Parte dos eli seikkailut osa 2

Tädää! Aika elvyttää blogi henkiin uusilla seikkailuilla! Seitsemän kuukautta on vierähtänyt hurjan nopsaan ja tässä kaikessa hiljaisuudessa olen järjestellyt asioita siihen malliin, että Mehikon seikkailut jatkuvat 7.9.2012 eli tasan seitsemän viikon päästä. Jeh!

Tavoitteeni tämän reilun puolivuotisen ajan jonka nyt Suomessa olen viettänyt oli käydä Laurean puuttuvat kurssit sekä aloittaa opparin teko. Vaikka tämä missio tuntui toisinaan lähes ylitsepääsemättömältä jollain ihmeen konstilla onnistuin suorittamaan kaikki kurssit ja opparikin on jo hyvällä mallilla. Näin ollen voin lähteä hyvillä mielillä matkaan!

Tällä kertaa reissuni agendallani on suorittaa viimeinen työharjoittelu ja siihen liittyen opparini. Ideaali paikka olisi pieni ekomatkailukohde Sierra Gordan vuoristoalueella. Muutama potentiaalinen kohde on jo vastaillut sähköpostitiedusteluihini, mutta kuten aina, mikään ei ole varmaa kunnes olen itse paikan päällä. Katsotaan mihin sitä päädytään..

Nyt edessä on vielä viimeinen puristus töiden ja paperihommien parissa ennen kuin British Airways lennättää minut Lontoon kautta vanhaan kunnon D.F:een. Toivottavasti tämä lafka osoittautuu luotettavammaksi kuin viimekertainen lentoyhtiön irvikuva, Iberia..muistelen siis viimekesäisiä tapahtumia liittyen lentolippujemme vaihtoon..hrrr... Ensimmäisenä tehtävänäni lentokentälle saavuttuani on karaista vastustuskykyni  kumoamalla litran michelada ja nauttimalla tacoja likaisimmasta katukojusta eli suoremmin sanottuna hankkia ruokamyrkytys ja päätyä sairaalaan. No ei, jospa tällä kertaa jättäisin päätacot ja chicken wingsit väliin ja näin välttäisin turhat sairaalavisiitit..

Paras fiilis on se kun ostaa lentolipun, tietää varmasti lähtevänsä ilman kunnon suunnitelmaa ja hajua siitä mihin sitä loppujen lopuksi päätyy ja mitä tekemään. Vaikka en täysin tuntemattomaan paikkaan olekaan menossa niin tällä hetkellä tunnen samoja fiiliksiä kun ensimmäisellä kerralla ennen lähtöä: epätietoisuus tulevasta, se kutkuttava tunne ja jännitys kun elämä heittää tiukkoja tilanteita ja niihin joutuu mukautumaan ja vastaamaan parhaansa mukaan...ihanin tunne maailmassa!

Näissä tunnelmissa tänään, katsotaan miten 1,5 kuukauden päästä kun lähtö on käsillä.. adiós!

Täydellinen tortilla

Vaikkei tämä varsinaisesti mikään ruokablogi olekaan niin koen, että tämä reseptikokeilu täytyy ehdottomasti jakaa - erityisesti teidän kanssa, jotka minun tavoin olette kyllästyneet markettien valmislättyihin ja etsineet niitä aitoja maissitortilloja, joissa pahvin ja lisäaineen sijaan on meksikolaisen tacokojun tuntua, joka kiteytyy siihen tuoreeseen, silmiesi edessä paistettuun maissilettuun. Tässäpä tulee nyt sellainen! Mikä parasta tortillat valmistuvat naurettavan helposti ja nopeasti.

Kaikki alkoi kun eräänä lauantai-iltapäivänä eksyin Ruohonjuuren jauhohyllylle, jossa silmääni pilkisti teksti "masa harina". Jaahas, kävin tutkimaan pakettia tarkemmin... Kyseessä oli brittiläisen Cool Chile Co:n tortilloiden valmistukseen tarkoitettu meksikolainen maissijauho. Muovisen paketin läpi oli vaikea sanoa mikä jauho oli miehiään, mutta silmämääräisesti väri ja rakenne näyttivät oikealta, samoin koostumus. Jauhot lähtivät mukaan ja unohtuivat kaappiini kuukauden päiviksi kunnes tänään nälän kurniessa kurkkasin kaappiin ja bongasin ne hyllyltä maleksimasta ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Edellisten vähemmän onnistuneiden kokeilujeni myötä odotukseni näiden jauhojen suhteen eivät olleet mitenkään korkealla.

Plussaa siitä, että pussin kyljessä oli hyvät, selkeät ohjeet. Sekoittelin siis 250g jauhoja 330ml kuumaa vettä keskenään, vaivasin hetken aikaa kunnes taikina irtosi hyvin sormista. Peitin kelmulla ja liinalla ja sitten istuin alas hörppimään kahvia, tekemään opparin suunnitelmaa ja ihailemaan kauniin keväistä maanantai-aamupäivää: haisevat tienpenkat, joista rehottaa viimekesäinen nuutunut ruoho ja jäisillä kaduilla luistelevat jalankulkijat -selkeitä kevään merkkejä.

Noin parikymmentä minuuttia hengailtuani otin taikinan esiin ja vaivasin vielä hetken kunnes pinta oli silkinpehmeä ja koostumus savimainen. Meksikossa torien ja tacokojujen kokeneet mummot vaivaavat valtavia, kaksi tai kolme kertaa oman ruumiinsa kokoisia masa harina vuoria tuntitolkulla käsipelillä. Parhaimmissa tacomestoissa on taikina valmiina ja lettuja pyöräytellään ja paistellaan samaa tahtia kun niitä syödään. Yleensä yksi tekee ja paistaa tortillat ja toinen täyttää ne asiakkaan valitsemilla täytteillä. Kätevää.

Tältä valmiin taikinan pitäisi näyttää.

Sitten jaoin taikinan 18 osaan (ohjeessa 10-12). Kukin tyylillään - itse halusin tehdä pienempiä yksilöitä.

Sitten otetaan esiin salainen ase eli tortillaprässi. Jos et sellaista omista niin ei hätää - pallot voi myös kaulia tai litistää kahden lautasen, paistinpannun yms. välissä. Tärkeintä on, että muistaa laittaa leivinpaperin tortillan ylä -ja alapuolelle, jottei se tartu kiinni ja hajoa.

Sitten vaan prässäämään eli...

Paperi alle, pallo päälle, prässi kiinni, vipu alas...

...prässi auki, paperi pois..

Prässätty lätty on helppo heittää suoraan paperilta pannulle paistumaan ja valmistaa uusia sitä mukaa kun ne paistuvat. Eli paistetaan kuivalla, tulikuumalla valurautapannulla 30sek-1min puoli. Tarkoitus on, että tortillat jäävät hieman pehmeiksi ja sitkeiksi eivätkä ruskistu liikaa, lukuunottamatta muutamaa mustaa laikkua. 

Sitten heitetään valmiit lätyt pannulta keittiöpyyhkeen sisään odottelemaan. Siellä ne pysyvät lämpiminä ja saavat lisää pehmeyttä ja sitkoa, jotta niitä on helppo taivutella quesadillan tai tacon muotoon.

Vastapaistettu tortilla on jo itsessään niin hyvää, ettei se mielestäni kaipaa kummoisia täytteitä. Niinpä iskin väliin juustoraastetta, itsetehdyn salsan ja pari repäisyä tuoretta korianteria. Tuloksena simppeli ja herkullinen lounasquesadilla.

Tämän lähemmäs Meksikoa ei voi enää kotikeittiössä päästä. Maku ja rakenne oli vähintään yhtä hyviä kuin niissä oikeissa tacomestoissa. Ah...

Ja tacothan säilyvät muutaman päivän huoneen lämmössä tai jääkaapissa ja ne voi lämmittää uudestaan pannulla. Tässä vielä tuhti aamiaistaco eli paistettua kananmunan valkuaista, tulista chorizoa, punasipulia, tomaattia, salsan jämät ja pari tippaa tabascoa. Luonnollisesti korianterin ja limen kanssa joka tällä kertaa oli unohtunut kauppaan.

Ensimmäisen kuukauden fiiliksiä

Heippa!

Viimeksi lupailin kirjoittaa ennenjulkaisemattomista reissuista ja joulusta, mutta joulu tuntuu jo niin kaukaiselta että taidanpa skipata aiheen vielä hetkeksi. Kunhan jaksaisi käydä kaikki tuhannet ja tuhannet kuvat ensin läpi. Siihen pitäis varata ainakin muutama extra päivä. Ei millään jaksaisi tarttua toimeen, mutta viimeistään ensi jouluna palaan sitten asiaan.

