Suomen opettaminen ulkomaalaiselle

Aloitin tässä kuussa vetämään suomen kielen peruskurssia neljälle meksikolaiselle. Nyt neljän tunnin jälkeen on sanottava että vitsit miten antoisaa ja haastavaa onkaan opettaa äidinkieltään täysin nollasta.

Hommasta erityisen haastavaa tekee se ettei minulla ole minkäänlaista pedagokista koulutusta tai kokemuksesta opettaa yhtikäs mitään. Siksi tähän haasteeseen tartuinkin. Oppilaani olivat tästä faktasta hyvinkin tietoisia, koska tapasin heidät ennen tuntien aloitusta selittääkseni mitä tekisimme ja oppisimme.


Silloin kauan, lähes 3 vuotta sitten, kun palasin tänne toin mukanani kirjan From Start to Finnish, joka on siis suomen alkeiden kirja ulkomaalaisille. Se on englanniksi ja suomeksi ja tarkoitukseni oli opettaa sen avulla Jormalle kultaisen äidenkieleni salat. Muutaman satunnaisen tunnin jälkeen kirja keräsi pölyä jossai laatikon pohjalla parin vuoden ajan. Kunnes nyt vihdoin löysin sille käyttöä.


Kirja sisältää 40 kappaletta eri arkipäivän tilanteista Suomeksi. Esittäytymistä, kysymistä, keskustelua, kulttuuria...Se toimii kieliopillisena tukena ja tienä, mutta tunneilla keskustelemme yleensä eri teemoista, piirrellään sukupuita, kuunnellaan suomalaisia kappaleita ja tutkitaan sanojen merkityksiä sekä katsellaan YleAreenasta ohjelmia tekstityksillä. Toki harjoitellaan myös kirjoittamista, ääntämistä ja erityisesti puhekieltä ja slangia. Kirjakielen ymmärtäminen on toki tärkeää, mutta kyllä arkipäivän puheen tajuaminen on mielestäni vielä merkittävämpää.


Olen ihan tosi otettu, että nämä tyypit haluavat oppia kieltä, jota puhuu vain reilut 5 miljoonaa ja jolla ei oikeastaan tee mitään ellei sitten asu Suomessa. Kaksi oppilaista on nuoria insinöörejä, työkavereita, jotka rakastavat skandinaavista kulttuuria ja designia ja suomalaista heavy metallia. Kaksi muuta ovat  vanhempi pariskunta, jotka ovat menossa syksyllä Lappiin reissuun ja haluavat oppia kieltä saadakseen enemmän irti matkastaan. Kaikilla on motivaatio todella korkealla, mikä tekee omasta hommastani todella helppoa.


Läksyt, kokeet ja tehtävät hoituvat ilman kurittamista tai turhia muistutteluita. Ei mitään 10 -sivuisia läksyjä lauserakenteista vaan arkipäivän fraaseja ja verbien taivuttelua persoonapronomineissa, sanaston kartoittamiseksi ja puhekielen ymmärtämiseksi video, elokuva tai dokumentti. Tällä kertaa annoin heille kotitehtäväksi katsoa Tavarataivas - leffan, koska mielenkiintoinen aihe ja puhekieli. Siitä sitten jutellaan ensi tunnilla.


Huomaan, että sormi menee suuhun tilanteissa joissa minulta kysytään esimerkiksi mikä ero on sanoilla millaisen ja millainen. Googlettamalla selviää moni asia, mutta selittäminen on silti hankalaa. Eikä selitys se nyt vaan on niin ole kovin oivaltava.

Ennen ensimmäisen tunnin alkamista jännitin ihan sairaasti, että osaanko opettaa mitään, selittää asioita loogisesti ja että poistuvatko oppilaani vihaisena kesken tunnin, koska olen niin paska ope. No, eivät poistuneet ja näyttävät jo neljän tunnin jälkeen edistyneen melkoisen hyvin. Tällä hetkellä he osaavat tervehtiä vuorokauden mukaan, kysellä kuulumisia, kertoa mitä heille kuuluu, esitellä itsensä ja muita ihmisiä, kertoa milloin ovat syntyneet ja mistä he ovat kotoisin, taivuttaa olla-verbiä persoonapronomineissa, käyttää posessiivisuffikseja eri substantiiveissä ja numerot 1-100.


Tänään muuten alkaa kahden viikon pääsiäisloma! Hurray! Pitkät lomat ovat kyllä paras koulussa työskentelemisen eduista. Ei olla menossa rannalle tai mihinkään kauas, mutta on meillä muutama parin yön reissu suunnitteilla. Suomen kielen tunnit jatkuvat normaalisti maanantai-iltaisin lomienkin aikana. Koulu tulee tosin olemaan kiinni, joten ehkä raahaan valkoisen taulun kotiin ja kutsun oppilaani matalaan majaamme. Luna on varmaan lukittava johonkin siksi aikaa, jottei karkoita vieraitamme kiipeilemällä heidän lahkeitaan ylös.


Perjantaiface. Tästä se alkaa, loma!

Joulu on taas!

Hitsi, tänään on jo jouluaatto! Lahjat on jo paketoitu (ne ainoat kaksi, Junnulle tietenkin) ja joulusafkat viittä vaille valmiina. Tämä on neljäs jouluni täällä ja joka kerta on yhtä vaikea päästä joulufiilikseen. Kiitos pinttyneen mielikuvani lumisesta ja pakkasen puremasta joulusta Suomessa, täällä  plussa-asteissa ja ikivihreiden palmujen keskellä joulu tuntuu samalta kuin mikä tahansa vapaapäivä.


Torstaina oli koulun joulujuhla. Jokainen luokka esitti shown siitä miten joulua vietetään eri puolilla maailmaa. Oli saksalainen, jenkki, venäläinen, brasilialainen ja japanilainen tietenkin suomalainen joulu. Ekaluokkalaiset tekivät suomalaisen tanssin joulupukki matkaan jo käy -laulun mukaan, kansallispuku päällä ja tonttulakit päässä.


Jokainen luokka oli vastuussa oman maansa ständistä, jossa tarjoiltiin maakohtaisia faktoja joulunviettoon liittyen sekä tietty ruokamaistiaisia. Itse avustin suomiständin järjestäjiä, jotka olivat loihtineet ihan mahtavat suomisafkat! Yksi mammoista oli väsännyt jopa glögiä. Meni kuin kuumille kiville eikä todellakaan tullut mitään Kumman Kaa rusettiluistelukohtaus -flashbackia (v*ttu tää on mehukattia!) vaan oli tehty ihan punkusta ja vodkasta. Mietin oliko etiketin mukaista tarjoilla alkomahoolia koulun tapahtumassa mut eipä kukaan näyttänyt välittävän. Anyway, lapsille ei ollut glögitarjoilua.


Perjantaina järkkäsimme koko koulun henkilökunnalle joululounaan. Teemana oli Minty Cool Christamas ja koristelimme salin vintage -kamalla.


Menuulla oli taquiza eli tacoja eri täytteillä. Kanaa, possua, nopalea ja possunanhkaa eri soosseissa.


Jälkkäripöytä koostui minttusuklaa -minimuffareista, marengeista, pienistä lahjapaketeista täynnä erilaisia makeisia.


Ja nyt lähdemme joulunviettoon anoppilaan, jossa luvassa taas enemmän ruokaa kuin armeija pystyy syömään, piñatan tuhoamista ja pakettien repimistä.

Ihanaa joulua kaikille sinne Suomeen!

Mukavuusalueen ulkopuolella

Buenas!

Duuniaiheiset postaukset jatkuvat. Kuinkas muuten kun vietän suurimman osan päivistäni työpaikalla. En kuitenkaan valita, koska tykkään työstäni ja tämän parin kuukauden ajan mitä täällä olen ollut olen huomannut aikamoista kehitystä itsessäni ja se jos mikä motivoi jatkamaan.

