Viime vuonna Michiganissa ollessamme pohdin sopeutumista ja sitä kuinka voin tehdä kotini minne tahansa. Alkuajat hotellissa asuessa tuntuivat oudolta - kuin olisi ollut jatkuvasti kylässä tai jonkun toisen kämpässä. Mikään ei tuntunut omalta tai kotoisalta. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että väliaikainen paikkakin voi oikeasti tuntua kodilta, jos sille antaa mahdollisuuden. Ulkoisilla puitteilla tai esineillä on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä.
Jotkut paikat tuntuvat jotenkin niin kotoiselta heti alkuunsa kun taas toisiin paikkoihin lämpenen hitaammin. Michiganille lämpenin hitaasti kun taas Meksikoon saapuessani tuntui samantien, että olin tullut kotiin. Jokin tässä paikassa veti minua puoleensa ja sai minut jäämään.
Uskon, että koti on ensisijaisesti oman pään sisällä. Mikä tahansa röttelö saa tuntumaan kodilta jos osaa arvostaa sitä mitä on ja tuntee olonsa kotoisaksi omissa nahoissaan. Toisaalta luksuskämppäkään ei tunnu kodilta jos sydän on muualla.
Oma henkinen kotini on tällä hetkellä Meksikossa. Vaikka toisinaan haikailen asioiden perään Suomessa niin harvoin oikeasti ikävöin mitään vaan keskityn nauttimaan sen hetkisestä ympäristöstä ja ihmisistä.
Fyysinen koti on kuin kirsikka kakussa. Se saa oikean paikan tuntumaan vielä oikeammalta.
Asioita, jotka saavat minut erityisen iloiseksi tällä hetkellä:
Aamukahvit takapihalla kera hyvän kirjan
Täysi hedelmäkori
Tämä papaija, maailman makein yksilö
Jokapäiväinen lounastauko kotona
Tuparilahjaksi saatu vessanpeili
Oman maan minikurpitsat
Tuoreet käsintehdyt tortillat
Naapurustomme treenipaikka
Pieniä kirsikoita kakussani.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti