☑ Oleskelulupa

Nyt kävi niin että Jorma sai oleskelulupansa Suomeen jo kolmen viikon jälkeen hakemisesta. Oli aikamoinen yllätys, kun torstaina saapui sähköpostia, että lupa oli jo saapunut Suomen Suurlähetystöön Mexico Cityyn. Oltiin molemmat ihan puulla päähän lyötyjä, koska Migrin sivuilla sanottiin että meidän keissin mukaisen hakemuksen käsittely viime vuonna kesti keskimäärin 104 päivää. Nyt kesti tasan 25 päivää.




Joulukuussa siis nokka kohti pohjoista. Sitä ennen teemme nyt loputtomalta tuntuvan check -listan kaikesta muuttoon liittyvästä. Onneksi meillä ei ole mitään suuria omaisuuksia täällä Jorman soittovehkeitä ja pyöriämme lukuunottamatta. Ne ovat vain tavaraa eli niiden eteenpäin myyminen ei tule olemaan big deal.




Kissat tulevat messiin vaikka mitä kävisi. Edessä on hullu paperisota, jotta voidaan ottaa ne mukaan, mutta noiden karvapallojen hylkääminen ei tule kysymykseenkään! Hieman pelottaa miten ne tulevat selviämään lentomatkasta. Luna etenkin on aikamoinen itkupilli kuljetuslaatikossaan jo viiden minuutin automatkan jälkeen.




Kuvat ovat toissapäivältä kun käytiin Juriquillassa moikkaamassa Jorman perhettä. Heidän talonsa vieressä on puisto, jossa on hyvä juosta ja tankotreenailla ja usein kyläillessä käydään ottamassa hieman hikeä. Pehmeällä hiekka-kivitiellä on niin paljon mukavampi juosta kuin asfaltilla täällä omilla huudeilla.

Jouluja ja seikkailuja Querétarossa

Sinne meni taas yksi joulu aivan huomaamatta! Ja tämä vuosikin on mennyt niin hurjaa vauhtia että hyvä että pysyin kyydissä mukana itsekään. Paljon on mahtunut jälleen yhteen vuoteen, asiat ovat menneet suunnitellusti, toisinaan on tullut yllättäviä käänteitä ja on täytynyt etsiä vaihtoehtotie. Tänä vuonna olen oppinut, että kun huomaa etteivät asiat menneetkään suunnitellusti on vain hyväksyttävä tilanne ja valittava paras mahdollinen vaihtoehto - huonoistakin vaihtoehdoista yksi on aina parempi kuin toiset. Pääasia että toimii eikä jää tuleen makaamaan ja odottamaan tuhkaksi palamista. On ollut helpottavaa ymmärtää, että olen itse vastuussa päätöksistäni ja en voi koskaan syyttää muita ihmisiä ratkaisuistani, koska silloin yritän vain vierittää vastuun pois omilta harteiltani ja se jos mikä on suurinta itsepetosta.

Mennäänpä sitten asiaan...Kodissamme on neljä uutta asukkia. Olimme jo aiemmin pohtineet kaktustarhan perustamista ja nämä söpöliinit sattuivat kyhjöttämään mercadon tiskillä juuri oikealla hetkellä kun olimme vihannesostoksilla. Mukaan lähtivät muutama tuntematon lajike, yksi biznaga ja piikitön peyoten sukulainen Pohjois-Meksikon aavikoilta.

Näillä kaktuksilla on ikää 3-5 vuotta, mutta silti ne ovat vielä täysin vauvoja. Hitaasti hyvä tulee...

Torstaina oli viimeinen duunipäivä ennenkuin putiikki pistettiin kiinni ja omistajat pakenivat Englantiin ansaitulle lomalle. Arkeen paluu tapahtuu 8 tammikuuta eli vielä on jäljellä reilu viikko lomailua. Tänä vuonna juhlistimme joulua täällä Querétarossa, tarkemmin Juriquillassa Jorgen perheen kanssa. Viime vuonna olimme koko suvun kanssa Mexico Cityssä, mutta tällä kertaa jokainen halusi viettää rauhallista joulua ihan vain oman perheen kesken (vaikka täällä perhe yleensä kattaa koko suvun).

oi kuusipuu

eniten lahjottu pikkukaveri

Jr. innoissaan krokotiilisoittimesta

joulupöydästä löytyi mm. bacalaota eli lipeäkalaa espanjalaisittain, kinkkua, kalkkunaa, omenapyrettä, uunijuureksia ja ciabattaa

Jälkkäripöydässä nähtiin brandylla kostutettu fruit cake sekä kotitekoiset konvehdit ja raakasuklaat. Näiden tekeminen oli niinkin jännittävä ja mukava prosessi, että pakko tehdä aiheesta oma postaus. Vasemmalla: mantelivoi-pistaasi-konvehdit, ylhäällä: taateli-pähkinä-brandy -konvehdit, keskellä: bounty -konvehdit, oikealla: raakasuklaat kahvipavuilla, toiset mantelilla ja karpalolla, alhaalla: omena-kaura-kardemumma -tryffelit.

Joulupäivä on ehkä ainoa päivä vuodessa kun meksikolaiset ottavat oikeasti lunkisti ja melkein kaikki kaupat ja putiikit sulkevat ovensa. Paitsi Wal-Mart, joka on auki lähes 24/7 365 päivää, valitettavasti. Lähdimme iltapäivällä keskustaan tallustelemaan ja nauttimaan lähestulkoon tyhjistä kaduista.

 Plaza de Armakselle oli noussut Amsterdamin malliin Querétaron kirjaimet:

Querétaron keskusta on yksi lempipaikoistani koko Meksikossa. En kyllästy koskaan värikkäisiin rakennuksiin ja joka kerta voi löytää uusia katuja ja kujia, kahviloita ja kauppoja.

Turkoosi rakennus on uusi suosittu mezcaleria, Gracias a Díos eli Jumalalle kiitos. Viikonloppuisin tarjolla hyvää meininkiä ja halpaa, pahanmakuista mezcalia likaisesta lasista. En suosittele herkkävatsaisille.

5 de Mayolla sijaitseva antiikkiliike avasi ovensa, joten päätimme vilkaista mitä sieltä löytyykään...

en pystyis nukkumaan jos tietäisin tällaisen olevan kodissani

puuliesi

 Keskustasta ajoimme vielä Milenio 3 -asuntoalueelle, joka sijaitsee kaupunkia ympäröivillä kukkuloilla. Aurinko alkoi laskea ja täältä on tunnetusti parhaimmat paikat auringonlaskun ihasteluun.

siellä se on, koti

tontti myynnissä näköalapaikalla

Pitkän pitkän reissailutauon jälkeen olemme vihdoinkin päättäneet pakata telttailukamppeet (itseasiassa ne on olleet autossa pakattuja jo hyvän tovin) ja vetäytyä Michoacánin järville ja mäntymetsiin muutamaksi päiväksi. Lähtö huomenna tai lauantaina ja paluu uudenvuoden aattona. Näkemisiin!

29-30.9

Viimeisessa postauksessani en viela tiennyt milloin lahden Sierraan (vai lahdenko ollenkaan), mutta samana paivana saapui kauan odotettu sahkoposti, jonka mukaan lahto olisi jo kahden paivan paasta. Ennen sita teimme kuitenkin paivareissun San Migueliin ja Dolores Hidalgoon.

rancherot matkalla San Migueliin

Ensin suuntasimme jattimaiseen keramiikkapuotiin, jossa myytiin ruukkuja, astioita ja kaikkea mahdollista savesta tehtyja asioita.

laatikoiden ja ovien nuppeja

kasin maalattuja lavuaareja

Ruukkuostosten jalkeen heitimme pikaisen rundin Meksikon vallankumouksen kehtoon, Dolores Hidalgoon.

aurinkolasit sateella, taattu turistilook

Taalta alkuperainen Grito de Dolores sai alkunsa vuonna 1810 kun vallankumoukselliset tarttuivat aseisiinsa ja kapinoivat Espanjan kruunua vastaan. Pikkuruisen Doloresin kylan ehka vetavin turistinahtavyys on La Parroquia de Nuestra Señora de Los Dolores eli tama kirkko:

Doloresin jalkeen hurautimme San Migueliin tarkoituksenamme lounastaa eraassa paikallisessa ravintolassa. Koska kaupungissa oli meneillaan jonkin sortin festivaalit, kadut ja kaikki mahdolliset parkkipaikat olivat tapotaynna ja tunnin parkkipaikan etsinnan jalkeen oli pakko luovuttaa ja palata takaisin Queretaroon. Harmi, silla San Miguelissa riittaa nahtavaa jo pelkastaan kauniiden katujen, kasityokauppojen ja ravintoloiden muodossa. Hyva puoli on etta Queretarosta San Migueliin on vain 45 minuutin ajomatka, joten sinne paasee helposti mina tahansa viikonloppuna.

pikku apassit valmiina juhlaan

snack -koju

paraatin vetonaulat: Frida Kahlo ja El Chupacabras

ihmiset odottamassa paraatin alkua

Jossei asiat aina mene putkeen niin mika onkaan parempi lohduttaja kuin hyva ruoka. Lounas vaihtui automatkalla Oxxosta ostettuihin pahkinoihin, mutta reissun paatteeksi oli pakko saada kunnon sapuskaa. Juriquillan jarven rannalla oleva Náutican meriherkut katosivat parempiin suihin hyvinkin pikaisesti.

salaatti tuoreella tonnikala -fileella

simpukka coctail avocadolla

makrillitacoja

Sunnutai-aamuna herasimme verkkaiseen veden lorinaan: suihku suihkutti tulikuumaa vetta taydelta tuutilta eika suostunut sulkeutumaan. Jorge lahti ostamaan korjaustarvikkeita silla valin kun Elinan kanssa yritimme epatoivoisesti kontroloida vedenpaisumusta kiristaen ruuvimeisselilla rikkinaisen hanan nuppia.

hampaiden pesua ja kiristelya

operaatio suihkun korjaus almost accomplished

Suihkun kunnostuksen jalkeen rynnistimme bussiasemalle, josta minun oli tarkoitus ottaa kello kolmen bussi Jalpaniin, Sierraan. Kohtalo kuitenkin paatti toisin, silla bussi oli jo tayteen buukattu. Ostin lipun seuraavalle aamulle ja palasimme kotiin kokkailemaan ja nauttimaan leppoisaa sunnuntain perhelounasta.

aloitus

lopetus

Viimeisesta kuvasta voi paatella etta seuraavan aamun bussimatka ei ollut mita mieluisin. Nelja tuntia kapeaa ja mutkaista vuoristotieta keinuvassa bussissa tuntui varmasti samalta kuin sata kierrosta perakkain Lintsin Kiepissa. Seuraavassa postauksessa kerron lisaa Sierrasta.