Yksi tämänhetkisistä tehtävistäni on antaa kiinnostuneille perheille tietoja koulusta ja opetusjärjestelmästämme. Espanjaksi kutsumme tätä vain lyhykäisyydessään informes ja suomeksi se olisi varmaan info tai infotilaisuus. Eli kun uusi perhe saapuu tutustumaan kouluun menemme informes -huoneeseen, jonka seinällä on iso screeni PP -esitystä varten. Riippuen siitä onko perhe kiinnostunut päiväkodista, esikoulusta vai alakoulusta pidämme heille eri esityksen. Tämä esitys kattaa kaiken koulun historiasta suomalaisen opetusjärjestelmän selittämiseen, koulun säännöistä ja arvoista läksypolitiikkaan. Päiväkodin ja esikoulun tapauksessa tutustutaan myos Reggio Emilia -pedagokiikkaan. Lopuksi käydään läpi tietty hinnat ja tehdään kierros koulun tiloihin. Tässä kaikessa menee yleensä tunti. Pähkinänkuoressa: tehtävämme on siis saada uusia oppilaita sisään.

Yllämainittu tehtävä on jotain mitä en olisi ikinä kuvitellut tekeväni. Vaikka amk:ssa onkin tullut opittua jotain markkinoinnista niin en todellakaan miellä itseäni hyväksi myyjäksi. Kassalla olen työskennellyt paljonkin ja nopeat asiakastilanteet ovatkin aika helppoja. Vakuuttavien myyntipuheiden pitäminen ja asiakkaiden houkuttelu ostamaan jotain onkin sitten ihan toinen juttu.

En myöskään ole mikään esitelmöijä. Koulussa ei pitänyt esiintymisestä, olin aina todella hermostunut ennen vuoroani. Harjoittelin toki etukäteen sanomisiani, mutta H-hetkellä kaikki pyyhkiytyi mielestäni ja lopulta seisoin luokan edessä tuppisuuna tai hölötin hermostuksissani sitä sun tätä. Joskus saatoin puhua jopa asiaa, mutta faktat tulvivat suustani epäloogisessa tai vaikeasti seurattavassa järjestyksessä, niin että yleisöllä varmasti oli tuskaa seurata mukana. Kadehdin aina hieman niitä, jotka osasivat pitää hyviä, mielenkiintoisia ja helposti seurattavia esitelmiä.

Nyt olen työssä, jossa joudun pitämään tunnin mittaisen esitelmän parhaillaan neljä kertaa päivässä. ESPANJAKSI. Neljä kuukautta sitten tuo olisi ollut pahimpia pelkojani, mutta nyt se tuntuu jo melkein rutiinilta. Toki minulla on vielä paljon opittavaa, mutta olen jo päässyt pahimman pelkoni yli. Kuinka se tapahtui?

Kun C kutsui minut ensimmäistä kertaa mukaansa infotilaisuuteen erään perheen kanssa, kuuntelin vieressa kuinka hän tunnin verran puhui lakkaamatta ja kertaakaan vilkaisematta seinällä olevaa PP-esitystä. En ymmärtänyt puoliakaan, mitä hän jauhoi opetusmallista ja koulun toiminnasta, mutta muistan olleeni erittäin otettu hänen tavastaan esiintyä. Halusin oppia olemaan yhtä hyvä kuin hän; oppia, kuinka siirtää kaikki se tieto järkevästi jäsenneltynä kuulijan ajatuksiin. Mutta miten?

Päivittäin olin mukana C:n pitämissä infoissa ja kuuntelin. Tein muistiinpanoja hänen sanomisistaan, kysymyksistä joita vanhemmat tekivät sekä C:n vastauksista. Päivä päivältä aloin muistamaan enemmän mitä sanoa missäkin kohdassa, mitä kysymyksiä vanhemmat kysyvät ja mitä vastata niihin. Kun informes -huoneessa ei ollut ketään hiivin sisään ja harjoittelin ääneen itsekseni esitelmän pitämistä.

Muutamien viikkojen jälkeen aloin jo oppimaan aika hyvin tämän "myyntipuheen". En kuitenkaan ollut  vielä valmis pitämään esitelmää yksin. Sitten eräänä päivänä C oli poissa ja saapui perhe, jonka kanssa hän oli tehnyt tapaamisen infoa varten. Pulssi nousi aika korkealle kun tajusin, että nyt minun olisi pidettävä esitys yksin.  Pakko vetää tää hyvin läpi - ajattelin ja hermostuneena yritin sitten kertoa perheelle mandollisimman tarkkaan kaiken sen mitä olin kuullut C:n selittävän. Ääneni tärisi, jouduin hakemaan paljon sanoja ja en varmasti muistanut puoliakaan koko esityksestä. Jälkeenpäin tunsin kuitenkin helpotusta ja jopa pientä ylpeyttä itsestäni: ensimmäinen infotilaisuuteni oli ohitse! Nyt mietin, että olihan se aika surkea esitys, mutta myöhemmin kyseinen perhe kertoi minulle että olivat hyvinkin vakuuttuneita opetusjärjestelmästämme ja halusivat laittaa lapsensa kouluumme. Mission accomplished siis.