Reilu kuukausi ehtinyt vierähtää Suomessa hyvin vaihtelevaisin tuntein: toisinaan pimeyden, kylmyyden ja lumen  piiskatessa katuja linnoittaudun vällyjen alle tietokoneeni kanssa katselemaan äkkilähtöjä Meksikon lämpöön. Toisinaan on ihan kivojakin päiviä kun voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta juoksun tai pitkän kävelylenkin merkeissä, sitten iskee taas tyhjyys ja masennus. Aikamoista vuoristorataa siis mennään. Tämän menneen kuukauden olen viettänyt aika hyvin etsiessä Meksikoa Suomesta, eli ottanut selkoa siitä mitä kaikkea kivaa meksikolaista täältä voikaan löytää ja olen saanut yllättyä aika lailla - positiivisesti vieläpä.

Pulkkamäkeenkin ehdittiin Katjan kanssa. Termarissa oli tietty oaxacalaisesta suklaasta valmistettua kaakaota. Makutuomarina toiminut Katjakin antoi siunauksensa tälle mantelilla ja kanelilla maustetulle höyryävälle juomalle. Oi kunpa pääsisi takaisin suklaapuotiin jauhamaan suklaata tuoreista raaka-aineista!

Parin viikonlopun takaisilta Matkamessuilta jäi käteen Suomi-Meksiko yhdistyksen jäsenyys. Tapasin yhdistyksen ison kihon, Alfredon, jonka kanssa sain jauhaa ummet lammet Suomesta, Meksikosta ja kaikesta siitä väliltä. Olipas ihana päästä taas harjoittamaan kielitaitojaan! Nyt kun Laureankin espanjan kurssi on peruttu niin on pakko etsiä muita keinoja espajan taidon ylläpitämiseen. Luullakseni hyvä keino siihen oli liittyminen yhdistykseen - siellä pääsee tutustumaan täällä asuviin meksikolaisiin. Lisäksi kerroin Alfredolle että etsin työharjoittelupaikkaa sekä mahdollista opparin aihetta Meksikosta ja hän lupasi tehdä voitavansa auttaakseni minua. Jälleen kerran meksikolainen avuliaisuus ja ystävällisyys lämmittivät sydäntäni. Kunpa kaikki ihmiset maailmassa olisivat yhtä vilpittömiä ja auttavaisia.

 Meksiko -ständiltä lähti mukaan pikkuruinen sombreron lisäksi iloinen mieli.

Tässä eräänä päivänä Sittarin käytäviä tallustellessa tuskailin limen ja avocadojen surkeaa hinta-laatu suhdetta: kuivia, kovia, raakoja ja sikahintaisia. Pakko se on ilmeisesti muuttaa ruokatottumuksiaan taas enemmän suomalaiseen suuntaan...Rahka ja hapankorput maistuvatkin hyviltä, mutta kaipuu tuoreita hedelmiä ja raikkaita vihanneksia kohtaan on jo suuren suuri. Gluteenittomien tuotteiden osastolta sattui vahingossa löytymään maissitortilloja. Epäluuloisena pyörittelin pakettia kädessäni lueskellen ainesosaluetteloa, jota muutama e-koodi koristi - selväähän se kun kyseessä oli kuitenkin vakuumiin pakatut lätyt. Rakenne tuntui kuitenkin yllättävän hyvältä ja ulkonäkökin oli suht autenttinen. "The real taste of Mexico..." teksti kyljessä lisäsi epäluulojani mutta päätin nyt kuitenkin kokeilla. Eivät nämä pahempia voisi olla kuin kaiken maailman eldoradojen e-koodeilla kyllästetyt vehnä-pahvi-lätyt.

Quesadillat sirkoilla (sirkkadillat), kotitekoisella salsalla ja limonilla.

Kuiviahan ne lätyt olivat, mutta pari kunnon vesisuihkaisua suihkepullosta tekivät ihmeitä. Kuivistakin lätyistä kehkeytyi muhkeita quesadilloja itsetehdyn salsan, chapulinien ja suht kypsän avocadon kyydittäminä.

