sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Aamuinen kakkumonsteri


Aamiainen on lempiruokani ja aamuisin ruokahaluni onkin kovimmillaan. Nopeus on avainsana kun puoliunessa tuhraan keittiössä aamiaista ennen duuniin lähtöä. Arkiaamujeni pelastus on jogurtti, tuorepuuro tai quesadilla ja jos aikaa on niin kahvi myös.



Viikonloppuna sitten panostankin aamuihin. Rento soittolista Spotifysta, kahvit tulelle ja raikasta ilmaa parvekkeen ovesta sisään. Mietiskelen mitä mieleni tekee, tarkistan ruokavarastot ja alan pohdiskella eri vaihtoehtoja. Omelettia? Frittataa? Croisantteja ja marmeladia? Paahtoleipää ja hunajaa? Hakisinko fruteriasta tuorepuristettua porkkana-appelsiini -mehua?



Joskus aamun ruokahimotukset kuitenkin karkaavat täysin käsistä. Vaikka olen enemmänkin suolaisen aamiaisen ystävä niin toisinaan löydän itseni himoilemasta tällaista:


Tai ehkä jopa tällaista:


Limepiirakkaa ja pekaanipähkinäpiirakkaa! Tai oikeastaan mitä tahansa makeaa kahvin kera. Pala kakkua tekee aamiaisesta ihan luksusta.

Eilen aamulla tietysti aamupalaa syödessä törmäsin Kinuskikissan juustokakkureseptiin. Munakasta naamaan vetäessäni kuvittelin siihen lautaselle tuon ihanaisen juustokakun ja päätin, että sunnuntai-aamuna lautaseltani löytyy pala tai kaksikin tuota muhkeaa kakkua.



Olen joskus maininnut, että olen erittäin onneton seuraamaan ohjeita ja mittailemaan asioita. Niin myös tämän kakun suhteen. Jätin pohjan kokonaan tekemättä, sen sijaan vuorasin vuoan chia -siemenillä kuten vanhassa duunimestassa juustokakun teimme. Päälle heitin pakastimessa lojuneen, itsetehdyn mansikkasurvoksen ja koristeeksi tuoreita mansikoita. Ollakseen ensimmäinen valmistamani juustokakku tästä tuli aika bueno.



Kuppi kahvia, hyvä kirja ja pala tätä kakkua saa harmaakin sunnuntai-aamun kirkastumaan kummasti. Suosittelen


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Lolos


Nyt kesälomien aikaan täällä töissä on meneillään tylsät päivät. Sillä aikaa kun muut lomailevat me toimistorotat jatkamme "puurtamista" kahdeksasta viiteen. Buuuu.

taukohuoneeni on muuttunut varastoksi
 Torstai-aamu alkoi harvinaisen hitaasti. Ensimmäisten aamutuntien horroksessa viettämisen jälkeen työkaverini alkoivat vitsailla keskenään karkaavansa ostamaan "loloja". Kuuntelin sivukorvalla ja kysyin huvittuneena mitä ihmettä ovat lolot? Nimi kuulosti ihan hemmetin epäilyttävältä...

Molemmat alkoivat selittää, että lolo on uppopaistettu maissirulla, jonka sisällä on carnitas - possulihaa. He alkoivat innostua kunnolla, koska meillä on kuulema vain kerran vuodessa mahdollisuus karata ostamaan loloja kun kukaan pomoista ei ole paikalla. Periaattessahan emme saisi lähteä täältä mihinkään kesken duunipäivän, etenkään loloja ostamaan. Pian koko kuusihenkinen köörimme oli kasaamassa kolehtia 4 pesoa maksavia loloja varten.

Pian S ja L ja palasivat kuumina höyryävien lolojen, paistettujen chilien ja salsapussien kera. Vetäisin heti ensimmäiseksi kokonaisen paistetun chilen naamaariin, mikä ei jälkikäteen ajateltuna ollut kovin fiksua: jälkipolte kesti ainakin tunnin. Lolot olivat kuitenkin rapeita ja hyviä ja jo kolmella rullalla vatsa täyttyi.


Tacot, quesadillat, gorditat, sopet, tamalet, tortat ja guajolotet ovat jo tuttuja juttuja, mutta lolo oli ihan uusi homma. Oikeastaan kaikki edellämainittu on samaa mättöä eri muodossa.