Tuo ensimmäinen infotilaisuus oli kaikista pahin ja sen jälkeen kaikki muuttui helpommaksi. Seuraavat kerrat sujuivat jo paljon paremmin; en enää turvautunut taustalla pyörivään PP-esitykseen vaan muistin asiat jo aika hyvin ulkoa. Riippuen perheen kysymyksistaä ja tarpeista painotin tiettyjä seikkoja tai kerroin laajemmin aiheista jotka juuri heita kiinnostivat. Esityksistäni alkoi tulla persoonallisempia ja rennompia.

Infotilaisuutta pitäessani teen edelleenkin virheitä (etenkin kieliopillisia) ja toisinaan joudun pyytämään vanhempia toistamaan kysymyksensä kun en ymmärrä. En muista vieläkään esityksen kaikkia yksityiskohtia. Myös tietyntyyppiset persoonat saavat minut hermostumaan: henkilöt, jotka jatkuvasti keskeyttavät kysymyksineen ja jotka tulevat kiireessä ja sanovat että heillä on 10 minuuttia aikaa. Ne tilanteet kun kolme perhettä saapuu samaan aikaan ja kaikki on mahdutettava samaan huoneeseen ja yks perhe on kiinnostunut päiväkodista, toinen esikoulusta ja kolmas alakoulusta ja kaikille on selitettävä samaan aikaan.

Infotilaisuuksissa olen täysin mukavuusalueeni ulkopuolella. Alkumetreillä se on epämiellyttävää ja pelottavaa, mutta lopulta palkitsevaa koska joudun haastamaan itseni ja kohtaamaan pelkoni. Olen erittäin kiitollinen tuosta ensimmäisestä päivästä, jolloin joudun kohtaamaan mieleni suurimman mörököllin ja pitämään esityksen yksin. Tuona päivänä tajusin että pelkoni oli täysin turha ja sitä pahinta ei koskaan tapahtunut: että ääneni katoaisi, en saisi sanaa suustani ja perhe kävelisi vihaisena tiehensä. Niin ei todellakaan käynyt ja tajusin ajatukseni olevan täysin hupsu ja päästin tuon mörököllin kävelemään tiehensä.

Niinä hetkinä kun teen virheitä tai sanon jotain typerää en viitsi takertua siihen. Jos kuulija mainitsee siita jotain otan hänen kommenttinsa vastaan huumorilla tai otan siita opikseni, mutta en jaa pyörittelemään sitä mieleeni päiviksi. Itse ainakin opin virheiden kautta paljon paremmin kuin vain keskittymällä täydellisiin suorituksiin.

kuva

Lolos

Nyt kesälomien aikaan täällä töissä on meneillään tylsät päivät. Sillä aikaa kun muut lomailevat me toimistorotat jatkamme "puurtamista" kahdeksasta viiteen. Buuuu.

taukohuoneeni on muuttunut varastoksi

 Torstai-aamu alkoi harvinaisen hitaasti. Ensimmäisten aamutuntien horroksessa viettämisen jälkeen työkaverini alkoivat vitsailla keskenään karkaavansa ostamaan "loloja". Kuuntelin sivukorvalla ja kysyin huvittuneena mitä ihmettä ovat lolot? Nimi kuulosti ihan hemmetin epäilyttävältä...

Molemmat alkoivat selittää, että lolo on uppopaistettu maissirulla, jonka sisällä on carnitas - possulihaa. He alkoivat innostua kunnolla, koska meillä on kuulema vain kerran vuodessa mahdollisuus karata ostamaan loloja kun kukaan pomoista ei ole paikalla. Periaattessahan emme saisi lähteä täältä mihinkään kesken duunipäivän, etenkään loloja ostamaan. Pian koko kuusihenkinen köörimme oli kasaamassa kolehtia 4 pesoa maksavia loloja varten.