Kunnon papuja olen myös kaipaillut. Normimarketeista löytyy kidneypapuja ja valkoisia papuja - kuivina ja valmiiksi vedessä lillumassa. Siihen se tarjonta sitten jääkin. Onneksi Punnitse ja Säästä - kaupasta satuin löytämään pintopapuja, jotka hieman muistuttavat frijol peruanoa josta saa valmistettua frijoles refritos eli paistettuja papuja. Nämä papuset osoittautuivatkin vallan herkullisiksi ja käytännöllisiksi, tosin aikaa ne vaativat runsaasti: liottelua ensin 24h jonka jälkeen 2,5h keittämistä normikattilassa. Mausteeksi ei tarvita muuta kuin yksi kokonainen chile de árbol, joka antaa sopivan tulisuuden liemelle. Yritin selvittää mistä näitä kuivattuja chilejä saisi ostettua ja tähän mennessä ainoa mesta näyttäisi olevan Chilikauppa , josta löytyy árbolin lisäksi mulatoa, guajilloa ja anchoa - perusaineet, jotka löytyvät jokaisen kunnon meksikolaismamman keittiöstä. Kunnon keittämisen jälkeen pavut ovat ihanan pehmeitä ja keittoliemi on erittäin maukasta. Paistettuja papuja varten ei tarvise muuta kuin paistaa hieman sipulia runsaassa öljyssä (tai oikeaoppisesti manteca de cerdossa eli sianrasvassa), jonka jälkeen pavut lisätään kyytiin ja muussataan esim. perunasurvaajalla. Sitten paistellaan ja käännellään hetken aikaa kunnes pavut ovat imeneet itseensä kaiken öljyn. Sopii oivallisesti aamiasquesadillan väliin tai totoposten kaverina. Naminami.

Ulkonäköön ja tarjoiluun voisi todeta "ei se mämmikään herkulta näytä..." mutta tässä tapauksessa maku korvaa ulkonäön 100-0.

Tein ison läjän punaista salsaa jonka olin heittänyt pakastimeen ja jota en sitten jaksanut sulatella quesadillojen jäähtyessä lautasella. Siispä iskin seuraksi pari kirsikkatomaattia tuomaan raikkautta pavuille ja juustolle.

Sitten vielä aamiaisesittely: ikuinen lempparini eli huevos mexicanos. Tämä herkku on niin helppo ja yksinkertainen, että se on ollut monen kiireisen aamun pelastus. Perustava raaka-aine tässä on tuore chile serrano joka näyttää siis tältä:

Leikataan valkosipuli, sipuli, tomaatti ja chile. Isketään sipulit öljyyn paistumaan, sitten tomaatti ja lopuksi chile. Sitten kaadetaan pari rikottua munaa pannulle ja sekoitellaan, kunnes seos on kypsää mutta selkeästi vielä kosteaa. Ei muuta kun lautaselle ja haarukoimaan. Paljon protskua, maustetta ja väriä. Nälkä pysyy poissa vähintään lounasaikaan asti.

Tässä versiossa sipulin tilalla purjoa - toimii loistavasti sekin.

Ja ah, flor de jamaica - lempparijuomani! Katselin, että mistä ihmeestä tätä löytäisi Suomesta ja täällä näyttäisi olevan. En nyt ole varma onko kyseessä ruusunmarjatee, sillä nämä ovat kukan terälehtiä ja näyttävät varsin erilaisilta ruusuun verrattuna. Onneksi toin ison paketin mukanani, josta riittää siihen asti kunnes menen takaisin ja voin taas ostaa kaapit täyteen lempituotteitani. Valmistus on helppoa ja nopeaa: keitetään kattilallinen vettä johon kiehumisvaiheessa lisätään noin pari kourallista jamaicaa, annetaan hautua noin puolisen tuntia, lisätään mahdollisesti sokeria ja jäähdytellään. Meksikossa jamaica on aina ylimakeaa, mutta siitäkin huolimatta hyvinkin virkistävä juoma hellepäivänä tai tacojen kyytipoikana.

 Täällä Suomessa kuitenkin paukkupakkasten armoilla olen juonut jamaicaa höyryävän kuumana ja lisännyt reilun annoksen hunajaa sekaan.

Valmiin juoman väri on hyvin tumman punainen - lähes kahvimaisen musta.

