, Fazerin sinista, salmiakkia ja Jenkki -purkkaa. Ja se kauan himoittu lakkahillo, joka on paassyt maustamaan aamujogurttiamme. Pannarista lakkahillon kera olemme myos haaveilleet, mutta parinkin epaonnistuneen kaasu-uuni pannarin jalkeen (jossa pohja palanut ja pinta valkoinen) olemme todenneet lettujen olevan varmempi vaihtoehto.

aamujemme ilo

Kahden viikon lomailun aikana halusin nayttaa Katjalla mahdollisimman monipuolista Meksikoa: kaupungeista maaseutuun, kylmasta aavikkoilmastosta kuuman kosteaan meri-ilmastoon, uutta ja vanhaa, rikkautta ja koyhyytta ja tietenkin tutustuttaa uusiin makumaailmoihin chilen, limonin, tacojen, heinasirkkojen ja muiden herkkujen kautta. Meksikolainen ruoka saattaa alkuun olla melko hevia tavaraa:  salsoja tungetaan joka paikkaan quesadilloista pop corneihin, chilea karkkeihin ja bisseen -puhumattakaan kokkaukseen kaytettavan rasvan ja oljyn maarasta...ja yleensa syodyt annoksetkin ovat reiluja rekkamiehen tankkauksia. Taman lisaksi ulkona syonti on toisinaan kuin venalaista rulettia: Moctezuman kosto voi vaania hienoimmankin ravintolan kaviaarilautasella, katukojun koiratacossa tai vaikka tuikitavallisessa kinkku-ananas -pizzassa, joka saattoi Katjan laakarin pakeille hartaan vessassa vietetyn yon jalkeen. Kyseessa oli onneksi lieva, antibiooteilla kukistettava tapaus, joka ei pilannut suunniteltua Zihuatanejon reissuamme. Oman kokemani perusteella vatsaongelmat, niin pienet kuin suuretkin, ovat enemminkin saanto kuin poikkeus kun vaihdetaan 1. maailman hygieniastandardeista Meksikon "tiputin tan lattialle mut alle kolmeks sekunniks" -kulttuuriin.

myrkytetty pizza

vai oliko se sittenkin tama radioaktiivinen mehu?

ei ainakaan haipihvilla varustettu sandwichini!

Meksikon tunkeminen pahkinankuoreen ei ole helppo homma lainkaan. Taalla kun kulttuuri ja maisemat vaihtelevat lahes joka kaupungissa. Monipuolisuus onkin juuri se mika itseani Meksikossa viehattaa.

innostunut turisti Bellas Artesin edustalla, D.F

inkkariseta karkottaa pahat henget hus pois! D.F

hedelmat tuovat hymyn huulille, D.F

maissi taas irvistyksen, D.F

Taman kertainen Mexico Cityn visiitti oli aika nostalginen, silla yovyimme vanhassa kunnon Hostel D.F Suitessa, kiersimme keskustan ja Chapultepecin lapikotaisin, maistelimme tamales oaxaqueños, haimme aamumehut tutulta ja luotettavalta mehumiehelta hostellin edustalta, kavelimme Coyoacánin varikkaita katuja ja annoimme pari pesoa tuulilasin pesijalle - pellepukuun sonnustautunut kaveri lahestyi maaratietoisesti autoamme kohti lasta oikeassa ja cokis -pullossa oleva pesuneste vasemmassa kadessaan. Heristelimme sormea merkiksi siita, etta emme halua tuulilasiamme pestavan. Ja mita tekee han? Heittaa pesuvehkeet tienlaitaan, heittaytyy tuulilasin paalle ja kay IMITOIMAAN pesemista. Ei auttanut kuin nauraa ja heittaa pari pesoa tasta nerokkaasta liikkeesta. Meksikolaisilla riittaa mielikuvistusta ja tilannetajua ainakin kun rahan tienaamisesta on kyse.