Pian S ja L ja palasivat kuumina höyryävien lolojen, paistettujen chilien ja salsapussien kera. Vetäisin heti ensimmäiseksi kokonaisen paistetun chilen naamaariin, mikä ei jälkikäteen ajateltuna ollut kovin fiksua: jälkipolte kesti ainakin tunnin. Lolot olivat kuitenkin rapeita ja hyviä ja jo kolmella rullalla vatsa täyttyi.

Tacot, quesadillat, gorditat, sopet, tamalet, tortat ja guajolotet ovat jo tuttuja juttuja, mutta lolo oli ihan uusi homma. Oikeastaan kaikki edellämainittu on samaa mättöä eri muodossa.

Vuoden päästä sitten uudet lolot naamariin!

Meksikolaisesta työkulttuurista

Ajattelin tänään jakaa muutamia mietteitä meksikolaiseen työkulttuuriin liittyen. Työkokemukseni täällä rajoittuu noin 1,5 vuoteen ja kahteen duuniin: ensin luomukaupan jokapaikanhöylänä ja nyt toukokuusta alkaen Colegio Finlandésin PR-assarina. Vuosien syvää kokemusta minulla ei ole, mutta jo tässäkin ajassa olen alkanut tunnistamaan paikallisen työkulttuurin ominaisuuksia.

Useimmat meksikolaiset joita olen työpaikoillani kohdannut ovat ahkeria kuin muurahaiset, eivät valita turhista ja omaavat pohjattoman itseironian ja huumorintajun. Pahimmasakin kiireessä läppä lentää ja yhteishenki pysyy lujana. Pomon sana on laki ja hänen päätöksien kyseenalaistaminen on ehdoton ei ei tai se tehdäan todella varovasti kierrellen ja kaarrellen.

Luomukaupassa olimme tosi pieni porukka: useimmiten kolme henkilöä itseni mukaanlukien ja maksimissaan viisi. Työilmapiiri oli todella intiimi ja ystävystyimme nopeasti kun työn lomassa pystyi juttelemaan lähes koko ajan. Koulussa taas henkilökuntaa on varmasti 50 ihmisen verran ja lapset mukaanlukien 200 enemmän, joten ilmapiiri ei ole yhtä intiimi paitsi neljän läheisimmän duunikaverini kanssa.

Voisi luulla, että meksikolaiset hoitavat hommat mañana, mañana -meiningillä mikä toisinaan onkin ihan totta. Kuitenkin luomukaupassa etenkin kävi usein niin, että kun itse suuntasin kotiin muut jäivät vielä painamaan duunia. Välillä tuntui pahalta lähteä ja jättää muut puurtamaan, mutta oma mielipiteeni duunin suhteen on että ylitöitä tehdään vain silloin kun on ihan pakko, ei päivittäin. Esimerkiksi viime joulukuussa myyntien ollessa korkealla pomo ehdotti meille että jos tekisimme päivittäin kaksi tuntia ylitöitä kahden viikon ajan ansaitsimme kolme lomapäivää seuraavalle vuodelle. Saimme itse valita suostuisimmeko. Päätin hyväksyä ehdotuksen, koska se kuulosti ihan hyvältä ja halusin kerryttää lomapäiviäni. Jos kuitenkin pomoni alkaisi yhtäkkiä vaatia, että jäisin päivästä toiseen ylitöihin ilman korvausta niin en varmaankaan suostuisi, sillä tietäisin sen vaikuttavan työnlaatuuni erittäin heikentävästi. Väsyneenä, nälkäisenä tai stressaantuneena eivät hommat suju joten breikkiä on pidettävä tarpeeksi.

