La playa Sayulita

Aaahh olo on täydellisen levännyt! Viikko rannalla täysin sulkeutuneena ulkomaailmasta oli juuri sitä mitä olimme molemmat Jorman kanssa kaivanneet.


Sayulita oli tosi kiva mesta ja lähipäivinä kirjoittelen lisää tästä pienestä biitsistä ja kylästä Nayaritin osavaltiossa. Ei oltu kumpikaan käyty koskaan tuolla päin maata, joten oltiin todella innoissamme kun päästiin näkemään ihan uusia mestoja.


Viikon aikana surffasimme joka päivä. Olin erityisen innoissani kun sain elämäni ensimmäisen aallon ensi yrittämällä! Olihan se pieni, mutta enivei…ja myöhemmin uskalsin nousta isoimmillekin aalloille.



Majoituspaikassa meillä oli jatkuvasti keittiö käytössämme, mutta käytimme sitä lähinnä aamupalojen tekoon, muutoin söimme ulkona. Ruoka olisi voinut olla parempaa: koko kylässä ei ollut kunnon mariscos -mestaa eli sellaista olkikattoista rantahökkeliä mistä saa maukkaita ja tuoreita mereneläviä! Ruoka oli enemmänkin gringo -tyylistä eli lihaa, uppopaistoa ja vehätortillatacoja. Muutama hyvä paikka kyllä löytyi ja niistä kirjoittelen myöhemmin.


Tänä aamuna heräsin kukonlauluun, en papukaijojen huutoon tai kaasupulloja myyvän auton mainostunnariin. En kuullut aaltojen kohinaa tai lähtenyt aamulenkille biitsille paljain jaloin. Sen sijaan suunnistin urheilupuistoon karistamaan viikon aikana kertyneet bissepöhöt tiehensä… Mieluummin olisin tosin hypännyt surffilaudan päälle pyydystämään aaltoja. Miksi lomalta paluu on niin masentavaa?


Haluan palata rannalle asap. Mikään ei voita surffausta, aurinkoa ja merivettä. Tiistaina aloitan uudessa duunissa, mikä toivottavasti saa ajatuksiani hieman pois ikuisen lomailun unelmoinnista. Sitä ennen fiilistelen ja käyn läpi ne tuhannet kuvat ja videot, joita reissussa napsin.