Sain yhden kolmesta huoneesta, jossa oli siis kaksi pienta, kivikovaa sankya, tuuletin ja pieni vaatekaappi. Heitin rinkkani huoneeseeni ja lahdimme samaisen hepun kanssa Grupo Ecologico -jarjeston toimistolle, joka sijaitsi kivenheiton paassa kampasta. Toimistolla tapasin jarjeston tyontekijoita, muun muassa tytot jotka asuivat kanssani samassa huoneistossa. Tutustuin paikkoihin, haahuilin ympariinsa ja napsin kuvia.
Pian kavi selvaksi, etta jarjeston johtaja, joka minun piti tavata samana paivana keskustellaksemme harjoitteluni kulusta ja aikataulusta, oli hyvinkin kiireinen leidi ja etta mahdollisesti voisin tavata hanet seuraavana paivana. Toimitin tyhjaa toimistolla muutaman tunnin kunnes paatin lahtea purkamaan kamojani ja tutustumaan keskustaan.
 |
| misión de Jalpan |
Asunnolta oli noin 5 minuutin kavely keskustaan, joka koostui kahdesta kadusta, pienesta puistosta niiden valissa ja kirkosta. Paikallisiin palveluihin kuuluivat mm. saluuna, muutama kahvila/ravintola, paleteríoita eli jaatelomestoja, muutama kenkakauppa ja maksullisia nettipisteita. Jalpanissa nettiyhteys rajoittui vain muutamiin valikoituihin paikkoihin.
 |
|
Illalla vatsa kurni joten paatin lahtea ruokaostoksille. Olin ehtinyt sen verran vilkaista keittiotamme ja sen varustusta ja tullut siihen tulokseen etta kokkailu oli unohdettava. En mielestani ole yltiosiisti, bakteerikammoinen tai muutenkaan liikoja vaativa pirttihirmu, mutta ruosteiset paistinpannut, hometta kukkivat kulhot, kaapeissa ja poydilla vilistelevat muurahaiset eivat mitenkaan houkutelleet viettamaan keittiossa aikaa yhtaan enempaa kuin mita oli tarvis. Kova pala tallaiselle keittiossa lahes asuvalle, ruuanlaittoa rakastavalle kodinhengettarelle. Matkalla kauppaan unelmoin niista ihanista Sierra Gordan luomuomenoista, joita viime vuonna haalimme kilokaupalla Las Ranasissa vieraillessamme. No, vihdoin perilla kaupassa sain todeta vihannes ja hedelmavalikoiman olevan aika mitaton: omenat olivat sita samaa golden delicicousia mita Wal-Martissa ja Sorianassa, hieman kalliimpia ja nihkeampia tosin. Jogurttivalikoima oli taynna sokerilla ja lisaaineilla kyllastettyja purkkeja - ei siis tietoakaan ihanan happamasta ja raikkaasta luonnonjogurtista. Palasin kotiin mukanani pussillinen banaaneja, guayaboja, kurkku ja kesakurpitsoja. Paatin ottaa suihkun ja kesken suihkuttelun minulle tuli "se tunne" kuin jokin tarkkailisi minua ja samalla huomasinkin gekon hengailevan paani ylapuolella katossa. Taalla kaikenlaiset vessalemmikit ovat melko yleisia, esim. Oaxacan reissulla kylpparissamme asusti taskurapu. Gekot ovat melko symppiksia otuksia, joten vaikka liskon lasnaolo tuntui hieman hairitsevalta, paatin antaa kaverin rauhassa jatkaa hyttysten saalistusta.
Seuraavana aamuna eli tiistaina lahdimme vuorilla sijaitsevaan kylaan Santa Maria de Los Cocosiin educacion ambiental eli ymparistokasvatukseen erikoistuneen ryhman kanssa. Minulle oltiin ilmoitettu, etta kyyti noutaisi minut klo. 6.30 talomme laheisesta tienvarresta. Puolen tunnin odottelun jalkeen pimeassa ja kylmassa maantientienlaidassa keskella ei-mitaan soitin hepulle, jonka oli maara poimia minut kyytiin. Vastaus kuului etta "kohta tullaan".Vihdoin puoli kahdeksan ramiseva lava-auto pyyhalsi paikalle ja poimi minut kyytiinsa. Matka jatkui ensin tamale-kojulle nauttimaan aamiaista, jonka jalkeen parin tunnin ajomatka vuoren huipulle alkoi. Paivan agenda oli esitelmoida kierratyksesta, luonnosuojelusta ja muista ymparistoasioista esikoululaisille seka ala -ja yla -asteiden oppilaille.