En olekaan kertonut teille vielä tequilatarinaa. Tämä surullinen tarina sai alkunsa Mexico Cityn lentokentällä, turvatarkastuksen jälkeen kun olimme Elinan kanssa jo itkeneet lohduttomasti naamamme tulipunaisiksi ja näemme edessämme ainoan lohtumme: tax free -myymälän. Nyyhkien painelimme sisään, jossa mukava naismyyjä esitteli ja antoi meidän maistaa eri tequilalaatuja, jonka seurauksena olomme alkoi pikkuhiljaa kohentua. Viimeisillä pesoillamme ja euroillamme ostimme itsellemme lohdutuslahjat eli reilut litran pullot - ei mitään kakkoslaatua vaan kunnon Tradicional kamaa. Olo tuntui paremmalta...oli kuin olisimme saaneet palan aitoa Meksikoa mukaamme ja nyt saisimme viedä sen kotiin kaikkien nautittavaksi. Kaikki sujui oikein mukavasti, mutta sitten saavuimme välilaskukohteeseemme - Madridiin, jossa meille kerrottiin, että meidän tulisi ottaa Iberian henkilökuntaan yhteyttä pullojemme toimittamiseksi ruumaan. Vanhat kaunat kyseistä lentoyhtiötä kohtaan kummittelivat yhä mieliämme, väsymys 12 tunnin lennon jälkeen painoi päälle kuin raskas betoniseinä, ikävä, suru..suoranainen epätoivo alkoi syödä niin henkistä kuin fyysistä jaksamistamme vaeltaessamme aamukuuden aikaan valtaisalla kentällä etsien Iberian toimistoa. Vihdoin löydettyämme kyseisen toimiston meille kerrottiin, että joutuisimme maksamaan 80e pullojen ruumaan laittamisesta. Tätä varten meidän olisi pitänyt ostaa vielä ylimääräinen laukku, sillä ainoat mitä meillä oli olivat heppoisia käsilaukkuja, jotka eivät takuulla olisi suojanneet pulloja väkivaltaisten ruumantäyttäjien käsittelyltä. Tätä mielikuvaa vahvistamassa oli kohtaus, jota sain todistaa Madridiin laskeuduamme: yksi jäbä peruuttaa lava-auton ruuman oviaukolle, toinen alkaa heittelemään kamaa lavalle huolimattomasti, muun muassa kokoontaitetut lastenrattaat, jotka osuvat lavan reunaan ja katkeavat keskeltä kahtia. Toinen osa jää maahan kun lava-auto poistuu paikalta. Jep. Joten, tuumimme, että tuleepa tequiloilla olemaan aika kova hinta jos ostamme uuden laukun ja maksamme 80 euroa ruumaan laitosta. Hetken aikaa odottelimme lähtöselvitystiskin läheisyydessä, jos joku ystävällinen Helsinkiin päin matkalla ollut, vajaalla laukulla matkustava turisti olisi voinut kuljettaa putelimme turvallisesti perille - korvausta vastaan tietenkin. Olihan minulle 50 pesoa (2,5 euroa) rahaa. Kusessa oltiin niin sanotusti. Aika kului ja meidän oli aika siirtyä turvatarkastukseen johon sitten pulloinemme menimme. Siellä turvamiessetä katseli kaunista muovista tax free -pussia ja kysyi minulta mitä se piti sisällään ja mistä sen olin ostanut. Oli virhe sanoa Meksikosta, sillä jos olisin sanonut Jenkeistä tai Kanadasta niin olisin todennäköisesti saanut pitää pulloni. Lausuttuani väärät sanat, repi herra turvamies sinetit auki, otti pullon kullankeltaista nektaria kouraansa, marssi valtavan roskalaarin viereen ja tuikkasi pullon sisään. Riks, raks ja poks kuului vain kun sirpaleet iloisesti lentelivät toisiaan vasten metallisen laarin syöverissä. Elinan tässä vaiheessa heittämä vitsaileva kommentti "Älä nyt roskiin niitä heitä! Juo vaikka ite!" ei paljoa keventänyt tunnelmaa - julma, armoa tuntematon, virkaintoinen turvamies teki samat Elinan pulloille. Riks, raks ja poks. Tuntui kuin sydän olisi särjetty ja kyllä vierähti kyynel poskelle. Erittäin p***koin fiiliksin jatkoimme matkaa koneeseen ja kohti Helsinkiä. Kiitos ja näkemiin.

Rakkaan tequilapulloni kohtalo oli niin suuri menetys, että päätin yrittää lievittää ikävää menemällä Alkoon ja jälleen kerran toteavani, ettei siellä myytävä tequila ole tequilaa nähnytkään. Pulloissa lukee kyllä että Jaliscosta ne tulevat, mutta maku kertoo kyllä aivan muuta. Tai sitten maahantuotuihin brändeihin lisätään tämä erittäin vahva, huonolaatuisen tequilan kitkerä ominaismaku. Hyhhyh. Alla oleva Scorpion oli kyllä aikamoista myrkkyä, mutta kyllä siitä parit palomat ja caballitot pystyi huitaisemaan...

 Tuli sitten leivottuakin siinä sivussa. Tuna quiche oli oikein sopiva kyytipoika tequilitan ja viinilasillisen kanssa. Näistä on perjantai-illat tehty.

Söpöltähän se näyttää, pikku herrasmies sombrero päässään!