Vuoden päästä sitten uudet lolot naamariin!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Meksikolaisesta työkulttuurista


Ajattelin tänään jakaa muutamia mietteitä meksikolaiseen työkulttuuriin liittyen. Työkokemukseni täällä rajoittuu noin 1,5 vuoteen ja kahteen duuniin: ensin luomukaupan jokapaikanhöylänä ja nyt toukokuusta alkaen Colegio Finlandésin PR-assarina. Vuosien syvää kokemusta minulla ei ole, mutta jo tässäkin ajassa olen alkanut tunnistamaan paikallisen työkulttuurin ominaisuuksia.


Useimmat meksikolaiset joita olen työpaikoillani kohdannut ovat ahkeria kuin muurahaiset, eivät valita turhista ja omaavat pohjattoman itseironian ja huumorintajun. Pahimmasakin kiireessä läppä lentää ja yhteishenki pysyy lujana. Pomon sana on laki ja hänen päätöksien kyseenalaistaminen on ehdoton ei ei tai se tehdäan todella varovasti kierrellen ja kaarrellen.


Luomukaupassa olimme tosi pieni porukka: useimmiten kolme henkilöä itseni mukaanlukien ja maksimissaan viisi. Työilmapiiri oli todella intiimi ja ystävystyimme nopeasti kun työn lomassa pystyi juttelemaan lähes koko ajan. Koulussa taas henkilökuntaa on varmasti 50 ihmisen verran ja lapset mukaanlukien 200 enemmän, joten ilmapiiri ei ole yhtä intiimi paitsi neljän läheisimmän duunikaverini kanssa.

Voisi luulla, että meksikolaiset hoitavat hommat mañana, mañana -meiningillä mikä toisinaan onkin ihan totta. Kuitenkin luomukaupassa etenkin kävi usein niin, että kun itse suuntasin kotiin muut jäivät vielä painamaan duunia. Välillä tuntui pahalta lähteä ja jättää muut puurtamaan, mutta oma mielipiteeni duunin suhteen on että ylitöitä tehdään vain silloin kun on ihan pakko, ei päivittäin. Esimerkiksi viime joulukuussa myyntien ollessa korkealla pomo ehdotti meille että jos tekisimme päivittäin kaksi tuntia ylitöitä kahden viikon ajan ansaitsimme kolme lomapäivää seuraavalle vuodelle. Saimme itse valita suostuisimmeko. Päätin hyväksyä ehdotuksen, koska se kuulosti ihan hyvältä ja halusin kerryttää lomapäiviäni. Jos kuitenkin pomoni alkaisi yhtäkkiä vaatia, että jäisin päivästä toiseen ylitöihin ilman korvausta niin en varmaankaan suostuisi, sillä tietäisin sen vaikuttavan työnlaatuuni erittäin heikentävästi. Väsyneenä, nälkäisenä tai stressaantuneena eivät hommat suju joten breikkiä on pidettävä tarpeeksi.

lounaaksi sandwichi ja kahvi
Seuraava havaintoni koskeekin nimenomaan breikkien pitämistä. Molemmissa duuneissani olen lähes poikeuksetta ainoa joka pitää ruokatunnin. Jo ennen työsopimuksen kirjoittamista olen aina varmistanut, että siellä lukee, että päivääni kuuluu ruokatauko (joka ei todellakaan ole täällä itsestäänselvyys). Ja kyllä, käytän kokonaisen tunnin kunnon aterian syömiseen ja huilaamiseen. Hämmästelen tovereitani, jotka ruudun töllöttämisen ja sähköpostien näppäilyn ohella vetävät perunalastuja, cokista ja kahvia naamariin ja pärjäävät näin 9 tuntia ilman taukoja. Okei, onhan aterioiden kokkailu ja eväsastioiden raahaaminen suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää, mutta mielestäni sen arvoista. Välillä on päiviä kun pääsen syömään vasta iltapäivällä tai joudun pitämään lyhyemmän tauon ja huomaan sen heti jaksamisessani ja työni laadussa. Kaikki meksikolaiset toverini kuitenkin painavat kuin muulit syömättä ja juomatta koko päivänä, mikä itselleni olisi ihan mahdotonta.

avocado-tomaatti gordita
Poskipusujen ja halien vaihtaminen on yleistä. Luomukaupan pieni porukka tervehti näin toisiaan joka aamu kun taas täällä koulussa vaihdan poskipusut ja halit yleensä vain lähimpien työtovereiden kanssa. Kaikille muille huikataan ohimennen hyvät huomenet ja ehkä myöhemmin vaihdetaan kuulumisia jos tilaisuus tulee.