 |
| matkalla Santa Maria de Los Cocosiin |
Los Cocosin kouluyhteisossa oppilaita oli yhteensa noin 40, viidesta viiteentoista vuoteen. Erityisesti pienimmat lapsoset olivat innoissaan musiikki -ja teatteriesityksista.
Keskiviikko alkoi mita mukavimmalla yllatyksella: toinen kamppiksistani kohtasi lahes hirviomaisen kokoisen hiiren/ rotan keittiostamme nakertamassa poydalla olleita hedelmia. Tuholaisjahdin jalkeen saimme haadettya otuksen tiehensa, mutta jaakaapin takaa paljastuneen p*skavuoren seurauksena kavi selvaksi, etta kyseinen karvaturri oli ehtinyt asustella keittiossamme jo hyvan tovin. Tasta valikohtauksesta selvittyani, ruokahaluni ostamiani hedelmia ja vihanneksia kohtaan oli tipotiessaan, joten painelin suoraan toimistolle. Tuona aamuna lahdin Bosques Sostentables eli kestavan kehityksen maanviljelyyn erikoistuneen ryhman edustajan, Jésuksen, kanssa kiertelemaan milpoja eli maissipeltoja.
Bosques Sostentables -ryhman paatehtava on kertoa paikallisille maanviljelijoille luomutuotannosta ja yrittaa saada mahdollisimman moni viljelija siirtymaan kemikaalimyrkyista luonnonmukaisiin viljelysmenetelmiin. Taytyy myontaa etta maanviljelysta taysin ymmartamattomana en ollut ihan mukana mita Jésus minulle selitti maissinviljelysta, mutta sen verran meni perille, etta paikalliset, jotka ovat lahteneet mukaan luomuviljelyyn ovat olleet 99% tyytyvaisia tuloksiin. Jésuksen mukaan suurin haaste luomuviljelyyn siirtymiselle on paikallisten ennakkoluulot viljelytekniikoiden muuttamista kohtaan, epavarmuus sadon onnistumisesta ja yksinkertaisesti rahan investoiti ja hitaampi tulosten nakeminen tehoviljelyyn verrattuna.
 |
| maissipellossa rypemassa |
Vaikka olikin hienoa paasta oppimaan luomuviljelysta ja kuulla paikallisen mielipiteita asiasta, niin pakko myontaa, etta tallaisena landeseutuun tottumattomana kaupunkilaisena oli aivan helvetillinen haaste rampia mutaisessa maissipellossa tennarit nilkkaa myoten liejussa, nalkaisena ja janoisena lahestulkoon lakahtyen keskipaivan paahteeseen. Mieleni teki vetaa sombrero paahan ja vetaytya maissipellon katveeseen viettamaan siestaa.
 |
| auringonkukkaset |
Milpojen tarkkailun lomassa kavaisimme Tancaman arkeologisilla kaivauksilla.