lounaaksi sandwichi ja kahvi

Seuraava havaintoni koskeekin nimenomaan breikkien pitämistä. Molemmissa duuneissani olen lähes poikeuksetta ainoa joka pitää ruokatunnin. Jo ennen työsopimuksen kirjoittamista olen aina varmistanut, että siellä lukee, että päivääni kuuluu ruokatauko (joka ei todellakaan ole täällä itsestäänselvyys). Ja kyllä, käytän kokonaisen tunnin kunnon aterian syömiseen ja huilaamiseen. Hämmästelen tovereitani, jotka ruudun töllöttämisen ja sähköpostien näppäilyn ohella vetävät perunalastuja, cokista ja kahvia naamariin ja pärjäävät näin 9 tuntia ilman taukoja. Okei, onhan aterioiden kokkailu ja eväsastioiden raahaaminen suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää, mutta mielestäni sen arvoista. Välillä on päiviä kun pääsen syömään vasta iltapäivällä tai joudun pitämään lyhyemmän tauon ja huomaan sen heti jaksamisessani ja työni laadussa. Kaikki meksikolaiset toverini kuitenkin painavat kuin muulit syömättä ja juomatta koko päivänä, mikä itselleni olisi ihan mahdotonta.

avocado-tomaatti gordita

Poskipusujen ja halien vaihtaminen on yleistä. Luomukaupan pieni porukka tervehti näin toisiaan joka aamu kun taas täällä koulussa vaihdan poskipusut ja halit yleensä vain lähimpien työtovereiden kanssa. Kaikille muille huikataan ohimennen hyvät huomenet ja ehkä myöhemmin vaihdetaan kuulumisia jos tilaisuus tulee.

Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus onkin jännä asia. Pintapuolin näyttää, että kaikki ovat kavereita keskenään ja luottamusta löytyy. Kokemukseni kertovat kuitenkin jotain muuta: luomukaupassa me työntekijät tunsimme ettei pomomme luottanut kovinkaan paljon meihin. Sosiaalitiloihin asennettiin valvontakamera, jonka epäilimme olen nimenomaan meitä työntekijöitä varten. Jos pomo ei saapunut aamulla töihin hän soitti aina tasan kello 9 varmistaakseen että olimme saapuneet ajoissa. Sama homma sulkemisen kanssa. Joku aiempi työntekijä oli kuulema aina saapunut myöhässä ja kai pöllinyt myös jotain, joten siitä kai johtui tämä Big Brother -toiminta.

Kerran kävimme aika syvällisen keskustelun toverini kanssa juurikin tuosta pomon ja työntekijän välisestä luottamuksesta. Sanoin hänelle uskovani, että jos työnantaja kohtelee alaisiaan hyvin, maksaa riittävää palkkaa ja kunnioittaa työaikoja niin työntekijäkin varmasti käyttäytyy hyvin eikä ole heti tilaisuuden tullen puukottamassa selkään. Toverini totesi että järjellä ajateltuja näin on, mutta käytännössä ei. Jostain syystä moni meksikolainen kantaa sellaista "kuinka voisin hyötyä tästä vielä enemmän" -ominaisuutta, joka sosioekonomisesta taustasta riippumatta saa hänet pohtimaan kuinka saada isoin mahdollinen hyöty jostain ihmisestä tai tilanteesta. Toinen logiikka on "parempi huijata ensin kuin tulla huijatuksi". Toveri kertoi, että hänen isällään oli ravintola. Isä tarjosi ruoat työntekijöilleen, maksoi riittävää palkkaa ja kohteli työntekijöitään hyvin ja eräänä päivänä nämä ryöstivät kassan ja katosivat. Nyt isä on sitä mieltä, että on ihan turha kohdella hyvin tai antaa etuja työntekijöilleen koska kiittämättömyys on maailman palkka. Joo paska kokemus, myönnän, mutta olen varma että työntekijöiden kyylääminen tai riistäminen ei ainakan edesauta luottamuksen tai uskollisuuden vahvistumista.

Teitittely eli usted ja ustedes -muodossa puhuttelu on yleistä. Myös yleinen kohteliaisuus ja hyvien päivänjatkojen toivottelut niin puhelimessa kuin sähköposteissakin ovat tärkeitä. Teitittelen lasten vanhempia, asiakkaita, tavarantoimittajia ja oikeastaan kaikkia ei-tuttuja, jotka arvioin itseäni vanhemmiksi. Jos toinen osapuoli alkaa puhua minulle sinä -muodossa lopetan teitittelyn, sillä se kuulostaa omaan korvaani jotenkin etäiseltä ja toisinaan turhan mielistelevältä. Monesti alaiset teitittelevät pomoa, mutta itse en ole koskaan puhunut pomolleni näin eikä siinä mielestäni ole ollut mitään ongelmaa. Toki ulkomaalaisena saa todella paljon anteeksi kaikenmaailman puhe -ja etikettivirheet. Onneksi työkaverini korjaavat sanomisiani ja kielitaitoni paranee päivä päivältä. Välillä saamme hyvät naurut kun olen sanonut jotain hassua tai ymmärtänyt väärin. 

Välillä kaipaan luomukaupan intiimiä tunnelmaa ja tientekin rakkaita työkavereitani. Toisaalta koulussa työ on mielekkäämpää ja haastavampaa, mikä on tosi hyvä juttu. Nyt kun koululaiset ovat kesälomalla koulu on erittäin hiljainen, mutta duunia riittää kun järjestelemme tulevaa lukukautta varten.

Lunkkia viikonloppua!

Jouluhulinoita

Joulu on taas joulu oon taas...

En saa joulufiilistä päälle millään. +25C ja auringonpaiste ei edelleenkään mätsää sen kuvan kanssa mikä minulla joulusta on: lunta, pakkasta, kynttilöitä, oikea jouluusi, joulutortut ja muut jouluruoat. Oi karjalanpiirakoita ja kylmäsavulohta! Aaaah 

Eipä sillä että meksikolaiset jouluruoat olisivat pahoja, ehei. Viime joulupöydästä erityisesti mieleeni jäi bacalao a la vizcaina eli lipeäkala. En ollut koskaan maistanut sitä aiemmin ja kylmät väreet menevät selkää pitkin kun edes mietin nimeä lipeäkala, hyrrr. Mutta Jorman mamma oli taikonut siitä herkkua tomaatin, paprikan, chile güeron ja oliivien kera. Olisin voinut syödä koko padallisen yksin. Myös kalkkuna ja omenapyree olivat mainioita. Ja tietty allekirjoittaneen tekemät jälkkärisuklaat ja kuukaden päivät brandyssä muhinut hedelmäkakku.  

viime vuotinen joulupöytä: karpalohilloa, kalkkunan täyte, bacalao, kalkkunaa, uunijuureksia, omenapyrettä ja kinkkua

NE suklaat

Sitten duunijuttuihin. Muutamat asiakkaat innostuivat pyytämään meiltä lahjakoreja erilaisilla tuoteilla kuten marmeladeilla, salsoilla, hunajalla, viinillä, juustolla, leivällä jne. Viimeisten viikkojen aikana olen siis ahertanut kuin Tonttu Tomera joulupukin pajassa ja vääntänyt koria korin perään. Maanantaina toimitettiin (toivottavasti) viimeinen lasti näitä herkkupaketteja.  

paketointia vaille valmiina

pikkukori

Sain myos tietaa, etta minulla tulee olemaan ruhtinaallinen kahdeksan päivän mittainen loma joulun ja uuden vuoden aikoihin. Luksusta, paitsi että kyseiset päivät vähennettiin suoraan ensi vuoden lomistani, joka tarkoittaa sitä että ennen lokakuuta 2014 minulla ei tule olemaan yhtä ainoaa lomapäivää. Pomo tarjosi kuitenkin mahdollisuuden "ansaita" kaksi päivää ensi vuodelle jos tekisin nyt tämän kahden viikon ajan ennen joulua 2 tuntia ylitöitä päivässä. Eli 11 tuntia päivässä kaksi seuraavaa viikkoa. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle meksikolaisista työ-oloista. Orjuus, täältä tulen! Kaiholla muistelen työntekoa Suomessa kun jokaisesta ylityöminuutista maksettiin palkkaa, oli ilta -ja viikonloppulisää ja ties mitä extraa, lomia sai edes toivoa vaikkei ne täysin toteutuisikaan ja breikki oli breikki eika mikään "syödään seisaaltaan töiden välissä" -mukatauko.

Onneksi, onneksi, olin jo etukäteen pyytänyt huomisen perjantain vapaaksi Foo Fightersin keikkaa varten Mexico Cityssä. Samalla reissulla ajateltiin tsekata myos Idea, joka on ilmeisesti Ikean meksikolainen versio haha. Innolla odotan nähdä mitä sieltä löytyykään.

Leppoisaa joulunodotusta!