Työntekijän ja työnantajan välinen luottamus onkin jännä asia. Pintapuolin näyttää, että kaikki ovat kavereita keskenään ja luottamusta löytyy. Kokemukseni kertovat kuitenkin jotain muuta: luomukaupassa me työntekijät tunsimme ettei pomomme luottanut kovinkaan paljon meihin. Sosiaalitiloihin asennettiin valvontakamera, jonka epäilimme olen nimenomaan meitä työntekijöitä varten. Jos pomo ei saapunut aamulla töihin hän soitti aina tasan kello 9 varmistaakseen että olimme saapuneet ajoissa. Sama homma sulkemisen kanssa. Joku aiempi työntekijä oli kuulema aina saapunut myöhässä ja kai pöllinyt myös jotain, joten siitä kai johtui tämä Big Brother -toiminta.

Kerran kävimme aika syvällisen keskustelun toverini kanssa juurikin tuosta pomon ja työntekijän välisestä luottamuksesta. Sanoin hänelle uskovani, että jos työnantaja kohtelee alaisiaan hyvin, maksaa riittävää palkkaa ja kunnioittaa työaikoja niin työntekijäkin varmasti käyttäytyy hyvin eikä ole heti tilaisuuden tullen puukottamassa selkään. Toverini totesi että järjellä ajateltuja näin on, mutta käytännössä ei. Jostain syystä moni meksikolainen kantaa sellaista "kuinka voisin hyötyä tästä vielä enemmän" -ominaisuutta, joka sosioekonomisesta taustasta riippumatta saa hänet pohtimaan kuinka saada isoin mahdollinen hyöty jostain ihmisestä tai tilanteesta. Toinen logiikka on "parempi huijata ensin kuin tulla huijatuksi". Toveri kertoi, että hänen isällään oli ravintola. Isä tarjosi ruoat työntekijöilleen, maksoi riittävää palkkaa ja kohteli työntekijöitään hyvin ja eräänä päivänä nämä ryöstivät kassan ja katosivat. Nyt isä on sitä mieltä, että on ihan turha kohdella hyvin tai antaa etuja työntekijöilleen koska kiittämättömyys on maailman palkka. Joo paska kokemus, myönnän, mutta olen varma että työntekijöiden kyylääminen tai riistäminen ei ainakan edesauta luottamuksen tai uskollisuuden vahvistumista.


Teitittely eli usted ja ustedes -muodossa puhuttelu on yleistä. Myös yleinen kohteliaisuus ja hyvien päivänjatkojen toivottelut niin puhelimessa kuin sähköposteissakin ovat tärkeitä. Teitittelen lasten vanhempia, asiakkaita, tavarantoimittajia ja oikeastaan kaikkia ei-tuttuja, jotka arvioin itseäni vanhemmiksi. Jos toinen osapuoli alkaa puhua minulle sinä -muodossa lopetan teitittelyn, sillä se kuulostaa omaan korvaani jotenkin etäiseltä ja toisinaan turhan mielistelevältä. Monesti alaiset teitittelevät pomoa, mutta itse en ole koskaan puhunut pomolleni näin eikä siinä mielestäni ole ollut mitään ongelmaa. Toki ulkomaalaisena saa todella paljon anteeksi kaikenmaailman puhe -ja etikettivirheet. Onneksi työkaverini korjaavat sanomisiani ja kielitaitoni paranee päivä päivältä. Välillä saamme hyvät naurut kun olen sanonut jotain hassua tai ymmärtänyt väärin. 


Välillä kaipaan luomukaupan intiimiä tunnelmaa ja tientekin rakkaita työkavereitani. Toisaalta koulussa työ on mielekkäämpää ja haastavampaa, mikä on tosi hyvä juttu. Nyt kun koululaiset ovat kesälomalla koulu on erittäin hiljainen, mutta duunia riittää kun järjestelemme tulevaa lukukautta varten.

Lunkkia viikonloppua!