Torstaina minun oli maara lahtea Ecotours ryhman kanssa Cuatro Palosiin, jossa on Sierran korkein kohta ja kaunein nakoalapaikka. Odotin reissua kovasti, mutta keskiviikko-iltana sain tietaa, etten voikaan lahtea messiin silla arvon johtaja olisi viimein tavattavissa torstai-aamuna. Meidan olisi pitanyt siis tavata jo maanantaina, jonka jalkeen olimme sopineet tapaamisen jokaiselle paivalle ja joka kerta se oli peruuntunut syysta tai toisesta. Toisinaan odottelin toimistolla tuntitolkulla tapaamista, joka olikin tietamattani peruttu. Ymmarran hyvin, etta meksikolainen aikakasitys on poikkeuksetta erilainen suomalaiseen verrattuna, mutta pakko myontaa etta tuntien turhan odottelun ja tapaamisiin tulematta jattaminen ilman ilmoitusta koetteli hermojani aikalailla. No, torstai -aamuna sitten vihdoin sain tehtavakseni lukea eraaseen Sierran matkailun kehitysprojektiin liittyvan akateemisen tekstin, jotta saisin kokonaisvaltaisen kuvan kyseisesta projektista ja voisin osallistua siihen toimittamalla kyselylomakkeita paikallisille maanviljelijoille, yrittajille jne. Olin hyvinkin tyytyvainen etta vihdoin sain tehda jotain konkreettista ja paasisin oikeasti mukaan jarjeston toimintaan. Keskitason espanjan taitajana akateemisen tutkimuspaperin ymmartaminen otti paljon aikaa ja vaivaa, mutta pitkajanteisen kaannostyon jalkeen (kiitos google translate) minulla oli jonkinsortin idea projektista. Myohemmin kuitenkin johtajan kanssa kaydyn keskustelun perusteella paadyimme yhteisymmarykseen siita, etta espanjan kielen tasoni ei ole tarpeeksi riittava, jotta voisin osallistua kyseiseen projektiin, silla puutteellinen kielitaitoni heikentaisi kyselyjen ja haastatteluiden luotettavuutta.
Rehellisesti sanoen tunsin oloni hyvin pettyneeksi etten yksinkertaisesti kykenisi ottamaan osaa projektiin kielimuurin vuoksi. Tahan lisattyna asumisolosuhteiden ja ympariston radikaali muutos aloin vakavasti pohtia kotiinpaluuta..
Pakko myontaa, etta vaika harvoin tunnen koti-ikavaa tai kaipuuta tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin, niin talla kertaa kaipuun tunne omaan kotiin, tietynlaiseen tasmallisyyteen ja jarjestykseen tottuneena kaupunkilaisena koin Jalpanin elamanrytmin hyvin erilaisena ja vaikeasti lahestyttavana. Oli alusta asti selvaa, etta elama maalla, vuorten ymparoimassa pikkukaupungissa tulisi olemaan hyvin erilaista ja vaikka olin ollut taysin valmis kohtaamaan erilaisuutta kulttuurin, kielen ja ihmisten suhteen, niin myonnan etten kertaakaan elamassani ole kaynyt lapi samanlaista kulttuurishokkia kuin talla matkalla. Kuinka erilaista voikaan elama olla samassa maassa, samassa osavaltiossa vain muutamien tuntien ajomatkan paassa... Perjantai -aamuna juttelin harjoitteluvastaavani kanssa ja kerroin, etta haluan viela miettia harjoitteluani uudestaan ja sita, etta pystynko oikeasti sopeutumaan ja elamaan tassa ymparistossa. Iltapaivalla hyppasin Primera Plussan kyytiin hyvin ristiriitaisin tuntein. Mietin annoinko periksi liian helposti ja liian nopeasti...jos olisin kestanyt viikon pidempaan olisinko sopeutunut? Toisaalta olin helpottunut ja iloinen siita, etta paasen omaan kotiini, yhteyteen ulkomaailman kanssa (Sierralla netti -ja puhelinyhteys rajoittuivat lahinna toimiston tiloihin), kokkaamaan omaan keittioon pelkaamatta, etta hiiri juoksee jaakaapin takaa.
Vaikka vierailuni Sierralla paatyikin hyvin lyhyeen olen silti erittain kiitollinen, etta sain tilaisuuden nahda ja kokea taysin erilaisen Meksikon ja tavata ihmisia, joita tuskin muutoin olisin koskaan tavannut. Loppujen lopuksi elamassa ei ole oikeita tai vaaria ratkaisuja, vain erilaisia, ja aika nayttaa mihin suuntaan ja lopputulokseen ratkaisumme johtavat. On vain luotettava siihen, etta asiat jarjestyvat aina.
Viime viikko kului lahinna uuden harjoittelupaikan etsinnassa, cv:n ja saatekirjeiden kirjottelussa. Sattumalta rakas luomukauppamme ilmoitti etsivansa markkinointi -ja viestinta-alan harjoittelijaa ja tanaan kavin haastattelussa. Huomenna tai ylihuomenna saan tietaa miten kavi. Peukut pystyssa odotellen!