kuun pyramidin valloittajat, Teotihuacán

Mexico Cityn jaatavan kylmyyden (Katjalle tuli ikava toppatakkia!) ja Querétarossa vietettyjen valipaivien jalkeen oli aika vaihtaa Zihuatanejon hiljaisiin rantoihin.

meidan biitsi, playa la Ropa, Zihuatanejo

kookoskaipuu helitti, Zihuatanejo

 Rakastan rannalla olemista useistakin syista, mutta yksi niista tarkeimmista on halpa ja tuore kala, katkaravut, mustekalat ja kaikki meresta tuleva ravinnoksi kelpaava aines. Eika pida unohtaa niista rantahietikolla kasvavista palmuista revittyja kookoksia, joiden makea vesi on parasta hellepaivan janojuomaa.

kokonainen huachinango 

pulpo al diablo eli paholaisen mustekala chilisoossissa

tacos al pastor de pescado eli kalatacot, La Sirena Gorda

salaatti valkosipulissa paistetulla kalafileella, La Sirena Gorda

Seilasimme lautalla Las Gatasin rannalle, joka oli taydellinen snorklailuun. Lahdin paikallisen snorklailijan kanssa tutkimaan rantojen antia mika olikin aika rikasta: kaveri etsi minulle elavan merihamahakin, jota sain pidella kadessani. Seuraavaksi han ui kiinni pallokalan ja antoi sen minulle. Kalaparka oli pulleaa poikaa kunnes paastin sen jatkamaan uiskentelujaan. Snorklailun hatkahdyttavin kohde oli mereen upotettu 8 -metrinen Jeesus -patsas, jonka ymparilla varikkaat kalat parveilivat.

puffer fish! kuva taalta

playa Las Gatas

Katja ja kukkiva ananas

 Liideltiin myos Zihuatanejon ylla.

Elina lahtee nousuun

whii!

Vaikka rannalta palaa aina taysin rentoutuneena ja levanneena niin "normaalielamaan" paluu tuntuu haastavalta. Loiventavana arkeenpaluu-aktiviteettina toimii vaikkapa makirullien pyorittely ja niinpa perinteisen sunnuntailounaan poytaan katettiin herkkuja japanilaisittain. Katjakin paasi samalla eroon sushineitsyydestaan ja maistelemaan uusia, ei niinkaan meksikolaisia makuja mutta silti.

sushin kyytipojaksi Oxxon karpaloFinlandiaa. Katja tykkas.

illalla kiipeiltiin vuorille katselemaan Querétaroa

Kaytiin maanantaina paivareissulla San Miguelissa, joka oli ihanan tyhja viikonlopun juhlijoiden jaljilta. Kiertelimme kauppoja ja autoin Katjaa haastavassa tuliaisten metsastyksessa. Mies kadulla kauppasi huiveja 350 pesolla, ja lopulta sain tingyttya kaksi kappaletta tuohon hintaan. Luulin olleeni ovela kunnes Querétaroon paastyamme naimme kojussa samoja huiveja 100 pesolla. Aina ei voi voittaa.

San Miguel de Allende

"tankki tayteen ysivitosta?"

Viimeisen illan kunniaksi varattiin poyta Maria y Su Bicista, jossa syotiin tlayudaa heinasirkoilla, sopeja cochinita pibililla ja erilaisilla moleilla. Herkkua!

kilin kolin!

loydettiin mollamaijat

kylmaa iltaa lammitti kulaus mezcalia

Katjan ensikosketus Don Amadon micheladaan

Tata siis mahtui kahteen viikkoon Meksikossa. Paljon, mutta silti vain murto-osa kaikesta siita mita taalta loytyy. Uskoisin ja toivon, etta kokemus oli monipuolinen, hauska ja yllattava! On aina mukava saada kavereita kylaan eli kun alkaa kylmyys tai huonot kelit riivaamaan niin tanne vaan!

oikeaoppinen taconsyontitekniikka